Suomalaiset juniorit 2018

Latvia G4, semifinaali
Ella Haavisto - Nastasja Mariana Schunk(GER) 7-6(5), 4-6, 6-3

Hieno taistelu ja nyt se palkittiin voitolla! Finaalissa on vastassa Patricija Spaka(LAT), joka voitti kesällä Ellan helposti EM-kisoissa.

2 tykkäystä

Saksa TE16, semifinaali
Laura Hietaranta - Tamari Gagoshidze (GEO) 6-0, 6-0

Sillä lailla ne ITF-kisojen semifinalistit nöyrtyy Lauran käsittelyssä. Finaalissa vastassa ikätoveri Katerina Dimitrova (BUL), joka menestyi edellisviikkojen 14-vuotiaiden ykköstason kisoissa pykälän Lauraa paremmin voittaen toisen ja häviten toisen finaalissa. Laura siis kevyesti altavastaaja.

Tänään Hietaranta/Dimitrova -pari voittanee vielä turnauksen nelinpelin illemmalla.

Haaviston finaalit.
TE12 voitoin 2-0
TE14 voitoin 4-0 joista yksi komea 1.kategoria
TE16 voitoin 1-0
Yhteensä TE 7-0
ITF G4 voitoin 0-4 ja nyt viides finaali.
Ellan ensimmäinen G4 finaali oli samassa paikassa jo 2016 kaksi vuotta sitten 14-vuotiaana. Sen jälkeen 2017 yksi finaali ja tänä vuonna jo kolme kpl. Monesti ollut finaaleissa 50/50 asetelma mutta ei ole kääntynyt voitoksi.
Jospa nyt kun altavastaajana saa lähteä ilman paineita. Spaka tosiaan EM16-finalisti kuukausi sitten ja Ella sai siellä 4 peliä.

Kyllä ne kovat oli liian kovia suomalaisille eilenkin.

Latvia G4, finaali
Patricija Spaka(LAT) - Ella Haavisto 6-2, 6-1

Saksa TE16, finaali
Katerina Dimitrova - Lauta Hietaranta 1-6, 6-2, 6-0

Ellan peli Tampereella heinäkuussa näytti näin penkkiurheilijan silmään siltä, että vahvalla kämmenellään pystyy lyömään itseään heikommat vastustajat todella varmasti ja selvänumeroisestikin. Mutta itseä vahvempi vastustaja puolestaan pystyy käyttämään Ellan lukuisia heikkouksia hyväkseen ja silloin numerot ovat selvät toiseen suuntaan. Tampereella nimittäin rystyltä ei Ella saanut paljoakaan aikaan vaan päinvastoin lyönnit jäivät usein niin pehmeiksi, että tasokkaampi vastustaja rankaisee niistä heti ja samoin kakkossyöttö oli vielä ihan liian pehmoinen. Mutta tämä analyysi siis vain yhden pelin perusteella ja sekin aika kehnosta kuvakulmasta seurattuna.

Lauran tuloksissa on kyllä hyviä merkkejä kun on voittanut erän ikäluokan TE-listan ykköseltä Shnaiderilta ja nyt listan entiseltä seiskalta (joka tosin saattaa tällä turnausvoitolla nousta vielä uuteen ennätykseensä). Nähtävästi silloin kun peli kulkee niin se on todella hyvää. Striimissäkin Lauran peli listaykköstä vastaan näytti hyvin monipuoliselta ja valmiilta ilman selviä heikkouksia, joten odotan hyvinkin optimistisesti tulevia vuosia. Toki se peli tietysti näytti 14-vuotiaan tytön tennikseltä eli kehityksen pitää tulevina vuosina olla tasaisen jyrkkää, että pysyy ikäluokan kärjen peesissä mukana. Mutta kyllä voisin hyvinkin lyödä vetoa, että Laura voittaa ensi kaudella ITF-kisan - todennäköisesti kotimaan G5-kisan.

Peetu Pohjola on muuten käynyt yrittämässä kahteen Slovenian G4-kisaan, mutta kummassakin karsinnassa on tullut toisella kierroksella tappio Facundo Yunisille (GER), joka onkin sitten pääsarjassa ottanut ensin kaksi ja sitten kolme otteluvoittoa. Peetu karsimassa myös tänä viikonloppuna Sloveniassa.

