Otto Virtanen - kohti top-100 rankingia

Oton huominen vastustaja puolivälierissä on Francesco Forti, joka sai kazakstanilaisvastustajaltaan hieman arveluttavan luovutuksen juuri kun Forti mursi tilanteeksi 6-4, "5-4. Viime viikolla Forti oli tuolla Oton tavoin puolivälierissä ja viime kaudella parhaimmillaan haastajakisan puolivälierissä sekä $25 000 kisan finaalissa. Ihan tekijämies tälle tasolle, mutta ei mitenkään ylittämätön haaste Virtaselle.

2 tykkäystä

Oton ja Fortin(atp-468) matsi huomenna Aktobessa noin klo 08.30 Suomen aikaa.

2 tykkäystä

Forti 2017 ITF45
EM18 pronssia
G2 voitto
Wimbledon 3.kierros

Nyt 20-vuotiaana 400+ sijoilla. Melko ookoo lupaus tämäkin.
Ottohan pelasi myös Wimbledon junnusarjan 3.kierroksella, mutta 2018 vuotta nuorempana 17-vuotiaana.

1 tykkäys

Mikäli Otto kampeaa välieriin, niin vastustaja sinne ratkennut. Venäjän vuotta vanhempi 19v Danilov 500+ sijoilta. Kaksi vuotta sitten Tshekin G1 kisassa Danilov - Virtanen 76 16 64. Se oli sellainen tulos joka ilmoitettiin ITF-sivuilla ensin Virtasen voitoksi ja myöhemmin illalla muutettiin Danilovin voitoksi.

1 tykkäys

Mahtavaa Otto! Hienoa aikaa eletään tenniksen seuraamisen kannalta. Jokaiselle päivälle tällä viikolla on ollut suomalaisten matseja ja vielä jatkuu. Otto semeissä ja sitten Emil karsimassa Dubaissa. Aiai :slight_smile:

3 tykkäystä

Virtanen siis 25K semifinaaliin. Näyttää lupaavalta siihen nähden, että Ruusuvuori pelasi näissä kisoissa 2018 alkuvuonna ensimmäiset 5 kuukautta vuoronperään R16, QF R16, QF… kertaakaan ei ollut SF.

Jarkko Nieminen oli 2000 alkuvuonna SF-tasoa futureissa 18-vuotiaana. Kolme kertaa välierissä, joskin olivat pienempiä 10K(nykyinen 15K) kisoja.
Kuukautta ennen 19v päivää kesäkuussa Jarkko putkautti sitten CH-semin Portugalissa. Eli suoraan 10K semistä 50K semiin.
Saas nähdä yltääkö Otto vastaavaan ennen 19v päiväänsä. Ehkä johonkin CH kaavioon mukaan pääsee jo keväällä/alkukesällä. Joten miksei. Kunhan terveenä säilyy.

Ruusuvuori tosin voitti 18-vuotiaana 25K kisan. Kotikentällä Talissa 2017 marraskuussa. Ikää 18v 7kk. Virtanen tällä hetkellä juuri tuon ikäinen 18v 8kk. Ulkomailla menestys kuitenkin usein kovempi juttu. Vielä on turnausvoittoon pari matsia matkaa. Emilin ensimmäinen turnausvoitto ulkomailla oli Espanjassa kesäkuussa 2018. Ikää 19v 2kk. Se oli 15K turnaus.

2 tykkäystä

Oton ranking nousee vauhdilla. Ensi viikon jälkeen ranking uuteen ennätykseen. Nyt semipaikalla varmistettu jo muutama sija yli ATP800, finaalipaikalla nousisi jo ATP720 tuntumaan ja turnausvoitolla jo noin ATP640. Hienoa. Parin kuukauden kuluttua palstan otsikkoa muutettava

1 tykkäys

Taitaa nousta vasta parin viikon päästä. Eikös nämä ITF kisoista kerätyt pisteet tule viikon myöhässä. Eli ens maanantaina saa sen viime viikon 3p

Kyllä nuo kirjoittamani Oton rankingit tulossa ensi viikon jälkeen kuten kirjoitin eikä kahden viikon jälkeen. Ensi maanantain ranking tulee olemaan noin ATP920.

Kuinka kuvaavaa kun syöttötykki Virtanen menestyy areenalla nimeltä Tennis Center Ace.

Näyttää tuolta pelipaikka.aktobe

Seuraavan ottelun voittamalla Otto olisi U19 Live ATP Race rankingissa nro. 9. Ja 2001-syntyneiden nro. 6. Laskettu pisteitä viime marraskuusta lähtien.

25K turnausvoittoon pystynyt seitsemän Oton ikätoveria ja esim. ikäluokan nelosen Jack Draperin parhaat pisteet on 3x 25K W 20+20+20.
Otto takamatkalla johtuen viime vuoden loukkaantumisista. Mutta ei tuo 01 porukan top10 tai jopa top5 tason raja ole erityisen kaukana. Sinner ja Nakashima menestyy jo ATP-kisoissa, mutta sen jälkeen muilla huipuilla taso lähinnä 25K W ja CH-semi tai kvartsi.

