Suomalaiset Grand Slam-juniorit (Virtanen&Orpana 2019)

HS:n sivuilla jälleen kerran paras ja eniten informaatiota tarjoava artikkeli maanantailta.

Kun Otto lopetti koulun peruskouluun vuosi sitten ja pelaa kuulemma jo ensi vuonna ainakin 50% prokiertueella, niin Ottohan on jo eräänlainen tennisammattilainen tuota pikaa.
Tuo nopeuttaa teininä alle 20-vuotiaana ATP-rankingin nousua merkittävästi kun ei ole koulua, joka lähes poikkeuksetta aiemmin hidastanut suomalaisten rankingin nousua, kun taas ulkomailla kovimmat lupaukset toimivat usein kuten Otto nyt. Jarkko Nieminen kun voitti 1999 US Openin ja keskittyi sen jälkeen vielä 2000 lukion kirjoituksiin 19-vuotiaana, niin herätti ulkomailla ihmetystä, koska saman tason lupaukset olivat tuolloin jo täysiä ammattipelaajia. Täytyy olla Otolla itselläänkin kova luotto ja usko omiin kykyihin ja miksei olisi.

Edit.
Otto ei pääsisi varmaankaan teoriassa mukaan vuodenvaihteessa koululaisten sm-kisojen lukion/ammattikoulujen sarjaan kun minkään opiston kirjoilla ei liene, vaikka “tenniksen ammattikoulussa” onkin ja se vasta kova ammattiopisto onkin.

“Kyllä nyt mennään vielä Jarkko Niemisen jalanjäljissä”

Ehkäpä Oton 17v-kauden Wimbledonin suoritus 287p nousee arvoonsa kun tarkastelee kuinka monta pelaajaa pystyi samaan tai kovempaan 2000-syntyneistä heinäkuuhun 2017 mennessä ja kuinka monta 1999-syntyneistä 2016 heinäkuuhun mennessä GS-kisoissa.

2000 Ottoa kovempia 3 kpl
Felix Auger-Aliassime
Nicola Kuhn
Yshai Oliel

Esim. tällä hetkellä sijoilla 2-5 olevat Baez, Korda, Mejia ja Gaston eivät pärjää vertailussa yksittäisen GS-kisamenestyksen osalta vuoden takaa. Ei myöskään Molleker ja Seyboth Wild.

1999 kaksi vuotta sitten. 2 Ottoa kovempaa…
Denis Shapovalov
Alex De Minaur

Moutet, Kecmanovic yms eivät pärjää. Moutet kaksinpelin R16 Oton tavoin mutta ei dubbelimenestystä. Kecmanovic oli tuolloin myös kaksinpelin R16 ja dubbelin semi, joten taakse jäi.

Lisätään vielä Oton oman ikäluokan 2001-syntyneiden parhaat GS-suoritukset

  1. Tseng 1112p (Roland Garros 2018)
  2. Draper 600p (Wimbledon 2018)
  3. Skatov 388p (US Open 2017)
  4. Virtanen 287p (Wimbledon 2018)
    Otto ikäluokan ensimmäinen GS-voittaja dubbelissa ja toinen Tsengin jälkeen molemmat sarjat huomioiden.
2 tykkäystä

Uudet rankingit Virtasella.

ATP1095 (+4 sijaa)
ITF37 (+1 sija)

Huomenna ilmestyy US Openin lista, mutta siinä ei jännitettävää koska sinne 46 suoraa paikkaa.

Onko Oonalla jokin rannevamma kun ei lyönyt varmaan yhtään kahden käden yläkierrerystyä tän päivän matsissa ?

Joo, se käsihän murtui jo keväällä ja nyt kesällä ärtyi uudestaan kun Oona palasi kilpakentille. Ei taida olla kuin jotain pari-kolme viikkoa kun joku lasta tai muu tuki oli ranteessa somekuvissa. Varmaan sitä vielä osittain varotaan ja toisaalta kun sitä ei ole kuukausiin treenattu, niin on fiksua ihan taktisestikin pelata pelkkää kämmentä. Tuskin kovin varmassa kunnossa rysty olisi.

Aamulehdessä muuten Otto Virtanen kertoi, että Tampere jätettiin tarkoituksellisesti väliin kaksinpelin osalta, koska olkapää on vihoitellut jo Wimbledonista asti.

