Emil Ruusuvuori - suomalainen ATP:n kaksinpelikiertueella

Coric vaihtanut ilmeisesti Headiin. Liekö kopioinut Sinneriltä?

Mä olen vähän käsittänyt, että mailatalkoot on peruja muuttuneista olosuhteista ja varsinkin nykypallot on yksi syy miksi koitetaan hakea mailasta kompensaatiota. Esimerkiksi Alcaraz on lisännyt pari grammaa painoa omaan työkaluunsa.

Tsitsipasilla tuo uus työkalu mikä ylempänä jo nimeltä mainittiin. Mielenkiintoinen viritys, mailassa ei itsessään mitään merkintöjä mut ilmeisesti jotkut kiinnikkeet siinä paljasti, että on tuo kyseinen merkki ja malli.

En tiedä mailoista sen enempää ei kuulu meikäläisen vahvuuksiin, mutta jostain analyysista poimin sellaisen seikan, kyse voi olla myös henkisestä jutusta. Joku maila kun alkaa toimii ehkä just nyt vähän paremmin, se luo henkistä itseluottoa ja tätä kautta tuntuu kaikki hoituvan vähän kovemmalla levelillä. Oliko Tsitsipasin tasonostot puhtaasti mailan takia vai oliko seassa myös mailan mukanaan antamaa henkistä buustia, se jää nähtäväks

1 tykkäys

Aivan, siltä se näyttää juurikin mainitsemasi detaljin perusteella. Mielenkiintoisen radikaali ja ilmeisen onnistunut vaihto. Tosin annamme hetkellisellä placebo efektille ja vastaaville psykologisille tekijöille myös oman spekulatiivisen hetkensä asian kokonaisarviossa.

Mielenkiintoista. että - nyt kun katsoin uudestaan - mailan jänteissä on/oli todellakin Wilsonin logo. Käsittääkseni käytäntö on kuitenkin se, että (myös) ATP-pelaajien mailojen jänteisiin “painetut” valmistajamerkit ilmaisevat mailan (vähintään “nimellisen”!?) merkin eivät mailassa käytettyjen jänteiden valmistajaa. (Eikä tiedossa liene, olivatko kyseiset mustat jänteetkään Wilsonin käsialaa, tuskin; eivät varmaan enää edes ALU Luxilonia väristä päätellen?)

No, nyt on sitten yleisessä tiedossa, että Stef pelaakin Babolat Pure Aeron freimillä eikä Wilsonilla ja jänteiden “mainos” on vain - “mainos” ja feikkiä mitä tulee pelaajan tosiasiallisen tyävälineen valmistajaan…

Mikä on pelaajan sopimustilanne mailanvalmistajan kanssa ja onko tämä muka sovittu ja “ookoo” Wilsonn taholta? Jäämme seuraamaan neo-Steffien ja racket gaten tulevia vaiheita mielenkiinnolla - ja odotamme että Tsitsipas jatkaa erinomaisia esityksiään jo Sunshine Doublessa.

I mean, kukapa itseluottamuksen ja rystyn huiman suoritustason löytänyttä kaksinkertaista GS-finalistia nyt pysäyttäisi: Sinner on “pakkolomalla”, Zverev uupumuksen ja henkisen alavireen tilassa tms., Alcaraz on kadottanut kultaisen kosketuksensa ja pelissä on rakoilevan itseluottamuksen ja suoranaisen epävarmuuden merkkejä; Nole is done ja Roger pelaa enää Uniqlon sponsoritapahtumissa junnujen kanssa “höynää”.

Sefanos Tsitsipaksen algoritmipohjainen backhand index at Dubai taisi olla dazzling 9.8; siis monen aiemmin parjaama Tsitsipaksen “heikkous”; kiertueen keskiarvo taitaa olla jossain rangella 7+.

Do the math, guys. Ja koko rahalla proto-marttyyria, nyt mennään tykisti! :wink:

Ja sitoaksemme tämän aiheenvierestä itse aiheeseen takaisin niln Emilille nyt vain lisää Tsitsipaksen nykyistä itsevarmaa aggressiota eli ennen kaikkea määrätietoista ja kontrolloitua verkolle nousua peliin. Pitkissä palloralleissa ei ole pienen marginaalin pelaajan odotusarvot korkealla.

Loppukaneettina voimme vielä todeta: Uutiset yhden käden rystyn kuolemasta ovat - olivat - vahvasti ennenaikaisia ja perustuivat alunperinkin väärille biomekaanisille premisseille ja vahvasti kaupallisille motiiveille. Yhden käden rysty elää ja voi hyvin. Henry Bernet (sp?) sanoo myös: Tsüss… Ich bin neo-Roger von Basel.

Huomenna Borna Coric vastaan. Jubb jäi jyrän alle 6-2 6-1.

