Suomalaiset juniorit 2016

Joo, ei voi tulosten perusteella ainakaan vielä sanoa että JNTA olisi onnistunut suomalaisen tenniksen eteenpäin viemisessä, jos mittarina on pelaajien menestys. Jos mittarina on paljonko vanhemmat maksavat rahaa valmennuksesta, niin sitten voi yleisesti sanoa että pääkaupunkiseudulla on menty Suomen tenniksessä huimasti eteenpäin. Tuntuu kuitenkin että kaikissa pikkujunnuissa suhteessa seurojen kokoon ja paikkakuntien asukasmääriin parempaa työtä tehdään muualla. Sitten jossain vaiheessa kaikki parhaat toki kerääntyvät pääkaupunkiseudulle, mutta onko se JNTA:n ansiota, mikä on syy ja mikä seuraus.

Ei Jarkon akatemiaa voi syyttää. Eikö se ole niin, että ei se ole tyhmä, joka pyytää, vain se joka maksaa.

Minkälaista tulosta pitäisi tehdä että olisi eteenpäin viennistä kysymys? Vaikea uskoa esim. Patrik Niklas-Salmisen olevan nykyisenkaltainen pelaaja ilman JNTA:n Federico Ricciä. Samat sanat Patrick Kaukovaltaan.
Niklas-Salminen oli 14v-kaudella TE14 kiertueella melkolailla tasapaksu pelaaja kunnes Ricci houkuteltiin Suomeen ja melko pian sen jälkeen perustettiin JNTA. Niklas-Salmisessa tapahtui ulkoisestikin hirmuinen muutos kun aloitti Riccin alaisuudessa kovan treenaamisen.
Kaukovallan kehitys myös JNTA:n alaisuudessa ollut hurjaa, kun muistaa kuinka vaisu oli tasoltaan vielä 14 vuotiaana verrattuna ikätovereihin.
Jos tuo kaksikko olisi joutunut olemaan jonkun toisen systeemin alaisuudessa omien reittiensä kautta, niin tiedä miten olisi käynyt. Esim. Niklas-Salminen Tampereelle jäämällä olisi ollut luultavasti aivan kuten Joel Popov nyt.

Toisaalta JNTA:ssa on huonojakin esimerkkejä, sillä muutamien pelaajien lupausaste laskenut tuolla treenatessa. Harvassa akatemiassa tokikaan jokainen siellä kehittyy, mutta hyvääkin näen JNTA:ssa, mutta ei se vielä ole osoittautunut tähtitehtaaksi kuitenkaan.

No, ehkä vielä aikaista sanoa ylipäänsä mikä on JNTA:n saldo tai anti suomalaiselle tennikselle ja tietenkin näin pienessä tennismaassa sattumalla ja sillä millaisia pelaajia ylipäänsä Suomessa lajikseen tenniksen valitsee on isompi merkitys kuin JNTA:lla, mutta nykyisellään maksut ovat järjettömän kovia jo ennen kuin pelaajan JNTA:han siirtymistä tarvitsee edes harkita.

Tenniksen systeemissä mättää se, että niin harva pystyy elämään pelaamalla. Verrattuna vaikkapa jääkiekkoon, jossa mahdollisuudet ovat ratkaisevasti suuremmat.

Tenniksessä huiput tienaavat suhteessa alempana oleviin selvästi enemmän kuin esimerkiksi lätkässä. Kuvaavaa on tilasto top25 eniten tienaavasta urheilijasta, jossa oli vuonna 2015 neljä tenniksen pelaajaa (yhteissumma n. 170 miljoonaa euroa) eikä yhtään jääkiekon pelaajaa. Silti jääkiekolla elää tuhansia pelaajia, vaikka kyseessä on marginaalilaji.

Parikymppisenä jo näkee selkeästi, että onko saumaa top200 sakkiin ja jos ei ole treenaamisesta tulee väkisinkin höntsyä.

Lisäksi systeemissä mättää, että huipulle tähtäävä treenaaminen on Suomessa aivan liian kallista.

Tampereen G4 karsinnoissa 13v Oliver Saarinen voitti 16v Ruotsin Pelle Strandbergin 7-6, 3-6, 6-2.
Strandberg pelasi elokuussa Ruotsin ITF-kisan puolivälierissä ja voitti muun muassa tuossa kisassa Saksan 2002 syntyneiden kärkinimen TE14 top10 rankingin Moritz Stoegerin.

Saarinen pelaa tänään vielä toisenkin matsin 17v Suomen Patrick Stenforsin vastaan, joka voitti avauskierroksella matsinsa nopeasti. Ei toki Saarisella mitään jakoa Stenforsia vastaan, mutta tuo Ruotsin 2000 syntyneiden top5 nimen kaato oli jo mielestäni mainitsemisen arvoinen suoritus.