Otto on US Openin listan numero 34 kun kolme pelaajaa ei edeltä osallistu kisaan. Australian avointen voittaja ITF3 Korda ei pelaa kotikisaa. Junnu-ura päättyi siis tappioon Wimbledonissa Virtaselle ellei Mastersiin ilmesty.
Lisäksi Wimbledonin finalisti ITF8 Draper skippaa US Openin ja ITF23 Miladinovic.

Oona Orpana löytyy listalta ja päässee karsintoihin.

Suomalaisia ei löydy elokuun USA:n G1-kisasta joten Kanada G1 se ainoa kovien kenttien lämmittelykisa kuten totuttua.

Reilun viikon kuluttua sunnuntaina 26.8. alkavan Kanada G1-kisan poisjääntiaika päättynyt.
Otto Virtanen listan sijalla 21, joten ei aivan 16 sijoitetun joukkoon, jotka pääsevät suoraan 2.kierrokselle.
Otto aloittaa siis pelinsä kovilla kentillä puolentoista viikon kuluttua sunnuntaina 1.kierrokselta.

Osittain arvailua OV:n loppukauden turnausohjelmasta. Ehkäpä 5 junnukisaa, 5 prokisaa, 1 maajoukkue ja 1 kansallinen.

26.8. Kanada G1 (junnut)
2.9. US Open GS (junnut)
15.9. DC-Egypti (miehet)
24.9. Ruotsi FU (miehet)
1.10. Ruotsi FU (miehet)
15.10. Japani GA (junnut)
29.10. Viro FU (miehet)
5.11. Viro FU (miehet)
12.11. Suomi FU (miehet)
26.11. USA G1 (junnut)
3.12. USA GA (junnut)
12.12. SM-kisat Kotka (miehet)

Japanin reissu lokakuussa ja Floridan reissu marras-joulukuun vaihteessa ehkäpä näistä ainoat kysymysmerkit.

1 tykkäys

Otolle tulee lyönnit niin luonnostaan ja vaivattomasti, että seurauksena joukkoon tulee laiskaa jalkatyötä mikä kostautuukin välillä. Lisäksi Otto, Fognini jne. niin lahjakkaita ja pääsevät ottamaan paljon peliä omiin käsiin, että kun ei onnistukaan asiat, helposti turhaantuu odotusten ollessa korkeat. Ferrer jne. sellaisia pelaajia, joilla tällaista talenttia ja odotusta asioiden menemisestä tyylillä ja taidolla vähän niinkuin itsestään ei ole. Lisäksi Otto saa junioripeleissä noilla syötöillä ja lyönneillä helpommin asioita aikaiseksi, joten kun pallot tulevatkin täällä herkemmin takaisin, pisteiden jatkaminen heti hereillä ollen ei tule niin luonnostaa. Otolla on erittäin harvinaiset lyönnit 17-vuotiaaksi pelaajaksi, ja heikkoudet sellaisia jotka pystytään kehittämään työn tekemisellä, ja iän myötä fysiikka ja etenkin siten puolustuspeli vahvistuvat. Esim. rystyn ongelmat ovat jalkatyön vajaaksi jäämisen tulos, mutta Otto sinänsä osaa tehdä niitä asioita. Asioiden tuleminen jatkuvalla automaatiolla ja systematiikalla vielä etenkin iän ja kokemuksen puuttumisen myötä vajavaista. Tänään meni junnumaisesti peli väärille urille; fokus lähti, jalat sitä myötä eivät valmistelleet tikaten jatkuvalla syötöllä. Jatkuva säntillinen ja automatiolla reagoiva jalkatyö ja mielen pysyminen kurissa ovat - jos unohtaa nuoren kehittyvän fysiikan - oleelliset jutut, joiden kehityksen myötä pelintaso nousee merkittävästi.

4 tykkäystä

Otto on ainoa 17-vuotias (tai alle) joka löytyy kohta ATP-listan tonnin sakista molemmissa pelimuodoissa. Dubbelissa tosiaan saldo FU-voitto 18p, CH-kvartsi 15p ja FU-finaali 10p.
Nelinpelin uusi ranking aivan 800 pinnassa ja kaksinpelissä se noin 870.

