Roland Garros 2017

Thiem on ihan pihalla. Toivottavasti saa pelinsä kasaan, ettei tule täyttä pannukakkua tästä ottelusta.

Nadalin kämmen aivan vastustamattomassa vireessä. Kaikki tekeminen on päättäväistä ja vahvaa. Jalat tikkaavat.

Nadal pelaa hyvin ja sen kämmen on tosiaan paljon tehokkaampi kuin Thiemin. Thiem lyö myös todella kovia ja painavia kämmeniä, mutta ne ei pure, koska niistä puuttuu usein tarvittava syvyys. Sitten Thiem turhautuu ja yrittää väkisin läpilyöntejä liian vaikeista paikoista. Taktisesti vielä paljon opittavaa Thiemillä, vaikka onkin ehkä maailman toiseksi paras massapelaaja tällä hetkellä.

Rafa on iskussa, se ollut tiedossa, vaikka osa ei siihen ole tahtonut uskoa.

“Vavise Roger, Wawa saa myös kyytiä”

Minulla ollut kautta historian vain yksi pelaaja jota olen varsinaisesti fanittanut ja se tulee Mallorcan saarelta, mutta se ei ole Rafa…

Itse asiassa olin Rafan nuoruusvuosina hieman katkera kun puhuttiin Mallorcan härästä, kun minulle se alkuperäinen Mallorcan härkä oli aivan toinen nimi…

Mutta sittemmin Rafa ottanut paikkansa siinä henk.kohtaisessa lokerossani jossa on vain harvat ja valitut ja massakenttäkunkkuista usein pitänyt Thomas Musterista lähtien, Gugasta ja jopa eräästä argusta, jonka nimeä en taida tässä kertoa…
Berasategui jäänyt myös mieleen käsittämättömine otteineen ja Jim Courier tietty myös.

Thiem kuitenkaan ei vaan sytytä, vaikka on nuori haastaja, joista pidän 99 prosenttisesti urheilumaailmassa. A.Zverev ei myöskään ole juurikaan pelityylin ja persoonan puolesta mieleen, mutta upea homma että uusia teinitähtiä nousee vihdoin viimein…

…kieli pitkällä odottelen jo tummahipiäisen kanukin F.A-A:n nousua, niin siinä on erinlainen symppispelaaja, jota voisi fanittaa jopa nelikymppisenäkin 2020-luvulla…

1 tykkäys

Eihän Nadalia ole testattu ollenkaan. Thiem pelannut surkeasti.

Jännä nähdä sunnuntaina miten wawa yhden käden rystyllään pärjää tuota rafan crossikämmenmoukkua vastaan, meinaan thiem ollut omansa kanssa kyllä aivan pinteessä ja kämmenkin päälle vielä sakannut huolella. Taisi vaan takkikin olla henkisesti jo aika tyhjä, viimeistään ekan erän jälkeen…

Antaakohan Wawrinka paremman vastuksen Nadalille? Veikkaan, että antaa, Stan on kokenut ja pelaa aina todella hyvin finaaleissa. Stanilla on myös enemmän variaatiota pelissä ja parempi syöttö.

No, siinähän koitat pelata tuon tason Nadalia vastaan. Kaipa siinä sakkaa kämmen, kun tietää, että lähes mikään ei riitä. Rystyä joutuu ampumaan koko ajan sellaisesta pompusta lämpimissä ja kuivissa olosuhteissa, että tervemenoa.

Siinähän Wawrinka menee ja lyö rystyään samalla tavalla kuin Djokovicia vastaan 2014, kun pallo tulee “hieman” eri korkeudelle ja sellaiset 1000 rpm:n ja 10-15 km/h keskimäärin nopeammin.

3-1 lienee todennäköisin tulos, jossa Stan onnistuu tiputtelemaan yhden erän pommejaan korkealla prosentilla.

Stanin kakkonen nyt ei ainakaan ole Thiemiä parempi, se on selvää. Ykkösestä kaiketi oli puhe - sen variaatiosta jne. Thiemillä on toimiessaan loistava ykkönen, mutta tietämättä asiaa paremmin, arvelen että sitä on helpompi lukea kuin Stanin.

1 tykkäys

Joo, Stanin ykköstä tarkoitin.