Coric on huomenna erinomainen tasonmittaus. Jos Ruusuvuori pystyy laittamaan tosiaan kampoihin, niin ollaan jo paremmalla tiellä.

Coric taitaa pelata jonkin mallin mustaksi maalatulla mysteerimailalla, pelasi ainakin Luganossa.

Ja ei tulosten perusteella ollut huono valinta, nähdäänkö jossain kohtaa kautta jonkun suomalaisen kohdalla myös vähän uutta välinettä kourassa jos alkaa näyttää siltä, että jykevämmät mailat on avain taistelussa surkeita palloja ja hitaita kenttiä vastaan.

Ja kuinka iso ilmiö tästä onkaan tälle kaudelle tulossa, vai onko vain hetken lentokeli tämän tulikuuman aiheen ympärillä. Aika näyttää

Joka tapauksessa paluu edes hiukan “jykevämpiin” freimeihin olisi omasta tarkastelukulmastani tervetullut pelin teknisiä perusteita tervehdyttävä ja korjaava trendi tämän extra-lite-kevyiden mailojen hullutuksen jälkeen. Jos näin käy ja pelaajat valitsevat työvälineikseen jälleen astetta x-liteä raskaampaa (ja jäykempää?) kapulaa yhtään pitemmällä aikavälillä, pallojen systeemisellä laadun heikkenemisellä on ollut joitakin kiistatta myönteisiäkin seurauksia.

Eihän tennis saa asteittain surkastua “pelkäksi käsilyöntiseksi kontraamiseksi” (totta: tässä kärjistyksessä unohdetaan, että jostain se pallon alkunopeus ja liikemäärä pitää hakea; oletetaan, että syötöstä). Jos pehmeät, epäelastiset pallot johtavat lisääntyneeseen valmistautumisaikaan ja puhtaampaan swingimekaniikkaan, niin jotain on myös saavutettu.

TIetenkin toinen (olettamani?) x-lite-ajan “sairaus” eli jännepedin ylilöysät jännitykset Mannarion esimerkin mukaan taitaa vain vahvistua heikkojen pallojen tilanteessa. Mene ja tiedä.

Onnea Empulle Coricin kaatoon, eikun – hävisi luovutuksella. Ouch! No, raskaampaa rakettia kehiin, niin helpottaa. Uskokaa pois. Liikaa suuntaan tai toiseen on vain - liikaa. Hulluttelua!

Nyt nimenomaan kaipaisi sitä Harrimaista tilannepäivitystä tähän. Singelissä luovutus ranteen takia, mutta pari tuntia myöhemmin nelurissa näytti pelaavan jo “täydellä forcella” - syötönkin osalta.

Siellä se on Cherbourgin kaaviossa mukana kaksin- ja nelinpelissä. Kaksarin puolella avausvastus Ukrainan Prihodko (ATP-315).

1 tykkäys

Cherbourg ohlalaa. Pelataanko mailoilla vai kenties viihteen, vaihtelun ja virkistyksen vuoksi —- sateenvarjoilla. Wink wink.

Saint-Ditzieristä ei voi kyllä odottaa kuin kannua. Siellä pölyt vehkeistä ja eteenpäin.

Sisällä, ei Legrandia tarvita

1 tykkäys

Prihodkolta löytyy vain yksi CH-finaali uraltaan (tappio massalta) joulukuu 2021 Antalya…Kauden 2025 ja samalla uran parhain voitto rankingillisesti ATP-77 Luca Nardi, tuo tuli reilu kuukausi sitten Lillestä…Tosin Nardi on monesti profiloitunut sellaisena pelaajana, joka ei kovin usein saa parastaan irti avauskierroksen otteluissa, varsinkin jos edennyt edeltävänä viikkona pitkälle ja tämä ko. ottelu oli juuri sellainen…Viimeisimmässä ottelussa Prihodkolle tuli tappio, jollekkin +800 rankatulle Italialialaiselle, jonka jälkeen Prihodko ei ole pelannut liki kuukauteen…Nyt tekee siis paluun kisoihin pienen treenitauon jälkeen ja kenties fyysisesti+henkisesti tuoreempana.

Pelillisesti vaikuttaa suht. solidilta, mutta ei mitään erityisiä vahvuuksia tai häikäise yksittäisellä osa-alueella. Ehkäpä tuo liikkuminen on parhain osa-alue pelistä, erityisesti syvyyssuuntaan. Suosii enemmän yläkierteistä peruslyöntiä, joka voi tuoda nykyhetkessä aavistuksen Emilille haasteita.

Toisaalta Cherbourgissa näyttäisi olevan huomattavasti nopeammat kentät kuin Thionvillessä…vaikka nopeuksiltaan ei ehkä ihan samaa tasoa kuin Lugano. Se tuonee helpotusta viimeistellä pisteitä nopeammin ja pelata enemmän omilla vahvuuksilla.

