US Open 2017

Mulla on myös Player, mutta en vain löydä sieltä selostusta. Onhan tämä hyvistä puolistaan huolimatta aika sekava.

Noita jälkilähetyksiä olen kuullut telkkarista ja Nieminen/Six ovat olleet äänessä.

Ilmeisesti ennen tätä Roger ei ole pelannut vielä koskaan kahta 5-eräistä peräkkäin. Hyvä että ehti vielä 36-vuotiaana saada tämänkin kokemuksen.

Eurosportin “testaus” on aiheuttanut sen, että pelien katsominen on jäänyt vähiin. Laaksosen matsia katsoin Playerista kaksi erää, muuten ollut lähes olematonta.

1 tykkäys

Shapovalov ATP69 vs Edmund ATP42 sijoitettiin pelattavaksi keskuskentälle Suomen aikaa alkaen klo 20. Kumpikaan ei ole koskaan pelannut vielä urallaan ATP-turnauksen finaalissa eikä kumpikaan edusta järjestäjämaata ja kyseessä vasta 3.kierroksen ottelu ja samaan aikaan keskuskentän ulkopuolelle laitettiin pelaamaan US Openin mestari Cilic, titteleitä napanneet Carreno vs Mahut, Coric vs Anderson ja jopa isäntämaan toinen suuri toivo Querrey, joka tuore Wimbledonin semifinalisti.

En muista vastaavaa nähneeni koskaan, vai oliko Rafalla joskus vastaava hype jo ennen ensimmäistä ATP-titteliä 50+ rankingeilla. Muistaakseni ei aivan ollut, vaan sivukentillä pelasi GS-kisassa 18-vuotiaana.

1 tykkäys

Justhan tuo pelasi ainakin AUS openissa kaksi peräkkäin. Semit ja finaalin?

Oliko niin, että ensimmäistä kertaa avasi GS:n kahdella viisieräisellä?

Melbournessa sitten taas oli ensimmäinen kerta kun voitti viisieräiset perätysten samassa turnauksessa.

Näin voi hyvinkin olla.

Ei taida Kyrgiosin olkapää kovin pahasti kipeä olla kun kuitenkin neluria pelaa seuraavana päivänä, vai oliko näin?

Tuotahan se nelinpeli on. Moni singelipelaaja pelaa luovutusten jälkeen vielä dubbelia. Sinne kelpaa puolikuntoisena peittämään puolta kenttää.

Juurikin näin. Eihän kukaan hyvän tason kaksaripelaaja tuota hassuttelua tosissaan pelaa.

2 tykkäystä

Ensimmäinen hyvä viesti Hardcourterilta palstan historiassa.

1 tykkäys

No, onhan se niinkin, mutta lähinnä tässä mietin että kuinka paljon Kyrgiosin häviö ensimmäisellä kierroksella oli sitä ilmiselvän pehmeää päätä joka ei kestä pakkovoiton aiheuttamaa stressiä ja kuinka paljon sitä että olkapää oli oikeasti kipeä. Veikkaan että vähän molempia, mutta luulen että kuitenkin enemmän sitä että ei vaan osaa kohdata noita ns. pakkovoittomatseja. Stressihän tutkitusti voimistaa kipukokemusta. Nyt kun sai stressittä hassutella kentällä, niin olkapääkin kestää syöttämistä ihan hyvin. Tietenkin nelarissa tarvitsee syöttää paljon vähemmän, mutta jos olkapäässä olisi oikeasti jotain isompaa ongelmaa, niin erikoista olisi pelata neluria heti perään.

Arviosi Kyrgioksesta on täysin metsässä ja en ymmärrä mistä olet saanut tälläisen “pehmopää” käsityksen… Mies on nimenomaan ns. isojen pelien mies ja tosi “clutch” kaveri joka pelaa sitä paremmin mitä kovempi kaveri on vastassa, mutta jolla on asennoitumis ja motivaatio ongelmia helpoissa matseissa. Ei missään nimessä ole kyse pehmeästä päästä.

1 tykkäys

Arvon Pure D-vitamiini Plussa, et ole sitten vissiin hirveästi viestejäni lukenut tällä palstalla. Olen heittämällä top-5 laatukirjoittajia tällä palstalla mitä tulee miesten tennikseen. Noista junnu yms muista höpinöistä en niin välitä.

