Henri Laaksonen - Sveitsin suomalainen CH-pelaaja

Päivän ohjelma kentällä 10:
image

Laaksosen vastus oli 1992-ikäluokan top5 nimi nuorena.
Facundo Arguello
15v ATP-ranking
17v ATP700+
18v ATP309
19v ATP213
Ennätys jo 21v ATP104

Parin kuukauden päästä 27v ja yllättäen vieläkin top100 raja rikkomatta.
Olisi ollut aikoinaan hurjan kova voitto Henriltä, mutta nykyisin Laaksonen tietty suosikki.

2 tykkäystä

Laaksonen - Arguello siis 4-6 6-4 6-3. Lopussa ero oli selvä, mutta pitkään näytti huolestuttavalta. Taisivat karsinnan paineet ja omat menestysodotukset näkyä ylimääräisenä puristuksena, sen verran oli peli romahdusherkkää tänään ajoittain. Arguello osoittautui vähemmän yllättäen rutinoituneeksi massavääntäjäksi ja pystyi pitkään vastaamaan Laaksosen myllyyn. Kahdessa ensimmäisessä erässä argentiinalainen sai myös aivan liian paljon helppoja pisteitä syötöillään Laaksosen rystylle ja säästyi näin jatkuvalta syöttöön kohdistuneelta paineelta. Ja toisin kuin Roomassa, nyt Henri ei onnistunut pitämään hommaa kasassa pitkissä geimeissä vaan lähti hakemaan nopeita ratkaisuja. Mutta Laaksosen pelin laatu näkyi, ja Arguello notkahti viimein toisen erän viimeisessä geimissä. Kolmannessa erässä argentiinalaisen paketti ei enää pysynyt kasassa, ja Laaksosella oli varaa jopa pieneen sulamiseen 4-1 -tilanteessa ennen lopun terästäytymistä.

5 tykkäystä

Häviö nuoremmalle Ymerille 3. erässä karsinnan ratkaisukierroksella, prkl.
Onneksi leijonat sentäään kylvettivät naapurimaata eilen :slight_smile:

1 tykkäys

Lucky Luuserina pääsarjaan?

Todella kirpaiseva tappio Ymerille 1-6, 6-2, 2-6. Itseltäni jäi ratkaisuerä näkemättä, joten vaikea sanoa, mihin homma lopulta kaatui. Selvää oli kuitenkin se, että ruotsalainen pelasi erittäin kovalla tasolla, löi mahtavalla pituudella ja fiksusti lyönnin korkeutta säädellen ja liikkui erinomaisesti. Joten vaatimustaso oli tänään hurja. Jotain tästä Ymerin kovuudesta kertoo se, että toisen erän alussa, menetettyään avaussyöttönsä, Laaksonen teki jotain täysin poikkeuksellista. Hän pudotti selvästi pelin tempoa, alkoi nostaa etenkin rystyltä vain korkeaa ja löysää, ja otti jopa syötöstä kaiken vauhdin pois. Taktiikkamuutos toimi täydellisesti. Hän ei sillä saanut vain omaa virhesumaansa poikki. Sen lisäksi pakottaessaan Ymerin lisäämään itse palloon vauhtia Laaksonen paitsi sai ruotsalaisen tekemään virheitä myös pelasi itselleen aikaa toteuttaa omaa peliään ja kiertää enemmän kämmenelle. Näin Henri sai välittömästi ottelun haltuunsa ja pääsi hakemaan ratkaisuja itselleen sopiviin palloihin. Tuskin koskaan aiemmin olen nähnyt tällaista taktista kypsyyttä Laaksoselta.

Kahden erän jälkeen ruotsalainen näytti yksinkertaisesti neuvottomalta Henrin pelikirjan edessä. Sitä katkerampaa, että kolmannessa erässä asetelma on jälleen kääntynyt ympäri.

