ATP-kiertue 2020

No niin, nyt se ilmoitus tuli:


Ja seuraavana päät pölkyllä on Syyskuun Davis Cupit.

Kuinka Tampere Open ja elokuun ITF-turnaukset Suomessa? Onko niiden osalta tehty vielä linjauksia?

13.7. päivämäärästä uutisoitu, jolloin kiertue jatkuisi. JOS.
Lykkääntyy kuitenkin koko ajan.

Luulisi, että olisi oikeudenmukaista laittaa kaikki tasot ja kisat käyntiin samaan aikaan. Näillä näkymin Tampereen kisa olisi rajan paremmalla puolella.

1 tykkäys

Kisoja ei voi laittaa käyntiin ennenkuin kaikissa tennistä pelaavissa maissa on matkustusrajoitukset ja karanteenimääräykaet kumottu. Päätös kisojen alkamispäivästä täytynee tehdä viimeistään noin 6 viikkoa ennen, jotta ilmoittautumiskuviot onnistuvat. Eli toukokuun lopussa tiedettäneen, jos 13.7 aloitetaan.
Näillä näkymin elokuussa ainoastaan naisten 15 Savitaipaleella.

1 tykkäys

Jos realistisesti ajattelee, niin todennäköisempää on, ettei koko vuonna enää pelata. Eikä liioin urheilla, ainakaan katsojien edessä yhtikäs mitään.
Ilman katsojia voisi onnistua, mutta ei mahdollista kaikissa lajeissa. Ainakin isot futisliigat meinataan pistää kohta pyörimään ilman katsojia.

Mutta ei tämä pandemia häviä maapallolta vielä pitkään aikaan. Suomessakin jos kuvitellaan, että elämä “normaalisoituisi” jo kesällä, niin kannattaa katsoa historiasta uusien tartuntatautien osalta, miten pitkään ovat kiusana olleet. Toki lääketiede kehittynyt ja rokote voi pelastaa vuonna 2021. Mutta itsellään korona ei häviä mihinkään.
Sellanen skenaario olemassa, että yritetään rajoja auki kesällä ja tapahtumia, kunnes homma ryöpsähtää uudelleen käsiin ja muutaman viikon kokeilun jälkeen kaikki paikat kiinni jouluun asti.

1 tykkäys

Tähänkin täytyy varautua. Todennäköisyys tälle kasvaa siihen saakka kunnes pandemian huippu on saavutettu.

Lentokone- ja peliruletti maailmanlaajuisesti ei aukea pitkään aikaan.
Saa nähdä pääseekö edes käymään mökillä tänä suvena.
Kiva kun pääsis!

1 tykkäys

Joo, jenkeissä eilen yli 30 tuhatta uutta tapausta ja yli 1500 kuollutta…:grimacing: Tänään klo 22. meidän aikaan mennessä 19 tuhatta uutta tapausta ja 900 kuollut… Näistä 500 New Yorkissa. Voidaan alkaa odotella seuraavan GS: n perumista.

Jep. Terveys on nyt tärkeintä.
Paremmat ajat tulee ihan varmasti.

Lordit osaa busineksen!

Uskomatonta! Wimbledonin tennisturnaus on varautunut pandemiaan jo 17 vuotta – saamassa ällistyttävän korvauksen https://www.is.fi/tennis/art-2000006471965.html

1 tykkäys

Nähtäneen mullistavia voimasuhteiden heilahteluja ensi vuonna. Pitkä tauko aiheuttaa eri pelaajille erilaisia asioita.

Korona saattaa tosiaan olla iso käännekohta myös ainakin miesten tenniksen kärjessä. Pitkään hallinneet kuninkaalliset Djokovic, Nadal, Federer tuskin enää pitkän tauon jälkeen tulevat palaamaan huipulle, jos palaavat ollenkaan?

Lordit osaa todellakin homman: tukea pelaajille,valmentajille ja toimitsijoille: https://www.lta.org.uk/about-us/tennis-news/news-and-opinion/general-news/2020/april/lta-announce-multi-million-pound-support-package-for-tennis-in-britain-to-combat-impact-of-coronavirus/
Ja kentät pysyvät kiinni.

Yleensä tauosta on ollut hyötyä näille vanhoille parroille. Ovat pystyneet parantelemaan vammoja ja treenaamaan optimaalisesti ja palanneet aina hyvässä kunnossa. Nyt kun kisojen alkamisajankohta on epäselvä, niin motivaatiotekijät saattavat olla erilaiset.

