Harri Heliövaara - kohden top100 dubbelirankingia


#241

Edelleen 16. Menis muuten liian isoksi 7 päivän kisat kun singelissäkin on jo 49 matsia


#242

Stocktonin karsinnassa samanpituinen, mutta lähes 100-kiloinen Ruan Roelofse. Nelurimies juoksettamalla nurin, ja seuraavaksi saattaisi tulla Sebastian Korda.


#243

Harri voittoon 7-6 6-1, ja seuraavaksi vastaan Kordan 3 erässä kaatanut Verbeek. Päätöskierrokselle voi tulla Sarkassian.
Sem Verbeek ATP-739, joka on mukana villillä kortilla, on myös neluriin keskittyvä, hävinnyt tällä kaudella ch-kisoissa vähintään karsintojen toisella kierroksella, eli näyttäisi kevyeltä vastustajalta. Kaksi fu semiä parhaat saavutukset tänä vuonna.


#244

Nelinpelissä tuli viime yönä välierässä tappio Laaksosen kanssa.


#245

Koska Harri jätti kaksinpelin väliin tällä viikolla, herää kysymys antaako Harri Empun ja Patin mennä menojaan ja keskittyy nelinpelirankingin nostamiseen. Laaksosen kanssa yhteissijaluvut nyt 350 luokkaa. Miten alas se on saatava jotta esim Tukholma tai peräti Basel olisi mahdollista?


#246

Sellainen yleissääntö, että kaksinpelissä ATP-tason 250-kisojen cutin tavoittaa kun nousee 110 joukkoon ja nelinpelissä tuo maaginen raja on noin ranking 75. Keskimääräisesti. Riippuen peliparin rankingista.

Ei nuo dubbelilistan 90-100 neluriexpertit vielä ATP-kiertueella paljoa pelaa mutta jo yksittäisiin ATP250-kisoihin mahtuvat jos peliparin ranking esim. 60.

Yhteisranking noin 150 kahdella pelaajalla niin kiertue kutsuu.

Heliövaara kaipaa seuraavan puolen vuoden aikana noin 4 kpl CH-turnausvoittoja niin ketjun otsikko tavoitettu.

Ensi kesäksi ATP-kiertueelle silloin kun 30v synttärit on.

ATP250 ja Grand Slam-kisat samalla viivalla cutin suhteen ja ATP500 ja Masters ne vaikeimmat tavoittaa.

Tai dubbelissa taitaa GS-kisat olla hieman vaikeampi tavoittaa kuin ATP250 mutta kaksinpelissä noin 105 sija riittää molempiin.


#247

HH:n ilmoittama tavoitehan on tietääkseni top 100 ranking dubbeliin 2019 loppuun mennessä. Kohtuu hyvältä näyttää.


#248

Löytyykö lähde tähän? Eli onko tämä ollut jossain lehtijutussa tai liiton sivuilla, yms.?


#249

Naapuri kertoi.


#250

Putosin tuoliltani.


#251

Nouse ylös! Meitä muitakin kiinnostaa tämä “tieto” Harrin keskittymisestä nelinpeliin. Onko naapurin lisäksi joku selvä, viimeaikainen, ilmoitus Harrilta että kaksinpeli ei kiinnosta? Vai onko kyse eräitten palstalaisten toivomuksesta. Toivoisi tietysti että Harri aloittaisi blogin niinkuin silloin nuoruudessaan.
Sitä lukiessa tuli tosin nälkä, ja jääkaapilla käynti lihottaa.


#252

No, Harri asuu tuossa nurkan takana… Itse kertoi kerran parkkipaikalla. Koska pikkukisoissa tosi harva panostaa dubbeliin oli välttämätöntä nostaa singelirankig niin ylös, että pääsee mukaan haastajatason nelureihin. Tie nollan pisteen miehestä jo nykytasollekin on jo kunnioitettava suoritus!
Jos pyrkii kohtalaisiinkin vuosiansioihin, niin tourille pitää päästä nelureihin läiskimään. Challengereiden kaksinpelissä leipä on tiukemmalla ja fyysiset rajat tulevat helposti vastaan.