1 tykkäys

Roni Hietaranta Liettuan G5-kisan 2-sijoitettu.

Ronilla lienee mahdollisuudet voittaa G5/G4 turnaus tämän syksyn aikana ja ensi vuonna sitten koittaa varmasti myös ylemmän tason turnauksia, G2/G1.

16-vuotiaiden ottelussa.
Roni Hietaranta vs Matas Bruzas
6-2, 6-3

Tämä oli jo tämän vuoden viides tappio Bruzasille suomalaispelaajaa vastaan. Linden, Magga, Kinnunen ja Antinheimo voittivat Bruzasin niukasti ja Hietaranta selvästi.

1 tykkäys

Laura Hietaranta nyt TE14 sijalla 23.
Kausi lähenee loppuaan joten päättää kauden 20+ sijoilla. Tämä on harvinaista.

2016 Ella Haavisto 14v päätössija 49 vaikka voitti 1.kategorian kisan.

2015 Oona Orpana 14v päätössija 60 vaikka pelasi 1.kategorian finaalissa.
Tosin Oona oli 2014 kauden päätteeksi 13v sijalla 21 ja Hietaranta samoilla päätössijoilla vuotta vanhempana. Oona oli 14v-kauden alussa sijalla 6 ja romahti sijalle 60 koska keskittyi ITF-peleihin alkuvuoden jälkeen.

Paras päätösranking vuodelta 2000 Emma Laine sija 10.

Hietarannan ennätys 18.

1 tykkäys

Roni Hietaranta jatkaa helposti puolivälieriin Liettuan G5-kisassa ja tyttöjen puolella Emilia Hartmanille tappio toisella kierroksella. Sloveniassa Peetu Pohjolan urakka loppui kolmatta viikkoa peräkkäin karsintoihin.

2-sijoitettu Roni Hietaranta voitti 5-sijoitetun vuotta vanhemman venäläisen 6-2, 6-0.

Välierissä Roni pelaa ensimmäisestä finaalipaikastaan Vasiliauskasia vastaan joka muistetaan Liettuan Davis Cup-joukkueen penkkipelaajana.
Roni voittanut tänä vuonna nopeilla kentillä kahdesti Vasiliauskasin erin 2-1 ja hävisi massalla viime vuonna erin 0-2.
Nyt jälleen massalla mutta Roni on kehittynyt viime vuodesta paljon.

Patrik Niklas-Salmisen ensimmäinen ITF-finaali oli muuten vasta 16v 11kk ja Hietaranta on nyt saman ikäinen.

Kun maaliskuussa syntynyt saavuttaa sen alkuvuonna helmikuussa ja syyskuussa syntynyt ehkä saavuttaa vasta elokuussa niin junnu-uraa ajatellen on siinä asemaeroa vaikka lupausasteessa välttämättä ei yhtään.

2 tykkäystä

Liettua G5 välierä

(2) Roni Hietaranta vs (3) Matas Vasiliauskas
6-1, 6-0

Roni saanut itseluottamusbuustin ATP-listalle pääsystä? Oli hyvässä vireessä aiemminkin mutta tämän viikon numerot on hurjia.

1 tykkäys

Onko tuo Siauliain kisa nyt niin hyvä vireen mittari?
Tällä viikolla käynnissä peräti 20 junnukisaa ja kärkisijoitettuja nopeasti katsomalla ainoastaan Romaniassa ja Antiquassa on vielä vähän kevyempi taso.
Toivottavasti voittovire jatkuu myös Suomen G4-kisoihin Loka-Marraskuussa.

Samat vähättelyt kirjoitit kun Ruusuvuori ja Kaukovalta kohtasivat elokuussa 2014 Ruotsin G5 finaalissa.
Kyllä se melko hyvin kertoi tulevasta.

