Hyvä, jos Lloyd on saanu opetettua tyttöystävälleen tennisetikettiä ![]()
![]()
![]()
Harri on varmaan se joka eniten tuolla huutelee c’monia joka varmaan voi mennä monilla vastustajilla hermoihin tai nostaa ärsykkeitä. Ja vaikka tämä nyt olikin etikettien vastaisesti kentän laidalta niin ei sekään tosiaan uusi asia ole. Molemmat eri tavoin henkistä psyykkaamista. Lloydin tyttöystävä tosin sanoi tuon kaksoisvirheen jälkeen ei ykkösen ja kakkosen välillä.
Kysymys on ajotuksesta, jos huudellaan ykkösen ja kakkosen välillä tai juuri ennen vastustajan lyöntiä, niin kyseessä on häirintä. Pelkkä kaverin kannustus ei täytä häirinnän kriteereitä… ois kiva nähdä uusintana tilanne, josta Harrille tuomittiin “hinderance”… niin ja toisaalta Harryn rystylyönnistä, jossa vastustajat huusivat “yes” ![]()
![]()
![]()
Harrin peli neljäntenä kentällä 2. Kolme kaksaria ennen, joista viimeisenä Bublik sopivasti lämmittelypelinä. Pelit alkavat klo 13
Hankala sanoa, että kuinka luettu tuo uutinen lopulta on ollut eri alustoilla tuo, mutta lopulta kävi niin että maikkarin lisäksi IS, Iltalehti ja HS kaikki uutisoi asiasta. Siinä on jo aika kattavasti potentiaalista lukijakuntaa valtakunnallisella tasolla. Harrilla ollut tähän asti hyvin puhtoinen brändi, mutta tavan lukijalle tuo voi särähtää ennen kaikkea huonona käytöksenä, varsinkin kun huudon kohteena oli nuori nainen.
Se että asiaa ja yksityiskohtia ei avata julkisuudessa ei yllätä, mutta saa nähdä onko Harri täysin immuuni moiselle negatiiviselle julkisuudelle. Ja onhan tuossa mahdollista, että välit meni poikki Glasspooliin, joka ollut kiertueella kuitenkin yksi Harrin parhaista ystävistä. Ei olisi ensimmäinen kerta kun kentän ulkopuoliset asiat vaikuttavat selvästi peliesityksiin.
Yleensähän tuo on kirjoittanut kisa/matsiennakon, mutta tällä kertaa sellaista ei ilmestynyt. Katsotaan kuuluuko matsin jälkeen mitään.
Heather Watsonista jäi aika sympaattinen kuva, kun aikanaan Henkan kanssa pelasi. Mahtaakohan tämä nykyinen Glaspuulin nainen olla joku instapeipe, jolle oma vartti julkisuudessa on tärkeä asia? ![]()
Ei ole ig-tili daamilla ainakaan julkinen, että sellaisen instagram-julkisuutta hamuavan persoonan voi unohtaa.
Tuossa katselin Glasspoolin instagramia, siellä on kuvia Harrin ja Lloydin yhteisiltä ajoilta joten mitään verivihollisia eivät liene, muuten olisi varmaan Harri kadonnut albumeista
Mukava, että jaksat tutkia. ![]()
Pelaajien instagramit välillä ihan hauskoja ja vois sanoa et valtaosalta sinkkujen top satasesta sellainen löytyy ihan julkisena. Osa tuntuu käyttävän alustaa pelkkänä PR-puolen buusterina mut jotkut on vähän hassuttelijoita, Max Purcell tulee ekana mieleen tälläisenä vähän mustan huumorin viljelijänä.
Harri uuden managerin myötä ruvennut enemmän instagramia hyödyntämään, tasaisena virtana sinne tavaraa nykyisin tippuu. Pattenilta myös tili löytyy mut ei näytä yhtä aktiivinen somettelija olevan kuin tiimiläisensä. No Harrin postauksista varmaan osa ajastettuja promojulkaisuja, mut selkeästi haisteltu et sosiaalinen media on isossa roolissa kun puhutaan pelaajan henkilökohtaisesta markkinoinnista ja PR-puolen imagosta.
Niinkö? Yllättävää. Itse olen ollut vähän eri käsityksessä. Onhan miesten arvomaailmojen välillä jo valtava ero vs. Harri-Henry. En usko, että Lloyd koskaan hyväksyi Harrin päätöstä jättää Wimbledon väliin lapsensa syntymän vuoksi.
