Suomalaisten otteluseuranta 2019

Tuo vamma ei toivottavasti ole vakava, mutta huolestuttavaa oli tuo pelin yleisilme ja kuinka koko ottelu oli kääntymässä 7-0 johdon jälkeen. Ehkä olisi hyvä nyt hoitaa selkä kuntoon rauhassa ja siinä sivussa miettiä miten tennisotteluja voitetaan. Eihän tämä kauden avaus varmaan ole vastannut Oton omia odotuksiakaan.

Nyt molemmat tämän viikon viimeiset mohikaanit kentällä.
Emil hyvää vauhtia viemässä ekaa erää 4-2, Oonan peli vasta alkoi juuri.
Emil nyt 4-4, Oona menetti ensimmäisen pelin ensimmäiseen murtopalloon 9min jälkeen.

Eiliset “syöttöharjoitukset” jatkuvat eli tulee pitkä iltapäivä, jos ottelut etenevät tätä tahtia. Melkoisia “tuhnuja” tuntuvat suomalaisten syötöt olevan molemmissa sarjoissa.

0-1" Avaussyöttövuorossa Oonalla kolme pitopalloa, mutta Detiuc murtaa ekasta paikasta.
“0-2 Detuicin syötössä Oonalla kolme murtopalloa, mutta Detiuc pitää ekasta paikasta. Vähän Oonalla nyt tökkii ratkaisupaikoissa.
1-2” No, nyt Oona pelastaa kaksi murtopalloa ja pitää. Mutta murron verran perässä siis.
“2-2 Ja puhdas murto! Jospa se tästä lähtis
3-2” Deucen kautta, mutta Detiucilla ei ollut murtopaikkoja.
“3-3 Tasaista, mutta ei murtopalloja Oonallakaan.
4-3” Kahden murtopallon pelastus ja pito. Nyt olisi makoisa paikka murtaa itse…
“4-4 No ei murtunut, mutta 40-30 tilanteeseen Oona pääsi. Tasaista on.
5-4” Vaihteeksi helppo pito, vain yksi pallo vastustajalle.

Ja erä kotiin ensimmäisellä eräpallolla!
Oona Orpana - Anastasia Detiuc(CZE) 6-4, …

1 tykkäys

Pelastipa äsken kuitenkin murtopallon ottelun ensimmäisellä ässällä. Tuo runsaan 7min keskiarvo/peli on tietysti Detiucin etu… Häh- minä täällä kirjoitan romaania ja Oona murtaa takaisin!
Älä hyvä tyttö kuuntele mitä Ruutiukko sulle huutelee! Tulee liikaa kaksosia. 3-2 johtoon kuitenkin ja Emil vei ensimmäisen erän katkaisussa.
Emilillä äsken mahdollisuus karata otteluvoittoon kun sai kolme murtopalloa 2-2 tilanteessa. ei karannut.

Emilillä 3 murtopalloa 0-40 tilanteessa ja vastustajalla kakkossyöttö. Ei silti murtoa vaan 5 hävittyä pistettä putkeen.

Ota sä tää matsi, niin Hapap jatkaa Oonan seurantaa? Mulla alkaa kokous.
Oonalle ensimmäinen erä 6-4! Mitä me puhuttiin että vastustaja dominoi ratkaisupallot…
Ihme hiipiä tuo Oona kun karsean työmäärän jälkeen livahtaa ohi. Katseliko joku eilen sirkus Solskjäriä? jotain samaa

Vähän tässä itselläkin töitä samalla ja junassa muutenkin pätkii yhteydet. Mutta koetan seurailla.

Samalla Emilille ensimmäinen erä tiebreakissa ja toista mennään jo 4-4 tilanteessa. Ehkä odottaisin Emililtä tämän tason miestä vastaan vähän vahvempaa esitystä, mutta toivottavasti se voitti edes tulee.

Ja voitto:
Emil Ruusuvuori - Yannick Steinegger(SUI) 7-6(4), 6-4


Orpana - Detiuc(CZE), 2. erä
1-0" Hyvä! Oona avaa tärkeällä syötönpidolla. Peli varmaan aaltoilee tässäkin erässä joten voisi jatkaa nyt tästä heti murrolla.
“2-0 Kyllä! Viides geimi putkeen Oonalle. Vielä ei otteluvoittoa uskalla povata, mutta hyvin alkaa tämä erä. Naistenniksen tuntien tämä voi tästä vielä hyvinkin kääntyä.
3-0” Pito nollilla ja siis kuudes geimi putkeen. Nyt on jo pientä voiton tuoksua ilmassa.
“4-0 Helppo murto Oonalle! Nyt on maila kuumana!
5-0” Vähän jo säikäytti kun Oona menetti 40-0 johdon, mutta toisella ADilla kahdeksas geimi putken päähän ja nyt on viisi geimiä aikaa sinetöidä hieno päänahka viime viikon levänneestä turnausvoittajasta.
“5-1 Puhdas pito Detiucille. Vähän on vaaran merkkejä nyt ilmassa…
5-2” Ja sitten pikainen murto. Onneksi on vielä kolme geimiä aikaa herätä, vaikkakin vain yksi oma syöttövuoro.
“5-3 Puhdas pito tsekille. Oona saanut yhden pallon viimesistä 13:sta. Huoh…
5-4” Detiuc mursi nollilla. Kyllä Suomen tyttöä nyt kasvatetaan rankalla kädellä. Tähän väliin vessatauko ja selkä pystyyn, kiitos! Viime aikojen pallot 1-16.