Vasiliauskas on kuitenkin se Liettuan juniori joka nostettu miesten Davis Cup rinkiin ja aiemmin tänä vuonna Roni pelannut tuota vastaan kaksi tiukkaa ottelua ja hävisi viime vuonna massalla ja nyt vastus sai vain yhden pelin.
Jotain on selvästi Ronin otteissa tapahtunut. Tuskin meni liettualaisen vireen piikkiin kun katsoo Ronin tuloksia aimmin tältä viikolta.

650+ ranking kohentuisi turnausvoitolla lukuihin 480 ja mikäli pärjää myös ensi viikolla Latvian kisassa niin yhtäkkiä ranking 380 ja niillä ollaan lokakuun lopun Suomen G4 kisoissa kärkisijoitettuja.
Kauden lopussa 200+ ja edellinen ikäluokka veks ja tammikuussa hyvä aloittaa kausi 100+ sijoilta Slovakian G2 ja Tshekin G1 kisoilla. Siitä sitten ensi kesäksi GS-karsintoihin ja ITF top100.

Sehän oli Ronin tavoite vuonna 2015 pelata GS-kisoja 2019. Jossain oli nähtävillä tavoiterankingit jokaiselle vuodelle mutta sitkeä loukkaantuminen sotki ne suunnitelmat. Vielä ehtii jos laittaa kunnolla tuulemaan.

1 tykkäys

Ei kai voittovireen jatkumisen toivominen ole vähättelyä?
Hyvähän on löytää sellaiset kisat joissa pärjää - jokaisesta G5;sta saa samat pisteet- oli kisan “tasokkuus” mitä tahansa.
Yksi hyväksi havaittu tapahan on myös kerätä pisteitä hieman eksoottisimmista maista.

Voittovireen toivominen ei ole vähättelyä, mutta sellaisen kuvan saanut ettei G5 tason junnukisojen tuloksille anneta juurikaan arvoa. Tämä toki yleinen ilmiö. Eihän ne kovia kisoja ole, mutta jos voitat murskaluvuin minkä tahansa ITF-kisan niin pelitasoa löytyy.

Toivottavasti finaalissa myös kulkee joka viikon tärkein ottelu. Hietaranta monesti tänä vuonna voittanut yksittäisiä kovia pelaajia per viikko kunnes tapahtunut lässähdys. Nyt ollut monta hyvää tulosta peräkkäin ja yhtä vielä kaipaa tälle viikolle.

Jo helmikuussa näytti hyvältä kun Roni nuiji Kaarinan G4 kisan 1-sijoitetun mutta hävisi brittien 2002 ykköselle semissä tasaisen taiston jälkeen.
Nyt tulokset vielä kovempia kuin oli helmikuussa joten luulisi lokakuun Suomen G4 kisoissa pärjäävän.
Se on muuten kova tulosyhtälö elokuulta. Hietaranta voitti Hyvinkään futuren karsinnoissa Viron Saarin ja Saar voitti Hämeenlinnan Finnish Tourin kisan finaalissa Heliövaaran, tosin Saar myös otti samassa paikassa revanssin Hietarannalta.

Ronin jalat käy kuin singer 2282 ja on erinlainen suomalaislupaus. Onko Jarkko Niemisen jälkeen yhdelläkään suomalaisella ykkösvahvuus ollut jalkatyö. Ei ole. Näitä pitkiä syöttötykkejä Suomi tuottanut tällä vuosituhannella joilla iso mutta virheherkkä peli ja suht fletkut jalat.
Hietaranta toista maata. Minulle hänen olemuksesta tulee mieleen Ville Liukko.
Kaarinan kisan semiä kun katselin niin katsomossa käytiin enemmänkin keskustelua tuosta asiasta miten hyvät jalat Roni Hietarannalla on. Tikittää pieniä askelia aivan toisella tavalla kuin muut suomalaiset ja lyönnit lähtee hyvästä tasapainosta.
Pitkän ajan tähtäimellä Roni on minusta tulevina vuosina suht takuuvarma Transition-tourin menestyjä tuolla pelillä ja näitä suomalaisia kovin paljoa ole joista näin voi sanoa. Enemmän on niitä “joko-tai-tyyppejä”.

1 tykkäys

Taitaa se arvostus ammattipiireissä alkaa vasta G 2 - tuloksista ja aikuisissa top 200:sta.