…asiahan oli selvitetty pelin jälkeen, et tuskin välit on menny poikki, eikä siihen mitään syytä ois ollukaan. Jos joku vastustajan boksissa käyttäytyy huonosti toistamiseen, niin kyllä siitä voi sanoa ja keskustella/selvittää asia vastustajan kanssa, ettei se toistu enää kolmatta kertaa.
Uskoisin, että Lloydkin ymmärsi asian ja se on nyt selvitetty, kun kerran Harri niin sanoo.
![]()
![]()
![]()
Joo, tai koko nelikko on ollut hyvää pataa keskenään. Viimeksi pari viikkoa sitten Patten totesi jossain podcastissa, että jos pitäisi lähteä road tripille, niin autoon tulisi Harrin lisäksi Lloyd ja Julian. Ja onhan Harrikin maininnut asiasta muutamassakin eri yhteydessä.
Samaan aikaan toki todettava, että kun puhutaan kilpaurheilusta, niin siellä on nelurikentällä neljä erittäin kilpailuhenkistä kaveria, joten kierrokset on helposti kovat. Pattenkin totesi edellä mainitussa podcastissa, että on nähnyt useammankin peliparin, joiden välit ovat menneet lopulta täysin poikki.
Sinänsähän nuo sosiaaliset suhteet on kiertueella varmasti haastava homma, sillä treenikaverit ovat samaan aikaan myös ne pahimmat kilpakumppanit. Eli pitää pystyä operoimaan myös niin, että tarpeen mukaan löytyy hyviä harjoitusvastustajia, ja että itse olet korkealla listalla hyvänä tyyppini/hyvänä pelaajana kun tuolileikki uuden parin suhteen lähtee jossain kohtaa pyörähtää käyntiin.
En ollut ollenkaan tietoinen! Kiitos kun valaisit asiaa ![]()
Jep, Lloyd ei vaikuta todellakaan miltään ruudinkeksijältä, taisi Harri opettaa sille englantiakin. ![]()
WTA-matsit pelattu ja Brooksby-Comesana alkutekijöissään sitten Harri.
Se Lloydin emäntä on malli- ja myös jonkunlaisissa nettiadvokaattihommissa.
Se milloin huudellaan ja mitä on vierasta joskus lajipiirien ulkopuolella mutta sidonnaista myös ympäristöön. Etelä-Amerikka/Balkan vs. Englanti ovat eri maata. Jos tuon takia alettaisiin yhteisiä voittokuvia poistelemaan netistä, niin kuulostaisi ihan päiväkodin hiekkalaatikolta.
Yliopistotenniksen “asema” varmaankin vakiintuu vaihtoehtoisena urapolkuna enemmän ja enemmän tulevina vuosina. Sen myötä kiertueelle ilmaantuu lisää pelaajia, joilta löytyy takataskusta muutkin paperit kuin pelkästään hallin kanttiinista saatu lounaskuitti. Valitettavasti meidän kaksinpelin keihäänkärki ei tosin ole koulutuksen voimaan luottanut…
Edellä mainitut nelurimiehet ovat yliopistopolusta kuitenkin varsin hyvä esimerkki, sillä Harri, Patten ja Glasspool ovat kaikki maisterismiehiä, Cashin kohdalla opinnot päättyivät kanditutkintoon. Glasspool suoritti maisteriopinnot samalla kun kiersivät Harrin kanssa maailmaa, Patten ja Harri puolestaan ennen tätä nykyistä uraansa. Pointtina siis se, että kyseessä kuitenkin ihan fiksuista kavereista, myös Glasspoolin kohdalla, joka vaan sattuu olemaan ihmisenä erittäin ujo (ja introvertti). Entisen valmentajansa mukaan yhteistyön kolmen ensimmäisen vuoden aikana ei meinannut pystyä suutaan avaamaan edes sen vertaa, että olisi tervehtinyt treenejä ennen.
Tämä selvä, vaikka maisterina itsekin voin sanoa, ettei koulutus välttämättä takaa älyn puolesta aina paljon mitään. Lonkaltahan tuon kommentin heitin ja ujous on hyvinkin uskottava perustelu kaverin luonteen kohdalla. ![]()
Lloydin isoveli on filmistara, et Lloyd ei oo varmaan pienenä saanu suunvuoroa kotosalla ![]()
![]()
Sinkkumiehet Darderi ja Comesana vastaan seuraavaksi, jotka kylvettivät Lammons / Withrow -parin MTB:n kautta.
Neljäntenä neloskentällä huomenna kvartsia, kaksi wta-peliä ja neluri ennen.
Jäävätköhän vastustajat treenailemaan neluria, kun molemmat putosivat kaksarista.
Ehkä saattaa menestys kiinnostaa nelurissakin ja kenttiä lyömiseenkin voi saada helpommin?