Suomen naistennis 2019

Loistavaa! Kuukausi sitten samassa paikassa Shapatava pudotti WTA-sijalla 174 olevan ykkössijoitetun ja selvisi semiin asti. Oikein mainio voitto Oonalta!

1 tykkäys

Vielä tuosta Mian tapauksesta. Vastasi videonsa kommenteissa, että vanhempien taloudellinen tuki loppunut ja se syynä tauolle.

1 tykkäys

Kulikova näyttäis haastavan Kreikkalaista ihan kunnolla. Oli jo 5-6 tilanteessa eräpallokin. TB 3-3 tilanteessa. Niin vaan toisessa erässä Kreikkainen nosti tasoaan ja voitti 6-1.

2 tykkäystä

Oona kohtaa toisella kierroksella moninkertaisen Grand Slam kisojen kakkoskierrokselaisen(toki viimeisin 4 vuotta stten) Urszula Radwanskan. Viime vuonna lopettaneen Agnieszka Radwanskan sisko. Saksan Steur laittoi Urszulan melko koville.

2 tykkäystä

Ei ollenkaan huono, vaikka tappio tulikin.

1 tykkäys

Kulikova tippui karsintojen avauskierroksella ja Oona saa avauskierroksella vastaansa Julia Payolan, joka pääsi turnaukseen myös ITF-rankingin perusteella.

1 tykkäys

Onko Oonalla nyt 12 WTA pistettä saavutettuna ja tulee siis viiveitten jälkeen saavuttamaan/ohittamaan Mian jolla myös 12? Minne Anastasia hävisi? Tippuivatko hänen viime vuoden WTA pisteet pois jo tässä vaiheessa ja Oona siis maan ykkönen? Lähteinä liveranking ja ITF sivut.

1 tykkäys

Anastasia Kulikova
20.5. Portugali $15 000, sijoitettuna pääsarjassa WTA-rankingilla
27.5. Portugali $15 000, sijoitettuna pääsarjassa WTA-rankingilla

Oona Orpana
20.5. -
27.5. Saksa $25 000, pääsarja ITF-rankingilla

Anastasia ottaa siis vauhtia pienemmistä kisoista, kun $25 000 tasolla ei menestystä tullut. Oona sen sijaan hakee nähtävästi lepoviikon jälkeen kovaa vastusta sillä Saksassa on mukana yhdeksän top200-naista ja pääsarjan viimeinenkin on WTA-rankingissa sijalla 219. Karsinnoissa muuten mukana eräs Clara Tauson, joka todennäköisesti rymistelee ensin karsinnat läpi ylivoimaisesti ja sen jälkeen saattaa viedä pääsarjankin.

1 tykkäys

Eiliseltä:

Ruotsi $15 000, 1. kierros
Fanny Östlund(SWE) - Eveliina Koivupuisto 6-0, 6-1
Molly Helgesson(SWE) - Mariella Minetti 6-2, 6-7(8), 7-6(5)
Melis Yasar(SWE) - Liisa Vehviläinen 4-6, 6-3, 6-2


Oonalla tänään vastassa 28-vuotias karsija Amanda Carreras (GBR), joka pudotti eilen sijoitetun Helene Scholsenin. Carrerasilla on tältä kaudelta $15 000 kisoista turnausvoitto, finaali ja semi saldossa, mutta kaikki massalta. Kyllä minä tuohon Oonan kevyeksi suosikiksi laittaisin kun carpetilla nyt pelataan, vaikka on Carreras turnauksen voittanut silläkin alustalla viime syksynä.

Ja käsittääkseni WTA-pisteet menevät tosiaan juuri noin kuin @Alakierre yllä laski. Kulikova siis putosi WTA-rankingista kokonaan pois (ja hakee nyt siksi ITF-pisteitä) ja Oona noussut jo tasapisteisiin Mian kanssa. Kun tänään Oona voittaa niin nousee yksin ykköseksemme ja voipi olla, että pysyy sillä paikalla tästä lähtien vielä monta vuotta - riippuen lähinnä siitä saako Anastasia pelinsä takaisin uomiin. Seuraava uhka ykköspaikalle tulee lähinnä ikäluokista 2004-2005 eli ei muutamaan kauteen. Jos vain Oona loukkaantumisilta välttyy.

1 tykkäys

Oona jättäytynyt pois Saksasta. Ilmeisesti treenitauko tähän väliin, kun ei ainakaan kolmeen viikkoon pelaa?

Kulikovan avausvastustajana Portugalin $15 000 kisassa vaarattoman oloinen karsija Marie Villet (FRA). Pelin henkihän on se, että finaalikierroksilla näissä karkeloissa pitää Anastasian edetä jos meinaa havitella nousua ITF-listan parinkympin joukkoon, joka takaisi sisäänpääsyn useisiin $25 000 kisoihin.

1 tykkäys

Anastasia pysyi pelin hengessä ensimmäisellä kierroksella, 6-4,6-2 voitto. Neluri vielä levon jälkeen.

1 tykkäys

Anastasia Kulikova puolivälieriin Portugalissa nihkeästi, mutta kuitenkin, luvuin 6-3, 3-6, 6-3.

1 tykkäys

Portugali $15 000, puolivälierä
Anastasia Kulikova - Bojana Klincov (SUI) 6-2, 6-1

No, tänään kulki paremmin. Välierissä on vastassa omaa ikäluokkaa, Karolina Berankova (CZE), jonka Anastasia kohtasi junnuna 2015. Silloin tuli tappio kolmessa erässä, mutta kyllä parina viime kautena Anastasia on osoittanut kovemman tekijän elkeitä.

1 tykkäys

Anastasia on ainoa kärkisijoitetuista joka selvisi välieriin. Varmaan maistuu peli kun tietää että ne pisteet jälkikäteen muutetaan WTA pisteiksi. Kannattaisiko Miankin harkita pikaista paluuta?

Tsekin Karolina Berankova oli niukasti vahvempi tänään välierässä.

Anastasia jatkaa Portugalissa $15 000 tasolla ja tällä viikolla sijoitettuna kahdeksanneksi. Avausvastustaja on karsija Amandine Cazeaux (FRA).

No nyt ei kulje Anastasialla:
Portugali $15 000, 1. kierros
Amandine Cazeaux (FRA) - Anastasia Kulikova 6-4, 7-6(5)

Oona Orpanan seuraava turnaus lienee 10.6 Prerovin W25 turnaus.

17.6 Oona on taas tyrkyllä moneen turnaukseen. Italiaan, Portugaliin, Espanjaan ja Ruotsiin. Lähimpänä tällä hetkellä pääsemässä Portugalin W25 kisaan.

1 tykkäys

Oona Orpana
10.6. Tsekki $25 000, pääsarja
17.6. Portugali $25 000+H, pääsarja

Liisa Vehviläinen
10.6. Israel $25 000, saattaa mahtua karsintaan
17.6. Israel $15 000, karsinta

Anastasia Kulikova
10.6. -
17.6. Espanja $25 000, pääsarja

2 tykkäystä