Tarina tosiaan kertoo, että Ricci vaatii Ruusuvuorelta enemmän treenikentällä kuin mitä mies oli lopulta valmis antamaan.
Sekä Ruusuvuoren että Virtasen kohdalla on noussut esiin se, että haluaisivat nauttia enemmän ja kentällä pitäisi olla kivaa/hyvä fiilis. Toki ymmärrän sen, että jos treeni maistuu puulta ja kentällä lähinnä ottaa pattiin, niin varmasti vaikuttaa tekemisen tasoon.
Heliövaaran kohdalla on aina fiilis, että Harrilla on voimakas halu ja palo jatkuvasti kehittyä, analysoida ja tulla paremmaksi pelaajaksi. Ruusuvuoren ja Virtasen kohdalla ollaan enemmän kuulopuheiden varassa, mutta se vähän mitä on itse kuullut alan ihmisiltä, niin tarvittaisiin vielä vaihde lisää siihen perusarkeen.
E. Tämäkin on tullut aiemmin mainittua, mutta Virtasen kohdalla opinnot päättyi peruskoulun jälkeen, Ruusuvuori taisi saada lukion suoritettua. Jos ammattilaisura jää vähän piippuun, niin nykyiset pesämunat ei lopulta hirveän pitkälle kanna. Toivottavasti pojilla on takaraivossa jonkinlainen plän b. Tai no, Emil on nyt saanut pari miljuunaa pankkiin, että tuolla jo pärjää kun nuukasti elää…
Joo tennis on armoton laji ja Emilillä on nyt melkoinen vuori kiivettävänä. Kyllä näitä ongelmat selättäneitä ja takaisin huipulle palanneita pelaajiakin löytyy, joku Mischa Zverev kävi välissä 700+ rankingissa ennen kuin palasi top-30 pelaajaksi. Vastaavasti jokaista tuollaista tarinaa kohden löytyy aina kaksi jotka ovat hävinneet top-100 listoilta ikuisesti.
Niin, ei sinne top sataseen pelkillä lahjoilla kävellä, edes yks napsu pois pelistä niin tulokset on mitä on. Emilin kohdalla huolestuttavaa se, että kolme kuukautta kohta takana ja peli ei näytä näin perustallaajan silmiin yhtään sen paremmalta mitä se oli Teneriffalla helmikuun alussa.
Varmasti jotain pelillisiä nyansseja löytyy mitä TennisAce onkin pitkin kevättä esiin tuonut, mutta kuitenkin tuloksellisesti tää on ihan täysi pannukakku nyt menossa. Ei sitä vaan voi loputtomiin vetää sitäkään linjaa, että “no kokeilee nyt tarpeeks kauan niin ehkä joskus sitten”, rankingit on armottomat tässä lajissa.
Tuli viime kaudella kirjoiteltua, että PR ei ole mikään tutustumisjakso takaisin ammattilaisen arkeen vaan puhdas kädenojennus minkä aikana pelaajalle annetaan mahdollisuus palata takaisin tasolleen. Ei Ruusuvuori ainoa ole kellä ei homma toimi paluun jälkeen vaikka kuinka yrittäis, näitä PR-pelaajia tuolta löytää helposti isomman kasan. Tosin Ruusuvuoresta poiketen valtaosa tekee paluuta jonkun fyysisen loukkaantumisen jäljiltä. Sitä jotenkin toivoo aina, että josko tällä kertaa tulis positiivisia signaaleja herran peliesityksistä. Mutta tänäänkin jäi aivan piippuun.
Se on tuo asennepuoli aina oma keskustelunsa. Harrista diggaan erittäin paljon, siinä on se kuuluisa voittajan asenne, vain paras kelpaa ja sitä kohti kaikki työ tähtää. Jos tulee epäonnistumisia niin sitten tulee ja ne käsitellään, mutta kuitenkin tulosurheilupelaaja henkeen ja vereen ja vain pokaalit tyydyttää. Molemmat kärkipelaajat kaksareissa on suoraan sanonut, että tää homma pitää olla kivaa. No joo, varmasti sitä pitää tavoitella et pelaamisesta nauttii. Mutta kun se ei vaan voi aina olla pelkkää hymyä ja läpändeerusta jos tavoitellaan isompia asioita.
Kyllähän se valitettavasti vähän tuoksahtaa siltä, että Otto ja Emil ovat ikäpolvensa kasvatteja. Omassa ikäluokassaan ehdottomaa eliittiä työmoraalin suhteen, mutta kun koko gaussin käyrä on siirtynyt some-kivakiva-äläalamuakomentaa-turvallinentila-kaikkimullehetinytvaivatta-suuntaan, niin vähän se näkyy siellä käyrän hännän päässäkin vaan. Se ihan viimeinen palava halu kiusata itseään pyrkiessä parempaan, joka tosiaan vielä Harrin sukupolvella on selkeämmin ja laajemmin mukana kuvassa, loistaa poissaolollaan. Me 90-luvun laman kasvatit, jotka suorastaan imemme energiaa Kaurismäkeläisestä masennuksesta, emme vain pysty ymmärtämään, miten mukavuudenhaluiseksi tämä nuori sukupolvi on mennyt.
