Otto vetäytynyt Roannen kisasta ja vetäytyminen tullu jo maanantaina, pian tappion jälkeen.
Toivottavasti kyse vain suunnitelmien muutoksista, mutta tällä menolla se AO:n suora pääsarja ei kyllä tule toteutumaan. Kausi se vaan lähestyy loppuaan ja lisäpisteitä ei näy eikä kuulu
Otto on muuten Tukholman osalta alt-listalla viidentenä. Entrylistalla on kaksi SE paikkaa ja LE paikka, joten on täysin mahdollista että nuo kolme paikkaa jää käyttämättä ja Otto olisi siinä kohtaa kahden poisjäännin päässä suorasta paikasta pääsarjaan. Tässä vaiheessa kautta iso osa pelaajista on enemmän tai vähemmän puolikuntoista, joten ihan mahdollista että jokunen vetäytyminen vielä tulee.
Meinasit varmaan Almatyn kisaa? Otto sosiaalisen median perusteella jo Tukholmassa treenaamassa, veikkaus on et Kazakstaniin ei lähdetä vaikka paikka aukeaisi.
Mutta niin kauan kun nimi listoilla roikkuu, teoriatasolla kaikki vielä mahdollista. Voihan Tukholmastakin Almatyn suuntaan lentelemään lähteä tarpeen vaatiessa
Tukholmaa tarkoitin. Almatyssä jos olisi vielä listoilla, niin olisi kolmantena, mutta Tukholmaan tuo on jo itsensä ”kiinnittänyt”.
Siitä edeltä Bellucci on vielä listoilla kaikkien kolmen ensi viikon kisan osalta ja melkoisella varmuudella ainakin Almatyn kisassa pääsarjapaikka aukeaa. Eri asia sitten, että valitseeko tuonne lähteä vai kyttääkö mieluummin Tukholmaa.
Eikös nuo harmaalla olevat tarkoita, että on toissijaisesti siellä listoilla. Eli Antwerpenissä normaalilla fontilla (Tukholmassa harmaalla) on alt-listalla Tukholmassa Ottoa ennen olevista Monteiro, Altmeier, Fuscovics, Seyboth Wild, Coric, Halys ja Marterer. Eli nämä voivat Tukholmankin valita, jos eivät Antwerpeniin pääse. Eli tuo viidentenä listalla on hieman harhaanjohtavaa.
Okei, pakko sanoa että olin siinä uskossa että harmaalla olevat ovat ns. valintansa tehneet ja lukinneet itsensä toiseen turnaukseen… Mutta seison korjattuna jos näin ei tosiaan ole. Bellucci on jännä tapaus, että on edelleen ns. mustalla pohjalla kaikkien kolmen turnauksen osalta, eli aktiivisena kaikkien kisojen osalta. Mutta en tiedä mikä tuossa on sitten logiikka…?
Nimi muuttuu harmaaksi siinä kohtaa jos pääsee johonkin sen viikon kisaan karsinnat / pääsarja. Eli Belluccin kohdalla jos se pääsis Almatyyn, olisi siellä mustalla ja sitten jäisi Antwerpenin sekä Tukholman jonolistoille harmaana. Nyt kun se ei ole missään kisalistalla sisällä niin pysyy mustana tuolla jokaisella jonolistalla.
Dartsranking kertoo:
“Is currently accepted in either main draw or qualifying at another tournament in the same week, so he will have to withdraw somewhere once he gets into this tournament/if he is already in this tournament.”
Se on selvä, että Stokiksessa moni kundi Oton edellä ei ole tulossa Tukholmaan vaan pelaavat jotain muuta. Mut mikä se Oton tarkka jononumero Tukholman pääsarjaan, sitä voi vaan arvuutella. Ei tiedetä noista edelläolevista, moniko ottais Tukholman jos sinne pääsee.
Ei siellä taida olla Shanghaissa yhtään kaveria joka SE-kelpoinen joten ne kaks korttia jäänee käyttämättä. Late Entrystä en tiedä, kyllä sitä välillä on tällä kaudella näkyny käytettävän.
Oton pelaaminen Helsingin Challengerissa HPP openin sivujen mukaan varmistunut. Matsipäiväkin jo tiedetään avauskierroksen osalta, 5.11.
Muita tällä hetkellä varmoja osallistujia Eero Vasa sekä nelurissa Niklas-Salminen. Ens viikolla pääsarjalistat tulossa, sitten näkee kuinka kovatasoinen turnaus tänä vuonna luvassa. Viime kauden kisalista oli laadukas, kesti ihan hyvin vertailun muihin 125-kisoihin. Toivotaan, että tällä kaudella sama homma
SE:t poistuneet. Vielä kaverit ei ole kaikki vastaanottaneet paikkaa. Otto nyt alt-listalla yhdeksäs, mutta listan kolmella parhaalla olisi periaatteessa pääsarjapaikka Almatyssä tai Antwerpenissä.
@tally nyt esimerkiksi Marterer oli aiemmin harmaalla Tukholmassa. Ei ole enää. Näin ne listat vaihtelee.
Kyllä se nyt näillä tiedoin stokiksen karsinnat on se paikka missä Virtasta seuraavaksi nähdään, lauantaina jo alkaa.
