Maailmalla tapahtuu, joka on valitettavaa, mutta ajatus virtaa juuri nyt, niin kirjoitan tämän viestin.
Lähi-Idästä kannetaan rahaa saaveissa melkein Happy Slamin voittoa vastaava määrä. Harri maksaa tuloistaan ansiotuloveroja merkittäviä määriä, joka on ehkä hieman poikkeuksellistakin laajemmassa kuvassa (suomalaiset urheilijat).
Sukelletaan hieman verotermien etymologiaan. Ansiotulovero, ansainta, ansio; rahana tai luontaisetuina saatu tulo, palkka. Kuka siis on Harrin työnantaja. Varmaan voisi argumentoida, että ATP.
Pääomatulo; eli ansainta perustuu pääomaan ja urheilijan tapauksessa inhimilliseen sellaiseen. Jos miettii Harrin tarinaa, niin pääomaa on kartutettu pienestä pitäen, joka toki on ihan tavallinen kaava urheilijalle. Kun Harrin kaksariura päättyi, niin pääomaa ei kuitenkaan menetetty, vaikkakin liiketoiminta päättyi. Kaikki Harria seuranneet tunnemme käänteet hänen elämässään ja sen valtavan henkilökohtaisen kasvun, joka mielestäni on osa nykyistä menestysreseptiä. Tarina on todella inspiroiva ja jopa koskettava!
Vuoden urheilija ja äärimmäisen hienon esimerkin näyttäjä on päättänyt valita verotuksensa poikkeuksellisella tavalla. En osaa arvioida kuinka paljon vähemmän nettotuloa on kertynyt, mutta väittäisin asian olevan näin, sillä niin moni urheilija on yhtiöittänyt oman liiketoimintansa.
Aiemmin toisessa viestiketjussa joku vertasikin ammattiurheilua, etenkin yksilölajeissa, liiketoiminnan pyörittämiseen ja yrittämiseen. En siis itse katsoisi ollenkaan kieroon, mikäli Harrikin päätyy myöhemmin tähän ratkaisuun.
Jos valinnan tarkoitus on osoittaa tukea ja uskoa suomalaista yhteiskuntaa kohtaan, niin kyllä Harrin pisteet jotenkin edelleen ainakin omissa silmissä nousee. Hieno mies!