Emil Ruusuvuori - kohti ammattilaiskiertuetta


#531

Ei varsinaisesti enteillyt mutta olihan Norrie junassa hyvin mukana. Esim 17-vuotiaana ITF10 ja toinen merkittävä virstanpylväs U18 G4 finaali jo 15v 1kk.

Oli junnuna 1995 ikäluokassa pelaaja noin sijalta 20 mutta saavutti ATP-tason kahdeksan ensimmäisen 95 nimen joukossa. Elokuussa syntynyt niin antoi juniorina iän puolesta jonkun verran tasoitusta alkuvuonna 95 syntyneille.

Edit.
Lisään vielä sen verran, että tilastollisesti jos asiaa tarkastelee, niin onhan se selvä homma jos katsoo ikäluokkakohtaisesti vaikka 8 parasta 18-vuotiasta ettei sama kasikko ole ikäluokan top8 porukka myös 23-vuotiaana.
Muutosta tietenkin tapahtuu. Jonkun asema taantuu ja toinen nostaa asemia ikätovereihin nähden.
Mutta jos olet ikäluokassa esim. 18-19v se top8 niin todennäköisyys ATP-tasolle on paljon suurempi jos olet pelaaja sijoilta 15-22.

Yksittäisenä pelaajana Norrie ei ollut junnuna varsinainen ATP-lupaus mutta ikäluokkakohtaisesti isossa otannassa jokaisesta ikäluokasta nousee ATP-tasolle ainakin 5 sellaista nimeä jotka olivat junnuna ikäluokan pelaajia sijoilta 11-40.
Norrie oli 95 porukan yksi näistä ja siinä ei mitään ihmeellistä.
Jos olisi ollut 95 porukan 40+ junnuna niin puhuttaisiin harvinaisuudesta ATP-tason saavuttamisen suhteen.


#532

Mukavan “väljä” olisi ollut tuo Italian karsintakaavio. Sieltähän olisikin napsahtanut näköjään suora pääsarjapaikka ER:lle, kun tuo Beca nostettiin karsinnasta ylös rankingilla 318. No, se tilaisuus meni siinä. Koska nuo ns. uudet rankinglistat otetaan käyttöön?? Kohtahan pelaajat ilmoittautuvat jo ensimmäisiin ensi vuoden turnauksiin!!


#533

Nostetaanpa tämä ketju ylös ja “itse itseäni komentaen” vastaan tuohon em. omaan kysymykseeni eli tietenkin “uudet” listat astuivat voimaan vuoden ensimmäisistä turnauksista alkaen. ER on vetäytynyt Hong Kongin alkuvuoden turnauksesta ja olisi ollut tuolla torstaina julkaistulla listalla siis 10. Ovathan nuo uudet listat alkuun hiukan “oudot” (ja pitkät), mutta niihin vaan on sopeuduttava. Nuo CH-turnausten karsintapaikat tulevat olemaan varmaan melko “tuuliset”?? eli nimet voivat vaihtua melkoisen tiuhaan turnausten alusviikoilla.


#534

Onko tietoa Emilin tulevasta turnausohjelmasta?


#535

Emil päivitti juuri FB-sivuilleen, että sairasti keuhkokuumeen joulutauolla ja on nyt valmistautumassa kauteen 2019 treenaamalla Zoppin kanssa.

Tuskin muutamaan viikkoon pelaa vielä missään. Kannattanee hoitaa itsensä kuntoon ensin.


#536

Emil itse meinaa näköjään olla pelikunnossa jo reilun parin viikon päästä kun on 4. helmikuuta listoilla sekä Sveitsin $25 000 että Saksan ja Ranskan $15 000 kisoissa. Kaikissa näissä kisoissa jo nyt suoraan pääsarjassa joten voi olla, että tuonne Sveitsin kisaankin nousee sijoitetuksi vetäytymisten jälkeen.