Vaikka netflixin break point jäi aika lapaseksi, niin ekalta kaudelta jäi kuitenkin mieleen Runen offseasonin pätkä, jossa kävi aika hyvin ilmi se, että ei se kova treeni nuoren miehen mielestä mitään kivaa ollut, mutta totesi vaan, että muutkin treenaa yhtä lujaa. Tämä on se mitä huipulla vaaditaan.
Korona-aikana Thiem puolestaan totesi seuraavaa:
However, Thiem questioned why he should ease the burden on such players ranked lower than himself and said his donations would be better placed elsewhere in society.
“No tennis player is fighting to survive, even those who are much lower-ranked,” he said in an interview with Austrian outlet Krone. “None of them are going to starve.”
He added: “There are many, many players who don’t put the sport above everything else and don’t live in a professional manner.
“I don’t really see why I should give such players money. I’d rather give money to people or organizations that really need it.”
Thiem, 26, is yet to win a grand slam but has reached three major finals – most recently at this year’s Australian Open.
The Austrian has earned nearly $24 million in career prize money, according to the ATP.
“None of us top players got anything handed to us, we all had to fight our way up. I don’t have the guarantee in any job that I will do well and earn lots of money,” he added.
Harrilla on myös perspektiiviä työelämästä ja koulutus taustalla, jos nelinpeliura ei olisi lähtenytkään. Paineeton tila siis.
Nuoremmilla jannuilla tilanne on se, että nyt on tehtävä loppuelämän kassa tahi palattava koulun penkille/jakamaan palloa Taliin. Emppu on tässä huomattavasti paremmassa tilanteessa, vieläpä kun raha ja kimallus ei tunnu olevan yhtä iso motivaattori hänelle.
Onko tilanne realistisesti se, että Emilillä on jäähyväiskiertue ja ura paketissa, kun PR-status loppuu?
Ainoastaan, jos jotenkin ihmeen kaupalla kaikki panokset on asetettu PR-entryyn, peli natsaa ja tähdet ovat kohdallaan myös arvan suhteen noissa pääkisoissa ja menestystä sieltä tulisi, ura voisi jatkua kohti parempaa huomista omalle maksimitasolle.
Terävimmän kärjen takana lomaa ei ole varaa pitää. Miksi urheilun pitäisi tuntua koko ajan kivalta, outo ajatus? Hyvä jos tuntuu USEIN tai AJOITTAIN kivalta treeneissä ja sen jälkeen mutta ei kai se KIVA fiilis ole mikään tärkein määre. Kivasta tulee suomenruotsalaisten rapujuhlat mieleen.
Emilin alasarjan kisat vaikuttavat vain treenipelailulta. Pistekertymä niistä on pieni ja ympyrät toista mihin Ruusu on tottunut.
Tässä vain odotellaan vääjäämätöntä tämänhetkisen tilanteen pohjalta.
En tiedä voiko tuota ihan paineettomaksi tilanteeksi kutsua : ) Mutta perspektiiviä oikeista töistä on, todetakseen että pelaa mieluummin ammatikseen tennistä kuin pyörittää excel-sulkeisia.
Mutta kyllähän tuossa tietysti nykyisellään erilailla on paineita, uhrauksia on tehty paljon, varsinkin kun kotona on puoliso ja kaksi pientä lasta. Joten kyllä tuossa varmasti on ollut paine menestyä ja tehdä tiliä, muuten uhraus olla pois kotoa on melkomoinen. Onneksi hyvin on lopulta mennyt ja käteen jää ihan mukava pesämuna. Sekä tietysti ATP-eläke.
Varmaan löytyy helppoja hommia, mutta ongelma taitaa näillä entisillä huippu-urheilijoilla olla tylsyys. Kun urheilijana elämä on ollut täynnä lähes päivittäin adrenaliinia ja huikeita kokemuksia, ei sitä taviksena oikein saavuta mitenkään. Perinteisesti on tartuttu pulloon, jotta elämä alkaisi taas tuntua jollekin, mutta se ei taida nykynuorisolla olla muodissa. Luin kirjan suomalaisista olympiavoittajista kautta aikain ja aika moni niistä joi lopulta itsensä hengiltä.
