Suomalaiset juniorit 2018

Jo on mielenkiintoinen kisavalinta lähteä keskellä kesää Thaimaahan. Talvella vielä ymmärrän tuollaiset kohteet, mutta kesällä se tuottaa jo vähän vaikeuksia. Suomessa oli U21-kisat ja ihan varmasti sieltä olisi saanut hyviä matseja. No nyt on ainakin näiden pelaajien vanhemmilla aivan turha itkeä tennisharrastuksen kalleutta (jos nyt ovat sitä ikinä tehneetkään).

Niin, mitenkä lie. Jos kotimaassa järjestäisi tuollaisen kahden viikon tennisleirin niin selviäisikö halvemmalla kuin lähtemällä Thaimaahan, jossa majoitus ja ruokailu on ns. sika(ilu)halpaa? Samat junnuthan ovat nääs ensi viikon kisassakin vielä mukana. Veikkaan, että kaksi viikkoa Pajulahdessa maksaisi enemmän kuin lentoineen Thaimassa.

Mutta en toki yhtään tiedä onko tuo sitten enempi koko perheen lomamatka, johon on yhdistetty kilpailuihin osallistuminen, vai oikeasti tennikseen intensiivisesti paneutuva jakso. Pelkkien kilpailujen takia tuonne asti ei tietenkään kannata lähteä, niitä olisi kotimaastakin tosiaan löytynyt.

1 tykkäys

Peetu voitti tänään 60 61 ja kohtaa 1-sijoitetun. Georgescu ATP1955.
Aivan ok tasoinen 2001-syntynyt ja melko hyvä testi Pohjolan pelitasosta ikätoveria vastaan.

Massalla tällaisia tuloksia.
ITF44 Lehecka vs Georgescu 64 64
ITF48 Zima vs Georgescu 75 63
ITF169 Rihane vs Georgescu 61 76
ATP673 Frunza vs Georgescu 63 62

1 tykkäys

Suomen U14 pojat pelaavat 1.7.-3.7. Ranskassa Summer Cupia. Pelipäivät sunnuntai-tiistai.
Samassa lohkossa huippumaista Belgia ja Ranska muun muassa.

Tuosta olisikin kätevä jatkaa 6.7. lauantaina Pariisin 1.kategorian kisan karsintoihin joka U14 kiertueen suurin massakisa. Pelaajalistat Pariisiin ilmestyy tänään ja saa nähdä onko siellä kuitenkaan suomalaisia.
Tuonne Summer Cupiin lähtee ilman yllätyksiä kolmikko Forsström, Byskata ja Biggs.

Yleensä U14 suomalaiset jättäneet Pariisin kisan välistä ja pelanneet ennen EM14-kisaa Velpin turnauksen Hollannissa.
Pölläset Aaro ja Herkko pelasi tuon Pariisin kisan vuosina 2012 ja 2008.

Pajulahdessa P14 kvartsiin Byskata ja Biggs. Tytöt pärjää myös hyvin.

Byskata ei kohtaakaan 1-sijoitettua saksalaista kovaa ikätoveria vaan vastaan tulee 2005 ranskalainen ikätoveri jolla onkin varsin upea sukunimi. Trebuchet, joka tarkoittaa keskiaikaista vastapainokatapulttia. Oli 1200-1500-lukujen sodankäynnissä piirityskone, eli kivilinko. On siinäkin tennisjunnulla sukunimi.

Trebuchet on hänkin varsin tasokas 2005-nimi. Viime vuonna Bressuiren kvartsissa ja pelasi yhdessä finaalissa Sevillassa ja voitti ottelun Auray superissa.
2016 oli Mouratoglou Cupin paras 05 kvartsissa.

1-sijoitettu saksalainen syntynyt marraskuussa 05 ja tämä “kivilinko” tammikuussa 05, joten maaliskuussa 05 syntynyt Byskata kohtaa nyt 2 kuukautta vanhemman eikä 8 kuukautta nuorempaa.

