Onhan siellä helpotettu pappojen palautumista venyttämällä kolme uutta Mastersia kaksiviikkoisiksi.
Aika moni tiesi AO:n voittajan
Nostellaas tätä ylös sen verran, että voidaan todeta nimimerkkien iroj1 ja DoubleDealer tehneen parhaat Grand Slam -voittajien veikkaukset. Molempien rivi oli yksinkertainen Djokovic, Djokovic, Djokovic, Djokovic, jolla irtoaa 15 pistettä maksimin ollessa 23. Onnea!
Mainittakoon, että kukaan ei veikannut Alcarazia Wimbledonin voittajaksi, vaikka 19/29 veikkaajista nimesi Alcarazin jonkun slamin voittajaksi.
Laskin myös nykyisen ATP Race -rankingin perusteella parhaat top10-tehtävän pisteet ja tällä hetkellä siinäkin kärjessä DoubleDealer 25 pisteellä. Mutta nuo sijoitukset tulevat vielä muuttumaan loppukauden aikana.
Ainoa, jolla on vielä mahdollisuus saada kaikki top10-pelaajat oikein (sijoitus saa olla väärin) on Wilander. Tämä edellyttäisi, että nykyisestä Race-tilanteesta #8 Rune tippuisi pois ja #11 Hurkacz nousisi tilalle. Täysin mahdollista siis!
Peräti 27/29 veikkaajista teki sen virheen, että Auger-Aliassime on top10:ssä, mikä ei enää ole teoriassakaan mahdollista. Wilanderin lisäksi tämän ansan vältti ainoastaan vaasan_noah (jolla on toki sitten muita huteja).
Jos vertaa edellisvuoteen, niin onko yllätyksellisempi vuosi?
Top10:n osalta 2022 oli selvästi yllätyksellisempi. Oli paljon yllätyksiä ihan kärjen osalta: Alcarazin nousu, Djokovicin pelaamattomuus, Medvedevin pieni romahdus, Nadalin ja Ruudin kukoistus sekä Zverevin loukkaantuminen.
Tänä vuonna ei oikein ole mitään vastaavaa, sillä Nadalin pelaamattomuudenkin on voinut viime vuoden lopun perusteella aavistaa. Auger-Aliassimen romahdus oli yllättävää, mutta hän ei kuitenkaan ole ollut koskaan ihan kärkinimi. Rune ja Ruud ovat olleet pettymyksiä, mutta kuitenkin edelleen top10:ssä.
Edit: Lisätään vielä, että viime vuonnahan kukaan ei veikannut yhtäkään top3-pelaajista Alcaraz, Nadal ja Ruud top3:n sisään, mikä on varsin ällistyttävää. Tänä vuonna top2 tulee olemaan yksi veikatuimmista.
Kisan kolmen kärki ennen kauden viimeistä paria viikkoa liverankingillä laskettuna:
46p. Fedukka
42p. DoubleDealer
40p. Natti
Voinee vielä heilahtaa ainakin, jos atp-finaalikisassa top10 elää.
Top10-pelaajat järjestystä lukuun ottamatta ovat jo varmistuneet ja kukaan ei saanut 10 oikein. Wilander paras yhdeksällä. Ainoa virhe hänellä oli, että Runen sijaan top10:ssä Ruud. Kahdeksan sai jo useampi.
Otan oikeuden julkaista lopulliset tulokset, koska top10:n järjestys on ratkennut ja suomalaisten kausi on atp-kisojen osalta päättynyt. Tarkistin, vaikuttaako Emilin tai Oton mahdollinen rankingin pieni eläminen loppuvuonna tuloksiin ja totesin, että ei vaikuta. Menen siis nyt ATP-finaalien jälkeisellä rankingillä enkä turhaan odottele paria viikkoa.
