Emil Ruusuvuori - suomalainen ATP:n kaksinpelikiertueella

Kertaus Ruusuvuoren tennisurasta tähän mennessä.

2007 voitti Saksassa 8-vuotiaana vuotta vanhempien turnauksen

2011 voitti Ruotsissa TE12-turnauksen. Finaalissa kaatui Saksan 1999-ykkönen 62, 63 ja kvartsissa Ruotsin 1999 ykkönen 62, 61

2012-2013 pelasi TE14-kiertueella ja muistan että odotukset oli korkealla ja toiveita oli että Ruusuvuori olisi saavuttanut TE14 top10 rankingin. Toisin kävi ja varmasti syynä oli se että Emil jäi tuolloin fyysisesti jälkeen ikätovereistaan. Emil hävisi Tukholman kisassa Alexei Popyrinille 2013 luvuin 26, 36, mutta toisaalta haastoi samassa kisassa 2012 vuotta vanhemman Stefanos Tsitsipasin hyvin 46, 36. Nyt Emil on neljä vuotta myöhemmin samalla tasolla kuin Popyrin.
Emil pelasi myös maailman kovimman U14 kisan Les Petitsin Ranskan Tarbesissa,mutta jäi karsintojen ratkaisukierrokselle. Saavutti TE14-rankingin top50 hujakoille kun voitti Suomessa pari TE14-kisaa.

2014 Emil alkoi tekemään paluuta uudemman kerran lähemmäs ikäluokkansa huipputasoa. Kovia juttuja 15v-kaudella Ruotsin G5 ITF-finaali, Tampereen G4-finaali jossa Emil taipui niukasti 17v Patrik Niklas-Salmiselle 57, 57. Samoihin aikoihin Patti voitti muita maailman 1999 huippuja murskaluvuin mutta ei Emiliä.
Joulukuussa Turun Jarkko Nieminen Areenalla Ruusuvuori teki sitten kansallista tennishistoriaa kun eteni 15v iässä miesten SM-finaaliin. Pelasi tasapäin 25v Heliövaaraa vastaan joka oli muutamaa vuotta aiemmin ATP194. Emil taipui 67, 16, mutta on historian nuorin SM-finalisti. Olli Rahnaston 16v ennätys meni rikki ja Jarkko Nieminen pelasi myös 16-vuotiaana miesten SM-finaalissa kun hävisi Ville Liukolle. Molemmat finaalit Impivaarassa olen katsonut paikan päällä, Niemisen 16v ja Ruusuvuoren 15v. Jarkko sai kylmempää kyytiä 26, 26.

Muistan kun tammikuussa 2015 odotukset oli jälleen pilvissä kun Emil pelasi Slovakian G2 ja Tshekin G1-kisat, mutta menestystä ei tullut. 16v-kausi oli muutoinkin hankala, tosin merkkejä hyvästä tasosta oli. Emil hävisi Tshekin G2-kisassa EM16-kultamitalistille oman ottelupallon jälkeen tms.

2016 Emil voitti helmikuussa vihdoin Tanskassa uran ensimmäisen G4-tittelin ja siitä turnauksesta kuvattu YouTubeen video sellaiselta taholta joka kuvaa vain maailman kovimpia junnulupauksia. Oli muuten vaikuttavan näköistä tennistä siinäkin videossa.
Samana vuonna Ruusuvuori saavutti 17-vuotiaana ATP-rankingin sekä Vierumäen G4-tittelin jälkeen tuli vihdoin iso ITF-titteli Israelin G2-kisasta. Emilin tuloskehitystä häiritsi 16-17-vuotiaana selän rasitusmurtuma.