1 tykkäys

Sellainen olo, että Stanin saumat Nadalin loukkaantumisessa kuten vuosia sitten Aussien finaalissa, tai yksinkertaisesti Nadalille harvinainen vaisumpi finaalisuoritus RG:ssä (joita taitaa olla plakkarissa 0-1 kpl)? Jokainen tietää Stanin kyvyt ja aseet, mutta rajansa niilläkin. Minun näkemykseni on, että Stan ei pysty estämään rystyllään tarpeeksi hyvin Nadalin myllytystä ja vaikka vahva jässikkä on puolustuspelissään, Nadalin lyöntikulmat toimiva rysty tukenaan ovat liikaa. Nadal syöttää lisäksi mainiosti tällä hetkellä.

Kannattaa muistaa, että Nadal on neutralisoinut Stanin rystyn kautta-aikain näissä karkeloissa todella hyvin kämmenellään siihen nähden, millainen Stan rystyllä riehumaan päästessään osaa olla.

Eiköhän Nadalin vähättely hiljene täälläkin vähitellen. Mieshän on aivan yhtä jäätävässä tikissä kuin parhaimpina vuosinaan Roland Garrosilla. Stanin mahdollisuudet ovat hyvin pienet finaalissa, mutta ehkä Stan kuitenkin antaa paremman vastuksen kuin uskonsa menettänyt Thiem.

Tällä menolla Nadal voi olla lähellä jälleen myös Wimbledonin voittoa.

1 tykkäys

Nadal pelaa massalla kyllä lähellä huippuvuosien tasoa, mutta jalkatyö ja liikkuminen ei ole enää ihan yhtä terävää. Nadal on kompensoinut sitä kehittämällä muita osa-alueita, mutta ruoholla se voi näkyä enemmän kuin massalla. Ts. en usko, että Nadal voittaa Wimbledonin, siellä on niin monta pelaajaa, jotka Nadalin pystyy voittamaan. Ja Federerin vuoden 2017 versio on aivan selvä suosikki Nadalia vastaan, jos siellä kohtaavat.

1 tykkäys

Eipä Nadalia ole tänä vuonna täällä juuri kukaan vähätellytkään. Nadalia ja Federeriä aika varauksetta kehuneet käytännössä kaikki, ja ihan syystä. Toivottavasti molempien vire ruohokaudella jatkuu.

Eli Moya. Vai eikö sitä saa sanoa ääneen? :slight_smile:

Joo, kaipa tuon lähes jokainen osasi arvata. Carlos Moyassa oli jamesbondmaista karismaa ja pidän kontrasteista. Olihan siinä Moyan kämmenessä ja rystyssä valovuoden ero. Lisäksi bongasin Moyan Tampereella vuonna 1995 ja puolitoista vuotta myöhemmin kohtasi ATP1 Samprasin AO:n finaalissa rankingilla ATP25.

Sehän on aivan klassikko että penkkiurheilijat fanittavat 4-5 vuotta vanhempia nuorehkoja pelaajia kuin itse penkkiurheilija on teini-iässä. Moya osui minulle tuohon haarukkaan vuosina 1997-1999. Piti kasvattaa aikanaan 15-20 vuotta sitten jopa samanlaiset hiukset ja värjätä ne tummiksi, kiitos Moyan.

Itse ajattelin kokeilla tätä klassista ja tunnettua Federer-hiustyyliä:

1 tykkäys

UKukahan selostaa naisten finaalia Eurosportin puolella? Mukavaa kuunneltavaa.

Ostapenkolta täydellinen alku. Syötönmurto palloakaan menettämättä. Sen jälkeen Halepille kaksi seuraavaa peliä selvästi siirtyen 2-1 johtoon.

Halep voitti ekan erän 64. Ostapenko pelaa rohkeammin mutta tekee paljon helppoja virheitä. Toisessa erässä Halepilla jo kaksi murtopalloa 4-0 johtoon, mutta sitten Ostapenko parantaa peliään ja kaventaa tilanteeksi 2-3. Ostapenkolla nyt jopa 34 helppoa virhettä - Halepilla vain 4 helppoa. Huhhuh! Voittolyönnit toisinpäin Ostapenkolle 29 ja Halepille vain 4. Luvut kertovat selkeästi ottelun luonteesta.

Ostapenko loistavalla pelillä 4-3 johtoon voittamalla 4 peliä peräkkäin. Tunnelma on nyt parhaimmillaan - tenniskamppailun draamaa tarjoten! Kunpa tulisi nyt ainakin kolmas erä ja siitä tasainen taistelu voitosta.

1 tykkäys

No sehän on täälläkin “hehkutettu” Arne Six Eurosportilla äänessä :slight_smile:

Juu että semmonen plikka että ottaa ekan WTA-tittelinsä Grand Slamissa… Sama tapahtunut viimeksi joskus 70-luvulla kuulemma Arne Sixin mukaan :thumbsup: