Suomen Futures-kiertue 2017

Hyvinkään kotisivuilla tuloksia:
Malbasic - O.Virtanen 3-6, 6-1, 7-5. Harmi, mutta hyvä taistelu!
Otto pelaa dubbelia Patrik Niklas-Salmisen kanssa.

1 tykkäys

Ei ollut hyvä taistelu tällä kertaa. Matsi alkoi niin että vastustaja pelasi loistavasti ja näytti että pyyhkii Otolla lattiaa. Otolla suuria vaikeuksia pitää omia syöttöjä ja Malbasic piti syöttönsä helposti. Hämmästys oli suuri, kun reilun tunnin päästä tulin uudestaan katsomaan tilannetta. Yhäkin mietin onko tuossa yllä ensimmäisen erän lukemat oikein päin. Streamissä tilannetta ei voinut varmaksi nähdä, mutta olisin luullut että Malbasic vei ensimmäisen erän ja Otto kenties toisen.

Kolmas erä ja Malbasicin syöttö takkusi oikein urakalla ja kenttään meni vain sellaisia varman päälle laitettuja kierresyöttöjä, joten Otto käytännössä pääsi pelaamaan Malbasicin syötöissä joka pisteestä. Otto teki kuitenkin valtavan kasan vääriä lyöntivalintoja ja sitä kautta helppoja virheitä ja liikkui laiskasti. Välillä näytti kolmannessa erässä että molemmat pelaajat yrittävät hävitä matsia, mutta kumpikaan ei onnistu. Lopulta Otto käytännössä lahjoitti voiton vastustajalle, joka jo odotti kuoliniskua täysin lannistuneena. Erittäin harmillista, mutta lopussa peli oli täysin Oton käsissä. Malbasicin lyönnit olivat aivan jumissa, eikä pystynyt käytännössä mitenkään haavoittamaan lyönneillään Ottoa. Oton olisi mielestäni pitänyt jatkaa jauhavaa peliä ja odottaa rauhassa oikeaa paikkaa. Monen monituista aivan liian aikaista rystyä linjaan metrin leveäksi jä kämmeniä samoin tuhosivat kuitenkin pelin joka oli täysin voitettavissa hiukan paremmilla lyöntivalinnoilla. Harmi juttu. Propsit siitä että Otto vaikutti varsin viileältä virhesumassakin, ehkä jopa olisi voinut näyttää tunteitaan ainakin muutaman kerran sillä varmaankin korvista nousi savua.

1 tykkäys

Kiitos tiedosta. Näitä Hyvinkään livestream-matseja ei liene uudelleen mistään löydettävissä?
Hyvinkään sivuilla mainitaan katsomossa olleen täyden tuvan ja Otto Virtasella olleen neljä ottelupalloa. Auts. Mutta etiäpäin. Helsingissä Virtanen lieneekin sitten pääsarjassa villillä kortilla jälleen kerran, siis kolmannen kerran.

Hyvinkään livestreamissä tänään mielenkiinto kohdistuu ainakin kenttään nro. 3. jossa alustavasti puolen päivän maissa karsintafinaalissa kohtaavat 1998 nimet Kaukovalta ja Malbasic, edellisen keskinäisen kohtaamisen vienyt Kaukovalta.

… ja klo 14 dubbelissa Niklas-Salminen 20v/O.Virtanen 16v saavat vastaansa 1-sijoitetut Baldin s.1996 ja Bortolottin s.1991 Italiasta.
Bortolottilla on pitkälle päälle toistakymmentä FU-turnausvoittoa dubbelista ja jonkun tasoista CH-menestystäkin. Oli pari vuotta sitten ATP202 ja myös kaksinpelissä tasokas pelaaja.
Baldi puolestaan muistetaan vuosien takaa kovana junnupelaajana, EM14-hopeamitalistina ja hänen dubbelin ennätysranking ATP393. Baldi pelasi muutama kuukausi sitten Milanon CH-finaalissa nelinpelissä.