Karsinnoissa hyvä seedi tulossa top4-sakkia, joten heikompia rankingeja edessä molemmilla kierroksilla. Mutta se nyt on pieni ilo, sieltä valtaosa karsijoista alle 200-rankingilla eli ihan tekijämiehiä
Jees, näin sitä oppii taas uutta! Nämä listahommat ei ole ihan selkeitä, mutta tiedän jatkossa paremmin. Kuten edellä mainittiin, niin karsinnat taitaa olla Oton tie. Tokion ja Shanghain kohdalla Otto ei huonoille hävinnyt, sillä molemmat eteni pääsarjaan ja nappasi siellä ainakin yhden voiton. Nyt toivotaan, että isku on päällä ja asenne kunnossa.
Toivotaan samalla et Huesler ei osu eteen karsinnoissa. Vähän huonoja muistoja tältä kaudelta, ja siellähän se seedittömien joukossa.
Nää on Otolle vuoden viimeiset ATP-karsinnat, loppukausi menee Challengereissa joten ens alkuun se vähän pitkäksi venähtänyt tappioputki poikki. Ja sitten kakkoskierroksella selättämään sitä ATP-karsintojen kirousta. Tukholma kyllä olosuhteiltaan ei ole nopeimmasta päästä, olisko jopa yks hitaimmista hallikisoista koko ATP-kiertueella.
En tiedä mikä siinä niin vaikeaa noiden ATP-karsintojen kanssa ollut, kun vielä vaikeammat GS-karsinnat hoituu ihan kohtuuprosentein tänä päivänä. No Virtanen tykkää isoista kisoista, tosin ei ne tonnikarsinnatkaan tunnu onnistuvan, vaikka siellä myös pääsarjassa mahdollisuus saada isojen panosten matseja ihan nimimiehiä vastaan.
ATP-karsinnat alkaneet muodostua todelliseksi henkisen puolen haasteeksi. Ei voi olla ihan sattumaa, että vielä on avaamatta ATP-tason otteluvoitot, puhumattakaan ATP-karsintojen läpäisy. Sen sijaan GS -kisoissa itsensä ulosmittaaminen on onnistunut. Se jollain tavoin kuvastaa, että noihin kisoihin lähestyminen on onnistunut sopivana haasteena ja sitoutuminen noissa kisoissa on juuri sillä tasolla kuin mitä vaaditaan.
Tietysti oma juttunsa on joka on jäänyt ehkä normaalia pienemmälle huomiolle, että miten hyvin on onnistuttu etukäteen scouttamaan mahdolliset vastustajat on ne sitten ATP -karsinnoissa tai CH-pääsarjassa ylipäätänsä, että ei pääse tapahtumaan mitään yllätyksiä tältä osin…esim. nuo Aasian turnauksissa kärsityt rumat tappiot keväällä esim. Ji Sung Namille ja Seongchan Hongille, nämä ko. tappiot esimerkkeinä herättävät kysymyksiä, että onko tältä osin käännetty ihan jokainen kivi…mikäli siis vastaan tulee vähän nimettömämpiä pelaajia, onko otteluun lähestytty riittävällä kunnianhimolla vai onko tultu liian takki auki kohtaamiseen->seurauksena sellainen tunnin läpsyttely turnauksesta ulos.
ATP-karsinnat tai CH -karsinnat itsessään voivat olla nuoremmille pelaajille hankalampi rasti kuin itse pääsarjassa pelaaminen kuin esim. joillekin kokeneille CH-jyrille, voimasuhteet kääntyvät todennäköisesti päälaelelleen sitten pääsarjassa, tällöin myös ottelutuntuma on parempi ns. kovemman tason pelaajilla ja itseluottamusta päässyt syntymään tätä kautta, jolloin CH-jyrät jäävät herkemmin jalkoihin. Osasyynä tälle voivat olla myös se, että prosenttitennis yhdistettynä perustasaiseen tekemiseen+jalkatyön kohtalaisen hyvä peruslaatu vaan riittää ottelusta toiseen on riittävän rutinoituneella CH-pelaajilla vs esim. Oton pelaamiseen, jonka suht. riskialtis pelitapa yhdistettynä ailahtelevaan asenteeseen näissä karsintaotteluissa sekä liikkumisen ja jalkatyön laatuun ottelusta toiseen, niin paljon enemmän vaihtelua, jota ei vaan oikein kestä ottaa vastaan nykytenniksessä eli toisin sanoen hyvän ja huonon päivän ero on tällä hetkellä liian suuri, joka voi olla ratkaisevan liikaa nimenomaan näissä karsintaotteluissa. Myöskin on täysin eri tilanne lähteä pelaamaan otteluita ns. ennakkosuosikin asemasta eli lähtökohtaisesti matseja, joissa ehkä enemmän hävittävää kuin voitettavaa.
Pääsarjapaikka ehdottomasti maistuu, joita nyt ei ole ollut liiaksi ATP-tasolla (toinen kerta, toki yksi tullut LL-kautta). Sen sijaan että kävisi läpi karsintareitin joka ei ole ollut passeli Otolle läpi uran. Olosuhteet ehkä sen sijaan tässä tapauksessa sivuseikka.
Almaty eli entinen Alma Ata, aikaisempi Kazakstanin pääkaupunki, on myös kuuluisa Medeo-luisteluareenastaan, jossa on tehty paljon maailmanennätyksiä. Se on maailman korkeimmalla sijaitseva pikaluistelupyhättö (1691 m).