Varmasti kipsillä oli oma vaikutuksensa siihen että vastaantulo on ollut viime matseissa köykäisen näköistä. Mielestäni se rentous joka Emilillä oli viime vuonna, on nyt loistanut poissaolollaan näissä tourin kisoissa ja karsinnoissa. Sisänsä inhimillistä että ensimmäisissä tourin peleissä oli ylimääräistä puristusta.
Emilin peli on parhaimmillaan todella suoraviivaista peliä pienillä marginaaleilla, joten Emilin peli kärsii pienestäkin jäykistelystä enemmän kuin monen muun.
Varmasti nyt tourin tempossa paljastui että fyysisesti Emil oli edelleen raakile vaikka jalat ovatkin voimistuneen viimeisen noin vuoden aikana selvästi. On kuitenkin totta ettei Emil ole mikään seppä veistelemään alakierteitä lyhyisiin palloihin. Mutta tätä ominaisuutta voi vielä kehittää.
Mikäli Emilin nouseva fysiikka ei nyt kapsahda Koronaan, uskoisin että hieman kovemmalla fysiikalla ja kokemuksella nyt nähdyt ongelmat karsijatasoisten pelaajien kanssa ovat pian historiaa.
Kiitokset Moya, hyviä pointteja! Näyttäisi ehkä vähän siltä että joko a) Janne on selittänyt tarkoittamansa asian huonosti b) ei ole ollut ihan varma itsekään mitä tarkoittaa c) on puhunut aivan puuta heinää. Minäkin ehkä nyt hetken mietittyäni sanoisin että enimmäkseen a). Tämä
hämää kaikista eniten, kun puhutaan liikkumisesta kohti verkkoa eikä esimerkiksi liikkumisesta kentän sisäpuolelle. Tässä väkisinkin tulee mieleen jo hieman lyhyempi pallo, johon on tultava jo suhteellisen paljon vastaan. Ei silti, voi hyvin tarkoittaa myös palloa, jota lyödään vain erilaisesta asennosta ja liikutaan vastaan suhteellisesti enemmän kuin normaalia 50/50 palloa, josta ei ole otettavissa varsinaista etua, vaan on tärkeämpää säilyttää kontrolli ja varmuus.
Temmon vaihtelu termiä en myöskään käyttäisi Emilin pelistä, vaan ennemminkin ehkä kyky tunnistaa milloin antaa palaa ja milloin lyödään hiukan varmempi lyönti. Tämä on tietenkin saivartelua, mutta temmonvaihtelu tuo mieleeni aina selvästi hiljaisemman lyönnin, jossa ensisijaisena tarkoituksena on sekoittaa vastustajan rytmiä. Temmon vaihtelussa mielestäni annetaan vastustajalle tietoisesti mahdollisuus ottaa aloite, silläkin uhalla että vastustaja lyö suoraan läpi tai aloittaa painostamisen. Mielestäni Emilin peliä katsoessa hiljaisemmilla lyönneillä ei ole pääasiallinen tarkoitus sekoittaa vastustajaa, vaan lisätä tietyissä tilanteissa omaa pallokontrollia ja pysyä yhä pallorallissa neutraalissa tai hyökkäävässä asemassa.
Ranskassa on maailman suurimmat yleisömäärät CH-turnauksissa. Usein finaaleita katsoo täysi tupa noin 2000 ihmistä. Ranska kieltänyt kaikki yli tuhannen ihmisen kokoontumiset.
Totta sekin, että temmonvaihtelu on huono termi tässä yhteydessä. Luulen ymmärtäväni, mitä Eerikäinen artikkelissaan tavoitteli, sillä itselleni on elävästi piirtynyt verkkokalvoille ne tietyt Emilin suoritukset, joihin koen että tässä viitataan. Thiem-matsissa ne olivat ennen kaikkea tietyt kämmenlyönnit, jotka Emil otti niin hämmentävän aikaisin, että tuli vaikutelma melkein puolivolleystä. Tällä aikaisin ottamisella (mistä Eerikäisen vertaus mm. Federeriin tuntui myös perustellulta) hän sai käytännössä aina Thiemille ison kiireen aikaan, mikä puolestaan synnytti vaikutelman yllättävästä “rytminmuutoksesta”, vaikkei kyseinen Emilin lyönti usein ollut erityisen kova.