Sekä Bortolotti että Baldi ovat myös Hyvinkään kaksinpelissä sijoitettuja pelaajia.
Onko saumaa parilla Niklas-Salminen/Virtanen? Tuossa oikeasti testataan tasoa suomalaisilla, sillä tuskin italialaiset löysäile suuremmin tuossa vaiheessa turnausta kun eivät ole vielä kaksinpeliä edes aloittaneet. Asia erikseen olisi, jos olisivat tippuneet kaksinpelistä pois, niin dubbelissa taktiikkatappion paikka voisi olla, mutta nyt sitä ei ole, joten mielenkiintoa tuossa matsissa riittää.

EDIT
Baldi on hieman erinlainen italialainen. Nimeää suosikikseen ruohokentän ja kovat on dubbelimeriitit!
EM18-kultaa
MM18-kultaa (Orange Bowl GA)
Eddie Herrin G1-voitto
Wimbledonin ja US Openin semifinaalit
Baldi oli 2013 ITF5 pitkälle dubbelipisteiden ansiosta. Mutta osaa myös kaksinpeliä, kohtasi 2013 Australian avointen junnusemissä Nick Kyrgiosin.

Baldi voitti Miedlerin kanssa Orange Bowlin finaalissa parin A.Zverev/Rublev ja tuosta aikaa kolme ja puoli vuotta.

1 tykkäys

Eipä taida olla suomalaisilla mahdollisuutta kovan italiaisparin yllättämiseen. Yllättävän kova pari nuo italialaiset Suomen future-turnaukseen.

Hermanni Tiainen Hyvinkään pääsarjaan 6-4, 6-0 voitolla.

Filippo Baldi on tunnettu myös Rafael Nadalin jonkunlaisena kaksoisolentona. Tuossa yhteiskuvassa voitte ihmetellä yhdennäköisyyttä.
www.tennispavese.it/wp-content/uploads/2013/06/Baldi-Nadal1.jpg

Tosin tuoreiden kuvien perusteella Baldi ei näytä enää yhtä paljon Rafalta kuin muutama vuosi sitten.

Sami Huurinainenkin läpi 6-4, 4-6, 6-4. Myös Kaukovalta näyttäisi menevän kätevästi pääsarjaan; eka erä kotiin 6-1.

Venäjän toiseksi lupaavin 2001 nimi, 16v 1kk ikäinen Matvey Minin kaatoi Hyvinkään karsintafinaalissa 2-sijoitettu Stevensin ja eteni pääsarjaan. Minin sai viime viikolla Venäjän futuressa ATP-pisteen ja on ensi viikon ATP-rankingissa 11:s rankattu 2001 syntynyt.

Kaukovalta-Malbasic 6-1, 6-0.

Virtasmatsin kolmannen erän perusteella ei yllätä tuo tulos ja toisaalta vahvistaa että Otolle sattui tällä kertaa aika paha jäätyminen.

Katselin tuota Kaukovalta - Malbasic matsia ja kovin ponnettomalta vaikutti ruotsalaisen otteet.
Tulokset eivät ole kuitenkaan täysin vertailukelpoisia, kun eilen pelattiin hallissa ja tänään massalla.

Oiskohan Virtanen pystynyt massalla Malbasicin sittenkin helpommin kaatamaan, kun eihän tuo ruotsalainen näyttänyt tänään saavan massalla vauhtia palloon juuri ollenkaan ainakaan peruslyönneissä. Toisaalta hallikentällä Kaukovalta tuskin olisi pystynyt voittamaan noin selvänumeroisesti, sillä eiköhän siellä Malbasic olisi muutamat syötöt pitänyt Patea vastaan. Varmaankin hallissa Paten voittolukemat olisi tyyliin 6-2, 6-3 ja massalla Virtanen voittaisi Malbasicin kahdessa tiukassa erässä. Mutulla heitettynä näin.

