Nuoret ATP-pelaajat 2018

Viikko 33

1. Shapovalov CAN 90
2. Valkusz HUN 60
3. Hurkacz POL 35
3. Mmoh USA 35
5. Molleker GER 29
5. Bublik KAZ 29
7. Kuhn ESP 18
7. Friberg SWE 18
7. Chepelev RUS 18
7. Hossam EGY 18

Yhden voiton päähän jäi Otto ensimmäisestä näille listoille pääsystä.

2 tykkäystä

Rublev ja Munar kohtaavat tänään ja pitkästä aikaa. Edellinen kohtaaminen oli RG:n juniorifinaali vuonna 2014, jonka Rublev voitti 6-2, 7-5. Nämä 1997-huiput aloittivat ammattilaisuran hyvin eri tavalla. Munar jäi tahkoamaan Espanjan futureita ja Rublev sai villejä kortteja ympäriinsä. Palkintorahaa Rublevilla on 2,4 MUSD, kun Munarilla vain 0,4 MUSD.
Kuitenkin juuri nyt ovat aika tasoissa tämän vuoden racerankingissa: Rublev 62 ja Munar 71.

Jos pelataan kovalla alustalla, Rublev tekee selvää jälkeä.

Rublev oli sivussa kolmisen kuukautta, ja pelaamatta jäi kaksi Mastersia ja Grand Slamia. Aika selkeä 1997-syntyneiden kakkonen Rublev vielä tasoltaan on.

Ai niin juu.

Munar voitti alle tunnissa 6-3, 6-2. Vuosi Nadalin akatemiassa on tehnyt hyvää.

Rublev kaukana parhaastaan tällä hetkellä. Normaali pelin hakemisvaihe tauon jälkeen ja tulokset on hetken aikaa vaisuja.
Mutta hyvässä nousussa Munar.

1 tykkäys

Hyviä voittoja 17-vuotiailta 01 pelaajilta.

US Open karsinnat
Brandon Nakashima - Ante Pavic
3-6, 6-4, 7-6(5)
Japanilaissukuinen jenkki sai ATP-rankingin voittamalla pelaajan sijalta ATP251. Samalla tupsahti 8p ja 2001 ikäluokan kovin voitto rankingin puolesta. Tämä ohitti Virtasen Ruotsin futuren ATP292 Erikssonin voiton. Tsengillä ei olekaan vastaavia.
Pavicin saldossa 2017 syyskuulta jenkkien CH-voitto kovilla kentillä. Olihan Pavic usein ATP/GS-pääsarjoissa vuonna 2014.

Lisäksi Espanjan 01 Nicolas Alvarez Varona nuiji 6-2, 6-2 Portugalin futuren 4-sijoitettu Robin Kernin mutta eiköhän viimeistään Ruusuvuori pysäytä tämän lupauksen etenemisen.

Italian Jannik Sinner, viime viikon finalisti pelasi tällä viikolla 2.kierroksella ATP400 pelaajaa vastaan kolme erää mutta hävisi ja ei ohita Virtasta. Nousi jo tasapisteisiin 17p ja kun keskittyy miesten peleihin niin pisteitä ropisee varmasti lähiviikkoina lisää.

Sellainen huomio 2019 tammikuun ATP-listalta.
2001-syntyneiden projektiranking.

  1. Brandon Nakashima 8p
  2. Sergey Fomin 5p
  3. Chun Hsin Tseng 2p

Loffhagen, Virtanen ja kaikki muutkin ITF-listan puolelle -näillä näkymin-.
Nakashiman otteluvoitto GS-karsinnassa oli huikean tärkeä.
Nollasta ikäluokan kärkeen.
Tseng menettää lukuisat 15K voitot ATP-listan puolella, mutta voittanut yhden 25K kisan josta palkitaan jatkossa muistaakseni 2 ATP-p.
Toki syksy ehtii vielä muuttamaan tilannetta.
Edit. Fomin tosiaan selvittänyt CH-karsinnat josta 5p ja ATP-listalla myös hän ensi vuonna.
Marraskuun Talin 25K finaalista saa sen 1p ja voihan se olla mahdollista Virtaselle.
Ehkä Oton kannattaisi syksyllä myöhemmin koittaa jonkun CH-kisan karsintaa jos mahtuu jollain ilveellä mukaan. Karsinnat läpi ja ATP-listalle ensi vuodeksi.

