Otto Virtanen - kausi 2019

Kyseinen puolalainen Talin turnauksen nelinpelissä Harrin ja Pattin vastustajana ekalla kierroksella.

Jos menee asioiden edelle. Otto kaataa Säätelän ja kohtaisi keskiviikkona Fabbianon ATP117.
Ennätys ATP70.

Fabbiano varsin alavireinen. Voitti syyskuun alussa ATP4 puolikuntoisen Thiemin US Openissa, mutta sen jälkeen ottelut voitoin 1-7 ja ainoa voitto ATP682 vastaan ja sekin vasta 3.erän tiebreakissa. Monta selvänumeroista tappiota noin ATP200 pelaajille viime aikoina.
Toisaalta ollut nyt kolme viikkoa pelaamatta ja sikäli arvoitus onko vielä löytänyt virettä treenikentiltä tälle vuodelle.

2 tykkäystä
1 tykkäys

Tosi kova voitto, vaikka Fabbianon viimeiset turnaukset ovat menneet vähän penkin alle.

Fabbiano on kukistanut kuitenkin tänä vuonna Thiemin ohella Tsitsipasin ja Karlovicin Wimbledonissa 5-eräisissä otteluissa, Simonin Eastbournessa ja Opelkan Australian avoimissa. Mies on ollut 4 kertaa GS-kisoissa 3. kierroksella (AO 2019, Wimbledon 2018-19, US Open 2017) ja Ranskan avoimissa 2. kierroksella viime vuonna.

Rahaakin 30-vuotias italialainen on kerännyt yli 2 miljoonaa dollaria eli 250-kertaisesti sen minkä Virtanen.

1 tykkäys

Kannattaneeko tuota kättä rasittaa sen enempää, jos oireilua vielä on?

1 tykkäys

Oireilevista käsistä puheenollen, huhua kuultu että Fabbianolla myös käsiongelmia mutta koittanut väkisin saada rankingin AusOpen pääsarjan tasolle. Huonolla menestyksellä.

Selittäisi miksi tulokset elokuusta eteenpäin ovat olleet 2 voittoa 9 tappiota.

Joka puolelta kuuluu tietoja haavoittuneista ja sairaista sotureista jotka tappelevat vain muutaman ATP-pisteen tähden. Kuin Krimin sodasta. “Urheilija ei tervettä päivää näe” naureskeli appi-vainaa kun kuuli näistä itse aiheutetuista ongelmista.

Otto kun voitti 2018 toukokuussa Markus Erikssonin ATP292 niin se oli tuolloin puolitoista vuotta sitten koko 2001-ikäluokan kovin otteluvoitto rankingin perusteella.

Mites nyt kun kaatui ATP117 Fabbiano. Monesko on pelaajakohtaisesti ikäluokassa 2001-syntyneet. Sinner pitää keulaa ATP13 voitolla ja Cerundolo kakkonen ATP45 kaadolla. Onko Virtanen kolmas. :thinking:

Superlupaus Tsengillä ATP118 voitto joten Otto pisti paremmaksi.

Zeppieri voittanut ATP94 ja Nakashima ATP110. Joten on näitä! Kova ikäluokka.
Draper voitti ex ATP8 Sockin joka nykyisin 200+.

2 tykkäystä

Sockilla ei nykyään ole edes rankingiä. Eli pelaa samalla tasolla, kun suurinosa tältä palstalta.

R16 on hyvä Helsingin viiskyttonnisessa 18-vuotiaana.

Novak Djokovic pelasi samassa kisassa samalla tasolla vain vuotta nuorempana.
2004 Djokovic voitti Talin R32 ottelussa ATP187 ja hävisi R16 vaiheen erin 0-2 ATP214 vastaan.

Tuohon nähden Oton voitto ATP117 ja tappio R16 vaiheessa ATP141 vastaan näyttäytyy hyvänä. Toki se iso vuoden ikäero ja vuotta myöhemmin Djokovic oli yhtä hyvä kuin nykyinen Jannik Sinner on.