Juoksija Jukka Keskisalo sanoikin suoraan jossain haastattelussa myytyään muutaman kuukauden lenkkareita Joensuun Intersportissa uran loppumisen jälkeen, että tavallisen ihmisen elämä on niin ahdistavan tylsää, että on pakko tehdä paluu, vaikka paikat ei meinaa kestää. Ja näin se varmaan on.
Joten ehkä Emilille olisi nyt hyväksi laittaa äkkiä tennisrukkaset naulaan ja valmentaa varakkaita möhömahoja seuraavat puoli vuotta. Eiköhän se ammattilaisuran vaatima työnteko alkaisi kummasti taas maistumaan, jos se nyt siitä on kiinni ollut. Arvailuahan tämä vaan meillä on.
Aivan totta ja pätee varmasti kaikkeen missä adrenaliinia saa kokea yhä uudelleen.
Mutta yhtä tylsää varmaan se tuotantotalouden excelien nysvääminen jossain toimistolla.
Oli lähinnä tämä toimeentulonäkökulma ja paineettomuus siihen liittyen pointtina.
Mä en vaan silti ymmärrä, että mikä Emilin ajoi henkiseen umpikujaan?
Nyt haen tässä enemmän sitä kulmaa mitä julkisuuteen olisi hyvä tuoda. Varsinkin nuorille tennistä pelaaville. Niitä varjopuolia tai syy/seurauksia henkiseen romahdukseen.
Vai onko tässä henkisen umpikujan syynä sittenkin Ricci ja taustatiimi? Yhteistyö missä Emilin potentiaalin ulosmittautuessa lyötiin allin ja loppupeleissä puuro paloi kokemattomalla nuorella miehellä pohjaan.
Harmittaa kyllä valtavasti, ettei tästä tilanteesta ole edes tihkunut mitään speksejä.
Mutta vähän piippuun jääneen ammattilaisuran jälkeen haluatko edelleen roikkua tennishalleilla 12 h päivässä ja unohtaa sen vähänkin sosiaalisen elämän? Huonoja esimerkkejä kyllä riittää. Kyllä se varmasti jonkinlaista painetta aiheuttaa, kun tulokset junnaavat ja laskut silti juoksevat ja tämä on se ainoa turvaverkko, johon voi luottaa.
Työajat ovat silloin, kun muut ovat vapaalla ja vapaa-aika, kun muut ovat töissä. Päälle vielä kilpailut ja reissut viikonloppuisin. Aika haastavaa sovittaa perhe-elämää ja jotain omia vapaa-ajan kiinnostuksen kohteita. Mutta se olkoon eri keskustelun aihe.
Oma veikkaukseni viime vuoden umpikujasta on se, että kova päivittäinen työ ja valmentajan vaatimustaso oli vain liikaa. Siihen päälle menestymisen paineet, kropan oireilut. Aika monella läikkyisi yli. Kaiketi valmentajalla oli myös oma kunnianhimo ja haaveet. Nyt haetaan letkeämmällä otteella ja toivotaan, että peli löytyisi luomuna. Voi olla, että olisi onnistunut silloin männävuosina, kun kaikki ei ollut niin kliinistä.
Tuo on aika vanhanaikainen ja ahdas käsitys ja väärä sellainen.
Töitä on monenlaisia ja jos vähän katsot ympärillesi, työaika ei ole monillakaan ma-pe 8-16. Hyvin harva myöskään kruisailee elämäänsä vakkaripaikassa näin vaikka olisi tavoitteena.
Ei edes sellaisissa töissä, joissa perinteisesti on ollut näin.
Meillä ei olisi esimerkiksi yhtään sairaanhoitajaa tai lääkäriä, ei ainakaan perheellistä tuolla asenteella. Eikä nykyään paljon muutakaan.
Henkiseen burn outtiin voi ajatua monella tapaa. Luettuani Agassin kirjan mietin sitä, että onko kovinkaan monen ammattilaisen oma aito unelma olla maailman paras tai edes tennisammattilainen vai onko se ollut vanhempien unelma, jota on kiltisti noudatettu ja itse vanhempana tuntuukin, että eihän tämä nyt ole se elämä mitä haluaakaan. Käytännössä kaikkien ammattilaisten osalta työtä on tehty alakouluikäisestä asti joka päivä ja uhrauksia ”normaalista” elämästä on valtavasti. Gloria on varmasti kaukana alemman tason ammattilaisten arjesta ja siinä varmasti pohtii muita vaihtoehtoja viettää nuoren aikuisen elämää.
Ruusuvuori löytyy muuten Prahan karsintalistalta et sinne sit varmaan, vaikka suuremmalla todennäköisyysprosentilla olisi voinut Italiassa päästä jonon kautta pääsarjaan
Tuo siis se 5.5. viikko, karsintojen eka kierros todennäköisesti 4.5.