Toivottavasti ei kovin pahoja pommeja tule.

1 tykkäys

Thaimaa G5, 2. kierros
Roni Rikkonen - Yua Taka(JPN) 5-7, 6-1, 6-3
Roni Hietaranta - Udit Kamboj(IND) 6-2, 6-1
Iiro Vasa - Aryaan Bhatia(IND) 6-1, 6-1

Laura Hietaranta - Vipasha Mehra(IND) 3-6, 7-6(4), 6-3
Vineetha Mummadi(IND) - Emilia Salo 6-1, 6-2

Hyvä päivä tänään. Erityismainintana, että Laura Hietaranta voitti itseään kolme vuotta vanhemman pelaajan.

1 tykkäys

Tänään Thaimaassa muun muassa mielenkiintoinen;
Roni Hietaranta s.24.9.2001 (16v 8kk)
Jungwon Park (KOR) s.1.3.2002 (16v 3kk)

Parkia pidettiin vuosina 2014-2015 maailman parhaana 2002-syntyneenä. Toki iso aasialainen oli tuolloin muita päätä pidempi.
Voitti U12 Eddie Herrin neljä vuotta sitten ja 2015 joulukuussa oli U14 Orange Bowlin paras 02 ja voitti Leustianin 61 61 joka siitä kuukauden kuluttua voitti Les Petitsin.
2016 Velpissä Park voitti Iiro Vasan 63 64 ja kierrosta aiemmin Iiro oli voittanut Japanin ykkösen. 2016 Park menestyi vielä hyvin 1.kategorian TE14-kisoissa. Finaalia ja semiä.

Nykytaso Parkilla kaukana 02 kärjestä ja Ronilla kait mahdollisuus.

1 tykkäys

Tänään on harvinaisen mielenkiintoinen päivä junnukisoissa. Tapahtuu laajalla rintamalla.
Harvinaista sekin että poikien 2001 kolmikko tulessa samana päivänä ensimmäistä kertaa sitten 2015 jolloin Virtanen, Pohjola ja Hietaranta pelasivat ristiin keskinäisiä kohtaamisia ja nyt kolme vuotta myöhemmin Otto G1-kisan 7-sijoitettuna ja Peetu sekä Roni pelaavat G5-kisaa, joskin tasokkaita pelaajia vastaan tänään.

Lisäksi Pajulahdessa kvartsit ja myös Latvian TE12-kisassa vielä mukana suomalaisedustusta.

Viiden eri turnauksen kaavioita ja tuloksia saa tänään kytätä.

1 tykkäys

Näin on. Kotimaasta raportoidaankin että:

Pajulahti TE14, puolivälierä
Oliver Byskata - Nicolas Trebuchet(FRA) 6-3, 6-3
Sade Scharlin - Elisabeth Iila(EST) 6-3, 7-6(7)

Hyvä voitto Byskatalle kovaa nimeä vastaan. Välierässä on edessä vuoden vanhempi venäläinen, joka varmasti ei ihan helppo tapaus ole sillä voitti edellisen kisansa ja viimeisen kahdeksan matsin eräsuhde on 16-1.

Iila on Viron 2004 ikäluokan ykkönen ja TE-sijalla 63. Tosin pari viikkoa myöhemmin syntyneenä olisi 2005 ikäluokkaa ja rankingikin on hieman vääristynyt Islannin höntsykisojen pisteillä. Mutta eipä tuosta kisan ykkössijoitetusta 12-vuotiaan suomalaisen voittajaksi ollut. Sade välieriin ja ensimmäinen turnausvoitto kahden ottelun päässä. Alakaaviosta finaalivastustajaksi voi vielä tulla toinen 12-v. suomalainen.