Eikö tuohon luovutukseen ole tullut siis mitään syytä? Emppu nyt itse ei ainakaan ole ilmoitellut, mutta eikö kukaan toimittajakaan ole asiaa kysellyt? Todella outo kuvio oli kyllä kaikkineen luovuttaa kaksinpeli ottelun ollessa vielä täysin auki, pelata tunnin päästä neluria normaalisti ja nyt taas uutta matoa koukkuun uuden turnauksen myötä.

1 tykkäys

En mä olettanut, että tuohon luovutukseen mitään jälkiselitystä saadaan. Olishan se vähän hassua, että matsista lähdetään ranteeseen vedoten ja matsin jälkeen jollekkin medialle seliteltäis jotain aivan muuta.

Tietysti mahdollista, että olis ollut joku ns. varotoimenpide jotain kipua vaikka ja sitten se kadonnut matsin jälkeen, neluri voitu pelaa normaalisti.

Mut kun sen tallenteen katsoo uudestaan, tuomari kysyy ensin Ruusuvuorelta “are you okay”, Emil tässä kohtaa kuvasta kadonnut jossain pyyheboksien tietämillä. Miksi tuomari kysyy näin, mitä siellä pyyheboksilla tapahtui? Tämän jälkeen vasta Ruusuvuori pyytää medicalia ja tuomari erikseen sanoo, että pitää odottaa penkillä. Sitäkään en ymmärtänyt, kyllähän Emil nämä proseduurit tuntee kuin omat taskunsa kokeneena pelaajana. Sitten tulee fyssari ja mitään hoitoja ei edes tehdä vaan matsi oli siinä. Tää ei vaan mene jotenkin sellaisen peruskaavan mukaan, vielä kun neluria pelas ilmeisesti ihan normaalisti noin tunti tuon jälkeen.

Mutta varmaan jää mysteeriksi koko setti ja vielä toistetaan se, että on mahdollista ettei tähän liity mitään erikoista. Mut välillä ne vaan omat anturit särähtää tietyistä pikku yksityiskohdista.

3 tykkäystä

Tallenteessa kuului “wrist”…sitä edelsi tilanne toisessa erässä 2-1 tilanteessa 40-30 Coricin syötössä ja seurauksena ässä ja tilanne 2-2…Emil vaikutti turhautuneelta kehonkielen perusteella. Vähän vaikutti myös siltä, että luovutus oli jo päätetty jo siinä hetkessä/aiemmin matsin aikana. Joku syy siihen vaan sanottu medical timeoutiksi. Rannetta ei kuitenkaan kovin pitkää siinä huollettu. Emilin viimevuotinen luovutus Khachanovia vastaan oli myös tuollainen pikaluovutus taisi olla silloin selkä, niin ei ainakaan silloinkaan käännetty kaikkia kiviä MTO:n toimesta. Molempia matseja yhdisti hidas syöttäminen alusta asti.

Ettei vaan pelaaminen alkanut maistumaan puulta? Toivottavasti ei, mutta ei se mahdollinen rannevaiva ole tervetullut tuohon nykyiseen yhtälöön.

Näin tuli pohdittua heti matsin jälkeen…kun tuo rannekuvio ei vaikuta järin uskottavalta tuohon tilanteeseen, eniten kiinnitti huomiota voimakas reaktio tuon ottelun viimeisen pelatun pisteen jälkeen ja ilme kasvoilla oli totinen.

Tuo ensimmäinen johtopäätös pelaaminen alkoi maistua puulta… alkaa jotenkin vaikuttamaan entistä uskottavammalta videosta kohta 6.00-6.05.

https://www.youtube.com/watch?v=F-hyXgr3M0k&ab_channel=WhatAshot

Sitten toinen puoli, joka kävi mielessä ettei haluttu antaa minkäänlaisia signaaleja yhdelle pääkiertueen pelaajalle pidemmällä tähtäimellä. Se lienee sitten vähän isompi kokonaisuus…esim. minkälaisiin ratkaisuihin turvautuu otteluiden kriittisillä hetkillä jne. Alusta asti hidas syöttäminen antoi jollain tavoin kasvot poistua ottelusta pois. Toinen juttu näyttikö se sitten riittävän uskottavalta jokaiselta varmaan löytyy joku mielipide asiaan.

1 tykkäys

Huomenna ti Prihodkoa vastaan toisena otteluna yklöskentällä, klo 11:30 alkavan ottelun jälkeen.

2 tykkäystä

Tänään keskuskentällä päivän kolmantena matsina, kun pelit alkaa klo 12. Vastassa 24v. Gauthier Onclin BEL (ATP 212). AO:ssa karsi pääsarjaan ja voisi myös mainita, että valmentajana Steve Darcis. Muuten paras saavutus on CH-finaali ja 3kpl M25 -voittoja.

1 tykkäys