Nakashima. Kuukausi sitten 25K W. Sen jälkeen CH. 1.kierros, 3.kierros ja 2.kierros. Tänään ATP-kvartsissa.

1 tykkäys

Eli Otto on periaatteessa melkein tismalleen saman luokan lupaus kuin Ruusuvuori monella mittarilla? Mielenkiintoista nähdä, kummasta tulee lopulta kovempi pelaaja tai kummalla on isommat saavutukset, kun ura on ohi.

2 tykkäystä

Hidasta porukkaa; Otto finaaliin 6-4 6-4!

1 tykkäys

Otto Virtanen 191 cm vai 193? vs Yuta Shimizu 163 cm ATP344. Kova pelaaja vastaan.

Tilastot Virtanen - Shimizu
16v-kausi ITF147 - ITF150
17v-kausi ITF13 - ITF13
18v-kausi ITF6 - ITF5

Saisi tuota Oton ATP-profiilia päivittää. Kuva, pituus, paino, valmentaja…

1 tykkäys

Virtanen hävisi aina uudella tasolla sen ensimmäisen finaalinsa.
TE12
TE14 3.kategoria
TE14 1.kategoria
TE16
junnu-SM
ITF G4
ITF G2
ITF 15K pro
ITF 25K pro…

Ai niin, oli siellä yhdellä tasolla yksi ensimmäisen finaalin voitto. GA Junnut.

Hyvältä vaikuttaa. Ei muuta kuin odottamaan hävittyjä CH, ATP, Masters ja GS-finaaleita.
Ehkä yhdestä suuresta finaalista tulee voittokin mikäli jatkuu kuten tähän asti mennyt.

1 tykkäys

Otto ohittaa menestyksen myötä 2018 Wimbledonin dubbeliparinsa, vuotta vanhemman Turkin Yanki Erelin ATP935. Erel sai Turkin historian ensimmäisenä GS-voittajana maassa aikaan melkoisen hypen. Otollakin kova määrä nuoreksi pelaajaksi instaseuraajia. 6000. Erelillä 26 000. Turkissa populaa riittää.
Kun katsoo Erelin tuloksia, niin tulee vaikutelma, että saas nähdä onko hypen arvoinen, vai saiko Turkki historiansa ensimmäisen GS-voittajan kiitos Virtasen.
Toisaalta GS-voittoa ei koskaan oteta pois. Oli sitten vaikka junnudubbeli. Joissakin maissa tähdeksi pääsee tuollakin. Kuten myös 1997 syntynyt Vietnamin Ly, joka myös voitti 18vee Wimbledonin junnupystin ja on melko iso tähti kotimaassaan.

1 tykkäys

Helsingin Sanomat julkaisi tänään virheellisen uutisen:
”Aktoben 25000 dollarin ITF-kisan finaalipaikka nostaa Virtasen rankkausta noin 80 sijaa osapuilleen lukemaan 920.”

Tämän palstan lukijoille on ollut jo pari päivää selvää että finaalipaikalla Virtasen ranking tulee nousemaan noin 180 sijaa rankingista 920 noin sijalle 740. Se tulee tapahtumaan vasta viikon kuluttua kun pienten ITF-turnausten rankingpisteet tulevat mukaan rankingiin. Tuo nousu tänään 80 sijaa rankingille 920 on seurausta toissa viikon turnauksen kvartsipaikan tuoneesta 3 lisäpisteestä.

5 tykkäystä

Muuten juuri noin, mutta ranking tulee olemaan noin 720, ehkä pari kolme sijaa korkeampi. 24 pisteessä on ruuhkaa, ja Otto on vähäisen turnausmääränsä ansiosta kärjessä.

Tämän hetken liveranking Otolla on 717, ja ohi voi tulla vain Challenger- tai ATP-menestyksellä. Noita pelaajia taas on vain kourallinen.

1 tykkäys

Juuri näin. Kiitos oikaisusta FF.

1 tykkäys

Suurin osa, lähes kaikki 1990-syntyneiden top100 kaksinpelin ATP-tason saavuttaneet olivat maaliskuussa 2009 samaa tai huonompaa tasoa kuin tällä hetkellä on tuon ikäinen Virtanen.

ATP524 Pella
ATP572 Bagnis
ATP593 Goffin
ATP616 Copil
ATP663 Delbonis
ATP667 Elias
ATP762 Stebe
ATP811 Raonic
ATP825 Rufin
ATP911 G. Melzer
ATP1043 Pospisil
ATP1074 Lajovic
ATP1096 A. Krajicek
ATP1446 Giannessi
Ilman rankingia Klahn ja varmasti joku nimi unohtui joka näillä sijoilla 90 porukan ATP nimistä.
Lisäksi kun katsoo tuon porukan tilastoja 2009 keväältä, niin eivät olleet mitään 25K finalisteja. Otto on näitä kovempi 18-vuotias. Maaliskuun alun ranking se 700+.

Lisäksi oli kiintoisaa huomata, että tuolloin maaliskuussa 2009 tuolla 600-800 kieppeillä oli 1989-ikäluokan huiput Paire ja Klizan. Otto samaa tasoa vuotta nuorempana.

3 tykkäystä