2 tykkäystä

Aivan , epäilen tuon toisen junnun onnistumista tässä kisassa , kova putki takana Oulun te 16 kakkonen , Hanko jgp 16 ykkönen , eiköhän ole Saden Scharlinin vuoro tsemppiä kuitenkin ,

Thaimaa G5, 3. kierros
Roni Rikkonen - Siravit Sudnate(THA) 6-4, 6-3
Roni Hietaranta - Jungwon Park(KOR) 6-3, 6-2
Iiro Vasa - Pawin Jirapoomdaje(THA) 6-2, 6-1

Kirara Morioka(JPN) - Laura Hietaranta 6-3, 6-3

Hyvä pojat!


Romania G5, 2. kierros
Matei Adrian Georgescu (ROU) - Peetu Pohjola 7-5, 6-3

Melko tasaistahan se sentään oli.

2 tykkäystä

Thaimaan G5-kvartseissa suomalaiset kohtaavat suht hassulta kuulostavia nimiä.

Roni Rikkonen 17v - Sunny Yue (HGK) 18v
Roni Hietaranta 16v - Natthayut Nithithananont (THA) 16v
Iiro Vasa 15v - Kokoro Isomura (JPN) 15v

Rikkonen kohtaa 11kk vanhemman ikätoverin jonka ennätys ITF233. Sunnylla kokemusta G1/G2-peleistä. Nykyinen ITF1 Tseng voitti tämän viime vuonna 62 62.

Hietaranta s.24.9.2001 ja tuo thaimaalainen jonka nimeä en kirjoita uusiksi s.22.9.2001. Ottelussa kohtaavat Suomen 2001 kakkonen ja Thaimaan 2001 kolmonen.

…ja entäs Iiron vastus. 4kk nuorempi 2003-syntynyt ja sukunimessä onneksi toiseksi viimeinen kirjain ei ole n.

Hieman haiskahtaa siltä että Hietaranta ja Vasa voivat edetä jatkoon ja kohtaisivat semissä. Hyvä voitto tosiaan Hietarannalta tuo Parkin nuijiminen. Tais olla Ronin spiritti liikaa. Kovilla kentillä Roni Hietarannan jalkatyö upeaa katsottavaa kun vielä puhkuu antaumuksella. Massalla Ronin tasosta tippuu paljon koska siellä voivat vastustajat iskeä vaisulle yhdenkäden rystypuolelle.
Roni Hietarannan kannalta varsinkin nämä Thaimaan kovat kentät parempi kuin Euroopan tai Suomen massat.

Lisäys hapapin mainitsemasta Oliver Byskatan semivastuksesta.
04 Sharyy voitti edellisen kisansa finaalissa 2005 ikäluokan seiskan Shebekinin 62 75 ja Shebekin TE14-rankingin 42.

Parhaat 13-vuotiaat kesäkuun Pajulahden TE14-kisassa.
2010 Zverev F oli 1-sijoitettu
2012 Ruusuvuori SF oli 4-sijoitettu
2013 Zakharov QF oli 1-sijoitettu
2014 Virtanen QF oli 5-sijoitettu
2015 Löfman SF oli 6-sijoitettu
2017 Biggs QF oli sijoittamaton
2018 Byskata SF…on 5-sijoitettu

Joten ei kait ole suuri pettymys vaikka semissä häviäisi tasokasta vuotta vanhempaa vastaan.
Virtanen muuten hävisi 2014 kvartsissa 1-sijoitettu Glinkalle 46 46 ja Glinka voitti lopulta koko kisan ja Otto antoi parhaan vastuksen.
Zverev 13v sai vuoden 2010 finaalissa kyytiä vuotta vanhemmalta Suomen Joel Popovilta.

Thaimaa G5, puolivälierät
Iiro Vasa - Kokoro Isomura(JPN) 5-7, 6-4, 6-1
Ching Ho Sunny Yue(HKG) - Roni Rikkonen 6-0, 6-7(5), 6-2
Natthayut Nithithananont(THA) - Roni Hietaranta 6-4, 6-1

Iiro kohtaa välierässä tuon Hietarannan kaataneen kaverin.