#253

Suht uskottavaa! Kiitos. Selitä nyt samalla miten kaukana se iso touri on kun Wimpelin nelurikarsintaan mentiin tänä vuonna ainakin 319 yhteisrankingilla (Meltzer/Galdos).
Minustakin erittäin kunnioitettava ja ilahduttava saavutus 0-186. Comeback-urheilijat ovat mielestäni erityisen kunnioitettavia koska tietävät millaiseen rääkkiin lähtevät, nuorisoa voi aina vähän höynäyttää pilvilinnoilla.


#254

Se on just niin kaukana kun kirjoitin.
Tutki vaikka pelaajien Gille ATP90, Mies ATP95 ja Rungkat ATP100 pisteitä.

CH, CH, CH jne ja ei näy ATP-mainintoja juurikaan.

Sitten kun vertaa Harrin entiseen vakiopariin ATP72 Molchanoviin niin johan näyttää paljon enemmän ATP pohjaiselta.

Henkan dubbelinousua kun seurattiin 2013-2014 tiiviisti niin tuli cutrajat tutuksi ja kuinka monta CH-voittoa vaadittiin.

Henkan saldossa oli 2014 helmikuussa 4 kpl CH-turnausvoittoja ja 2 hävittyä finaalia eli yhteensä 6 CH-loppuottelua puolen vuoden ajalta alkaen heinäkuulta 2013 kun mahtui ensimmäistä kertaa ATP-dubbeleihin.
2014 keväällä tuli vielä kaksi CH-titteliä lisää. Henkasta tuli vakio-ATP-pelaaja kesällä 2014 ja silloin oli saldossa CH W x 6.

…ja Heliövaaralla toistaiseksi 1 kpl.

Toki on erilaisia tapoja nousta ylös. Kovan parin turvin isoon kisaan ja siinä onnistuminen niin tie nopeutuu.
Wimbledoniin on helpoin päästä mukaan.
Tuo Andreas Mies ATP95 kävi siellä hakemassa 200p mutta muutoin ei asiaa ATP-kisoihin ja muut pisteet CH-kisoista.


#255

Joo, ja tämä Tampereellakin nähty Mies ei pelillisesti pärjää HH:lle, joten odotellaan kun Harri alkaa toivottavasti seuraamaan Molchanovin jalanjälkiä.


#256

Erilaisia tapoja nousta ylös - ja pysyä siellä.
Muistan että Ruotsin kultakauden aikaan oli yksi (kaksinpelaaja) joka poikkesi kaavasta ja haki pisteensä challengereista kun muut yrittivät viikosta toiseen haastaa maailman huiput. Olisko ollut Gustavsson, en ole varma. Hyvin pärjäsi kuitenkin ja pysyi yli 10 vuotta top 100.
Tämänkin viikon turnauksessa oli nelurin karsintaa, jonka Harri vältti. Mitkä ne on ne viimeiset karsintapaikat joilla pääsee isojen poikien porstuaan ? Esimerkkini Wimpelistä viittaa mahdollisuuksiin jos vain työhaalarit on niskassa.


#257

Tiukkaa tekee Henrin kanssa.


#258

Heliövaaralle Kontinen olisi lottovoitto pelipariksi, mutta entä toisinpäin?
Kannattaako Henkan ottaa Harria? Pystyisivätkö yhdessä pelaamaan GS-voitoista.

Varmasti ATP250-voittoon pystyisivät mutta eihän Henkka edes enää pelaa ATP250-kisoja.
Onhan Harri kova luu, mutta kuinka kova lopulta? Mitä Peersillä on pelissään mitä Harrilla ei ole?

Suomalaispari olisi kyllä kiertueella kiinnostavaa seurattavaa. Ehkä joskus toteutuukin, mutta millä kokoonpanolla.


#259

Hiukan isompi, tarkempi ja tiukoissa paikoissa varmempi syöttö, ja selkeästi paremmat volleyt, parempi kämmen. Harrilla parempi liike, ehkä rystykin vähän parempi.


#260

Kaliforniassa ekan rundin voitto Gonzales/Lammonsista 76(2) 76(2), Ensi yönä jo seuraava vääntö kakkossijoitettua Roelofse/Smith paria vastaan.