Suomalaiset Grand Slam-juniorit (Virtanen&Orpana 2019)

Oton kukistanut Tortora hävisi heti seuraavassa ottelussa argentiinalaiselle, joten vastassa ei ollut erityisen hyvävireinen pelaaja.

US Openissa voi kuitenkin kulkea.

2008 Kanada G1
1-sijoitettu 18v Kontinen hävisi avausottelun kaksi vuotta nuorempaa vastaan mutta eteni US Openissa puolivälieriin.

2017 Kanada G1
9-sijoitettu 18v Ruusuvuori hävisi avausottelun vuotta nuorempaa karsijaa vastaan mutta eteni US Openissa välieriin.

2018 Kanada G1
sijoittamaton 17v Virtanen hävisi avausottelun vuotta vanhempaa vastaan ja US Openissa…

Tavallaan tämä Oton tappio ei ollut edes yhtä paha kuin oli Kontisen ja Ruusuvuoren tappiot, jotka eivät lopulta kertoneet vireestä kuitenkaan mitään.

Olihan Otolla myös vaisu Wimbledonin esikisa Roehampton ja ennen Helsingin hienoa FU-menestystä oli pelinsä kanssa edeltävillä viikoilla kuutamolla kunnes taas kulki yhtäkkiä kunnolla.

Joo, ei paineta paniikkinappulaa. Ailahtelevaa tekemistä, mutta niinpä kai on odotettavissa. Pitkästä aikaa Otto hävisi tie breakin.

Tilastojen valossa yleisin toisen erän tulos junnutenniksessä hävityn ekan erän tie breakerin jälkeen on juuri tuo 1-6.

1 tykkäys

Asian vierestä. Otto myös melko usein “antaa mennä” toisen erän tappiolliseksi voitetun erän jälkeen.

Junnut
Virtanen vs Ström 7-6, 1-6, 7-6
Virtanen vs Georgadze 7-5, 1-6, 7-6
Virtanen vs Kalender 6-4, 1-6, 6-4
Virtanen vs Yoshino 6-2, 0-6, 6-4

Miehet
Virtanen vs Carr 7-6, 1-6, 6-4
Virtanen vs Pontico 6-4, 1-6, 6-1
Lisäksi löytyy miehistä tulokset
Virtanen vs Malbasic 6-4, 1-6, 5-7
Virtanen vs McDaniels 6-3, 1-6, 6-7
Ei aivan onnistunut “taktiikka” noilla kahdella kerralla vaikka lähelle pääsi.

Käy se toisin päinkin…
Danilov vs Virtanen 7-6, 1-6, 6-4
Stewart vs Virtanen 6-4, 1-6, 7-5
Michalski vs Virtanen 6-2, 1-6, 6-4
Erel vs Virtanen 6-1, 1-6, 7-6

Voisi äkkiseltään kuvitella, että Otolla on keskiarvoa isompi osa matseista tuollaisia, joissa - oli 1. erän häviäjä tai voittaja - 2. erä menee isoilla lukemilla 1. erän hävinneelle. Tämä on ihan näppituntuma-ajatus minulta tosin.

Dubbelissa Virtanen/Hijikata vs Vukovic/Lagaev 6-1, 7-6(7)

Nuo pelurit on Kanadan 2001-ikäluokassa pelaajat noin sijoilta 3 ja 4.
Vukovic tunnettiin 2015 Kanadan ykkösenä kun Hietaranta hävisi hänelle erin 1-2 Narva Cupin finaalissa.
Nykyisin Kanadan parhaat 01 junnut Taha Baadi ja Liam Draxl.

Tänään ei pelejä ja keskiviikkona dubbelin puolivälierissä tarjolla 1-sijoitetut Gaston/Tabur jotka kaatuivat Wimbledonin kvartsissa.

Turnausvoitolla tulisi +41 pistettä mutta vain +2 sijaa ja ITF36.

Onkohan tämä massatyttö pelaillut vielä jokin aika sitten kovilla kentillä…?

1 tykkäys

Aika lailla samaa tyyliä viesteissä…

Kanadassa Gaston/Tabur vs Virtanen/Hijikata
6-4, 7-6(6)

Nyt Otolla on aikaa olla New Yorkissa kolme päivää ennen sunnuntaina alkavaa US Openia, jonka kaavio arvotaan lauantaina Suomen aikaa myöhään illalla.

Helteet jatkuu tuolla ensi viikollakin. 31-33 astetta ennustettu, mutta ei tämän viikon +36 sentään.

US Open Otto Virtanen

1.kierros Anton Matusevich
2.kierros Brandon Nakashima
3.kierros Hugo Gaston

Eipä tuosta paljon kaavio voi vaikeutua kokonaisuutena. Aivan kärkilupauksia heti alkuun jokaisessa ottelussa.
Revanssin mahdollisuus Wimbledonin tappiolle brittiä vastaan ensi alkuun.

2 tykkäystä

Noista paras pelaaja on Nakashima. Matusevich kaatuu, jos Oton jalat toimivat.

1 tykkäys

Virtanen ITF38 vs Matusevich ITF40 tänään klo 22 jälkeen. Tarkempaa aikaa vielä vaikea sanoa. Neljäs ottelu klo 18 alkavassa sessiossa.

Matusevich oli melko hyvässä vireessä Kanadan G1-kisassa jossa otti kolme voittoa ja hävisi kvartsissa.
Onhan tuo kaadettavissa jos hyvä pelipäivä löytyy.

1 tykkäys

Virtanen - Matusevich

*2-1
3-1
3-3
3-4
5-5
5-7

Toinen erä näyttää kylmälle
0-2
*1-2 vastamurto
1-3 ei suju
1-4
ja sitten rentoutui?
pikavauhtia
2-4
3-4 puhdas murto
4-4
Otolla jälleen murtopallo mutta hurmosjakso päättyi
*4-5
5-5
*6-5 !
7-5

Pelit 12-12 ja pisteet 72-68

1 tykkäys

Matsi ei taida näkyä missään?

Ei näy. Wimbledon ja Australian avoimet ainoat GS-kisat jotka näyttää junnuja.

Kolmas erä… nyt kannattaa mennä nukkumaan!

Hieno nousu Otolta

3 erä 2-2

2-3
3-4
4-5 vahvaa syöttöpeliä molemmilta
5-5 puhdas pito
6-5 otto syöttää voitosta
7-5 puhdas pito loppuun :finland::finland:

Olipa mahtava nousu 2 erän 1-4 tilanteesta.

7 tykkäystä

Keskimääräisesti on mukavampaa voittaa kuin hävitä. Varsinkin avauskierroksella. Hienoa Otto!
Revanssi maistuu myös.
Maanantaina lepoa onneksi kaksinpelin puolella kun vastustajaa ratkotaan 2.kierrokselle.
Joko Nakashima, joka voitti miesten karsinnoissa Pavicin ja haastoi pääsarjaan edenneen Humbertin hyvin tai Silva joka 25.000 dollarin kisavoittaja.
Kovilla kentillä kun ollaan niin Nakashima tulossa näillä näkymin vastaan.

1 tykkäys

Statsit:

Aces 8
DFs 7
1st serves in 53%
Won on 1st serve 84%
Won on 2nd serve 51%
BPs won 5/13
BPs saved 1/5
Return points won 40%
Total points won 108-97

2 tykkäystä