Montako suomalaista naista on noussut kaksinpelin rankingissa Top300aan?
Ainakin Emma Laine, Nanne Dahlman, Petra Thoren, Anastasia Kulikova, Anne Aallonen. Keitä muita? Pia Suomalainen,…?
Montako suomalaista naista on noussut kaksinpelin rankingissa Top300aan?
Ainakin Emma Laine, Nanne Dahlman, Petra Thoren, Anastasia Kulikova, Anne Aallonen. Keitä muita? Pia Suomalainen,…?
Ei tullut Tamira Paszekkia vastaan ainakaan vielä. Ehkä finaalissa. Joka tapauksessa tänään maatunnukseton Maria Andrenko vastassa. Anastasia otti heti alkuun 5-1 -johdon jonka on tuhrannut kuudesta eräpallosta huolimatta tilanteeseen 6-5". Molemmilla ollut jo kolme murtoa ja kumpikin on voittanut alle 50% omista syötöistään. TB kutsuu, jossa tilanne 2-3". Yhden eräpallon antoi Anastasia, mutta lopulta eka erä 7-6(6). Ei tällaista 19v karsijaa vastaan pitäisi näin vaikeaa olla. Toki tällä karsijalla on lähiajoilta ok tuloksia. Huhtikuulta on kvartsi ja semi W15-tasolta taskussa, karsinnan kautta.
Toisessa erässä 2-2 -tilanteessa Anastasia mursi tiukan väännön jälkeen, jonka jälkeen pisteet Anastasialle 12-3. Eli lopulta voitto lukemin 7-6(6), 6-2.
Neluria vielä tänään w/Scilipotti SUI kakkossijoitettuja meksikolaisia vastaan.
Mainitsemasi nimet ovat kaikki olleet top 200, Piia n.350
Jahas, siellä on siis sotkettu kaaviota? No, sehän sopii sillä Anastasia pelaa nyt sijoitetun paikalla, vaikka ei ole sijoitettu. Kaipa siitä on joku edeltä lähtenyt pois kaaviosta arvonnan jälkeen. Hyvä näin, nyt Kulikova ei saa sijoitettua vastaansa edes toisella kierroksella.
Tänään Anastasialla vastassa WTA-sijan 533 Jenny Dürst (SUI), jonka ennätys (WTA 187) on hyvin lähellä Kulikovan ennätystä (WTA 179). Myös sveitsiläisen nykyvire on yhtä kaukana parhaista päivistään ja tämän kauden kohokohtia ovat olleet neljä W15-puolivälierää. Kahden oman pelinsä kanssa tuskailevan naisen kamppailu siis luvassa, mutta haluaisin nähdä Anastasian tässä silti suosikkina. Ottelu käydään joskus iltapäivällä.
Nätti voitto 6-3, 6-2.
Kvartsissa vastaan tulee 22v japanilaiskarsija Mana Kawamura WTA698. Kahdessa pääsarjapelissä on kaatunut villikorttilainen ja kolmossijoitettu. Yhteensä japskitar on hävinnyt 2 peliä.
Anastasia on laitettu tänään ohjelmaan ovelasti illan tähdeksi klo 19 Suomen aikaa.
Kaipa siellä on tarkoitus jotain yleisötapahtumaa illalla järjestää, muuten en keksi mikä idea on pelata nelinpelin puolivälierät tuossa välissä. Onneks sadetta ei sentään ole luvassa ja aurinko laskee vasta klo 21, sillä muutenhan tuo helposti valuisi huomiselle.
Ihmetellä voi myös japanilaisen vastustajan virettä. Tällä viikolla tosiaan ollut ihan ylivoimainen, mutta koko edeltävällä kaudella vain yksi otteluvoitto pääsarjoissa eikä seitsemistä karsinnoistakaan päässyt kuin kerran läpi. Tässä kisassa Kawamuralla jo 6 kappaletta 6-0 eriä. Jotain siellä on loksahtanut paikalleen.
Karsija Kawamura antoi Espanjassa Nastialle kylmää kyytiä: 0-6,1-6.
Joku suonenveto tullut japskille. Erikoisia juttuja.
Esteponan (ESP) W15-turnauksessa on kovalla alustalla tällä viikolla 3 suomalaista. Anna Moed aloittaa karsinnat tänään belgialaisvastustajaa vastaan, Aino Alkio on suoraan karsinnan toisella kierroksella ja Anastasia Kulikova on (ykkös) sijoitettuna pääsarjassa. Lisäksi Laura Hietaranta pelaa Anneheimissä (AUT) W35:ta massalla suoraan pääsarjassa.
Aino Alkio on päivän kolmas suomalaisvoittaja ja huomenna on edessä karsintafinaali etelä-afrikkalaista Wosuko Mdulwaa vastaan.
Lisäksi tiistaina [8] Laura Hietaranta aloittaa urakkansa Itävallan Annenheimissa W35:ssa [WC] Tamara Kosticia AUT vastaan päivän toisena pelinä (pelit alkaa 10:00). Tämä 18v neitokainen on aika kovassa vireessä. Kahdessa edellisessä turnauksessa (W35 molemmat) tuloksena on finaali ja välierä. Muuan Anastasia Kulikova kaatui jokunen viikkoa takaperin 6-3, 6-3.
