Suomalaiset Grand Slam-juniorit (Virtanen&Orpana 2019)


#585

tämä on juuri oikea asenne tässä vaiheessa kehitystä, ei mikään Bernand Tomic -tyyli. hieman kuulosti Oton jutut siltä että isä pitää kyllä jalat maassa :slight_smile:


#586

Minulle tuli haastattelua lukiessani olo, että Otto on sisäistänyt työnteon merkityksen. Jos Otto kestää odotusten luomat paineet sekä säilyy ehjänä, on lähes mahdotonta kuvitella, ettei tuollaisella paketilla, TP:n kuvaamat tekijät huomioiden, puhuttaisi todennäköisestä ATP-tason pelaajasta. Otto jos joku on suomalaisessa tennishistoriassa pelaaja, joka voi tulevaisuudessa - jahka pääsee ATP-tasolle - voittaa siellä hyvänä päivänä aivan kenet vaan (Jarkko ei tähän ihan pystynyt). Miksi? Kämmenlyönnin tekninen puhtaus yhdistettynä biomekaniikkaan (uskomaton mailankärkinopeus jota edeltää viipyilevän harmoninen viritys), tulivoima ja monipuolinen ratkaisukyky neutraaleistakin paikoista on pelaajan ikä huomioiden niin korkealla tasolla kuin voi ehkä kuvitella olevan, ja lisäksi syöttö on hirmuinen paketti kunhan oppii vahvan sivarin. Otto ei ole luontaisesti vinttikoiramaisen nopea, mutta tenniksessä kaivattavaa 10 metrin nopeutta pystyy kehittämään enemmän kuin absoluuttista nopeutta. Oton rysty jatkaa kehittymistään ja varmaankin verkkopeli sekä slaissi omaavat vielä paljon potentiaalia. Nyt vaan ainoana asiana toivon terveenä ja ehjänä pysymistä.


#587

Oton kanssa muutaman sanan vaihtaneena tuli erittäin positiivinen vaikutelma kaverin asenteesta ja työmoraalista. Vilpittömästi voi toivoa menestystä ja liputtaa hyvän uran puolesta.


#588

Otolla on todellakin työkalut absolut creme de la creme -joukkoon aikamiesten pro tenniksessä.

En näe yhtään varteenotettavaa aktuaalista syytä miksi näin ei kävisi. No, kaipa peliäly ja liike riittävät myös tämän skenaarion toteutumiseksi. Ei tässä (kenenkään) kohdalla puhuta kuitenkaan mistään Fed-tasosta vaan ihan perusjanttereista jotka lätkivät palloa työkseen suht hyvin.

Näin. Kaveri on Top10 -tason pelaaja ominaisuuksiltaan, lahjloiltaan, lyönneiltään, ns. “kokonaispaketiltaan”. Tenniksen ystävät elävät hienoja aikoja. Ne harvat heistä jotka tämän viestin ymmärtävät.

Eiköhän joku Stefano-s Tsitsipas ole pian savustettu ja kukistettu. Vamos!


#589

On kaksi asiaa miksi haluaisin näistä haaveista tulevan totta:

  1. Suomen hallitenniksestä voi nousta ammattilaiseksi, joka antaa puhtia uusille yrittäjille.
  2. Pelityyli on viihdyttävä. Ratkaisua haetaan mailalla eikä jaloilla. Suuri ero yhteen toiseen saman ikäiseen suomalaiseen yrittäjään.

#590

Kunhan muistaa läpi uran venytellä hyvin ennen ja jälkeen jokaisen treenin ja pelin niin ei huolta.
Aivan kirkkaimmat tähdet erottuu usein juuri tuossa asiassa. Ovat mestareita venyttelyssä ja kehonsa huollossa.


#591

Oton instagramissa syöttövideo tyhjällä kentällä tänään Abu Dhabin Mubadala turnauksen treenikentältä.

Samaan aikaan Karen Khachanov päivittää yhteiskuvan samasta paikasta Novak Djokovicin kanssa ja Novak taas päivitti eilen samalta kentältä hassuttelut velipoikiensa kanssa.
Muista Abu Dhabiin saapuvista Nadal ja Thiem vielä 1-2 päivää sitten joulukuusen alla ja Chung Thaimaassa sekä Anderson tais olla myös kun viimeksi katselin.

Saa nähdä ilmestyykö Otto jonkun tähtipelaajan instaan viikon mittaan. Todennäköisempää niin päin että Oton instassa Nole tai Rafa.
27.pv kun nelikko Thiem, Anderson, Khachanov ja Chung pelaavat matsinsa ja Nole sekä Rafa vasta 28.pv, niin 27.pv Otolla ehkä lyöntikavereina nuo listakärjet. :thinking:


#592


Kukas tää oli?