2017 kausi alkoi Australian reissulla. Traralgonin G1-semi ja Australian avointen kvartsi. Koutsi Federico Ricci sanoi haastattelussa että Emil hoksasi tuon reissun yhteydessä jotain olennaista siitä mitä vaaditaan kovien tennisottelujen voittamiseen. Matsit näkyi streamissä ja oma mutu sanoo, että se liittyy tietynlaiseen kärsivällisyyteen jauhaa ja siihen että löytyy kesken matsin myös suunnitelma b. Tennis on eräänlaista shakkia ja hahmotus/ennakointikykyä ja taitoa lukea vastustajaa ja muokata omaa peliä myös sen mukaan. Moni pelaaja osaa lyödä näyttävästi, mutta vain harva kokee suuren ahaa-elämyksen mitä laji nimeltä tennis oikeasti on ja mistä siinä kysymys.

Kausi jatkui tuon jälkeen DC-esiintymisellä 17-vuotiaana top100 pelaajaa vastaan. Tämän jälkeen tuli upeasti Kroatian G1-finaali massalla ja Emil osoitti että kulkee kovien kenttien ulkopuolellakin.
Keväällä tosin massalla suurissa kisoissa ei kulkenut. Ennen ruohopelejä kaatui Portugalin futuressa Wimbledonin dubbelivoittaja Nielsen. Roehamptonin G1-kisassa Emil voitti Ranskan 1999 kakkosen Matteo Martineaun jolle oli aiemmin kahdesti hävinnyt ja eteni Henri Kontisen tavoin tuon kisan semiin. Wimbledon meni pilalle käden rasitusvamman vuoksi ja heinä-elokuu meni ohitse.
Syyskuussa kunnossa ja US Openin semi sekä Mastersin voitto lokakuussa.

Kun kokonaisuutta muistelee, niin näinhän se piti mennäkin, että Ruusuvuoresta tuli kuin tulikin lopulta sen suuren junnukisan voittaja sekä ITF6-rankattu.

6 tykkäystä

Juuri näin, ja siksi olen sitä mieltä että Emilillä on saumat korkealle.

Jotkut sanoo että “kaikki oppii lyömään” mutta

  • kun jää häviölle, mitä silloin osaa muuttaa? ja
  • kun on voitolla, osaako jatkaa voittavaa peliä? ja
  • kun on voitolla ja vastustaja muuttaa jotain ja pääsee peliin mukaan, mitä silloin itse tekee?
  • jos tulee kipsiä, miten sen purkaa?
  • jos johonkin sattuu, pystyykö siitä huolimatta keskittymään?

Miten pää kestää yksin kentällä kun on vika erä 3-3 ja väsyttää ja paikkoja jo särkee.

Myöskin kesken pisteen pienemmässä mittakaavassa, minkä lyö seuraavaksi ja mihin pyrkii 1-2-3 lyöntiä eteenpäin.

5 tykkäystä

Jos olisi pysynyt terveenä koko kauden, luuletko, että Emil olisi päättänyt kauden top-3:ssa?

Kun puhutaan näistä ITF-x-rankingeista, niin miten paljon on keskimäärin vuosittain pelaajia, jotka eivät ole rankingin kärjessä pelatessaan miesten pelejä? Esim. Moutet, Shapovalov jne.

Kesän loukkaantuminen esti kahden junnukisan menestyksen, Wimbledon ja EM18-turnauksen. Emil oli niin kovassa vedossa Roehamptonissa, että terveenä pysyessä olisi pelannut Wimbledonin voitosta. Nyt syksyllä kaatui Wimbledonin finalisti Geller selvästi, mutta Geller toki sai Wimbledonin finaalissa kyytiä Davidovich Fokinalta, jota pidän vielä Emiliä hieman kovempana. Ehkä finaalipaikan pisteet jäi ottamatta. EM18-kisa massalla ja en usko että siellä kvartsia pidemmälle ois riittänyt, koska hurjat massajyrät Piros ja Moutet siellä.
Eli ehkä ITF2-3 ranking jäi toteutumatta rasitusvamman vuoksi riippuen Wimbledonista että oisko menestystä tullut.