Kysymyshän ei ollutkaan, minkälaista tulosta JNTA tekee kentällä. Kyse oli systeemissä, joka puuttuu liiton osalta. Se, että maksavat sen tekemisestä JNTA:lle ja heillä ei kiinnostusta siihen, vaan omiin pelaajiin. Ja sitä kautta lähestyvät pelaajia suoraan, ilman henk koht valmentajan lupaa, joilla rahaa maksaa. Vaikka samalla puhutaan yhteistyöstä. Seuroissa työ tehdään. Ehkä ne vähäiset liiton rahat pitäisi suunnata niihin? Ei se oikein voi mennä niin liitonkaan mielestä varmasti, joilla rahaa on mahdollisuuksia? Tämä Talijohtoinen (ensin HVS ja nyt myös JNTA), joka varmasti viimeiset kymmenen vuotta vallinnut, on vienyt Suomen tenniksen syvempiin vesiin, kun kenties koskaan. Ihan pohjimmaiset syythän ei tietenkään koskaan aukea, mutta jos vähän suuremmalla linjalla katsotaan, niin ei kaukana totuudesta. Ottavatko vastuun tästä? Ei varmasti. Liian suuria egoja. Yksi italian pieni suuri mies etunenässä. Hienosti kyllä myynyt toimintansa, siitä propsit

Kirjoitin Jo kauan sitten että vaikka pantaisiin rajusti rahaa pöytään ja fysiot ja ravintoterapeutit ja psyykkiset valmentajat kehiin, niin tuskin ne tulokset sen parempia olisivat. Joitain extra pisteitä joka tasolla tulisi varmaan kaikille, mutta kun suotavaa olisi että jokaisella yrittäjällä olisi niitä pisteitä vähintään viisinkertainen määrä ja niitä yrittäjiäkin saisi mielellään olla kolminkertainen määrä, ennenkuin varsinaisesti tarvitaan jotain “systeemiä”

Totta tuo on kanssa. Ehkä systeemi voisi sitten vain olla “tuo on liikunnallinen, lahjakas ja tykkää vielä lajistakin-panostetaan siihen” mallinen. Ja rehellisesti todettaisiin myös jos ei ole niin turha laittaa latiakaan silloin. Nyt kyllä syydetään rahaa ihan hukkaan. Voisi laittaa säästöön ja sitten panostaa, kun panostamisen arvoista.

Maajoukkuetomintaa pitää tietenkin olla, mutta se pitäisi olla liiton napin alla. Kuulin eräältä seuravalmentajalta, kun maajoukkuevastaavat olivat tulleet johonkin kisaan pitämään palaveria ilmeisesti vanhempien kanssa, niin kyselivät vanhemmilta ja valmentajilta kuka on kuka, vaikka kentällä kuulema pelasi kaikki ikäluokan huiput. En kyllä tiedä mikä ikäluokka, mutta pieniä kuitenkin muistaakseni. Ja he ovat kuitenkin jo pidemmän aikaa vastanneet maajoukkuetoiminnasta. Ei oikein kuulosta siltä, kuin pitäisi. Ja olivat heti marssineet ulos kun neuvottelut pidetty. Olisihan sitä vaikka hetken verran voinut katsoakin.

En kyllä liiton budjeteista tiedä mitään, mutta tuskin sitä rahaa hukattavaksi asti on.

Tietenkin se ratkaisee kaiken, onko pelaaja tarpeeksi hyvä siihen, mitä huipulle nousu vaatii. Ei tosiaan yksikään pelaaja nouse huipulle “koska systeemi oli parasta laatua”. Se voi vain tukea pelaajaa matkalla, mihin sitten onkaan menossa.

-96 pojat ovat yliopistojen pelikelpoisuusongelmien vuoksi joutuneet olemaan tämän vuoden tammikuusta asti pelaamatta kisamatseja. Kaverinen aloitti jo tammikuussa ja kesällä pelasi mm. SM-kisoissa.

Virtanen ja Popov siirtyivät syksyksi jo Atlantin toiselle puolelle, Panu Vanderbilt Universityyn ja Joel San Diego State Universityyn. Jouluna voivat siis pelata jo SM-kisoissa, jos vain haluavat.

Hyrkkönen on lähdössä vasta tammikuulle, joten pitää edelleen olla pelaamatta kilpailuja siihen asti.

1 tykkäys

Kiitos tiedoista.

On varmasti totta, että määrät pitäisi olla suurempia, että saadaan lahjakkuuksia. Ja tässä se tärkein lahjakkuus on tutkitusti halu treenata paljon.

Tampere G4 pojat
(8) Otto Virtanen vs Glinka (EST)
Hietaranta vs Vejnovic (SWE)
Vesanen vs Moroni (ITA)
Sarpola vs Sikorski (POL)
Stenfors vs Vanshelboim (UKR)
H.Tiainen vs (1) Matusevich (GBR)
J.Tiainen vs Skowronski (POL)
Rikkonen vs Grant (GBR)
Meskanen vs Ibragimov (RUS)
Rouvala vs (2) Michalski (POL)

Kymmenen poikaa pääsarjakaaviossa, melko hyvä määrä vaikka Ruusuvuori ei mukana.