Yleisesti.
Intian CH-kisat marraskuussa lienee tänä vuonna yllättävän monen kalenterissa. Harmi vain menee vähän päällekkäin Helsingin futuren kanssa.

Viikko 34

1. Barranco Cosano ESP 27
1. Berrettini ITA 27
3. Munar ESP 20
4. Etcheverry ARG 18
4. Miladinovic SRB 18
6. Polmans AUS 16
6. Martínez ESP 16
8. Paul USA 15
8. Paroulek CZE 15
8. Nikles SUI 15
1 tykkäys

Jaahas. Täällä palstalla on meno kuin Espoon Westendin tennisseurassa vuonna 1939, kun seuran 6 juutalaista sai lähtöpassit.
Rasistisuudella on tässä maassa pitkät perinteet ja valitettavasti näemmä ne elää tennispiireissä edelleen.

Olisikohan tämän käyttäjän viestit jo nähty?

Avoimen rasistisen ja hyökkäävän kirjoittelun kritisoiminen on siis mielestäsi rasismia. Sanakirja esiin. No, kaipa sinullekin ymmärtäjiä löytyy, vaikka Rautatientorin leiri purettu onkin… Ja kyllä, aivan varmasti torpataan tuollaiset puheet. Kuten jokaisella edes jollain lailla moderoitavalla keskustelupalstalla.

Viikko 35

1. Zverev GER 90
1. Shapovalov CAN 90
1. de Minaur AUS 90
1. Fritz USA 90
5. Hurkacz POL 70
5. Humbert FRA 70
7. Tsitsipas GRE 45
7. Tiafoe USA 45
7. Munar ESP 45
10. Auger-Aliassime CAN 35
10. Harris RSA 35
10. Ruud NOR 35

Listalle siis vain US Openin pisteillä, ja karsinnan läpäiseminen riitti.

1 tykkäys

Äärimmäisen virallinen nuorten pelaajien maaranking:

1. Yhdysvallat: ATP-nimet Tiafoe ja Fritz, heti perässä vahvat Challenger-tason miehet Mmoh ja Opelka. Aiempi huippulupaus Kozlov on pudonnut jonkin verran kyydistä. 1997- ja 1998-syntyneitä molempia listoilla neljä, mutta sitä nuoremmissa kovin hiljaista. Sebastian Korda on toki nousussa.

2. Espanja: 1997-nelikko Munarin ja Martínezin johdolla vetää vertoja jopa listaykkösen vastaavalle. Seuraavissa kolmessa ikäluokassa jokaisessa yksi ihan tasokas pelaaja nyt, kun 1998 Barranco Cosano nappasi pari isompaa Futurea. 2000-syntynyt Kuhn varmaan on se suurin lupaus.

3. Australia: Viime aikoina vakuuttanut 1999 de Minaur kärkenä, ja saman ikäluokan Popyrin kovassa nousussa. 1999-syntyneiden ykkösmaa, kun otetaan Ellis vielä mukaan. Polmans ja Purcell täydentävät, mutta mm. Jasika on kadonnut kartalta tyystin.

4. Ranska: Yhtä paljon pelaajia listalla kuin Yhdysvalloilla, mutta kovin paljon kauempana kärjestä. 1999 Moutet toki ikäluokkansa kärkinimiä, ja 1998 Humbert pelannut upean kesän. Ensi vuonna viimeistään sadan joukkoon?

5. Venäjä: Rublev vammoistaan huolimatta huippulupaus, ja saman ikäluokan teinitähti Safiullin myös saamassa jotain aikaan. 2000-syntynyt Avidzba on sitten se seuraava iso lupaus. Pelaajia karkaa Kazakstaniin, mutta uusia löytyy.

6. Saksa: Zverev edelleen listakärjessä, kuten viime vuonnakin, ja toinen iso nimi on 2000-syntynyt Molleker. Näiden lisäksi listalla vain 1998-syntyneet ja paljon sivussa olleet Altmaier ja Weßels.