Tuskin Otto eilen tosiaan kuitenkaan parasta esitti, tuo on helppo uskoa.

(1) Baldi/Bortolotti vs Niklas-Salminen/Virtanen eteni tasaisesti 4-4 tilanteeseen, kunnes Patti tuli syöttämään ja kuvaava piste oli kun Patti löi lepsun rystyalakierteen josta italialainen lyö helposti läpi. Patti sylkäisi heti sen jälkeen turhautuneena ja melko pian sen jälkeen kun kiersi kämmenelle yliampuvalla tavalla josta virhe, niin maila sai kyytiä. Selvästi korpeaa mieltä kun ei pysty täysipainoiseen peliin rystypuolelta. Syöttö ja kämmen toimii hyvin.
Otto pysyy hyvin tempossa mukana ja matsi olisi klaarattavissa ilman Patin rystypuolta, vaikka riskinsä on myös tuossa Oton junnumaisuudessa, helppoja virheitä tulee hieman enemmän kuin näillä aikuisilla, joskin ovat vähentyneet matsin edetessä.

Mutta Bortolotti murretaan. 5-5 ja Otto pitää myös kolmannen syöttönsä. 6-5* suomalaisille.
6-6 ja tiebreak
(4-2 johto suomalaisilla kun Patti moukaroi kämmentykin nurkkaan, 4-3, taistelupiste ja 4-4, italiaanot parantaa 4-5 ja niin tiebreakin viisi viimeistä pistettä 1-sijoitetuille. Avauserässä meidän näkökulmasta lukemat 6-7(4)

Toinen erä 3-3. Otto Virtanen pitänyt nyt ottelussa kaikki 5 syöttövuoroaan joista monet puhtaasti. Äsken piti pilkkanaan italialaisia letkeällä koholyönnillä.
Tilanne 6-7, *4-5 ja Otto syöttää. Tiukka paikka pitää syöttö kuudennen kerran kun tuon ikäisestä kysymys. Saa nähdä.
Aivan mahtavaa myllyä nyt Otolta kämmenpuolelta. 5-5 helposti kun ei nuo italialaiset saa juuri otetta Virtasen syöttöön ja jos saavat niin kämmenpeli hoitaa loput tai Patti verkolla.

Bortolotti jälleen vaikeuksissa syöttönsä kanssa. Heikompi näistä dubbelissa vaikka pitkä liuta FU-turnausvoittoja onkin. Bortolottin syöttö tuollaista perus-FU-tasoa, kun Baldilla 21v vielä mahdollisuuksia vaikka ATP-tason dubbelistiksi. 26-vuotias italialainen onnistuu kääntämään 0-30 tilanteen.
*5-6 tilanteessa Niklas-Salminen tiukassa paikassa. 40-40 eli ottelupallo. Hyvä ykkönen ja 6-6.

tiebreakissa jälleen hyvä alku, 3-0, hienoa 5-1 tyylikkäästi. Virtanen syöttää toisen erän kotiin.
6-7(4), 7-6(4)
MTB
4-2, 4-3, 5-3, 6-3, 6-4, *7-4, 8-4, 9-4, 9-5, 9-6 ja Otto syöttää. PAM
Hieno voitto 6-7, 7-6, 10-6

1 tykkäys

kiitos raportista. olitko paikan päällä katsomassa ?

Katselin livestreamistä, sillä nuo matsit katsottavissa myös sillä tavoin kaikilta kentiltä Hyvinkään turnauksen kotisivujen kautta.

Hermanni Tiainen s.16.8.2000 (16v 11kk) karsi siis jo toistamiseen FU-pääsarjaan. Viime marraskuussa Helsingissä kohtasi pääsarjassa kovan Garangangan ja pysyi avauserässä hyvin mukana. Taas huono arpaonni, kun vastassa tasokas massajyrä Bortolotti, tosin Bortolottin syöttö ei vakuuttanut eilisessä dubbelissa, joten ehkä Hermanni saa siihen hieman otetta, mikäli vain osaa lukea kierteet.

