ITF World Tennis Tour ja ATP Challengerit 2019

Aika negatiivistä palautetta, epävarmuus tulevasta pelottaa.

1 tykkäys

No tottakai se on negaa kun pelottaa että taso ei riitä… Tosin Ruusuvuorella nyt pitäisi alkaa riittämään vakituiseksi CH-tasolle jos kehtitys jatkuu. Patista nyt en kommentoi, muuta kuin että top-500 urallaan ja se on siinä eli hänelle ei tietysti hyvä uudistus.

Samat asiat näyttävät pelaajia huolettavan, mitä itsekin olen täällä esille ottanut.

Niin, no eiköhän me Arbitron kanssa asiantuntijapiireissä kuitenkin tiedetä nämä jutut :slight_smile:

Muutos pelottaa aina varsinkin suomalaisia. Jutussa tuntuu olevan myös jonkun verran asiavirheitä ja vääriä olettamuksia.

Mitä asiavirheitä ja vääriä olettamuksia? Eiköhän muutos peloita muitakin kuin suomalaisia ihan yhtä paljon.

No- tammi-helmikuussa 2019 on itse asiassa yksi challenger enemmän kuin tänä vuonna, eli kisoja ei ole vähemmän. Niitä on 25 kpl, joista 7 Euroopassa, eli noin kolme kisaa joka viikko ja kun useimmilla noista viikoista on myös 3 tourin kisaa, joihin karsintoineen menee noin 200 parasta ja challengereihin pääsee 37 pelaajaa suoraan rankingilla, niin eikö itse asiassa mahkut päästa mukaan Empun ATP rankigilla (2019 varjoranking on nyt 375) ole aika hyvät?

Tammi-Helmikuussa ei ole koskaan ollut tämän enempää challengereita.

Transition tour nimitys on kuopattu ja ensi vuoden 15 ja 25 tonniset plus kaikki naisten 15-100 tonnin kisat ovat nyt virallisesti nimeltään ITF World Tennis Tour.

Patin varjoranking on ITF:n uudella dubbelilistalla 15, mutta kaksinpelissä vasta 94, joten challenger karsintaankin pääsy lienee tiukilla.

Erehdyin aiemmin hehkuttamaan Patin dubbelivarjorankingia singelirankkina, kun en lukenut taulukon otsikkoa tarkemmin ja aiemmissa julkaistuissa linkeissä on aina vain käsitelty singelirankkeja sortattuna joko ATP tai ITF rankingin mukaan.
Tässä dubbelitaulukossakin on kyllä vielä vähän viilattavaa, kun siellä sarakkeissa puhutaan WTA kisoissa ansaituista ATP pisteistä…

Nämä uusimmat miesten varjorankit löytyvät sivuilta: https://www.tenniseurope.org/file/814544/?dl=1 (uusiATP/ WTT dubbeli ranking)
ja https://www.tenniseurope.org/file/814543/?dl=1 (Uudet kaksinpelirankingit)

Isoin virhe taisi artikkelissa kuitenkin olla, että Emppu olisi voittanut haastajatason kisan Talissa viime vuonna :wink:

Suomen tenniksestä on viime viikkoina kirjoitettu kovin mollivoittoisesti, mutta tästä pisteuudistuksesta olisi oikeilla faktoilla voinut kirjoittaa hyvinkin positiivisen jutun.

No, toivottavasti ensi viikolla tulee Talissa positiivisia uutisaiheita.

8 tykkäystä

Hyvä tuo nimen muutos. Transition olikin huono nimi.

Ja totta, että mediassa kirjoitetaan toistuvasti tästä uudistuksesta vain negatiivisen kautta, vaikka myös hyviä puolia löytyy, mutta ne sivuutetaan.

2 tykkäystä

Joo, ja hyville nuorille pelaajille tämä on oikeasti hyvä, nykysysteemissä heille on monta sudenkuoppaa, pahimpana kolme kovaa karsintapeliä challengerissa ennen kuin pääsee ATP- pisteisiin kiinni.
Toinen paha on ollut, että kisoja on pitänyt olla aina 3 putkeen ja harva pystyy edes ATP tasolla pelaamaan menestyksekkäästi 20-27 matsia kolmessa viikossa (jos on dubbelissakin mukana) tai edes pelkät 12-15 singeliä, jotta saisi kunnon pistepotin.

Luulisi, että Sakari Lund olisi tehnyt paremmin taustatyön artikkeliinsa tai lukisi edes tätä palstaa. Tuossa yllähän todetaan, että nimitys “Transition Tour” on jo kuopattu. Pidetäänkö suomalaisia lukijoita niin tyhminä, ettei tuota uuden “tourin” nimitystä uskalleta muuttaa lennosta mediassa vai eikö suomalaisissa tennispiireissäkään ihan oikeasti tiedetä, että nimi on muuttunut?

ITF:n sivuilta löytyy virallista tietoa ja aivan helvetin pieni havainnollistava kuva uudesta kisarakenteesta:
image
https://www.itftennis.com/procircuit/itf-world-tennis-tour/english.aspx#Q2

Muutenkin artikkeli tuntuu siltä kuin se olisi ainoastaan referaatti Hesarin artikkelista, joka julkaistiin jo ajat sitten silloin, kun virallinen nimitys oli vielä “Transition Tour”.

2 tykkäystä

Joo ja Challengereihin kalenteri on tehty jo helmikuun loppuun eikä niitä koskaan tehdäkään kuin3-4 kuutautta etukäteen. ITF kalenteri on tehty maaliskuulle asti.

1 tykkäys

Eiköhän tämä tästä selkiydy ja päästään taas seuraamaan ens vuonna ranking-hierarkiaa.
Parhaat pelaajat varmaan löytyy kentällä tekemisen kautta, kuten ennenkin.

Näiltä palstoilta näyttää saavan parasta tietoa.

Mut olihan siellä HVS:n päävalmentaja kertomassa uudesta selkeästä rakenteesta, transition tour etc. Siis oliko se kympin uutisissa vai ykkösen pääuutisissa?

Tässä melko tyhjentävä artikkeli aiheesta ihan Suomeksi: http://www.tennis.fi/uutiset/ammattilaistenniksen-muutos-kaudelle-2019/

1 tykkäys

Alustava sääntökirja ensi vuodelle ilmestyi tänään huomautuksella, että siihen voi vielä tulla muutoksia. Tässä kuitenkin vastaus kysymykseen miten naisten 25-100 tonneissa jaetaan WTA pisteitä:

1 tykkäys

Innokkaimmille koko 209 sivuinen opus löytyy täältä: https://www.itftennis.com/procircuit/about-itf-world-tennis-tour/rules-regulations.aspx

1 tykkäys

Esimerkki ekasta challenger entry listasta Mike Cationin twitteristä

2 tykkäystä

Näyttää pitkälti sellaiselta kuin odotin. ATP350
ei ole lähelläkään pääsyä kisaan, ja ITF38 on varmasti karsinnassa. Kahdella ITF-poisjäännillä ITF51 karsinnassa.

Viimeinen karsijan paikka on entry-listalla merkitsemättä mutta mennee korkeimmalla olevalla ATP-alternatelle?

Aika hyvin lista vastaa nykyista ATP listaa. ITF listan perusteella sisään pääseistä ensimmäisellä varapaikalla oleva Ortega (ATP-269) olisi päässyt sisään vanhalla systeemillä, mutta toisella sijalla oleva Menezes (ATP-350) ei olisi päässyt.