Jos pohtii tuota millä tavoin ikäluokkakohtaisesti pelaajat rankingeissa ja turnauksessa esiintyy, niin poikien puolella maailmanlaajuiset ATP:n top10 superlupaukset usein pelaavat junnujen GS-kautensa 16-17-vuotiaina ja siirtyvät miesten peleihin 18v-kauden tammikuussa. Esim Denis Shapovalov voitti Wimbledonin 17-vuotiaana 2016 ja oli ITF2.
1999-ikäluokassa vain kolme huippunimeä jotka siirtyivät miesten peleihin 17v-kauden jälkeen, eli 2016 Wimbledonin voittaja Shapovalov, Wimbledonin finalisti Alex De Minaur, sekä US Openin 2016 finalisti Miomir Kecmanovic.
Esim. Corentin Moutet pelannut tänä vuonna vielä 6 junnukisaa ja pisteitä lasketaan junnuissa kuudesta kisasta, joten Moutet pitäisi olla rankingykkönen, mutta ei pystynyt siihen. Moutet tällä hetkellä ITF14, kun hermoili isojen junnukisojen ratkaisukierroksilla. Moutet oli 16-vuotiaana loukkaantuneena ja se hidasti 17v-kauden menestystä ja sen vuoksi pelasi junnuissa vielä 18-vuotiaana.

Toki on myös sellaisia keskitason lupauksia kymmenittäin jotka siirtyvät ikäluokkansa kärjen perässä peesausmielessä miesten peleihin jo ennen 18v-kautta, mutta ei niillä monellakaan olisi paukkuja välttämättä turnausvoittoihin saakka suurimmissa junnukisoissa.

3 tykkäystä

Ruusuvuori ollut tänään Talissa median tentattavana ja paljon artikkeleja eri medioissa.
HS toi esiin aika kovan jutun. Emil oli saanut uhkauksen US Openin semitappion jälkeen vihaiselta vedonlyöjältä joka oli pelannut Emilin voittoa ja matsipallojen jälkeen Ruusuvuori tuolloin hävisi. Ei edes junnut säästy kovalta peliltä.

Ylen sivuilla myös viime päiviltä paljon luettavaa, myös Niemisen näkökantoja.

1 tykkäys

Joo noi jotkut reppanat menee huutelemaan hävittyjen vetojen jälkeen pelaajien Facebookkeihin kaikkee kuolemaa ja syöpää ja muuta p**kaa… Tosiaan aika säälittävää luettavaa, ja tästähän on moni pelaaja puhunutkin julkisesti kuten Heather Watson kerran oli lehdessä juttua ja nimitti näitä ihmisiä luusereiksi.

Sam Querreyn kaunis vaimo on tuosta samasta jutusta jotain joskus sanonut, siitä oli puhetta Talk Tennis -forumilla. Sam löysi muuten sen vaimon siitä rikkaiden deittiohjelmasta, joka on Suomen tv:ssäkin pyörinyt, mutta sitä jaksoa en kyllä ole nähnyt. :grinning:

Miten nämä viimeiset jutut nyt liittyy Emil Ruusuvuoreen? Törkeän typerää! Poisliputettavaksi heti!

1 tykkäys

Hesarissa hyvä juttu Emilin matkasta tähän pisteeseen.

2 tykkäystä

Ruusuvuori on muuten varmuudella 20.11. ITF4. Silloin taakse tippuu Kecmanovic ja Piros. Lisäksi kun katsoo edeltävän viikon Meksikon GA:n pelaajalistaa jossa Korda ykkösenä, niin hänelle ei riitä vielä tuossa vaiheessa edes turnausvoitto Emilin ohitukseen vielä 20.pv.
Emil itse menettää jonkun verran pisteitä 13.pv, mutta ennen sitä myös Shimizu menettää vielä enemmän.
Näin siis Ruusuvuori saavuttaa sataprosenttisella varmuudella ITF4-sijoituksen reilun kahden viikon kuluttua. Sama ennätysranking kuin Henri Kontisella ja Emma Laineella.