Kaiken järjen mukaan Emil valitsee Sveitsin kisan, sillä siitä on mahdollista saada muutamia ATP-pisteitä. Kun Emil nytkin käyttää ATP-rankingiaan kisoihin ilmoittautumiseen, niin ei hyödy mitenkään vaikka saisi kymmenen kassillista ITF-pisteitä.


#537

Emil nousssut sijoitettujen (7) joukkoon ensi viikon Englannin 25000 kisassa.


#538

Barnstaplessa Emilillä erittäin kova neluripari, Igor Sijsling. Viime viikon tuplamestari Kaarstin 25-tonnisesta, ja entinen ATP-peluri, nelurissa ennätys ATP-37.

Kuusi vuotta sitten Sijsling otti ainoan Top10-voittonsa Rotterdamissa Tsongasta 25-vuotiaana, ja nyt 31-vuotiaana osoitteena WTT-turnaus Briteissä. Aina ei mene ura ihan suunnitelmien mukaan…


#539

Kaksinpelissä avausvastustaja Zizou Bergs. Toisella kierroksella Enrico Dalla valle tai karsija.


#540

Sijsling on ollut top-100 pelaaja lähes 2,5 vuotta vuosina 2012-2015.


#541

Zizou Bergs on hyvä tasonmittaus. 1999-luokassa Euroopan kärkikaksikkona ovat ATP-tasoa lähentelevät Kecmanovic ja Moutet, ja vähän matkan päässä Challengereissa menestyneet Rodionov ja Davidovich Fokina. Vitossija tuolla listalla olisi jo ihan hyvä suoritus, ja siinä kovimmat kilpailijat ovat juuri Bergs, Zsombor Piros ja ehkä vielä Matteo Martineau.

Nousu sijan 200 tuntumaan olisi uudella pistesysteemillä jo kelpo suoritus, 300:n ulkopuolella junnaaminen pettymys, ja Ugo Humbert-tyyppinen nousu jopa sadan joukkoon sitten se täysosuma. Vuotta vanhemman Humbertin lähtöasetelma oli aika lailla identtinen, ja ITF-kisoilla hänkin viime kauden aloitti. Silloin niistä tosin sai nousua auttavia ATP-pisteitä moninkertaisesti…


#542

Emilin kaksinpeli tänään n. klo 14 ja nelinpeli myöhemmin.


#543

Hyvä tasonmittaus tosiaan, aika paljolle. Toivottavasti sumut hälvenevät ja kevätaurinko paistaa myös nuoren polven tennispelaajillemme. Ei mitään paineita Emil…


#544

Emil kun voitti ensimmäisen isohkon junnukisan, Israel G2, niin finaalissa Ruusuvuori vs Bergs 6-3, 0-6, 7-5. Aikaa tuosta 2v 3kk.
Pelasivat dubbelia myös parina.
2017 AO:n junnusarjassa puolestaan dubbelissa Bergs voitti Emilin.
Kaverimatsi kyseessä tänään. Emil kun voitti Mastersin niin Bergs kuului onnittelijoiden joukkoon.


#545

Mikä on Empun tilanne? Vieläkö vammoja vai onko jokin muu syy mikä estää kisoihin lähtemisen?


#546

Eiköhän Emilin nimi löydy huomenna kakkossijoitettuna Oslon 15000 dollarin turnauksen pääsarjan kaaviosta.

Vai onko Emppu vetäytynyt turnauksesta viime vaiheessa? Empun nimi on vielä osallistumislistalla mutta karsinnan ykkössijoitettu on karsintalistalla vasta sijalla 6 joten ainakin kolme ilmoittautumislistoilla häntä korkeammalla olevaa on vetäytynyt pois


#547

Ruusuvuori 1. sijoitettu. Kohtaa Alexey Zakharovin


#548

Zakharov taitaakin olla jossain määrin tuttu Jarkon akatemian ajoilta.


#549

Viides kohtaaminen.

2019 15K
2017 G1
2016 G2
2015 G4
2013 TE14 3.kat.

Ruusuvuori voittanut aiemmat selvänumeroisesti.


#550

Turha viesti, asia oli jo toisessa ketjussa.