H.Tiainen on näistä 2000-ikäluokan suomalaisista mielestäni ehkäpä suurin jokerikortti. Erittäin isokokoinen ja kovaa paukuttava pelaajatyyppi. Liikkuminen kentällä on heikkous, sekä lyöntivarmuuden puuttuminen, mutta pelin suuruudesta ei ainakaan jää menestys miesten peleissä kiinni. Ehkäpä aikanaan voisi tehdä vaikka jonkun sortin dubbeliuraa, tosin ei ole minulla käsitystä kuinka hyvin toimii volleyt ja miten jouhevasti ehtii syötön perään verkolle, joten varmaankin hiomista olisi siinäkin vielä paljon. H.Tiaisessa on pelaajatyyppinä jotain samaa kuin Sami Huurinaisessa ja Samihan on putkautellut aina välillä ATP500 pelaajia katsomoon. Toivotaan toki Hermannille aikanaan kovempaa pro-uraa mikäli sellaiseen tähtää.

1 tykkäys

Tulkaa nyt joku paikan päällekin katsomaan. Tenniskin on parasta livenä!

Hermanni taisi aloittaa matsin kahdella ässällä! Anteeksi kolmella ja kolmas kakkosella :slight_smile: Tämän jälkeen kämmen läpi! Jos tämän tason säilyttää niin maailmanluokan peliä.

Palauttaminen onkin sitten todella heikkoa. Vain yksi kohtuullinen palautus.

Viisi ässää nyt kahteen syöttövuoroon. Kuusi. Seitsemän. Ja yhä toinen syöttövuoro. Joo, ei pysy peruslyönnit kentässä. Alku näytti todella hyvälle liikkumisenkin suhten, mutta nyt tulee helppo virhe, kun vastustaja saa kahdesti pallon takaisin.

Kahdeksan ässää kahteen syöttövuoroon. Vaan ei meinaa silti tulla pitoa. Tupla pitopalloon.

Pito! :slight_smile:

Joo, kyllä Hermanni tämän matsin häviää selvästi. Ei tule voimaan pitää noin kauheaa syöttövirettä koko matsia ja peruspallossa virhe tulee liian nopeasti. Aloitti hyvällä liikkeellä, mutta pian jalat suoristui ja nyt on sellaista hit’nmiss tennistä, joka ei kyllä pysy kasassa monta geimiä. Hieno tekniikka ja vahva kaveri. Todellakin jokerikortti. Volleyt eivät kyllä vakuuta ja se varmaan aiheuttaakin tuollaista pientä epävarmutta peruslyönneissä.

Hermanni “Hemuli” Tiaisen syöttö näyttää tänään tosiaan maailmanluokan pommilta ja myös hyvä pureva kakkonen. Kämmentekniikkakin toimiessaan näyttää hyvältä, mutta aivan hurjia hasardeja tulee myös. On tässä “pojassa” potentiaalia aika hurjastikin.

Tiainen ja O.Virtanen kun laitetaan samalle kentällä pommittamaan syöttöä ja kämmeniä, niin on ainakin vauhtia lyönneissä. Näille 16-vuotiaille 210km/h syötöt arkipäivää.

Siis onko Hermanni vasta 16v? Herrajumala mikä fysiikka! Ei ainakaan lihasta tarvita enää lisää. Potentiaalia siinä tapauksessa on todellakin vaikka mihin. Noin isolla kaverilla varmasti lyöntien vakiintuminen kestää vähän pidempään ja sellainen viimeinen puristus liikkumiseenkin varmaan tulee vasta myöhemmällä iällä.

1 tykkäys

Täyttää 17v ens viikolla. Felix Auger-Aliassimea viikkoa nuorempi.