On taas Otto Virtasella haastava vastus, vuotta vanhempi tuttu virolainen, joka voitti Vierumäellä juuri Kravchenkon (G3-voittaja) sekä Sarpolan.
Sekä Virtanen että Glinka hävisivät viime viikolla Belgian Vandeweghelle erin 1-2, joten tuosta voisi päätellä tasaisen matsin olevan luvassa.

EDIT
Otto Virtanen pelaa Tampereen kisan jälkeen ensi viikolla Dubain G4:n Arabiemiraateissa ja siellä menestymällä ei ehdi Helsingin futuren karsintoihin.

Tampere G4, 1. kierros
Otto Virtanen - Daniil Glinka(EST) 6-2, 6-2
Mainio voitto!

Paula Joukanen - Maria Lota Kaul(EST) 2-6, 6-4, 6-1
Tyttöjen sarjan ykköstoivomme kaatoi heti kättelyssä viime viikon finalistin! Oikein hyvä voitto tämäkin.

1 tykkäys

Ja sarjassa “hyvät häviöt” 2002 Peppi Ramstedt, joka kiusasi vuotta vanhempaa kakkossijoitettua kolmen erän verran!

Asiallisen selvä voitto Virtaselta. Tuo Glinka pelannut tänä vuonna Ranskassa Avignonin 1.kategorian TE16-turnauksen finaalissa voittamalla 2001 syntyneiden Ranskan kärkilupauksiin kuuluva Baptiste Anselmon.
Olivat kohdanneet kaksi vuotta sitten Pajulahden TE14-turnauksessa, jolloin Glinka voitti Virtasen 6-4, 6-4, joten mainio revanssi tuolle.

Virtanen kohtaa seuraavaksi Ruotsin 1998 syntyneen Mikko Malisen, joka Suomea edusti vielä muutamia vuosia sitten.
Malinen ollut hyvässä iskussa junnu-uransa viime hetkillä, sillä pelannut kahdesti G4 ja G5 finaaleissa.

Tampere G4 toinen kierros
(8) Otto Virtanen vs Mikko Malinen (SWE) 6-2, 6-1
(1) Anton Matusevich (GBR) vs Patrick Stenfors 6-4, 6-3

Puolivälierät:
(1) Anton Matusevich (GBR) s.30.5.2001 (15v 5kk)
Marcin Skowronski (POL) s.26.4.1999 (17v 6kk)

(4) Marcus Sulen (NOR) s.25.4.1999 (17v 6kk)
(5) Karol Paluch (POL) s.14.9.2000 (16v 2kk)

Harry Wendelken (GBR) s.18.12.2001 (14v 10kk)
Rail Ibragimov (RUS) s.11.11.2001 (14v 11kk)

(8) Otto Virtanen (FIN) s.21.6.2001 (15v 4kk)
(2) Daniel Michalski (POL) s.11.1.2000 (16v 9kk)

Kvartseissa neljä 2001 pelaajaa joista peräti kaksi ovat vielä 14 vuotiaita, ei aivan jokapäiväistä näissä kisoissa.
Otto kohdannut tänä vuonna Michalskin kahdesti. EM16-kisoissa Virtanen voitti 2-6, 6-0, 6-1, mutta Latvian G4:ssä polski vei 6-2, 7-6. Nämä molemmat massalla.
Michalski pelasi juuri Vierumäen finaalissa, joten hyvässä vireessä on, mutta ehkä vähän jo painaa. Lisäksi Michalski voitti syyskuussa kaksi G5-kisaa. Ranking jo 16v-kaudella ITF268, joten tasokas vastustaja Virtasella. Semissä sitten 14 vuotiasta ikätoveria vastaan jos voiton ottaa ja finaali Matusevich vs Virtanen toiveissa.

Virtasella ei tämä 15v-kausi lähtenyt aivan odotetunlaiseen lentoon sen Kaarinan G4-finaalin jälkeen, mutta ei tämä yhtään huonoltakaan vaikuta, sillä näitä hyviä pistemääriä tulee tasaisin väliajoin.
G4 finaali 30p
G4 välierä 20p
G4 kvartsi 15p
G4 kvartsi 15p… vähintään tältä viikolta.
Jos nyt Tampereelta tulee vielä lisävoittoja sekä Dubaissa ensi viikolla vähintään kvartsipaikka, niin melko hyvä pisterivi tulossa kokonaissaldoksi 15v-kaudelta G4-kisoista.

Tytöissä Tampereella puolivälieriin vain Paula Joukanen, joka hoiteli aika odotetusti venäläisen ikätoverinsa luvuin 6-3, 6-1. Huomenna taas omaa ikäluokkaa vastassa, mutta luvassa tiukempi taisto Kubkan(POL) kanssa, joka on saavutuksiltaan aika tasoissa Paulan kanssa: läjä puolivälieriä ja yksi semi G5-kisasta Moldovasta.

Tampere G4, puolivälierät
Daniel Michalski(POL) - Otto Virtanen 6-2, 1-6, 6-4
Martyna Kubka POL) - Paula Joukanen 6-4, 6-3

Tiukille Otto laittoi, mutta Michlaski johtaa nyt keskinäisiä tänä vuonna 2-1.