Mutta lähes jokainen ATP-huippukin aloittanut ITF-uransa G5-peleistä.

Noilla tuloksilla on painoarvoa jos katsoo tuloksien taakse.
15v saavutettu G5 voitto kovempi juttu kuin 18v saavutettu G2 voitto.

1 tykkäys

Liettuan finaaleissa voitot.
Roni Hietaranta vs Marsel Kurmaev (RUS)
7-5, 6-4

30 ITF-p kaksinpelistä.

Dubbelissa voitto myös. Ensi viikolla saman tasoinen kisa Latviassa johon mukaan tulee myös Rikkonen ja Saarinen.

3 tykkäystä

Slovenian 3.kategorian TE14-kisassa suomalaisia hyvin edustettuna.

10-sijoitettu Oliver Byskata aloitti 6-0, 7-6(6) voitolla. Pelataan täydellä 64 pelaajan kaaviolla. 3.kierroksella vastaan voisi tulla 7-sijoitettu Puolan yksi parhaista 05 ikätovereista jonka Oliver voitti Winter Cupissa viime vuonna 62 60.
Jos kvartsiin etenee niin siellä sitten järjestävän maan Slovenian vuotta vanhempi 2004-huippu 1-sijoitettu Artnak joka juuri pari viikkoa sitten voitti Espanjan 1.kategorian TE14-kisan ja pelaa 3.kategoriaa vain koska kotimaassa kisat. Artnak pelasi juuri myös Slovenian ITF-kisan pääsarjassa.
Seinä siis kvartsissa mutta sinne ehkä saumaa edetä.

Roneille vinkkiä. Ehkä vois lokakuussa mennä Osakan GA-kisaan! Ilmoittautuminen päättyy 18.9. Elikä tämän viikon Latvian kisan pisteetkin vaikuttaa tuohon ja nykyinenkin asema voi riittää suoraan suurturnauksen pääsarjaan.
Tällä viikolla Hietaranta ITF500 ja Rikkonen ITF513.

Osakan cut 64 pelaajan kaaviossa
2017 ITF534
2016 ITF537
2015 ITF442
2014 ITF553
Oletettavasti tänä vuonna vielä heikompi koska edeltävällä viikolla pelataan toisella puolella palloa Youth Olympic ja top40 pelaajia ei Osakassa taida juurikaan näkyä.

Osakassa pisteet
W 500 F 300 SF 180 QF 100 R16 50 R32 20
Elikä yhdellä voitolla jo enemmän kuin G5 finaalin 18p ja G4 semin 18p ja kahdella voitolla enemmän kuin G4 finaalin 36p. Lisäksi mahkut suuriin pisteisiin jos pystyy kaatamaan pelaajia sijoilta 50-200.

Vuosi sitten Ruotsin 2000-syntynyt Grevelius oli 17v ja lähti Osakaan ja Grevelius elo-syyskuussa G5-kvartsi, G4 toinen kierros ja G4 semi.
Hietaranta on parempi kuin Grevelius tasan vuosi sitten.
Osakassa Grevelius eteni semifinaaliin ja sai 180p. Tänä vuonna ITF92 ja GS-karsinnoissa puhtaasti kiitos Osakan reissun.

Virtanen ei taida Osakaan lähteä koska samalla viikolla HVS pelaa Talissa liigatennistä josta tulossa taas iso show kuten vuosi sitten.
Mutta Ronit Osakaan? Rikkosellekin vois olla hieno junnu-uran päätös putkauttaa tuolla.

2 tykkäystä

Japanissa kelpaa kaiken lisäksi noin niinkuin yleisestikin vierailla, kun sopiva tilaisuus ilmaantuu.

Slovenian TE14-kisassa makea yllätys. Lenni Loukkola s.10.9.2005 kaatoi 11-sijoitetun slovenialaisen joka syntynyt 31.1.2004, eli 20 kuukautta vanhemman. Makean voitosta tekee lisäksi se, että slovenialainen TE14-kisan finalisti.
On tunnettua että Suomella on 2005-syntyneissä kovat Byskata, Scharlin ja Remander, mutta Loukkola myös huomioitava. Ensi viikolla vasta 13v täyteen.

2 tykkäystä