Emil Ruusuvuori - suomalainen ATP:n kaksinpelikiertueella

Madridissa Ugo Humbert ensimmäisellä kierroksella. Toisella Alcaraz.

Molempia vastaan h2h on 1-0 Empulle :+1:

2 tykkäystä

Mikäs tuon Ugon tarina on? Oliko sillä viime kesänä joku loukkaantuminen, vai mikä on pudottanut noinkin korkealta alaspäin tuonne nykysijoille ja välissä jopa hyvinkin alas?

Fokinaa vastaan Monpellierissä vahvan esityksen jälkeen loukkaantui ja kaatui maahan. Piti reilun 3 viikon tauon ja palasi Paun Challengerissa takaisin. Tämän jälkeen ei oikein ole lähtenyt. Munchen ja Monte Carlo 1.kierroksella ulos. Miamissa 2.kierroksella ja Indian Welssissä 3.kierroksella.

Eiköhän Ruusuvuorta vastaan koneet yllättäen lähde taas toimimaan!

Katselin vaan, että näytti olleen vielä viime kesänä parhaimmillaan sijalla 25 ja sitten pudonnut kovastikin, mutta ilmeisesti taustalla siinä kohtaa vain se, että 21 voittanut hallen 500:sen ja ilmeisesti vielä koronan pitkittyneet pistesäilymiset vähän “tukeneet kurssia”, mutta viime vuonna ei sitten olekaan oikein samalla tasolla vaan onnistunut, niin on kyllähän -500 pistettä kovaa tekee.

No kahtottaan.

Emil - Humbert keskiviikkona Stadium 3 kentällä viimeinen ottelu, joskus illalla

1 tykkäys
1 tykkäys

Matsi perjantaina klo 17

2 tykkäystä

Olisikohan Emilillä mahdollisuutta/halukkuutta ensi viikon jättichallengerien villeihin kortteihin?
Pääsarjassa odottaisi suora 2. kierroksen paikka, jos olisi mukana.

Hyvää kritiikkiä. Varmasti monelle kansainväliselle analyytikolle iso pettymys Ruusuvuoren esiintyminen tuossa matsissa, kun mureni henkisesti niin silmissä, vaikka näytti pelillisesti kykenevän haastamaan Alcarazin yhtä hyvin kuin vaikkapa Sinner. Moni varmasti ajatteli tuon jälkeen, että Ruusuvuori oli oikeastaan hävinnyt matsin jo pukukopissa, vaikka onnistuikin huijaamaan katsojia puolentoista erän verran, että uskoi tosissaan voittoon. Hehkutus-twiitti matsin jälkeen sitten vain vahvisti tuota tulkintaa.

2 tykkäystä

Muuten ehkä samaa mieltä, että tappajavaisto ei ehkä paras mahdollinen. Mutta en miettisi noita somepäivityksiä kovinkaan paljon. Kirjoittaako Emil edes itse niitä?

Asian voi pukea myös toisin: Monet asiantuntijat näkevät Ruusuvuoressa Sinnerin ja Rublevin tasoisen pallonlyöjän. Mutta he ihmettelevät, miksi Ruusuvuosi ei kuitenkaan näytä käyttäytyvän sen mukaisesti kentällä eikä sen ulkopuolella. Miksi hän ei vaikuta vaativan itseltään Sinnerin ja Rublevin tasoista menestystä ja kykyä haastaa ja voittaa maailman parhaita? Eli kysymys kuuluu: ymmärtääkö Ruusuvuori itse, miten hyvä pelaaja hän on?

5 tykkäystä

Ei taida kirjoittaa, taitaa olla somevastaava erikseen.

Ruusuvuori on viilipytty kentällä ja sen ulkopuolella. On ollut sitä juniorivuosista saakka ja on siviilissäkin rauhallinen - ei huutele tai muutenkaan ole äänessä. Emilin haastatteluista ja esim. somesisällöstäkin on aistittavissa tietynlainen, ei nyt arkuus, mutta rauhallisuus.