3 tykkäystä

Oletko moya sattumoisin kirjoittanut palstalle aiemminkin, silloin kun oli vielä Ylen palsta olemassa?
http://vintti.yle.fi/yle.fi/yleurheilunkeskustelu/chat.yle.fi/urheilu/ubbthreads.php-ubb=postlist&Board=26.htm

1 tykkäys

Kiits linkistä :joy: Mahtavaa luettavaa vanhat jutut.
Osa jutuista kuulostaa nyt koomiselta mutta jotkut ihan nappiin osuneet.
2013 suomalaiset junnut ketjussa spekuloin U14 pelaaja Ruusuvuoren tuskin koskaan pärjäävän massalla läheskään yhtä hyvin kuin muilla alustoilla koska lyö niin kierteettömästi mutta kovaksi GS-lupaukseksi hehkutin.
Joku toinen voi kaivaa sitten esille tekstit Quinzin ja Kozlovin huippulupaus-jutut ym :roll_eyes::sweat_smile:

1 tykkäys

Seurasin matsin mökillä livescoresta.
Oletin kolmannen erän alussa, että Henri vie.
Toisin kävi. Ymer vei Laaksosta kuin pässiä narussa.
Harmi. Tämä on urheilua ja paremman kuuluukin voittaa.

Querrey jää pois, joten Laaksonen lucky looserina pääsarjaan.

Avauskierroksella P. Martinez ja toisella sitten Djokon kaatoon

7 tykkäystä

No sehän hienoa. Mietinkin tuossa eilen, että rankingin puolesta Laaksosella varmaan olisi hyvät saumat saada mahdollinen Lucky Loser paikka ja niinhän siinä kävi!

Tuo Laaksonen - Djokovic matsi olisi kyllä hieno nähdä, joten toivottavasti Martinez kaatuu.

3 tykkäystä

Kauden molemmissa GS-kisoissa 64 joukossa.
Paluu top100 joukkoon sitten vuoden 2017.

Liveranking nyt 94 ja pysyy sadan joukossa seuraavaan listaan saakka.

4 tykkäystä

ATP:n sivuilla on tänään oikein juttu Laaksosesta.

On kyllä erikoinen homma, että tuollainen reaktio kalan syöntiin kehittyy aikuisiässä. Varmaan tosiaan osaltaan selittää miksi viime vuoden alkupuolisko oli askel taaksepäin hyvän 2017 vuoden jälkeen.

3 tykkäystä

Henrillä menee miljoona rikki ura-ansioissa toisen kierroksen palkintorahojen johdosta.

4 tykkäystä

On kyllä nykypäivänä täysin mahdollista ja varmasti useat kärsivät vastaavista ongelmista tietämättään. Ennen tätä uutista ajattelinkin Martinez-matsia katsellessa että Laaksonen on nyt jotenkin jäntevämmän ja vahvemman oloinen.

Hienoa että ongelma selvisi ja tämä uutinen on kaikin puolin järkeen käypää huomioiden Laaksosen esitykset. Olin monesti ihmetellyt miksi suoritukset ovat viime vuosina ailahdelleet niin rajusti ja miksi Laaksonen on välillä näyttänyt kentällä täysin vetämättömältä ja henkisesti lyödyltä. Mutta tämä selittää paljon, on täysin mahdotonta taistella jos elimistö käy säästöliekillä.

Henrin kämmenpiiska on Djokovicin kämmenenpuolta selkeästi parempi lyönti joten toivottavasti huomenna nähdään paljon kämmenkrossiralleja.

2 tykkäystä

Laaksonen - Djokovic tänään Yle Areenassa:

2 tykkäystä

Näköjään alkaa vasta 13:50.

Voi venyä vielä pitkäänkin, jos Osaka vie 2. erän.

Azarenka-Osaka matsin jälkeen. Voi mennä kolmeenkin saakka jos tämä venyy. Massalla lisäksi kentän kuntoon saamisessa menee aikaa ottelujen välillä.

Onneksi Osaka vei, Azarenkaa ei pysty kuuntelemaan yhtään erää.

Mutta siis kohta Laaksonen ja Djoko kentällä.

2 tykkäystä