Henri Laaksonen - Sveitsin suomalainen CH-pelaaja

Voin lyödä vetoa ettei aina ole arvottu. Grand Slameissa (muistaakseni ainakin Wimbledonissa) noin 10 vuotta sitten karsinnan kärkisijoitetut hävisivät tahallaan karsinnan viimeisellä kierroksella koska tiesivät saavansa Lucky Loser-paikan pääsarjaan. Arvontaan siirryttiin silloin ainakin tämän epäkohdan takia.

Nyt täällä pitkä keskustelu aiheesta vaikka Laaksonen hävisi 1.kierroksella eikä 3.kierroksella.
Ihmettelen. Täytyy ensin voittaa kaksi karsintaottelua ennen kuin näistä voidaan spekuloida.

Mitä sitten? Ketju on ehkä vähän väärä, mutta onpahan ainakin keskustelua.

Sorry, luin viestisi hassusti että meinasit että ATP- ja challengerissa ei olisi tarvinnut olla viimeisellä kierroksella hävinnyt vaan vain korkeimmalle rankattu vaikka olisi hävinnyt aiemmalla kierroksella. Luin siis väärin ja korjasin lisäksi epäselvästi.

Lähti varmaan siitä kun täällä puhuttiin Laaksosen tappiosta joka tapahtui ensimmäisellä kierroksella.

Laaksonen pelaa tällä viikolla 1-sijoitettuna massalla Ludwigshafenin CH:ssa. Huomenna vastaan asettuu Itävallan Miedler.

3 tykkäystä

EM16 mestarit vuosilta 2008 ja 2012 vastakkain tuossa ottelussa.

3 tykkäystä

Vuoden 2008 mestari oli parempi 6-4 7-6

1 tykkäys

Seuraavaksi vastaan joko De Bakker (ATP 265), joka on myös Euroopan juniorimestari vuodelta 2005, mutta alle 18-v sarjassa, tai Lestienne (ATP 199). De Bakkerille voitot 3-1 aikaisemmista aikuisiän kohtaamisista, mutta viimeisen helmikuussa Bangkokissa vei koko haastajaturnauksen voittaja Laaksonen.
Ranskan Lestienne on hävinnyt molemmat keskinäiset ottelut, jotka on käyty massalla. Lestienne löi vetoa 220 tennisottelusta vuosien 2012-2015 aikana ja sai siitä 7 kuukauden kilpailukiellon ja 10000 taalan sakot vuonna 2016.

1 tykkäys

Jos Henri putkauttaa täällä pitkälle, uusi ennätysranking on tosiasia.

Hapuilevan alun jälkeen Henri otti ohjat käsiinsä ja pommitti kämmenellään voittoon Moraingista luvuin 4-6 6-3 6-4. Seuraavaksi vastaan tulee Rosol (ATP-129). Ainoa aiempi kohtaaminen 2017 Wimbledonissa, jossa Rosol vei 3-1.

3 tykkäystä

Uusi ennätysranking.

4 tykkäystä

Näin suurella todennäköisyydellä mutta ei vielä täysin varmaa. Neljällä pelaajalla on vielä mahdollisuus mennä Henrin ohi voittamalla challengerinsa. Henrin ensi viikon ranking voi olla välillä ATP91-ATP95. Todennäköisesti kuitenkin parempi kuin tähänastinen ennätysranking ATP93.
Nämä olettaen että Henri ei voita tänään semissä Monteiroa. Jos voittaa niin ranking nousee varmuudella uuteen ennätykseen vähintään rankingiin ATP87.
Turnausvoitolla Henri nousisi jo rankingille ATP84.

4 tykkäystä

Henrin matsi näemmä siirretty, sateen vuoksi.

Välierässä häviö Thiago Monteirolle (ATP-113) 4-6 4-6. En nähnyt alkua, mutta jotenkin vaisu oli Henri tänään.

Olikohan Henrillä jo ajatukset Båstadissa. Ensi viikolla semipaikan puolustus alkaa Nicolas Jarryn haastamisella. Viimeksi kun Jarry pelasi massalla, eteni hän Genevessä samantasoisessa turnauksessa finaaliin. Viime vuonna toki Henri teki hurjia Båstadissa, pudottaen mm. Berrettenin, joka seuraavalla viikolla voitti Gstaadin, joten Jarry toivon mukaan yllättyy.
EDIT
Ei tullut uutta ennätysrankingia mutta pääsi kuitenkin sivuamaan vanhaa ennätystä 93.

2 tykkäystä

Henrin tappio Jarrylle tänään merkitsee että Henrin ranking romahtaa ensi viikolla ainakin sijalle ATP110 ja todnäk vielä siitäkin heikommaksi koska hän menettää viime vuoden Båstadin semin pisteet. Nyt on taas Henrillä paljon matkaa rankingennätyksensä parantamiseen.

Jarry päässyt Båstadissa jo finaaliin. Yhtää tiukkaa vastusta kuin Henri ei ole kukaan numeroiden valossa antanut. Kaatunut on mm. Chardy, Delbonis… Harmi että Jarry tuli heti vastaan.

1 tykkäys

Henri suuntaa ensi viikolla Gstaadin Atp 250 “kotikisoihin” johon pääsee normaalisti rankingilla sisään. Vastustaja olisi voinut olla helpompikin. Nyt se on Ramos-Vinolas joka pelasi juuri Båstadin semissä. Toisella kierroksella voittaja saa vastaansa 2-sijoitetun Verdascon, joka voi olla hieman kevyempi haaste. Ainakin Ramos Vinolas voitti Båstadissa Verdascon.

2 tykkäystä

Henrin heikkoon vireeseen löytyi selitys ottelun jälkeisestä haastattelusta:

“Ich habe körperliche Probleme, über die ich im Moment aber nicht sprechen will. Der Körper bereitet mir seit zwei Wochen Probleme. Ich hoffe, dass ich diese Schwierigkeiten so schnell wie möglich in den Griff bekomme.”

Eli jotain vammaa ollut viimeiset pari viikkoa. Ensi viikolla Henrin olisi tarkoitus pelata Kitzbühelin ATP-kisassa ja sitä seuraavalla viikolla Augsburgin CH-kisassa.

4 tykkäystä

Ensi viikolla Henri kohtaa Duckhee Leen Winston Salemissa. Voittaja saa vastaansa Hurkaczin. Seuraavalla viikolla Us Open pääsarja, johon pääsee suoraan heinäkuisella rankingillaan.

2 tykkäystä