Ruusuvuoren kerrat esimerkiksi kentällä jolloin olisi näyttänyt tunteita, mahtuu yhden käden sormiin. Alkuvuonna muistan yhden turnauksen missä huusi kovaan ääneen tyyliin “mitä vittua tää on” tms. Edellistä kertaa en edes muista.

Varmasti tuon Ruusuvuoren päivityksen takana on enemmänkin “until next time” hakuna, että seuraavalla kerralla Alcaraz häviää. Eli mielestäni vähän käänteispsygologiaa - ei niinkään Alcarazin hehkutusta tai nöyristelyä, puhumattakaan vain hänen kohtaamisestaan.

Ruusuvuori ei pelaajana tietyllä tapa ole kovin kiinnostava, vaikka onkin TOP50. Onko koskaan oikein ollut edes missään esim. ATP:n virallisissa haastatteluissa tai muissa? Aika vähän materiaalia löytyy muutenkaan. Tämä Whitakerin asia on ensimmäisiä ulkopuolisten “kommentaattoreiden” antamia lausuntoja, jotka on ainakaan Suomessa ylittänyt mediakynnyksen tason.

Edelleen - com sii com saa - Suomessa Niemisen tai Ruusuvuoren urat etenee aikalailla samassa valokeilassa, sitä ei ole. Otteluiden seuraaminen on tavallisille sohvaperunoille tehty vaikeaksi minkä lisäksi myös iltalehtien, uutisten tai muiden asioiden palstoille pääseminen edellyttää “murskavoittoa”, “isoa voittoa top pelaajasta”, “Etenemistä puolivälieriin”, etc. asioita.

Tennis on Suomessa niin valtavassa kuopassa mediallisesti, että edes Niemisen ja nykyään Ruusuvuoren kohta yli 20 vuotta jatkuneet “huippuotteet” eivät ole herättäneet ketään.

Olisi kiva tietää dplay/eurosport Suomen katsojamäärät Ruusuvuoren otteluiden aikana? Satoja, tuhansia ehkä kymmeniätuhansia? Ei ehkä niinkään paljon.

Vähän karattiin itse aiheesta, mutta kyllä Suomessa vaikkakaan kiinnostus tennistä kohtaan ei Jääkiekon/Jalkapallon/Pesäpallon/Salibandyn tasolla välttämättä ole, pitäisi Ruusuvuoren otteluita ehdottomasti nähdä ilmaiskanavilta. Varsinkin Sixin selostamana, joka pitää ihmiset kiinnostuneina tylsinäkin hetkinä.

Davis Cupissa nähtiin, että faneja löytyy sekä ääntä kannustamaan Ruusuvuorea/Suomea.

Toivoisin että Suomessa herättäisiin näihin hetkiin ennen kuin on taas liian myöhäistä. Ruusuvuori eläköityy ja vaipuu Niemisen tavoin olemattomiin ihmisten tietoisuudesta. Harmittavaa.

Pahoittelut pitkästä viestistä, saa antaa rapaa.

5 tykkäystä

Revanssihakuiselta tuo minustakin tuntui. Ei siinä mitään luovuttavan luuserin henkeä ollut,
Päinvastoin. Tenniksessä näemme usein isoakin heittelyä - niin otteluiden sisällä, kuin eri kausien välillä. Myös Rune ja Alcaraz ovat kuolevaisia, kuten esim. Struff ja Kachanov!

1 tykkäys

Tässäpä asia aika hyvin pähkinänkuoressa. :slight_smile:

1 tykkäys

Revanssihenkeä hyvinkin, mutta seuraavalla kerralla Alcaraz osaa valmistautua paremmin ja osaa odottaa kovaa ottelua!

Tämä koskee kyllä kaikkia vastustajia jotka näkivät Empun käyttävän Alcarazia köysissä. Lisäpuristus voi sataa Empun laariin. Mielenkiinnolla odotan seuraavia kohtaamisia esim. Sinnerin ja Ivashkan kanssa.

1 tykkäys

Ruusuvuori 1.krs Humbert, 2.krs mahdollinen Medvedev

1 tykkäys