1 tykkäys

ITF on lomauttanut suuren osan henkilökunnastaan (noin puolet) ja loput tekee hommia 10% pienemmällä palkalla, johto -20%, kertoo viime viikolla julkaistu tiedote. Rivien välistä voi lukea, että harkinnassa on vielä siirtoja tai peruutuksia pandemian pitkittyessä.
Ainakaan Britannian ja USA:n käyrät eivät ihan näytä siltä, että heinäkuun alussa alettaisiin taas pelata kisoja. Veikkaan, että seuraava tiedote tulee ennen Vappua.
Saksa perui juuri kaikki yleisötapahtumat elokuun loppuun asti, joten ainakaan siellä ei sitten taideta kesällä järjerstää mitään urheilutapahtumiakaan.

Mitähän Herranjumalan pelejä nämä ovat ja missä järjestetään?? Siellä on aika paljon atp-rankattuja pelaajia, kuten Lorenzia, Safiulllin, Evan King ja muita. Aikaisemmin kyllä joku venäjän piiricuppi kyllä rullasi missä Safiulllin pelasi :slight_smile: mietin vain että kun Lorenzo pelaa tuota Kingiä vastaan, niin kai se on pakko olla jenkkilässä, vai kuinka? Kun nythän ei paljoa lentokoneilla lennellä :slight_smile:

Tässä vähän taustatietoa yhteen mahdolliseen skenarioon:
Tennis | Rokotevastainen Novak Djokovic sanoi olevansa pulassa, jos tenniksessä vaaditaan rokotteen ottamista ennen kuin pääsee pelaamaan: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000006480511.html?share=8f86eeadf078fe488dbc9f1f18092c4c

1 tykkäys

Vieläkö joku ajatteleva ihminen on tämän jälkeen Djokovic -fani? Käsittämätön puusilmäisyyden ja itsekeskeisyyden huipentuma, jos ajattelee että hänen ei tarvitse ottaa rokotetta, muut voi hoitaa laumasuojan. On miehen arvostus mennyt minun silmissä jo kauan sitten, mutta tämä nyt oli jo jotain sellaista että ei enää löydy minkäänlaista ymmärrystä.

spekuloidaan vaikkapa sillä että, hän olisi löytänyt jostain oikeaa tieteellistä tietoa jonka perusteella yksittäiselle ihmiselle on enemmän haittaa kuin hyötyä olla ottamatta rokotusta, jota ehkä jostain kulmasta voisikin perustella, koska laumasuoja on usei se mitä rokotuksella haetaan, niin millaisen viestin hän lähettää miljoonille faneilleen? Älä ota rokotusta, kun siitä ei välttämättä ole aina kaikkien rokotusten tapauksessaa täyttä hyötyä sinulle itsellesi ja sillä voi olla sivuvaikutusksia, muista ihmisistä viis? Nyt alkoi verenpaine nousta!

Jos nyt on sitä mieltä ja niin tyhmä ettei ota rokotusta näistä äsken mainituista syistä, niin kuinka käsittämätön idiootti täytyy olla että sanoo sen vielä sen jälkeen tuossa hänen asemassaan ääneenkin?

Minulle nuo kenttien ulkopuoliset asiat ylipäänsä urheilussa on sivuseikkoja. Seuraan ennen kaikkea sitä mitä tapahtuu tenniskentällä. Todella vaikea vetää hernettä nenään jos joku lajilegenda on ajatuksiltaan erinlainen. Djokovicin tuomaa lajin kehitystä entistä fyysisempään suuntaan arvostan. Tehnyt tenniksestä Nadalin ohella arvostettavan urheilulajin monien lajipiirien ulkopuolisten tahojen silmissä. Agassi sai jo omalla tavallaan aikaan samanlaista ilmiötä. Sen vuoksi helppo arvostaa ja nostaa jalustalle, vaikka kuinka itsekäs persoona olisikin. Nimenomaan sen kautta miten tuonnut tenniksen vaativuustasolle fyysisellä osastolla. Nostanut riman korkealle. Kulmiin todella täytyy pystyä kurottamaan kerta toisensa jälkeen ja pitää lyöntimarginaalit pienenä myös haastavissa lyöntiasennoissa.

Jokainen näkee lajin ja lajilegendojen seuraamiset omalla tavallaan.

2 tykkäystä