Miehillä ei ollut kovin kaksinen päivä ITF-tourilla. Toivottavasti naisilla on huomenna parempi päivä.
Laura sai kaksinpelissä välipäivän Itävallassa sateen takia, mutta nelurissa tuli (ehkä sisällä) voitto w/ Elena Malygina EST (oli jo kvartsi). Huomenna peli vuorona toisena pelinä kentällä 1 (pelit alkaa klo 10). ykkössijoitettu Anastasia pääsee Espanjassa heti kärkeen kentälle klo 11. Vastaan asettuu maatunnukseton Elina Nepliy (WTA 1331). Aino Alkio valitettavasti hävisi tänään MTB:ssä karsintafinaalin.
Oli hyvä päivä. Laura voitti 6-2, 6-4 ja Anastasia voitti 7-5, 6-3.
Lauralle toisella kierroksella vastaan kreikkalainen karsija Elena Krokodili ja Anastasialle Ruotsin Tilde Stömqvist.
Kulikovalle tulee vastaan tulee 20-vuotias Tilde Strömquist (WTA 1231) ja Hietarannalle samanikäinen Elena Korokozidi (WTA 962).
W35 Annenheim (AUT), 2. kierros
Laura Hietaranta - Elena Korokozidi 6-2, 6-2
Silleen ihan kiva tulos, mutta vastustajan kaikki geimit tulivat Lauran syöttövuoroista. Puolivälierästä eteenpäin selviäminen on jälleen aika paljon haastavampaa, sillä Marie Benoit (BEL) on WTA-sijalla 282 ja kahden edellisen kisan saldona finaali ja semifinaali tältä samalta tasolta. Tosin niinhän se oli Tamara Kosticillakin, jonka Laura laittoi pinoon avauskierroksella. Välierässä olisi herkullisesti selvästi helpompia vastuksia tarjolla.
Jahas, se kvartsi pelataankin jo tänään. Laura pelasi omaa ekaa matsiaan 1h 23min ja Benoit 1h 14min, joten hyvin täysissä voimin kumpikin.
Sitten taas sataa. Viimeinen R16-matsi kesken. Lauran matsiin merkattu ei ennen 14:30.
Anastasialle voitto 6-2, 6-3. Huomenna Elena Micic AUS (WTA 727), joka on uransa parhaassa rankingissa juuri nyt 19-vuotiaana. Mielenkiintoinen vastustaja.
Lauran hävisi kvartsin 3-6, 1-6. Lauralla vielä nelurin semi huomenna.
Laura nelurin finaaliin Anneheimissä.
Anastasialle voitto 6-2, 6-4 Micicistä. Semissä vastaan Alice Gillan GBR. 25v britti on vetänyt 5v välillä 685-850 WTA-listalla. Luulisi olevan helpohko matsi.
Laura vei nelurin finaalin W35-tasolla 3-6, 6-3, 10-6. Sillä saralla tulee hyvää nousua ja vähän taskurahaakin.
Anastasia valitettavasti hävisi 4-6,4-6.
Laura Hietaranta jatkaa Itävallassa ja tällä viikolla avauskierrokselle heitettiin vastaan Julie Struplova (CZE) WTA-sijalta 262. Aika selvänä altavastaajana Laura tuohon lähtee, mutta tuskin vailla mahdollisuuksia. Pääsarjoissa lisäksi Anastasia Kulikova Portugalin W50-kisassa ja Ella Haavisto Serbian W15-turnauksessa. Jälkimmäisessä myös Stella Remander vielä mukana karsinnoissa.
W35 Klagenfurt (AUT), 1. kierros
Laura Hietaranta - Julie Struplova (CZE) 7-6(3), …
Hyvin alkaa! Laura lähti erään hieman takamatkalta ja 3-5 tilanteessa näyttikin huolestuttavalta. Siitä kuitenkin hieno nousu, mutta 6-5 tilanteessa sitten taas kolmen eräpallon missaaminen ei ollut hyvä juttu. Tiebreakki tuli kuitenkin suomalaiselle selvin numeroin.
Toisessa erässä tilanne "3-2 ja murtopallot Lauralle 8-0. Ne kaikki kahdeksan olivat juuri tuossa edeltävässä geimissä ja onneksi lopulta kelpasi.
Noiden murtopallojen myötä taisi Struplovan selkärangasta kuulua naps, sillä seuraavassa ei saanut pidettyä enää yhtään palloa. Laura johtaa "5-2 ja kolme geimiä olisi aikaa sinetöidä hieno voitto.
W35 Klagenfurt (AUT), 1. kierros
Laura Hietaranta - Julie Struplova (CZE) 7-6(3), 6-2
Ja näin! Eipä näistä WTA-sijan 262 naisista liikaa ole voittoja, joten mainiossa kesäkunnossa on suomalainen. Tästä kolmossijoitetun paikka kaaviossa ja seuraavan kierroksen vastus on kyllä aika köykäisen oloinen, tuli sieltä nyt kumpi vaan.