1 tykkäys

Oton lyöntejä kun katseli reilu viikko sitten ties monenenko kerran, niin siitä huolimatta havannoi uusia asioita.
Ottohan aina lyönyt todella letkeän näköisesti ja samalla kovalla asenteella. Antaa siis lyönteihinsä ns kaiken mitä kropasta saa irti.

On kahdenlaista helppoutta tennislyönneissä olemassa ja suomalaislupauksilla Emilillä ja Otolla lyöntien letkeys muodostuu eri seikoista.
Oton tyyli on kropalle kuluttavampaa. Molemmilla tyyleillä voi päästä huipulle mutta Oton tyyli on fyysisesti ja henkisesti haastavampaa toteuttaa läpi kauden.
Sanoisin Emilin saavan lyönteihinsä vauhtia vaivattomammin, mutta Oton turboruuvi taas on Emiliä laadukkaampi, mutta kuinka pitkään sitä on mahdollista ylläpitää, on ydinkysymys.

Samaa mieltä.
Kun Otto otti Talin kolmoskentällä voiton se lähti tempoa vaihdellen ja virheitä pudottamalla.
Ei joka lyöntiä kannata vetää täysillä.
Jatkossa malttia vinnereitä unohtamatta.

2 tykkäystä

Onko tietoa Otto Virtasen tulevista turnauksista? Tapahtuuko jotain vielä tämän vuoden puolella? Oton pitäisi päästä pian pelaamaan otteluja challenger-tasolla jonne hän taitonsa puolesta kuuluu.

Itse veikkaan Oton ohjelmaksi seuraavaa kun ei kerran ITF-kisojen listoilla näy eikä haastajakisoja lähiviikkoina järjestetä:

30.11. -  1.12. SM-liigaa
 7.12. -  8.12. SM-liigaa
11.12. - 15.12. SM-kilpailut Turussa

Jotakuinkin haastajatason tennistä on SM-kisoissa tarjolla Harri Heliövaaran muodossa. Ja olisihan se hienoa jos Emil Ruusuvuorikin saataisiin mukaan.

1 tykkäys

Ruusuvuori treenaa joulukuussa ATP1 Nadalin kanssa Mallorcalla. SM-kisat vaikuttaa kaukaisilta vaikka ehkä sinne ehtisikin.
Kaksinpelin ATP top500 nimiä viime vuosikymmeninä näissä kisoissa harvoin nähty. Pelihetken ranking. Sen vuoksi yllätyn iloisesti jos Patrik Niklas-Salminenkin paikalla on.

Viime joulukuussa Otto treenasi ATP1 Djokovicin kanssa. Ei off-seasonia ilman nuorta suomalaista ATP1 pelurin treenikaverina.

1 tykkäys

Otto viikolla 51 Dohan M15 juniorivarauslistalla.

1 tykkäys

Otto ilmoittautunut SM-kisoihin. Pelataan tuota Dohan kisaa edeltävällä viikolla Turussa.
Otto näillä näkymin 2-sijoitettu Heliövaaran jälkeen.

Saas nähdä saadaanko 2000-luvun ensimmäinen juniori-ikäinen 18v-kausilainen Suomen mestariksi.

Edellinen tuon ikäinen SM-voittaja 18v Timo Nieminen 1999 kun kaatoi finaalissa 18v Jarkko Niemisen. Vai oliko tuon jälkeen joku voittaja :thinking: Finalisteja kylläkin aina silloin tällöin myös junnuista.

Tarkistin. Juho Paukku 2004 voitti kultaa 18-vuotiaana ja on ainoa junnu miesten kultamitalistina 20 vuoteen.

1 tykkäys

Otto vetäytynyt Dohan viikon 51 turnauksesta.

Otto ATP1000 tasan treenasi tänään Tukholmassa ATP16 Wawrinkan kanssa. Yhteiskuva Oton instagramissa.

Torstaina alkaa sitten SM-kisat Turussa.

1 tykkäys

Hienoa, että Suomen nousevat kaverit pääsevät lyömään palloa huippujen kanssa!

1 tykkäys