US Open 2016

A. En harrasta vedonlyöntiä

B. En fanita ketään, seuraan ja tilastoin tennistä paljon, ja perustan kirjoitukseni siihen, en fanittamiseen.

C. En kaipaa pojittelua keskenkasvuisilta klopeilta, joten jätän ala-arvoiset provosointisi tästä lähin huomioimatta. Palstalla on parempaakin sisältöä.

Hyvä tee näin, parempi molemmille! Mutta tuota kohtaa en ymmärrä, jos seuraat ja “tilastoit” tennistä miten sait omassa päässäsi Harrisonin tähän suosikiksi kun mies ei ole kolmeen vuoteen kertaakaan edennyt 1.kierrosta pidemmälle Slameissa (ja usein jäänyt vielä karsintaan) ? Ihan mielenkiinnosta kysyn.

Todennäköisesti jotkut huumorikeskustelut käynnissä, sillä tuskin kai kukaan tosissaan keulii toisille miten “palstalla on parempaakin sisältöä”, kun juuri on ollut sitä mieltä että Harrison pudottaisi Baghdatisin?

Enpä tiedä. Harrison oli vienyt edellisen kohtaamisen, eikä Baghdatisin iskukyky nykyään kummoinen ole. 20-vuotiaana viidenkympin joukkoon nouseminen kertoo, että potentiaalia on. Saattaa toki päätyä evgenykoroleviksi tai mischazvereviksikin, mutta nyt näyttää uusi nousu mahdolliselta. Tyypillisesti ikäluokasta nousee 3-5 Top10-nimeä. 1992-syntyneistä Tomic ja Sock ovat ilmeisimmät, mutta kyllä noista muista on vaikea löytää parempaa ehdokasta. Ja tarkennuksena: en veikkaa Harrisonia kympin sakkiin, vaan pidän kolmanneksi todennäköisimpänä…

Tässä vaiheessa on nostettava Gael Monfilsin nimi esille kun mietitään pitkälle menijöitä. Päivitetty Lamof on esiintynyt koko kauden erittäin vahvasti (ainut, että loukit jonkin verran rikkoneet) ja täydelliset nukahtamiset otteluissa ovat jääneet pois. Mikäli miehen fysiikka kestää, uskon että hohdokas viihdyttäjä voi sivuta, tai miksei rikkoa oman gs-recordinsa. (Kerran Semissä RG:ssa)

Voi toki olla, että minut tämän jälkeen nauretaan pihalle, mutta pitäydyn näkemyksessäni! Monfilsin esitykset ovat kuitenkin tälläkin palstalla jääneet vähälle huomiolle tällä kaudella. Toistaiseksi US openissa toki iso testi vielä odottaa itseään.

3 tykkäystä

Tänään jokaisessa ottelussa sijoitettu-sijoittamaton. Yhdessä sijoittamaton on hyvin selvä suosikki (del Potro - Ferrer), ja lisäksi Donaldsonilla on hyvä paikka jatkaa pienimuotoista nuorison esiinmarssia (Edmund, Pouille) Karlovicia vastaan. Sousalla, Carreno Bustalla ja Evansilla on viime aikojen otteiden perusteella mahdollisuudet yllätykseen, mutta Marchenko, Mahut ja erityisesti Lorenzi ovat tekemättömässä paikassa ilman vastustajien loukkaantumisia.

Neljännelle kierrokselle ei muuten ole varmistunut ensimmäistäkään Top20 pelaaajien kohtaamista. No, Kyrgios-Wawrinka toteutunee.

Kyle Edmundilta hyvä esiinmarssi tässä kisassa ja tosiaan Jared Donaldsonilta vastaavaa tänään toivoen ja tuo jenkki on vielä kuukauden ajan 19v.
Eipä montaa teini-ikäistä pelaajaa ole edennyt GS-kisan 4.kierrokselle 2010-luvulla ja tuohon harvalukuiseen joukkoon Donaldsonilla mahdollisuudet.
Ketkäs ne aiemmat ovatkaan 1990-luvulla syntyneistä?

Tuossa muuten melko ajankohtainen kuva kyproslaisesta - ihmekkös tuo kun ei edes Harrisonin kova vire riittänyt.

Onko niitä useampiakin? Tomic Wimbledon 2011 ja AO 2012, mutta onko joku muukin edennyt noin pitkälle?

No olihan siellä Kyrgios 2014 Wimbledonissa… Ja 2015 Australiassa. Totaalinen oikosulku…

Tuossahan nuo tosiaan ovat. Kaksi aussia ikäluokista 1992 ja 1995 ja kaikki muut 1990 Raonic, 1991 Dimitrov, 1993 Thiem, 1994 Pouille ja kumppanit eivät tuota tasoa likimainkaan.
Yllättävää oli huomata, että superjunnuista 1996 Coric ja 1997 Zverev ovat olleet GS-kisoissa vasta max 3.kierroksilla, joten Donaldsonilla mahdollisuus saavuttaa ikätoveri Coricia parempi putkautus teininä GS-kisoissa. Coric on jo seuraavan GS-kisan aikaan 20v. Zverevillä vielä yksi GS-kisa teininä, 2017 AO.