Oikea rivi:
2023 Top10:
#1 N. Djokovic
#2 C. Alcaraz
#3 D. Medvedev
#4 J. Sinner
#5 A. Rublev
#6 S. Tsitsipas
#7 A. Zverev
#8 H. Rune
#9 H. Hurkacz
#10 T. Fritz
GS-voittajat:
Australian Open: N. Djokovic
Roland Garros: N. Djokovic
Wimbledon: C. Alcaraz
US Open: N. Djokovic
Eniten Masters-voittoja: C. Alcaraz / D. Medvedev / N. Djokovic
Kuinka monta: 2
E. Ruusuvuori, päätösranking: 69
Paras saavutus: ATP1000, Puolivälierä (180p.)
O. Virtanen, päätösranking: 171
Paras saavutus: CH100, Voitto (100p.)
H. Heliövaara, päätösranking: 29
Paras saavutus: ATP1000, Välierä (360p.)
Lopputulokset
Onnea voitosta Fedukka! Huikea tasaisen vahva suoritus kaikissa tehtävissä, millä irtosi selvähkö voitto. Kakkossijalle DoubleDealer, jolla upeasti paras suoritus Top10- ja Grand Slam-tehtävissä. Kolmanneksi 40 pisteeseen ylsi Natti. Taulukossa on vihreällä korostettu osatehtävien parhaat. Onnea ylipäätään kaikille 29 veikkaajalle, kaikki saivat pisteitä!
Kunniamaininnat:
Eniten oikeita nimiä Top10:n joukossa: Wilander (9/10)
Eniten oikeita nimiä Top5:n joukossa: Pallopoika, DoubleDealer, tennishullu (4/5)
Top3 oikein (myös järjestys): Gggg
Oton paras suoritus (CH100-voitto) oikein: emppufanboy69, Pallopoika, Jarr, Fedukka, RedDevil
Emilin paras suoritus atp-pisteiden (180p.) osalta oikein: TennisAce, Prestige, FootFault
Harrin kohdalla ei osumia tullut, mutta lähimpänä atp-pisteiden valossa oli Natti veikattuaan ATP500-voittoa.
Parhaat ranking-veikkaukset suomalaisille olivat valitettavasti tänä vuonna ne kaikkein pessimistisimmät veikkaukset. Gazza oli molemmissa veikkaamissaan paras (Emil #56 ja Harri #15). Paras Oton veikkaus oli nimimerkillä Kameli7 (Otto #118).
Huomioita:
Yleisimpiä huteja top10-veikkauksissa: F. Auger-Aliassime (27 veikkasi), C. Ruud (26 veikkasi) ja N. Kyrgios (10 veikkasi).
Suurimmat yllätykset top10:ssä: H. Hurkacz (vain 4 veikkasi), A. Rublev (6 veikkasi) ja T. Fritz (11 veikkasi).
Djokovic listaykkösenä oli oikein 13 veikkaajalla. Heistä Alcaraz oli kakkosena, eli top2 oikein seitsemällä.
Yleisin huti Grand Slam -veikkauksissa oli H. Rune, jolle 12 veikkasi titteliä. Viidellä veikkaajalla ei ollut titteliä Djokovicille ja heitä nyt koulutettiin.
Masters-tehtävä oli tänä vuonna helpohko, kun kolmella eri nimellä pystyi saamaan oikein.
Kyselkää ihmeessä lisää tuloksista, jos kiinnostaa tai mietityttää.
Oijoijoi
Kyllä tässä vesikielellä odottaa 2024 kauden ensimmäistä puoliskoa. Mitä herkkua onkaan taas tarjolla, olympialaiset exstraboostina!
Superkiitos Emppufanille tämän kiinnostavan kisan järjestämisestä👍
Toivottavasti ensi vuodelle järjestät vastaavan.
Hienoa päästä pronssille näin kovatietoisten osallistujien joukossa.
Tämä on hieno kisa, iso kiitos sen järjestämisestä!
Hyvä kisa, mutta suomalaisten rankingit jäi kaivelemaa; ens vuonna paremmin!
Hienoa! Hyvä kisa ja tällä kertaa pessimismi suomalaisten osalta kannatti, vaikka sitä ei toivokkaan.
Kiitos kisasta! Matrixissa oli taas Berettinin ja Kyrgioksen kokoiset virheet.
Olisiko joku top3 vanhat ja nuoret lisäys kisaan, ehdotus. Pääsisi laittaan Mannarinoa, Wawrinkaa ym.