Toivottavasti ATP-ranking myös kohentuu vielä kauden päätteeksi.

Edit. Toivottavasti ITF-sivut skarppaa Emilin junnuprofiilin activity-osiota, ettei historiaan jää dataa jossa lukija käsittää Emilin tippuneen Mastersin alkulohkossa, kun ei mitään mainintaa löydy Geller ja Wu kaadoista.

3 tykkäystä

Junnu-Mastersin voittaja Viron futuressa aloittaa 23v Venäjän Vladimir Polyakovia vastaan. Ranking melko vaisu ATP941, mutta putkauttelee silloin tällöin kovia tuloksia. Tältä vuodelta viime kuukausina voittanut Temur Ismailovin ja jopa 1997 nimekkään Roman Safiullinin selvästi. Lisäksi muistelen kesällä katsoneeni Ranskan avointen pääsarjan 2.kierroksen matsissa Marco Trungellitia ja Polyakov pelasi syyskuussa Trungellitin kanssa kolme erää.
Polyakov menestyy dubbelissa ja lisäksi nämä ailahtelevat kaksinpelitulokset kertonee siitä että omaa ison virheherkän pelityylin? Hävisi viikko sitten karsinnoissa.

Polyakov voittanut tänä vuonna Venäjän parhaat 2000-syntyneet Zakharovin ja Vylezhaninin erin 2-1, kun Emil puolestaan voittanut tänä vuonna Zakharovin murskaluvuin.

Polyakovin kauden paras kaksinpelisaavutus Liettuan semipaikka heinäkuussa.

Edit. ATP-profiilista poimittua. Polyakov 178/73. Joten tuskin sittenkään vahvuus mikään erityisen suuri peli.

1 tykkäys

Ruusuvuori kohtaa seuraavaksi 30v Ivanovin, joka tuttu Suomen kentiltä. Pari vuotta sitten ATP310 mutta nykyisin 500+ ja alas menossa. Lisäksi profiloitunut massalla pärjääväksi. Vaisuja tuloksia nyt Viron kisoista. Heliövaara ja Sekulic voittivat hänet selvästi, joten kaipa voisi odottaa Emilille kolmatta peräkkäistä FU-kvartsipaikkaa?

Kvartsissa tarjolla mielenkiintoinen ottelu. Joko Ranskan 1994-syntynyt Barrere (viime vuonna ATP187) tai Ruusuvuorta vuotta vanhempi Viron Raisma.
Raisma sekä Barrere ovat kumpikin alavireisiä mutta kovia lahjakkuuksia. Barrere muuten EM16-hopeamitalisti 2010 ja nousi viime vuonna Bourguen (EM16-kultamitalisti) kanssa yhtämatkaa top200, mutta tänä vuonna romahti jopa 600+ sijoille.
Raisma puolestaan voitti vuosi sitten Ruusuvuoren iässä 18-vuotiaana Viron Futuren mutta tänä vuonna ei ole kulkenut yhtä hyvin. Raisma oli aikoinaan sensaatiolupaus ja onkin jännä ajatus, että Ruusuvuoresta tullut yhtäkkiä kovempi lupaus kuin Raismasta, vai onko? Raisma oli muuten vuosi sitten ITF12 kun Ruusuvuori on kohta ITF4.
Yllättävän vaisua 19v-kautta virolainen pelaa kun kuitenkin voitti sen futuren jo vuosi sitten.