Olen ihmetellyt että mitähän “herneitä” tuo Donaldson on tässä kesän mittaan syönyt kun noin kovia päänahkoja tiputellut. Aikaisemmin kyllä pidinkin miestä lupaavana pelaajana, viime kauden alussa taisi olla jossain Maui Challengerissa kun minut vakuutti pelillään, ja sitten sen jälkeen aika surkeaa tennistä pitkään ja peli näytti todella heikolta —> periaatteessa syöttö ja verkolle ja kaverit ohittivat vasemmalta ja oikealta. En ole kyllä nyt kesällä miehen peliä oikeastaan nähnyt harmikseni, ja tänään ei taida kyllä tuo syöttömylly Tohtoria vastaan kiinnostaa kuin korkeintaan erän verran :wink:

Todella viihdyttävää tennistä DelPotro Ferrer! Ensin näytti että Iso Paha Susi puhaltaa pikku possun kumoon, mutta sitten pikku possu alkoi vain liikuttamaan isoa pahaa sutta eestaas ja sivulle peli on tasan ja jos jatkuu samanlaisena niin monen monta hikipisaraa valuu molemmila kentälle ja se sopii Ferrerille!

Molemmilla siis yksi breikki ja tilanne 2-3 Potro syöttää.

Hieman off-topiccia, mutta erikoisen pitkä erän kesto kiinnitti huomioni, joka ei ole mennyt edes tie-breikkiin. Mitenhän tuo on edes mahdollista? Jotain medicaleja laskettu tuohon peliaikaan?

Ei tuo mahdotonta ole. Muistan joskus katsoneeni kolmieräisen Challenger-matsin, jonka kesto oli vähän yli 4,5 tuntia. Toki tuo oli massalla (olikohan Barranquilla paikkana), mutta toisaalta taas pallopojat nopeuttavat peliä.

Äkkiä se erä venyy, jos molemmat “tuuppaavat” ja sattuu pari 10-15 min geimiä erään. Miesten peleissä ei tuuppaus toimi tällä tasolla, mutta junnuissa voi hyvinkin toimia.

On kyllä melkoinen untuvikko tämä €-sport 2 suomalaisselostaja, ei ole siis kukaan peruskolmikosta Six,Seiro,Järvinen, vaan joku muu jonka nimeä en tiedä mutta toisaalta ihan hauska välillä ja ei niin surkea kyllä kun tuo Henry Järvinen joka saa ihan liikaa selostusaikaa ykkösellä. Tämä kaveri vaan kehuu autuaan Dimitrovin rystyä, mikä ei kuulemma kalpene kenellekään vaikka on nykyään ehkä se Dimitrovin suurin heikkous kun on niin virhealtis ehkä kakkossyötön ohella. Mutta kun välillä päässyt helposta paikasta lyömään läpi sillä linjaan, niin tämä selostaja on ihan polvillaan ja kehuu maasta taivaaseen :smile:

Rise Lanne pelasi Kaarinassa ekaa erää 1,34… Ei medikaaleja.

Oli kyllä huikeaa peliä tuo Sousa-Dimitrov. Grigorin pelejä on kyllä ilo katsella kun itseluottamus on kunnossa.

Ennustan muuten, että turnauksen voittaa Gael Monfils ja Dimitrov tiputtaa Murrayn seuraavassa ottelussa.

Ei näytä Andylla kovin hyvältä tällä hetkellä, mutta eiköhän tämä peli herätä jo seuraavaan. Veikkaan ettei Dimitroviin kaadu, saati sitten tähän Lorenziin, vaan menee tässäkin turnauksessa pitkälle, ja nousee maailman ykköseksi ennen 30-vuotispäiviään.

Snooker-selostaja Aki Kauppinen, on selostanut asiantuntevasti myös pöytätennistä, mutta ei ilmeisesti tennistä aiemmin. Sanoi eilen, että näki ensimmäisen kerran Sousan pelaavan eli ei tosiaan taida kovin tarkkaan tennistä seurata. Muuten yksi Suomen parhaista selostajista lähinnä niiden snooker-selostusten perusteella.

Joo, Murray ei ole ollut samassa iskussa Wimbledonin jälkeen. Kunto oli varmaan tähdätty Ranskan avoimiin ja Wimbledoniin, ja nyt alkaa kausi painaa jaloissa, väsyneen näköinen oli jo olympialaisissa ja Cincinnatissa. Eli kovakuntoisella Dimitrovilla pitäisi olla hyvät mahkut voittaa nyt, onhan sen jo aiemmin tehnyt Wimbledonissa ja voitti viimeisimmän matsin Miamissa tänä vuonna.

Harmittava tappio tuli Dan Evansille Wawrinkaa vastaan ehkä turnauksen parhaassa matsissa. 4. erän tiebreakissa syötti tuplan johtaessaan 5-4, sai vielä matsipallon tilanteessa 6-5 Wawrinkan syötöllä, sitten vielä hävisi pisteen, jossa pääsi kaksi kertaa lyömään smashin ja joka olisi tuonut toisen matsipallon. Olisi ollut Evansille tie aika lailla auki puolivälieriin, kun Kyrgios loukkaantui.