Suomalaiset Grand Slam-juniorit (Virtanen&Orpana 2019)

OK eli voitolla aivan hurja juttu eli olla suomalaisena 18-kausilaisena kauden alussa sijalla 6.

1 tykkäys

Nyt täytyisi vain jatkaa samalla höyryllä päätyyn saakka, niin asemat ensi kauteen olisivat loisteliaat.
Orange Bowlin voittajat kun nousevat lähes aina seuraavana vuonna sijoille 1-3 ja Suomen historian parhaat rankingit ITF4 kolmikko Henri Kontinen, Emil Ruusuvuori ja Emma Laine.

Toki jos Suomen Kuvalehden artikkeli vuodelta 1989 pitää paikkansa niin Aki Rahunen oli ITF1 tammikuussa 18v-kauden alussa, samana vuonna jolloin voitti Euroopan mestaruuden. Ainakin junnujen maailman ykkösestä silloin lehti kirjoitti, tosin sanamuoto oli hieman epäselvä.
Joinakin vuosina listakärkeen pääsee salakavalasti tammikuun alussa mikäli 17v-kausilaiset eivät ole ottaneet GS-voittoja.

Esim Norjan Casper Ruud aloitti 18v kauden ITF1 pelaajana vaikka paras saavutus vain Osaka GA voitto. Tämä johtui siitä kun vuonna 2015 kaikki GS-kisat voitti 1997 porukka joka poistui seuraavan vuoden alussa.

Tänä vuonna junnulistan rakenne erilainen, kun 17v Tseng voittanut pari GS-titteliä ja löytyy alaikäisiä GS-finalisteja ja GA-voittajia.

Orange Bowlin voitolla Otolla olisi paremmat meriitit junnuissakin kuin oli 17v Ruudilla mutta kuitenkin norski oli ITF1 ja Virtanen olisi ITF6. Niin iso ero eri vuosilla.

Mutta Tseng ei pelaa ensi vuonna yhtään junnukisaa ja valuu sieltä alas ja ehkä muutama muukin kärkinimi tekee samoin ja tämän johdosta OB:n voittava pelaaja on todella korkealla viimeistään kesällä jos yhtään samaan malliin jatkaa.

Ensi syksyn Masters näyttäisi jo nyt hyvin todennäköiseltä jos OB:n voittaa. Sinne lasketaan pisteitä lokakuu 2018 - syyskuu 2019. Jos vuoden lopulta pohjalla 500p niin kelpaa jatkaa siitä seuraavana vuonna.
Ei Otto toki pelaa ensi vuonna kuin aivan isoimmat junnukisat ja vähintään 50% sujuu miehissä. Tuo prosentiosuus voi kasvaa tuosta jos nyt voittaa ison junnutittelin. Siellä kun pelataan missä saa vastusta ja ei ole tarkoituksenmukaista kerätä isoa kasaa junnutitteleitä miesten pelien kustannuksella. 1995 Nikola Milojevic hyvä osoitus siitä kannattaako se pitkällä tähtäimellä.

3 tykkäystä

Avauserässä takkiin 1-6.
Nyt on kiintoisa toisen erän alku, muuttuuko ottelun kulku.

toinen erä, seuranta
2 pitopalloa, murtopallo, tasan, kolmas pitopallo
PITO 1-0
Otolla ainakin 2 murtopallo, ottelun ensimmäiset… mutta ei tärppää
1-1 aijai, siinä oli tarjolla lentävä lähtö toiseen erään
Mutta Otto pitää syötön puhtaasti. Ensimmäisen kerran ottelussa selvä pito
2-1
Virtanen murtaa
*3-1
4-1
5-1
6-1

Samat 1-6, 6-1 luvut kuin toukokuussa Santa Crocen massalla vasuri Ereliä vastaan.
Silloin 3.erä päättyi 6-7(5). Toivottavasti tällä kertaa käy paremmin arguvasuria vastaan.

Erelin kanssa Otto voitti myöhemmin sitten Wimbledonin dubbelin.

2 tykkäystä

Jospa se tuosta "3-1 murrosta alkaisi Oton mylly pyörimään! Siellä on muuten Ruotsin Ström menossa nelinpelin finaaliin.

1 tykkäys

3.erä ja panos Orange Bowl loppuottelu!

Virtanen vs Lingua Lavallen
*1-0
2-0
*3-0 Otto voittanut edelliset 8 peliä
3-1
*3-2
3-3 huhhuh

2 tykkäystä

Viimeisten kolmen gamen pisteet 2-12… mitähän siellä tapahtuu?

Loukkaantuminen vai hämmentävä momentumin käänne?

Otto murtaa *4-3

Oliko tärkeä… :sweat_smile:

2 tykkäystä

2/7 syöttövuoroa pidetty kolmannessa. Poikia saattaa hermostuttaa hieman :slight_smile:

Otto pitää, 5-3*. Pääsee syöttämään ottelusta.

Ottelupallo oli argun syötössä mutta ei

*5-4 ja Otto syöttää ottelun voitosta

40-30 kautta voitto!! 1-6 6-1 6-4

6 tykkäystä

Päättyi niin nopeasti 30-30 tilanteen jälkeen että veikkaan kahta ässää

oi oi ,
mahtava homma !!!

Huh huh. Kun 3-0:n jälkeen kaksi omaa syöttövuoroa meni pistein 1-8, aloin jo pelätä vammaa. Hienosti klaarasi lopun!

1 tykkäys

Onnittelut Otto ja Pasi ,
keskittyminen huomiseen peliin alkaa nyt !

2 tykkäystä

USA vastassa ,

Kai tämä nyt jostain täytyy livenä tulla vai eikö ole mitään vempelettä mikä näyttäisi?

1 tykkäys

”Virtanen, who had beaten top seed Adrian Andreev of Bulgaria in the third round, went up 3-1 in the final set, but had to take a medical timeout due to shortness of breath.”

1 tykkäys

30-30 kahden kämmenvirheen jälkeen, mutta kahta viimeistä syöttöä Lavallen ei saanut palautettua.