Suomen Futurekiertue 2016

Eemeli hätäilee ratkaisupaikoissa. Kokemuksen puutetta.
Striimin “ohjaaja” vaihtelee kahden kameran kanssa häiritsevästi. Antais kuvan vaan tulla tuolta takaa kokoajan.

Minusta on ihan kiva että välillä vähän vaihtaa kuvakulmaa. Ihan ok tasoista peliä. Tosin ei ole kiva että koko ajan kesken pallon.

Toinen erä 5-7 eli tappio Emilille. Mutta pirteää peliä.

Lanne pelaa maratonia 1-sijoitetun kanssa. 5-7, 6-2 ja kolmas erä alkuvaiheessa, kesto jo nyt 2h 30min, joten kolmen tunnin matsi tulossa.

Herkko hävisi avauserän 3-6, vaikka vielä *3-3 tilanteessa matsi oli hyvin hallinnassa. Pölläsellä edelleen hyvä kämmenmylly, mutta sen lisäksi pelissä ei juuri mitään muuta vaikka verkolle nouseekin. Toistuvasti onnistuvat variaatiot puuttuu ja kun Herkolta vie kämmenen pois, niin fiksulle hyvin liikkuvalle vastustajalle helppo pala taitaa olla.
Kun muistelee Herkon otteita vuosilta 2011-2012 Helsingin CH:sta kun ikää oli 17-18v, niin ei ollut yhtä kankean näköistä lyönnit ja liikkuminen silloin kun nyt 22 vuotiaana.
Mutta ei tuo nyt kovin huonoltakaan toki näytä, paikotellen mainioita suorituksia.

Syöttö on teknisesti taantunut pahasti. Vähän sanallisesti liioitellen näyttää että osumassa käsi olisi omituisesti vartalon etupuolella kuin paistinpannusyöttäjällä, kun kaikilla huippusyöttäjilla osuma on suurinpiirtein samassa linjassa kuin vartalo tai ehkä suorastaan vähän jäljessä. Herkolla on kyllä hyvä käsi ja omistuiselta näyttävästä osumakohdasta huolimatta kohtuu kelvollisia syöttöjä saa aikaiseksi. Aikanaan kuitenkin syötti mielestäni paremmin. Muistelen että Herkolla oli sitkeä olkapäävamma ja tämä saattanut sekoittaa tekniikkaa.

Patti hävisi Mridhalle hieman yllättäen 3-6, 4-6. Sattuiko kukaan katsomaan mistä kiikasti?

Patin peliä voi arvioida joku enemmän asiantuntija, mutta kisat kokonaisuudessaan iso pettymys. Hyvinkäältä ja Helsingistä on vieläkin vaikeampaa kerätä pisteitä.

Minun mielestäni koko Suomen nyky “huipputenniksen” tilannetta voi arvioida yhdellä sanalla: harrastelu :smiley: Eihän näistä kavereista todellisuudessa tule koskaan olemaan mitään muuta kuin ehkä muutamaan komeaan yksittäiseen voittoon kotikisassaan Tampere Openissa, kuten Patti tänä vuonna mutta matkaa on jos meinaa edes vakituista Challenger-tason pelaajaa tulla Suomesta seuraavassa 3-4 vuodessa.

Katsoin Patin matsin ja siltä näytti ettei ollut henkisesti latautunut oikealla tavalla tähän otteluun. Tuiski jo avauserässä palloa autotien yli metsään ja läpi ottelun vaikutti turhautuneelta ja jopa välinpitämättömältä tietyllä tavalla. Elekieli ei ollut normaalia taistelevaa ja hyvin keskittyvää Pattia.
Tämä voinee kertoa jostain pikkuvaivasta, sillä monenlaista fyysistä ongelmaa riittänyt ja sehän helposti turhauttaa jos huomaa ettei pysty pelaamaan täysipainoisesti.