ATP liveranking sivuston U18-ranking mielenkiintoista seurattavaa. Ottoa ei vielä ole sinne lisätty mutta kohta lisätään. Pelaajat tippuu sieltä pois kun täyttää 18v eli tällä hetkellä mukana esim. syksyllä 2000-syntyneet vielä.
Otto voinee olla ensi keväänä sen listan kakkonen viimeistään siinä vaiheessa kun Loffhagen täyttää 18v huhtikuussa ellei takaa nouse Ottoa nuorempia ohitse. Tsengiä on vaikeaa vielä ohittaa ja Tseng täyttää 18v Oton jälkeen.

Nelinpelin tonnin sakissa vain kolme 17v tai alle pelaajaa.

  1. Milan Radojkovic (SRB) ATP523
  2. Otto Virtanen (FIN) ATP800+
  3. Pedro Vives Marcos (ESP) ATP948

Täytyy myöntää etten ole aiemmin kuullut Serbian Radojkovicista s.19.10.2001 ikää vielä 16v. Voittanut kaksi 25K dubbelia ja Oton tavoin CH-kvartsi. Mutta tuolla serbillä ei rankingia kaksinpelissä. Keskittynyt pitkään jo miesten peleihin ja junnuissa oli ITF1925.

2 tykkäystä

Kanadan kisaan liittyen. Virtanen on tosiaan sijoittamaton kun jää viiden pelaajan päähän 16-sijoitetun paikasta. Jarkko Nieminen oli 17-vuotiaana 1998 tämän kisan 15-sijoitettu ja voitti 3.kierroksella vuotta vanhemman ITF1 Jeanpierren. Semit oli tuolloin 17v Nieminen vs 17v Rochus ja 16v Nalbandian vs 18v Gonzalez. Nalba vei turnauksen kuten myös US Openin. Kanadan kisa ollut eniten voimasuhteista kertova GS-lämmittelykisa sillä usein Kanadan voittaja voittanut myös US Openin, kun muissa esikisoissa täysin päinvastoin on ainakin yleiskuva.
Moni suomalainen 18-vuotias käynyt Kanadan kisassa ja 17v Niemisen semi ainoa hyvä eteneminen kaksinpelissä. Vuotta myöhemmin toki Jarkko 18v eteni kvartsiin jonka jälkeen voitti US Openin.

Mutta siihen vuoteen 1998, niin Jarkko oli US Openissa sijoittamaton kuten Virtanen. Jarkko eteni 3.kierrokselle. Jarkko oli tuohon aikaan ATP1200+ kun Virtanen ATP800+.
Mutta eipä tuossa asemassa isoa eroa ole.
Jarkko nousi 17v-kauden päätteeksi sijalle ITF13 ja ATP-ennätys 8 vuotta myöhemmin ATP13. Ennen Kanadan kisaa Jarkko oli ITF30.

Kanadan kisan facebook-sivuja sekä kotisivuja kannattaa seurata josko vaikka stream ilmaantuisi. Joinakin vuosina tuo löytynyt mutta ei aina. Turnauksen finaalia seuraa vuosittain täysi tupa kuvien perusteella lähemmäs 1000 ihmistä vaikka liput maksaa.
US Open taas siitä erikoinen junnukisa että finaali pelataan usein sivukentällä yllättävän pienen yleisön edessä kun vertaa muihin GS-kisoihin.

Sellainen huomio että Virtanen 17v 2kk on ensi maanantaina Kanadan G1-kisan pelaajista ainoa joka löytyy ATP-listalla tonnin sakista vaikka mukana monta 2000-ikäluokan nimekästä pelaajaa. Virtasen ATP887 jälkeen turnauksen toiseksi parhaimman ATP-rankingin omaa Ranskan jo 18v 7kk Clement Tabur ATP1017.
Esim. ITF-listan top10 nimet 18-vuotiaista Gaston Orange Bowlin voittaja 1200+ ja Wimbledonin semifinalisti 18v 6kk Mejia ATP1400+. Joillakin ranking alhaalla senkin vuoksi kun ei paljon miesten pelejä, mutta esim Gaston hävisi juuri futuren 1.kierroksella.

Otto sanoi Urheiluruudussa. “Junnuissa kaikki on samalla levelillä ja miehissä sitten parhaat erottuu” tms.
Tästä tulikin mieleen 2001 ikäluokan Timofey Skatov joka loistanut junnuissa mutta nihkeää on miehissä. Tällä viikolla Valko-Venäjän futuressa joku täysin tuntematon 20v britti sai ekan pisteensä Skatovin kustannuksella.
Taitava pelaaja toki Skatov on mutta paukut ei ainakaan vielä riitä miehissä pärjäämiselle vaikka täyttää tammikuussa jo 18v.

