Emil Ruusuvuori - suomalainen ATP:n kaksinpelikiertueella

20-vuotias Draper tulee 2. kierroksella vastaan, jos Halysista selviää.

2 tykkäystä

Pitkät jenkit laulukuoroon kun Opelkakin hävisi. On tää ruohokausi taas mielenkiintoinen. Harmi, että Otolla jäi kesken.

Ruusuvuori - Halys tiistaina avausotteluna kentällä 5 klo 14:30, televisiointi on

1 tykkäys

Ruusuvuori - Draper keskiviikkona kolmas matsi keskuskentällä, jolla matsit alkavat klo 14.

3 tykkäystä

Emil suoraan pääsarjaan ensi viikon Mallorcan turnauksessa :+1:

2 tykkäystä

Muutaman viikon päästä voidaan jo arvuutella josko Empulla on saumaa sijoitetuksi US-openiin. Vähän on lähiaikoina puolustettavaa muihin verrattuna, eikä tuo massakaan niin vierasta ole kuin vuosi sitten.

1 tykkäys

Eikös Empulla kuitenkin ole pari välierää puolustettavana ennen US Openia? Toki ne on 90p pisteen arvoisia, joten yhdellä hyvällä isolla kisalla onnistui puolustaminen.

Tai no oikeastaan yksi välierä, koska Winston-Salem oli edeltävällä viikolla, kun US Open alkoi

1 tykkäys

Heinäkuun massakaudelta ei ole mitään puolustettavaa. Tosin nyt pienimmät pisteet on 20 joten ATP-250 turnauksen ensimmäisen kierroksen voitto ei riitä lisäpisteisiin. Heinäkuun massaturnausten taso ei yleensä ole kauhean kova, joten hyvällä kaaviotuurilla välieräpaikka voi irrota kevyestikin.

Cilic tulee vastaan perjantaina

Emilin nousu Top50een ensi viikolla on varmistettu ja mahdollisesti ohi Veli Paloheimon ennätyksen ATP48. Liveranking on nyt ATP47.

Jos voittaa Cilicin, niin Wimbledonissa saattaa Emil olla jo sijoitettu pelaaja…

1 tykkäys

Onko Wimbledonissa vielä oma systeemi sijoitetuille vai mennäänkö nykyään rankingin mukaan?

Matikkasi taitaa olla oikeassa. Livessä sijalle 37 ja sitten 3 venäläistä + väliinjättäjät pois eestä… Siin on vaan tuo jos esteenä. Onpahan kuitenkin Empun ura lähtenyt melkoiseen nousuun kun tällaista päästään spekuloimaan.

3 tykkäystä

Viime vuonna taisivat tiputtaa tuon pois. Silloin syynä oli varmaan 2020 pelaamatta jäänyt ruohokausi, mutta en ainakaan ole kuullut, että tuohon palattaisiin.

Enää 400 nettopistettä niin meidän veikkauskisan voi julistaa pessimistien harjoitukseksi. 1400 on sijaan 29 vaadittava lukema.

2 tykkäystä

Joo tosiaan 29 oli korkein veikkaus Emilin year-end-rankingiksi (21 veikkaajasta). Suurin osa veikkasi yli 50.

1 tykkäys

Emilin uusi ennätysranking ensi viikolla on ATP47/48. Veli Paloheimon ennätyksen (ATP48) ohi tai rinnalle.
Top50 on saavutettu. Kohti uusia ennätyksiä :finland::+1:

1 tykkäys

48 on ensi viikon lukema kun Kyrgios meni Hallessa semeihin.

Emil ja Lloyd Harris ovat tasapisteissä 1015p.
Maanantaina nähdään kumpi on edellä - vai tiedätkö varmuudella että Harris on edellä?

Joo tiedän. Tasapisteissä ratkaisee pisteet pakollisista kisoista (Grand Slamit ja Mastersit) ja niissä Harris on selkeästi edellä.

1 tykkäys