Toinen seikka voi olla, että Patti poikkeuksellisen raskasrakenteisena pelaajana ei pysty pelaamaan vielä nykykunnolla kahta viikkoa putkeen pitkälle, varsinkin kun kertomansa mukaan jalat eivät ole olleet tänä vuonna maksimaalisessa tikissä talvella pidetyn 4kk pakkolevon vuoksi.
Viime viikolla kun eteni Viron futuren välieriin, niin siellä tuli neljä matsia, joten varmaankin ns. väliviikon paikka oli. Nyt tulee ennen Hyvinkään turnausta paljon enemmän lepopäiviä kuin oli ennen tätä Kaarinan kisaa ja se antaa paremmat lähtökohdat Hyvinkäällä pidemmälle menemiselle, mikäli vain on välttynyt rasitusvammoilta.

Kaarinan välierät:
(7) Mikael Torpegaard (DEN) - (1) Jose Statham (NZL) 6-3, 6-2
(2) Casper Ruud (NOR) - Jonathan Mridha (SWE) 6-2, 6-7, 6-2

Mansson, Appelgren ja Statham Torpegaardille vastaantulijoita, mutta Ruusuvuori antoi sentään vastusta.
Ruud kohden top500.

Nelinpelin finaalissa suomalaisvoittaja.
(4) Herkko Pöllänen (FIN) / Mikael Torpegaard (DEN)
vs
(1) Thai-Son Kwiatkowski (USA) / Jose Statham (NZL)

6-7, 6-3, 10-6

Hyvinkään karsinnoissa mukana muun muassa Ruusuvuori, H.Pöllänen, A.Pöllänen, Sillanpää, Huurinainen, Vesanen, Kosonen, Hedman, Wennäkoski ja 2001 syntynyt Otto Virtanen! Paljon nimekkäitä suomalaisia karsinnoissa, joista monelle olisi pääsarjan WC-paikkakin ollut syytä antaa, mutta HyTS vetää enemmän kotiinpäin kuin ÅLK veti ja siitä miinuspisteet Hyvinkäälle.

15 vuotias Virtanen kohtaa miesten pelien avausottelussa 1-sijoitetun britti Jonathan Grayn ATP1270 s.1997. Neljä vuotta vanhempi viime vuoden ITF121. Gray voitti viime vuonna muun muassa Eero Vasan ja karsipa Gray Wimbledonin GS-junnukaavioon mukaan.
Saapa nähdä miten hyvin Otto hänet haastaa.

Herkko Pöllänen vs Max Wennäkoski karsintojen avauskierroksella.

Pääsarjan villit Tuukkaselle, Tuomelle, Kaukovallalle ja Lanteelle??

Tämä lause ei oikein auennut minulle - eli mielestäsi “monelle” noista kymmenestä mainitusta olisi pitänyt antaa villit kortit? Kuinka monelle, kun kortteja on vain 4 ja mitkä olisivat ne “syyt”?

Ja sekä HyTS:ille ja ÅLK:lle paljon pluspisteitä että yleensäkin ovat järjestämässä Futureita!

Neljästä villistä kortista kun puolet menevät sellaisille kotimaan pelaajille jotka eivät ole osoittaneet kykyä pärjäämiseen FU-pääsarjatasolla, niin mielestäni kyseessä on asia joka syytä nostaa pöydälle. Yhden tälläisen villin kortin vielä ymmärtää mutta ei kahta, varsinkin kun samaan aikaan karsinnoissa pelaavat nimet Ruusuvuori, H.Pöllänen, Sillanpää. En olisi ottanut asiaa esille, jos toinen kaksikosta Tuomi tai Tuukkanen olisi ollut karsinnoissa ja pääsarjan villien joukossa vaikkapa H.Pöllänen tai Ruusuvuori. Maan lupaavimmille pelaajille kun villejä antaa, niin se hyödyttää Suomen tennistä enemmän kuin kotikaupungin pelaajan esiintyminen kisassa.

Norjan Ruud voitti Kaarinan kisan mielestäni odotetusti. Kun launtaina aamulla kukonlaulun aikaan Nauvon huoltoasemalla avasin Turun Sanomat, niin sai pöyristykseksi lukea lähes pelkkää Torpegaard hehkutusta ja sitä että tanskalainen oli kuulemma finaalin voittajasuosikki. Sanoin pöytäni vastapuolelle - ei muuten varmaan voita Ruudia finaalissa!
Kyllähän sen tietää, kuka henkilö on taustalla antamassa Turun alueen toimittajille kommentteja lehtiin kun kisapaikkana Kaarinan Aktia Areena. Helmikuussa sattumalta katsomossa kuulin kun samainen herra nosti toimittajalle esiin G4 junnukisasta Patrick Stenforsin ja vähätteli suomalaispelaajien mahdollisuuuksia, mutta ei sanallakaan maininnut nimeä Otto Virtanen, joka sitten finaaliin etenikin.
Arvo sille että kisoja järjestävät, mutta monesta muusta asiasta olen toista mieltä näiden turnauksien pääjehujen kanssa.