7. Japani: Ei supernimiä, mutta 1998-syntyneissä ihan kiva kolmikko Watanuki, Tokuda ja Noguchi. Siihen vielä 1999 Shimizu, niin kyllä näillä pärjää.

8. Kanada: Kahdella pelaajalla listalle, mutta kun kyseessä ovat 1999- ja 2000-syntyneiden ykköset Shapovalov ja Auger-Aliassime, niin massat jäävät taakse.

9. Etelä-Korea: 1998-syntyneiden ikuinen superlupaus Lee Duckhee on saanut kannoilleen ikätoveri Chung Yunseongin. 1997 Kwon väläyttelee, mutta joskus pitäisi voittaa edes yksittäinen matsi Aasian kovien kenttien ulkopuolella.

10. Italia: Gian Marco Moroni on noussut tänä vuonna todella kaukaa 1998-syntyneiden kuudenneksi. Lisäksi tasaista massaa neljän pelaajan verran Futures-tasolla.

11. Argentiina: Ei ole uutta Delpoa näkyvissä, mutta 1999-syntyneet Ugo Carabelli ja Etcheverry ovat hyvässä Futures-vireessä. 1997 Ficovich esiintyy myös tasaisesti.

12. Unkari: Maan poliittisesta kehityksestä voi olla montaa mieltä, mutta tennis porskuttaa Fucsovicsin takanakin. 1998 Valkusz väläytti jo Challenger-tasolla, ja 1999 Piros on hyvissä asemissa myös.

Ehdottoman oikean, äärimmäisen salaisen pisteytyksen mukaan Suomi on rankingin sijalla 23 heti Tsekin perässä. Ei hullumpi tilanne pienellä pohjoisella maallamme, kun vertaa parin vuoden takaiseen.

4 tykkäystä

Todella kiinnostava yhteenveto maittain nuorista lupaavimmista tennistähdistä. Kiitos FF!
On mielenkiintoista seurata ketkä näistä pelaajista kehittyvät tulevina vuosina huipun tuntumaan esim Top30 pelaajiksi ja kuinka Emil ja Otto sijoittuvat tässä ”sarjassa” lähivuosina.

1 tykkäys

Viikko 36

1. Opelka USA 75
2. Molcan SVK 60
3. Humbert FRA 48
4. Kecmanovic SRB 29
4. Bublik KAZ 29
6. Weßels GER 27
6. Ayeni USA 27
8. Hurkacz POL 25
9. Denolly FRA 20
10. Chung KOR 15
10. Santillan AUS 15
10. Wu CHN 15

Molcanin paluu on ollut väkevä. Nollista kolme peräkkäistä Futures-titteliä kotimaassa, ja muutaman viikon tauon jälkeen Challengerissa karsinnan kautta finaaliin.

1 tykkäys

Viikko 37

1. Moutet FRA 90
2. Davidovich Fokina ESP 80
3. Opelka USA 48
4. Molleker GER 45
5. Kecmanovic SRB 29
6. Weßels GER 27
7. Klok RUS 18
7. Draper GBR 18
7. Ugo Carabelli ARG 18
7. Erler AUT 18
7. Holt USA 18

16-vuotias Draper ensimmäistä kertaa listalle.

1 tykkäys

Meinaatko listata ensi vuonna nuorista pelaajista vain ATP-pisteitä kuten tähän saakka?

Iso on muutos joka tapauksessa ja jos nuorien pelaajien kehityksiä haluaa vertailla, niin on aika ennen ja jälkeen vuoden 2019.

Vielä vähän auki. Vaikea noita olisi mitenkään suhteuttaa, eli varmaan ainakin aloitan pelkillä ATP-pisteillä. Vähän kiinnostaisi tehdä myös aiempiin vuosiin vertautuva varjolistaus vanhoilla pisteillä. Eihän sitä tiedä, jos tämä uudistus todetaan yhtä toimivaksi kuin ATP-kisojen alkulohkot, ja lopulta palataan vähin äänin vanhaan…

No, tuskin sentään. Ei kai nyt kovapalkkainen konsultti voi virhearvioita tehdä? :wink:

Varjolistaus kiinnostaa siinä mielessä, että ensi vuoden lista pelkillä ATP-pisteillä on vertailukelpoinen korkeintaan Top30:n osalta.

1 tykkäys