EDIT
Ruusuvuori vs Raisma toteutui.
Raisma voitti 2016 Wimbledonin junnudubbelin Stefanos Tsitsipasin parina. Finaalissa kaatui Denis Shapovalov ja Felix Auger-Aliassime.
Kaksinpelissä Raisma pelasi US Openin kvartsissa 2016 ja Emil semissä vuotta myöhemmin. Viime joulukuussa Raisma pelasi 18v-kauden päätteeksi jopa Orange Bowlin kun yritti kaikin keinoin saavuttaa top10 junnurankingia. Sitä ei saavuttanut kun hävisi kvartsissa Yibing Wulle 3-6, 0-6.
Mutta Raisma sai kuitenkin ITF12 rankingista huolimatta jostain syystä täksi kaudeksi kolme JE-paikkaa. Raisma voitti 2016 Australian avoimissa Auger-Aliassimen myös kaksinpelissä.
2016 helmikuussa Ruusuvuori ja Raisma pitivät kohdata Liettuan junnukisan 2.kierroksella mutta Emil ei ollut silloin pelikunnossa.

Mutta nyt tuo kohtaaminen toteutuu ilman sairastumisia.
Mikäli Raisma kaatuu niin Emil nousee tonnin sakkiin.

1 tykkäys

Ruusuvuori hävisi Raismalle ja katkesi komannessa erässä täysin. Toivottavasti taustalla ei ole mitään loukkia sillä niin haluttomaksi Emilin peli meni.

Ainakin jää paukkuja ensi viikolle.

3 tykkäystä

Ruusuvuori omaa 50-prosentin mahkut mielestäni jokaisessa jäljellä olevassa matsissa Helsingin futuressa. Mikäli pelaa parastaan niin voi aivan hyvin ottaa tuon 27-pisteen voittopotin. Toki Kern ja Tyurnev sekä ehkä Karlovskiy olisivat kovatempoisia haastavia nujertaa ja Olivetti arvaamaton, mutta sellainen tunne on, että Emilille sopii tuollainen kankea syöttötykki. Emil pelaa niin fiksusti ja hänen lyönneissä niin hyvät kulmat, että Olivetti voi saada yhtä kylmää kyytiä kuin Axel Geller Junior Mastersin semissä sai.

1 tykkäys

Ei se nyt välttämättä ihan noinkaan ole, koska veikkaan että vedonlyöntimarkkina voi olla hieman eri linjoilla omissa tod.näköisyys laskelmissaan mutta ans kattoo kun kertoimet tulevat näihin peleihin…

“Minun mielestäni” sanoin…

Vedonvälittäjillä omat mielipiteensä joista en välitä omissa spekulaatioissa laisinkaan koska he laskevat todennäköisyydet niin kylmästi tilastojen kautta ja jättävät huomioimatta olennaisia asioita. Itseänikin kiinnostaa tilastot mutta ei tälläisessa asiayhteydessä. Jos tulokset menisivät aina kuten kertoimet osoittaa niin yksikään nuori pelaaja ei nousisi koskaan edes CH-tason pelaajaksi ja ATP-listan ykkösenä olisi edelleen Jimmy Connors.

Mutta ymmärrän kyllä pointtisi. Tottakai tilastojen puolesta Olivetti on suosikki Ruusuvuorta vastaan pelaajien historiaa tarkastellessa, mutta miten on käytäntö tässä ja nyt. Ruusuvuori osoittanut jo useaan otteeseen voittavansa 300+ rankattuja ja Olivetti pelaa nykyisin jopa tuota rankingtasoa huonompaa tennistä.

Jokohan Ruusuvuori varmisti top1000 sijoituksen? 10p kasassa neljästä kvartsipaikasta. 3+3+2+2.
Tällä viikolla ATP-rankingissa 10p ja muutamat pelatut turnaukset riittää jopa 995 lähtöisiin lukemiin.

Emilin ranking?
QF 995-1005
SF 895
F 785
W 665

1 tykkäys

Veikkauksella näköjään Ruusuvuori jopa niukan niukka suosikki Olivettia vastaan, 1.80-1.88.

Hedman menetti kahdesti syötön ja hävisi vs. Olivetti. Voisi kuvitella, että Ruusuvuoren leipiä tämä matsi.