Emil Ruusuvuori - suomalainen ATP:n kaksinpelikiertueella

Ruusuvuori päivän ekassa matsissa 13:30 Suomen aikaa.

1 tykkäys

Hieno voitto, vaikka vastustajan syöttö-volley alkoi kulkea huolestuttavan mallikkaasti toisen erän loppupuolella.

Pääsarjassa karsijoille tarjolla kaksi kovaa ja kaksi lähinnä dubbeliin keskittyvää vastustajaa. Onko karsijoiden paikat jo tiedossa?

1 tykkäys

Bradley Mousley (ATP-306) tulee vastaan.

2 tykkäystä

Hyvä tasonmittaus siis luvassa.

Kauden alussa GS-karsinnan 3.kierros ja CH-finaali.

Australian kisoissa siis tasoa 150 myös kaksinpelissä. Muualla sitten jotain muuta.

1 tykkäys

Tarkennuksena ylempään: vastustaja on siis aussi. Emil saa huomenna lepopäivän, kun muut karsijat, kuten Nielsen ja Rodionov joutuvat pelaamaan huomenna neljättä päivää peräjälkeen.

Bradley Mousley eteni 2014 Australian avointen junnusarjan semiin saakka. Pelasi tiukasti finaalipaikasta Alexander Zvereviä vastaan, mutta hävisi 1-2.

Kovempi 1996 nimi tämä on ollut kuin Tallon Griekspoor, jolle Emil hävisi syyskuussa 2017 Ruotsin futuren kvartsissa. Nykytaso noilla melko samaa luokkaa.

2 tykkäystä

Vedonvälittäjät pitää Emiliä selvänä suosikkina Mousleya vastaan, kerroin vain 1,40.

1 tykkäys

Oisko syynä se, että Mousley hävinnyt 6 kertaa peräkkäin CH-kisojen 1.kierroksella.
Joskin onhan siellä monta tiukkaa 1-2 tulosta noin 150+ rankatuille.

Varmaan siitä johtuu, ja ilmeisesti Ruusuvuorta arvostetaan vedonlyöntipiireissä korkeammalle kuin mitä ranking kertoo, koska pelaa vasta ensimmäistä kauttaan aikuisena.

1 tykkäys

Emilillä on huomisen ensimmäinen ottelu ykköskentällä, eli Suomen aikaa 12:30. Streami pitäisi löytyä!

1 tykkäys

Jos löytyy niin mielellään infoa!

Striimi taitaa löytyä ATP:n virallisen sivun kautta. Ilmestynee piakkoin tuohon “Live Matches” -listaan.

Toisella kierroksella onkin vastassa nykyään hyvällä futures-tasolla pelaava Teymuraz Gabashvili, ex-ATP 43. Nimekäs päänahka olisi tarjolla, jos nyt Emil ensin Mousleyn kaataa. Itse pidänkin tätä Mousleytä pahempana vastuksena.

1 tykkäys

Matsi alkoi, Emil piti syöttönsä ja tilanne siis 1-0.
… Emil murtaa ja tilanne 2-0.

1 tykkäys

Mobiilissa saa kokonäytölle täältä: https://livestream.com/ATP/events/8217250

Hyvin on kyllä Emil pelannut, ei mitään hätää ole ollut. Erityisesti silmää on ilahduttanut miten nätisti on Mousleyn nousut verkolle hoitanut jalkoihin putoavilla ohituksilla. Nyt tilanne 4-1".

Ja erä 6-1. Melkoista näytöstä, mutta ehkä emme ole Mousleyn parasta vielä nähneet.

1 tykkäys

Emil painostaa myös fiksusti selvästi heikompaa yhdenkäden rystyä.

Emil saa Mousleyn rystypuolelta kolme helpohkoa virhettä putkeen, tuplabreikkaa ja syöttää erän puhtaasti kotiin. On kyllä niin helponnäköistä ettei mitään rajaa. Fokus vaan omiin pitoihin ja painostusta rystylle, niin tämä tulee helposti.

2 tykkäystä

Kentän reuna-alueen väri sopisi WTA-kisaan.
Peli sitä vastoin Emilin osalta hetkittäin ATP-kisaan.

1 tykkäys

Sitkeesti se Mousley yrittää verkolla vaikka ohi viuhuu kummaltakin puolelta. Varmaan 90% Emil vienyt noista pisteistä.

Ja nyt Mousleylle varoitus kiroilusta.