JA NIIN TEKEE! Puhtaalla murrolla Oona sinetöi viime hetkellä matsin!
Oona Orpana - Anastasia Detiuc(CZE) 6-4, 6-4

1 tykkäys

Emil on selkeästi vieläkin puolikuntoinen ja hakee parasta iskua.
Eikös tuo Steinegger ollut Sveitsin junnumestari reilun vuoden takaa. Otto Virtanen voitti tämän tasan vuosi sitten Thaimaan junnukisassa kolmessa tiukassa erässä ja myöhemmin kesällä samaan tyyliin kuin tänään Emil.

2 tykkäystä

Jos on puolikuntoinen niin ei todellakaan haittaa että neluri tässä turnauksessa päättyi tänään.
4-6, 5-7

Oonan kvartsi:
4-4, sai juuri murron takaisin.
Tämä livescore on kaikkien aikojen ärsyttävin 4-5 tilanteessa viimeksi päivittyi. Nyt ei yli viiten minuuttiin mitään. Nyt tuli 5-5, mutta jälleen tukossa. Olen katsonut matsin jopa tekstitv:stä piste pisteeltä. Se oli paljon luotettavampaa kuin tämä! Onko kyseessä joku vedonlyönninestokampanja!!!
Oona mennyt jo aikaa sitten 6-5 johtoon, mutta me odotamme tietoa sillä aikaa kun ottelun kello menee väärään suuntaan! Onko se vaan mun kone, vai tuleeko muillakin vaahtoa suupielistä?
Ja sitten taas tietoa: 1.erä 7-6(1)!
Toisessa erässä 2-0 johtoon, mutta. 6 kaksoivirhettä jo tähän mennessä jatuo äskeinen pito tuli 5 murtopallon jälkeen. Kohta 1 1/2tuntia menty.
4-1 kahdella murrolla 1h39min.

2 tykkäystä

Joo, ei toimi ei. Mutta erä Oonalle 7-6(1). Toivottavasti tuolla tiebreakin vaihteella lähtee toinen erä käyntiin.

On kyllä kankeeta seurattavaa livescore tällä hetkellä. Mutta Oona murtaa toisessa erässä tilanteeksi "4-1, jollei nuo numerot taas sitten kelaudu taaksepäin. Ihan hyvin matsi nyt hallussa, sillä viimeiset geimit on menneet 9-3 Oonalle.

1 tykkäys

No fanitetaan nyt sitten kaikesta huolimatta. Tarvitseekin hyviä viboja kun menettää syöttönsä 4-2.
Auttoi heti. Toinen murto 5-2
Ottelu himaan ja 30 pistettä tlille. Huominen vastustaja kamppailee parhaillaan nelinpelin finaalipaikan eteen joten väsyköön rauhassa.
4h 35minuuttia oli Klaffner tänään kentällä, Oona 1h 50min.

1 tykkäys

Juu! Heti perään helppo murto ja "5-2 tilanteessa kolme geimiä aikaa sinetöidä ottelu.

Ja noin!
Oona Orpana - Federica Billiardo(ITA) 7-6(1), 6-2

Välierissä Klaffner(AUT), joka ei kahdessa aiemmassa Egyptin kohtaamisessa juuri ole kyennyt Oonaa haastamaan.

2 tykkäystä

Oslo välierä
Ruusuvuori vs Added
1-1…

Added on Ranskan 1999 porukan nelonen. Moutet omassa kastissa, sen jälkeen melko selvä kakkonen Martineau ja tämä Added käy kilpajuoksua maansa ikäluokan kolmospelaajan paikasta Bittoun Kouzminen kanssa.

*2-1
2-2
3-3
*4-3
5-3
6-3 Emil säkenöi jälleen

Toinen erä
*2-0 nyt kulkee
3-0 hurmioitunut?
Toisen erän pisteet nyt 12-3 ja avauserän 3-3 tilanteen jälkeen yhtä maalia.

MTO (oletettavasti Added. Se selittää jotain)

4-1…
4-2 tasaista ollut MTO:n jälkeen
murtopallo Added
Emil pitää
5-2
Finaaliin 6-3, 6-2

4 tykkäystä

1. erä
Oona avaa odotetun vahvasti:
1-0" Pito nollilla Oonalle
“2-0 Murto ekasta paikasta!
3-0” Deucen kautta pito, ei murtopalloa Klaffnerille
“4-0 Oona murtaa puhtaasti! Tämä vire jos säilyy niin tulee nopea matsi. Yleensä toki jossain vaiheessa tasaantuu, todennäköisesti erätauolla.
5-0” Puhdas pito ja Oonalla 10 pisteen putki.