Mutta se onko Oton oikea asema ikäluokkansa sijalla 3, niin sen näkee vasta paremmin 18v-kauden aikana. On muutamia kovia 17v-kausilaisia tykkejä jotka keskittyvät vielä täysin junnuihin ja nousevat kohta räjähdysmäisesti ATP top500.
Ainakin Wassermann ja Nakashima tällaisia sekä Andreev. Mutta samassa rintamassa Otto varmasti jatkossa toki on siellä noin top6 porukassa. Sitten on tässä vaiheessa hieman oma lukunsa joulukuussa syntyneet jokerit. Zeppieri ja Draper.

2 tykkäystä

Huomion arvoista, että Tabur on lisäksi panostanut käytännössä vain miestenpeleihin.

Juuri näin, kuten Otto sanoi - kun pitää venyä ja voittaa fyysisesti kypsiä miespelaajia, pelaajan absoluuttinen iskukyky nähdään paremmin kuin junnuissa. Otolla on juuri sellainen iso ja ammattilaispelaajan näköinen peli pääpiirteissään (mutta huonommalla fysiikalla ja jalkatyön/reagoinnin systematiikalla sekä ailahtelevammalla taktisuudella), jonka loksahtaessa kohdalleen saadaan kovempikin liha tottelemaan.

1 tykkäys

Oona Orpana kun on jäänyt pois US Openista niin mahtoikohan se junnu-ura olla sitten siinä? Vielä pääsee ikänsä puolesta junnukisoihin ensi vuonna, mutta taitaa katse olla jo naisten peleissä. Ehkä sitä voisi käydä GS-kisoissa kokeilemassa junnutennistä vielä. Ensi viikolla suoraan pääsarjassa Tsekin $15 000 - kisassa eikä mitään estettä turnausvoitollekaan liene, vaikka oman pelin rutinoiminen pitkien loukkaantumisten jälkeen onkin pääasia.

1 tykkäys

Kanada G1 sunnuntaina avauskierros.
Otto Virtanen vs Davide Tortora (ITA) ITF78.
Matsi pelataan aamulla klo 09 ja Suomen aikaa klo 16.

Italialaisen parhaat saavutukset nopeilta hallikentiltä. Moldova G2 voitto, Liettua G2 semi ja Tshekki G1 kvartsi. Virtanen voitti tuon Liettuan kisan.

3 tykkäystä

Näin viikko sitten Oonan treenaamassa ja vielä ei kahdenkäden rystyä silloin lyöty täysillä tehoilla, vaan ainakin minun silmään selvästi varmistellen ettei satu. Mietin mielessäni että varmastikin tietävät mitä tekevät, mutta omalle kohdalla olisi aika kova pelko lyönnin pahemmasta sekoittamisesta, jos pitäisi treenata lyömistä siten ettei lyö kunnolla läpi. Minä olen toki harrastelija, jonka lyönnit menevät sekaisin mitä vähäisimmästäkin syystä :slight_smile: Tokihan treenataan jyrkkiä rystyjä aina välillä syöttöruudussa ja silloinhan voimasta on otettava aika paljon pois jotta pallo ei lähde holtittomasti, mutta minusta niissäkin pyritään siihen että osuma on hyvin edessä, nyt osuma oli minun silmääni aika takana. Ihan kohtalaisen rennolta lyöminen näytti, mutta mitään voimaa lyönnissä ei ollut tuossa treenissä, kuten ei ilmeisesti ollut tarkoituskaan ja keskityttiin ilmeisesti kierteen tuottamiseen ja siihen että kahdenkäden rystyjä ylipäänsä kivutta pystyttiin lyömään…

2 tykkäystä

Virtanen vs Tortora matsin tulosta odotellessa. Siellä on jo kuusi matsia päättynyt, joten Oton ottelu lienee suht tasainen.
Siellä alkaa kohta ukkosmyrsky mutta ehkä päättyy ennen sitä.

Tortora yllätti ja voitti 7-6(9), 6-1.

Dubbelissa Wimbledonin voittaja 8-sijoitettu Australian parhaan 17-vuotiaan Rinky Hijikatan kanssa. Hijikata ITF29 voitti juuri Oseanian mestaruuden. Pelasi Wimbledonin dubbelin semissä.