2 tykkäystä

Pahis ei vain kestä sitä, että on väärässä tässäkin asiassa ja yrittää jankuttamalla muuttaa todellisuutta mieleisekseen. Propaganda ei tahdo oikein vain toimia, kun todellisuus ja hänen puheet ovat niin kaukana toisistaan.

En malta millään olla sanomatta, vaikka se onkin niin alhaista ja epähienoa, eikä edistä keskustelua. Tähän tuntuu vaan niin sopivalta siteerata kuuluisan suomalaisen ajattelijan Matti M. Möttösen sanontaa:“Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa.”

1 tykkäys

Eipä ole sinua täällä näkynyt kirjoittajana. Miksipä et laittaisi paremmaksi kuin HC. Ota kantaa aiheisiin, show us what you got…

1 tykkäys

Niin, sinähän se aina tuot tuota samaa hevonpaskaa esille vaikka se on jo monasti debunkattu. Klonk!

ps. Myös Arne Six ja Jarkko Nieminen käsittelivät aiheen Kyrgiosin ekan kiekan ottelussa. Jos et sattunut sitä kuulemaan, niin voin kertoa, että he olivat myös eri mieltä kanssasi.

Näyttää 32:sta sijoitetuista miltei puolet (14) pudonneen ennen aikojaan kahdella ensimäisellä kierroksella (miehet). Selvähkö osoitus siitä, että vanhaan 16 sijoitettuun palaamista kannattaisi harkita…

En usko arvon Slummis, että Pahanmieli suostuu enää edes keskustelemaan meidän kanssa vaan sivuuttaa mieluummin mielipiteemme. Koska emme ole hänen “asiantuntemuksensa” arvoisia :sweat_smile:

1 tykkäys

Ja Markus kommentoi samaa asiaa ties kuinka monetta kertaa. Jos tuo perustelusi toimisi, niin eikö sitten pitäisi luopua sijoitetuista pelaajista kokonaan? Nimittäin Top16-sijoitetuista on jatkossa 9, ja samoin alemmista sijoitetuista. Eli tässä turnauksessa nuo alemmas sijoitetut ovat pärjänneet aivan yhtä hyvin kuin ylemmäs sijoitetut.

Vastaus Hardcourterille: Älä nyt noin sorru itsesäälin. Se on aivan turhaa, ja eikä sitä paitsi pidä paikkaansa, toki keskustelen teidänkin kanssa, kunhan vaan esitätte jotain asioita joista voi olla samaa tai mahdollisesti eri mieltä. Ette ole vaan keskusteluun tuoneet oikeastaan missään vaiheessa mitään oleellista tietoa tai ette ole myöskään ottaneet selvää niistä argumenteista mitä olen teille keskusteluun tuonut, joten keskustelu ei siksi ole oikein hyvin jatkunut minun osaltani teidän kanssa. Joutuisin nyrkkeilemään ilmaan ja keksimään juttuja, koska te kumpikaan ette minun mielestäni ole mitään esittäneet.

Varmastikin kun joko Kyrgios oppii käsittelemään näitä asioita joko itse tai jonkun psyykkisen valmentajan avulla, niin tilanne voi muuttua. Toistaiseksi se on mikä se on. Meillä on erilaiset näkemykset tästä ongelmasta. Teidän mielestänne Kyrgios ei osaa kokea paineita, vaikka kyllä ilolla huomasin että Slummitennis jo kuitenkin esitti että ehkä tuo Zverevin slämiongelma johtuisi nimenomaan paineista ja mainitsipa jopa ensimmäisten kierroksien erityiset paineet! Ehkä me pikku hiljaa lähennytään näkemyksissä tai sitten ei. Vilkkaampi keskustelu kuitenkin vaatisi sen että tutustuisitte niihin argumentteihin joita olen teille aiemmin tuonut esille ja kommentoisitte niitä jollain tavalla ettekä keskittyisi kommentoimaan henkilöä tai jotain muuta yhtä epäolennaista. Nyt Slumitenniksellä oli pientä yritystä, mutta lopultahan hän ei kuitenkaan kertonut yhtään argumenttia vaan, viittasi vain johonkin mystiseen keskusteluun ja arvovaltaisiin tahoihin. Ei edes sanonut mitä siellä sanottiin. Mitään todellista argumenttia ei kuitenkaan siis tälläkkään kertaa esitetty. En sellaisissa tilanteissa oikein pysty kauheasti vastaan väittämään. Vai miten itse olisit/tte toiminut/neet?