1 tykkäys

Dubbelin turnausvoittoon 2004-kaksikko Hietaranta/Kempenaers-Pocz.
Laura voitti tammikuussa Les Petitsissä tuon Australian ykkösen ja nyt yhdessä ITF-turnausvoitto. Finaalissa kaatui 1-sijoitetut.

Edit. Se olikin tänään vasta semi. Huomenna finaali 2-sijoitettuja vastaan.

1 tykkäys

Pajulahdessa T14 finaaliin eteni Sade Scharlin 6-4, 6-1 voitolla Latvian pelaajasta.
Scharlin täyttää 13v heinäkuun alussa.

P14 semissä Oliver Byskata taipui vuotta vanhemmalle TE14-turnausvoittajalle 0-6, 6-4, 0-6.

Kolmeen erään kuitenkin vei. Byskatan tilastoja kun katsoo coretenniksestä niin 13v-kaudeksi hyvältä vaikuttaa.

2 tykkäystä

Thaimaa G5, välierä
Iiro Vasa - Natthayut Nithithananont(THA) 6-2, 6-2

Sehän kävi helposti! Liekö Roni eiliseltä antanut hyviä vihjeitä vastustajan vahvuuksista ja heikkouksista. Finaalissa on vastassa jotakuinkin saman ikäinen Karl Lee (USA), joka on hävinnyt turnauksessa yhden erän Vasan tapaan.

2 tykkäystä

Iiron ensimmäinen ITF-finaali 15v 9kk.
Toki kyseessä vain G5, mutta kuitenkin aina lupaava asia kun 15-vuotiaana näissä finaaliin etenee.
Harmi ettei kyseessä G4. Ensi viikolla sitten Thaimaassa suomalaiset pelaa G4:n.

G5 finaalipanos 18-30
G4 finaalipanos 36-60
Ensi viikolla siis puolet enemmän panosta vaikka taso ei paljoa nouse.

Tuo jenkki Lee vaikuttaa kovalta.
G1-kisassa huhtikuussa 17v William Grant ITF101 ja ATP1400 voitti Iiron finaalivastuksen 6-4, 2-6, 7-6(6).
Grant oli vuosi sitten jenkkien kakkospelaaja Davis Cup finaalissa.
Lisäksi FU-karsinnoissa ex ATP650 voitti Leen 62 64.

Tietty Iirolla myös tältä vuodelta muutama tasainen tulos kovia nimiä vastaan.

Edit.
Karl Lee s.marraskuussa 2002.
Hänellä hieno meriitti. Yhdysvaltain U12 mestaruuskisojen finalisti heinäkuulta 2015.
USA:ssa tuo erilainen sääntö että vasta kun täytät vuosia niin siirryt seuraavaan ikäsarjaan ja sen vuoksi 02 nimi voinut pelata vielä 2015 U12 pelejä.
Lee voittanut pikkujunnuna jopa 2kk nuoremman 2003 huipun Toby Kodatin.

1 tykkäys

Pajulahti TE14, finaali
Darya Zykova(RUS) - Sade Scharlin 3-6, 7-5, 6-0

Ei se kauas jäänyt. Komea turnaus silti Sadelle (vai Sadeelle vai Sateelle?) Poikien nelinpelin voitto Juho Eric Biggsille.

Seuraava Scharlinin kisa onkin jo nähtävästi ensi viikolla Tanskassa. Kiirettä pitää. Toki siellä on muitakin suomalaisia mukava joukko.

2 tykkäystä

Eipäs unohdeta Biggsin paria Andreas Sillastea joka on kuitenkin Suomessa asuva virolaisjuniori. Olin katsomassa jokaista heidän nelinpeliä ja minun mielestä Biggs oli parempi syöttäjä, mutta Sillaste terävämpi verkolla.

1 tykkäys