Oona Orpana- Melanie Klaffner(AUT) 6-0, …

Sillä lailla! Siihen meni 23 minuuttia ja pisteet 25-7. Hurjaa!

Oona avaa toisen erän syötöt, se olisi tärkeää heti pitää, ettei Klaffner pääse fiilikseen mukaan.

2. erä
1-0" No juu, helpolla pidolla Oona avasi.
"2-0 Se oli pitkä ja tasainen geimi, mutta lopulta Oona onneksi sai murrettua. Taisi 14 palloa kestää. Jos Klaffner olisi tuon pitänyt niin olisi hyvinkin saattanut päästä vielä mukaan.

Nyt lähen nähtävästi lumitöihin. Luotto Oonan voittoon on kova.

Oona Orpana- Melanie Klaffner(AUT) 6-0, 6-1

Olipa komeaa! Tunti ja yksi minuutti siihen meni. Jotenkin Klaffnerin pelityyli vaan sopii Oonalle, sillä kovia pelureitahan (Samir ja Oonan viime viikolla pudottanut Talbi) tuo tässä kisassa oli voittanut.

4 tykkäystä

Egypti $15 000, finaali
Oona Orpana - Daria Snigur(UKR)

1. erä
“0-0 Oona avaa syötöt.
0-1” Snigur murtaa heti ekasta paikasta viemällä 30-30 tilanteesta kaksi seuraavaa palloa.
“1-1 Oona iskee heti takaisin! Vain yksi piste Snigurille tässä.
2-1” No niin, ottelun ensimmäinen pito. Tasainen syöttövuoro tosin tämäkin.
“3-1 Tiukkaa taistelua! Oonalle murtopallo, Snigurilla etu, Oonalla etu, deuce ja lopulta kolmannesta paikasta murto! Jämäkkä aloitus matsiin.
3-2” Mutta jälleen Snigur murtaa ekasta paikastaan. Helpolla ei tule tänään voitto kummallekaan.
“4-2 Ilmeisen erinomaista vastaanottopeliä Oonalta. Vaikka Snigur latoo ykkösiä sisään hyvällä 75% varmuudella, Oona on vienyt suurimman osan näistä pisteistä. Ja siis murto.
5-2” Helppo pito. Onpa julmassa kunnossa Oona jos koko finaali menee tätä rataa ja eilen semissä pisti Klaffnerin pinoon lähes nollilla!
"5-3 No, nyt Snigur piti helposti. Toivottavasti Oona ei vetänyt liikaa henkeä ja säilyttää kuuman vireensä.

Kyllä! Helpolla pidolla erä kotiin:
Oona Orpana - Daria Snigur(UKR) 6-3, …

1 tykkäys

Luulisi tuon jo Dariaa syövän kun hävinnyt kaikki kolme syöttövuoronsa vaikka ykkönen kulkee.
Oonan pitää nyt vain pitää hermonsa kurissa omien syöttövuorojensa loppuun.

2. erä
0-0 Snigur aloittaa syötöt eli oikein makoisa paikka Oonalle avata murrolla.
“0-1 Menikin ukrainalaisen kannalta makoisasti eli piti helposti. Toivottavasti Oona vastaa samalla mitalla.
1-1” Deucen kautta mutta pito kumminkin. Eikä murtopalloja.
“1-2 Sama eli Snigur piti deucen kautta ilman murtopalloja.
2-2” Oona vastaa helpolla pidolla. Naistennikseksi yllättävän vahvaa syöttämistä. Yksikin murto alkaa kohta olla arvokas.
“2-3 Tasaista Snigurin syötöissä, mutta ei murtopaikkoja vieläkään.
3-3” Snigur uhitteli jo 15-30 tilanteella, mutta Oona vei loput kolme palloa. Ei vieläkään yhtään murtopalloa tässä erässä. Saas nähdä ratkaiseeko kuuluisa Hedmanin maaginen erän seitsemäs geimi.
“3-4 Ei ollut magiaa vaan Snigurille helppo pito.
3-5” Erän ensimmäinen murtopallo… ja valitettavasti murto. Nyt on Oona tiukoilla. Snigur on kyllä armottoman kova syöttäjä välillä, eilen hävisi toisessa erässä vain kolme syöttöpistettään.

Loppuun vielä ottelun ensimmäinen pito nollilla. Olipa virheetöntä suoritusta tämä erä Snigurila.
Oona Orpana - Daria Snigur(UKR) 6-3, 3-6, …

1 tykkäys

Nyt taistellaan, myös riskillä. Oonakin ottanut kaksi kaksoisvirhettä. Jos nyt saa murron, kuuluu napsahdus!
Todella tasainen tämä toinen erä. Molemmat ottaneet 6 pistettä vastustajan syötöissä.
Nyt, toisen erän jälkeen, kaikki statsit melkein tasan. esim. molemmat hävinneet 23 omaa syöttöpistettä. Suurin ero Oonalla erien välillä oli kakkossyötön takertelu.
2-3 tilanteessa, kun Oona lopulta sai pidon, meikäläinen joutuu vaativiin töihin. Hengessä mukana…

2 tykkäystä