Glasgow’n finaalissa oli näitä samoja nähtävissä (ja toki myös muissa Emilin syksyn otteluissa), mutta näiden päälle repertuaariin tuli todella isoja kämmen- ja rystypommeja, jotka lähtivät hyvästä vastaantulosta. Joten hiukan erilaisistakin suorituksista lopulta puhutaan.
Kaikkiahan tämä tilanne harmittaa, itseltäni peruuntui 5 sovittua turnausta ja samanaikaisesti siviilityöt hotellien kiinteistönhuollon parissa loppuivat kuin seinään, joten nyt on hyvää aikaa siivota nurkkia, lajitella tuhansia digikuvia, soittaa kitaraa, niin ja jopa käydä lenkillä, joka normaalisti on ainakin itselläni “kiireen” takia välillä turhan helppo skipata. Ainakin meillä on tässä lähellä muutamia ulkoilma- kuntoilulaitteita joita voi käyttää ilman pelkoa tartunnoista.
Jos päättävät tahot katsovat, että kisoja on järkevää aloittaa 8.6. alkaen, niin eiköhän siitä tule ilmoitus noin kuukautta ennen, että kisoihin pystyy ilmoittautumaan, mutta jos matkustukiellot ovat vielä toukokuussakin voimassa, niin sitten tauko vain jatkuu… Toivotaan parasta.
Tenniskentälle ei ole asiaa, mutta lenkille saa mennä.
Jos menet yksin kentälle treenaamaan syöttöä, niin miten eroaa lenkillä käynnistä viruksen leviämisen suhteen tai tartuntariskin osalta. Ei juuri mitenkään.
Nyt on varsinkin junnuilla hyvä paikka treenata syöttöä yksin kentällä. Mieluummin ulkokentillä.
Koutsinkin voi ottaa mukaan. On siellä päädyssä 5 metrin päässä häkin takana penkillä istuen ja huutaa sieltä ohjeita. Ei mitään ongelmaa.
Tauko tuli tosiaan huonoon aikaan. Kun pelit joskus syksymmällä jatkuu, niin Emil puolustaa neljää CH-turnausvoittoa.
Hetkellinen piipahdus jossain välillä 130-150 näyttää nyt mahdolliselta ja se ei olisi ikinä toteutunut ilman koronaa.
Kukaan tuskin tietää tällä hetkellä miten toimitaan sitten kun kausi jatkuu. Mitä todennäköisimmin pisteet eivät tipu ihan heti vaikka 52 viikkoa tulee täyteen, sillä se sekottaisi ranking-pakkaa liian rajusti.
Emil nousee tour-tasolle satavarmasti, vaikka menettääkin tämän kevään vähäisten puolustettavien pisteiden edun. Täytyy todeta, että Emilillä on aika kivinen polku, jolla on hänestä itsestään riippumattomia esteitä oikein urakalla.
Tsemppiä Emilille hurjasti tänä kurjana aikana!! Trreniä vaan kovvaa niin kyllä se hyvä sieltä vielä tulee Ollaan emännän kanssa kateltu kyllä pojan pelejä, kun kummipoika meille asensi tai näytti nämä riimit aikoinaan netissä ja hyvin näkyy
Hyvä, että Emil ei pyöri täällä SM-kisoissa vaan on päässyt tasokkaaseen turnaukseen mukaan. Mukana mm. Dusan Lajovic, Nikoloz Basilashvili, Borna Coric, Damir Dzumhur, Filip Krajinovic, Laslo Djere, Miomir Kecmanovic, Sergiy Stakhovsky, Mirza Basic, Alejandro Davidovich Fokina, Dimitar Kuzmanov, Ricardas Berankis