#593

Tämä artikkeli aukeaa vain Kymen Sanomien tilaajille.
Mitkähän mahtoi olla artikkelin pääkohdat Oonan osalta ja mikä tsekkivalmentajan nimi?


#594

Praha on loistava paikka kehittyvälle naispelaajalle.
Tshekissä aivan huikeat perinteet juurikin naistenniksessä. Muistan vielä viime vuosikymmeneltä sellaisen naisten GS-kaavion jossa oli 16 tshekkiä, enemmän kuin venäläisiä tai jenkkejä tai minkään muunkaan maan pelaajia.

Lisäksi treenasi Henri Kontinenkin 16-vuotiaana puolitoista vuotta Prahassa vuoden 2006 kieppeillä ja samaan aikaan Tshekillä oli lähes 10 kpl ATP top50 dubbelisteja. Varmasti sai hyvää volleyoppia tuolta ja Oona saa hyvää oppia miten lyödä suoraviivaisesti ja tehokkaasti.


#595

Tämä GS-junnuketju on toimiva ketju varsinkin siinä vaiheessa kun GS-junnut ovat tasoa “perus”.
Mutta kieltämättä 2019 vuoden alussa jo miettii että missä vaiheessa Otolle ja Oonalle omat ketjunsa.
Oona siirtynyt ehkä jo aivan täysin prokiertueelle ja on kova lupaus.
Otto pelaa myös paljon pro-kiertueilla ja on erittäin kova lupaus.
Näiden pelaajien proturnaukset eivät sovi tähän ketjuun ja ehkä kätevämpi olisi yhdistää saman pelaajan kaikki kisat saman ketjun alle?
Toisaalta Niklas-Salminen on sen tason pelaaja CH-kisojen porteilla että hänellekin voisi perustaa oma ketju. Kyllä niitä muita suomalaisia riittää vielä -muut suomalaiset tennismiehet- ketjuun.

Eli nyt vaiko keväämmällä kolmikolle Otto, Oona ja Patti omat ketjut?


#596

Nyt on Virtasen instassa yhteiskuva Djokovicin kanssa ja myös video kun pelaavat pitkän pallorallin jonka Otto lopulta voittaa ATP-ykköstä vastaan.

Hieman kuin samasta puusta veistettyjä ovat kun yhteiskuvaa katsoo.


#597

Otolle oma ketju heti on mielestäni paikallaan. Oona on vielä samassa ryhmässä kuin Kulikova ja Eklund vaikka onkin pian heistä ohi menossa. Patille oma ketju on minusta makuasia. Jos esim Top350 menee rikki ja challenger-pääsarjataso vakiintui niin oma ketju perusteltu.

Edit. Kiitti Otto 2019 ketjun avaamisesta heti. En nyt halua olla Oonan ja Pattin ketjujenkin avaamista vastaan. Ainakin Oonan hyvään kehitykseen luotan kovasti.


#598

Kuulemma Marketta Vondrousovan (kakkos)koutsi ? Zdenek Kubik.


#599

Melkein sama kuin mun koiran nimi :smiley:
Off-topicina.

Varmasti hyvä koutsi.


#600

Ei ehkä ihan Tsekkien ykkösketjua, miehen oma ennätysranking 666.


#601

Suomalaiset pojat Australia avointen kaksinpelissä.

SF Olli Rahnasto (1983)
QF Otto Virtanen (2019)
QF Emil Ruusuvuori (2017)
R16 Jarkko Nieminen (1999)
R16 Timo Nieminen (1999)
R16 Herkko Pöllänen (2012)
R32 Henri Laaksonen (2009)
R32 Harri Heliövaara (2007)
R32 Juho Paukku (2004)
R64 Henri Laaksonen (2010)
R64 Micke Kontinen (2010)
Henri Kontinen ja Patrik Niklas-Salminen eivät pelanneet.

Katsoin 2010 kaaviota. Kaksi Suomen lippua. Kaksi 18v-kausilaista. 15-sijoitettu Henri Laaksonen tappio 1.kierroksella 36 16 villin kortin aussi Mitchellille ja M.Kontinen 16 06 tappio Hollannin Eleveldille.

Siihen nähden Otolla meni aika hyvin!
Nyt on nähty tässä kisassa viime vuosina historian kärkipään suomalaissuorituksia, mutta Rahnasto se vaan pitää pintansa.