Casper Ruud nousemassa sijalle ATP493 ja top500 joukossa saman ikäisistä oikeastaan vain Denis Shapovalov ja vähän vanhemmista Stefanos Tsitsipas.

Herkko Pöllänen lasketaan vielä “maan lupaavimmiksi” pelaajiksi? Luulin että se juna meni jo :smiley: :smiley: toki jos toiveissa on että Suomen huipputennis tulevaisuudessakin polkee näissä kymppitonneissa, niin siitä vaan Herkoille villiä koska eiköhän tuon kaverin lahjat olla nähty.

Toisaalta voisi ajatella myös, että hyvä kun lupaukset saavat pelata useamman matsin, kun aloittavat karsinnasta. Hyvää treeniä kaikki.

Omasta mielestäni keskustelu villeistä korteista on lillukan varsia. Jos pelaaja on niin lahjakas, että on menossa huipulle, se menee sinne vaikka kuinka WCt kiertäsi kaukaa. Päinvastoin tällä keskustelulla herätetään helposti turhia selityksiä ja tekosyitä menestymättömyydelle.

Kovin paljon ei tunnu kotimaan futures-kiertue ja suomalaisten menestyminen/menestymättömyys herättävän täällä keskustelua.

Oli miten oli: Wennäkoski ja Kosonen hienosti läpi Hyvinkään karsinnoista. Ehkä pääsarjan arpatuloksia on turha luetella tässä, kun ne kerran ovat luettavissa: http://www.itftennis.com/procircuit/tournaments/men’s-tournament/info.aspx?tournamentid=1100037816

Kova oli arpa suomalaisille. Kolme jatkajaakin olisi kova tavoite.

Patrick Kaukovallalla surkea arpaonni toistuvasti miesten peleissä.

2016 Hyvinkää 1.kierros Vasilenko
2016 Kaarina 1.kierros Vasilenko
2015 Helsinki 1.kierros Patrik Niklas-Salminen
2015 Hyvinkää 1.karsintakierros Glasspool (nyt vuotta myöhemmin ATP282)
2015 Vierumäki 1.kierros T.Griekspoor
2015 Tampere CH-karsinta 2.kierros Vasilenko
2014 Helsinki CH-karsinta 2.kierros Davydenko
2014 Helsinki FU 1.karsintakierros Paukku…

Ei tosissaan arpa ole ollut kovin suosiollinen. Kolmas kohtaaminen siis Vasilenkoa vastaan ja tiukassa on taas ATP-ranking. Ensi viikolla Helsingin avauskierrokselle soisi Patelle ns. normaalin arpaonnen, joka olisi vastustaja kaavion 32 pelaajasta heikommalta puoliskolta tai ei ainakaan heti sijoitettua.

No se 17:ksi paraskin voi joskus olla aika hyvä…
Siksi täytyisikin pelata nuorena aika paljon kisoja, turha sitä arpaonnea on syyttää.
Jarkollakin oli vähän huono tsägä yksi vuosi Slämeissä - 4 siidattua.

1 tykkäys

Ristomatti Lanne pelaa jälleen hyvin 1-sijoitettua vastaan. Viime viikolla top500 Statham voitti Risen vaivoin kolme tuntia kestäneessä matsissa erin 2-1 ja nyt top300 tuntumassa oleva Nedelko myös tiukolla 23 vuotiaan suomalaisen kanssa. Rise johtaa avauserää *4-3… kun huomio, että Rise lisäksi pitäisi olla parhaimmillaan kovilla kentillä, niin lupaavia ovat nämä massaväännöt ajatellen kovien kenttien futureita, kun seuraavan kerran sellaiseen suuntaa.

Lanne vs Nedelko pitäisi näkyä juuri streamissä, mutta jostain syystä ei tällä hetkellä toimi.