Harri Heliövaara - Wimbledon-mestari

Se on 22 erää putkeen, tuloksellisesti täyttä dominointia ja kukaan ei mahda yhtikäs mitään.

Siellä kaatuu kaikki rankingista viis eikä tee edes tiukkaa, tässäkään kisassa ei ole tie breikkejä tarvittu kun hommat ratkotaan aiemmin.

Tuoksuu kotisohvalle saakka niin vahva HH:n momentum koko nelurimaailmassa, että se ansaitsee palkintonsa ja tonnipytyn huomenna. Tietysti mikäs sen parempaa kuin suora 2-0

2 tykkäystä

HH:n finaali huomenna Stadion kentällä ensimmäisenä klo 18.30.

1 tykkäys

Toisessa semissä Bolelli/Vavassori voitti ekan erän 6-3, vastassa Arends/Smith.

HH:n piste-ennätys on 8060 pts viime vuoden RG:n aikoihin…Nyt livetilanteessa 6900 pts. Tuolla ennätyspistemäärällä irtoaisi nykyhetkessä sijoitus 4T.

Bryanin veljeksiltä löytyy 2014 alussa ainakin 14960 pts.

2 tykkäystä

Eihän tuon parin ennätyksiin ole kellään nykypareista mitään jakoja, Bryanien osalta nelinpeli pelattu läpi paitsi kalenterislämi jäi uupumaan. Siinäkin päästiin suht lähelle, kaudella -13 homma kaatui US:n semitappioon. Muutenkin kenttä nykyisin sen verran avoin et isommat pystit tuntuu jakautuvan tasaisemmin eri puolille.

Yksi Bryanien oma rekordi teoriassa HH:n hyppysissä jos dominointi jatkuisi vielä tästä eespäin vaikka kesään asti: Jenkeillä parhaimmillaan 11 pyttyä saman kauden ajalta. Jos HH tänään vie Miamin, neljä kasassa ja kautta karvan alle kolmannes ehkä pelattuna eli ollaan hyvässä tahdissa.

Googlen tekoäly sanoo, että Bryaneilla pisin voittoputki olisi 25 matsia. Eli HH on melkein puolessa välissä, voihan tuotakin tavoitella. :grinning_face:

2 tykkäystä

Tuo 25 näyttäisi tulevan 2013 vuonna: Madrid, Rooma, RG, Queen’s Club, Wimbledon tittelit sekä Montrealin avauskierroksen voitto.

Taitaa olla pistemäärällisesti teoreettinen maksimi 20500 pts, jos voittaa ATP-finaaliturnauksen puhtaasti, kaikki GS:t, 9x Masters ja siihen kylkeen 4x ATP-500 titteliä.

Jos tänään tulee voitto, niin HH nousee rankingiin T-5.

Tällä massakauteen lähtiessä sen verran merkitystä, että HH:n seed turnauksissa olisi Glasspool(4)/Cashin(7) yläpuolella.

Silloin pääsisi kakkossijoitetuksi turnauksiin, joissa Granollers/Zeballos mukana, jolloin välttäisi espanjalais/argentiinalaisen parin ennen finaalia.

Tämä vaikuttaisi ainakin Monten kaavioon.

E. kiitos Footfault

1 tykkäys

Nousevat edelle jo siksikin, että Cashin ranking olisi tuon voiton myötä 7.

3 tykkäystä

Vissiin, jos sattuisi joskus olemaan tasatilanne combined rankingissa, niin se katsotaan sen eduksi jonka tiimin pelaaja on korkeampi ranking…Esim. 3+7 on vahvempi kuin 5+5…Tuo toki ei vaikuta tuossa edellämainitussa tapauksessa.

1 tykkäys

Bolelli/Vavassori ottelu oli eräällä tavalla paljastava, miksi HH:lla ei ole mennyt nuo P-Amerikan reissut ihan putkeen sekä Shanghai ei ole ollut helppo myöskään. Viime vuonna Shanghaissa sai hiukan anteeksi, kun sai iltamatseja käsittääkseni useita.

1 tykkäys

Ja sittenhän se on projektirankingien aika. Mielivaltaisesti valittu Top11 (näistä on jonkin verran matkaa seuraavaan useimmilla listoilla), ja porukkahan pysyy samana kunnes Salisbury menettää US Openin pisteensä.

18.5. Rooman jälkeen

1. Skupski 7890
2. Zeballos 7250
3. Granollers 7160
4. Cash 6600
4. Glasspool 6600
6. Heliövaara 6180
6. Patten 6180
8. Salisbury 5260
9. Bolelli 4190
10. Vavassori 4190
11. Harrison 4095

8.6. Roland Garros’n jälkeen

1. Skupski 6600
2. Cash 6420
2. Glasspool 6420
4. Heliövaara 5820
4. Patten 5820
6. Zeballos 5250
7. Granollers 5160
8. Salisbury 3880
9. Vavassori 3690
10. Bolelli 3600
11. Harrison 3375

13.7. Wimbledonin jälkeen

1. Skupski 6240
2. Heliövaara 5280
2. Patten 5280
4. Zeballos 4530
5. Granollers 4440
6. Cash 3760
6. Glasspool 3760
8. Salisbury 3430
9. Vavassori 3390
10. Bolelli 3300
11. Harrison 3285

17.8. Cincinnatin jälkeen

1. Heliövaara 5190
1. Patten 5190
3. Skupski 5100
4. Granollers 4440
4. Zeballos 4440
6. Harrison 3060
7. Vavassori 2800
8. Bolelli 2620
9. Salisbury 2470
10. Cash 2400
10. Glasspool 2400

7.9. US Openin jälkeen

1. Heliövaara 5190
1. Patten 5190
3. Skupski 3810
4. Harrison 3060
5. Vavassori 2710
6. Bolelli 2530
7. Granollers 2440
7. Zeballos 2440
9. Cash 2400
9. Glasspool 2400
11. Guinard 2185

Harrin ja Henryn nousu ykkösiksi viimeistään loppukesästä vaikuttaa edelleen lupaavalta. Cashin ykköstoiveet lähiaikoina taas lepäävät aika lailla hyvän massakauden varassa. Sen aikana toki Harrilla ja Henryllakin jo hyvät mahdollisuudet

4 tykkäystä

Olishan se jees mikäli jo RG:ssä aukeaisi joku realistinen sauma, muutenkin kuin kisavoiton kautta.

Hetken ollut tämä ykköspallikalkulointi tauolla, mukava päästä hiljalleen sitä taas jännittämään.

Heliövaara/Patten kärjessä myös oletetusti kovan alkukauden jälkeen. Kuuden kärkiparin osalta hieman voittoprosentteja:
Heliövaara/Patten 90%
Bolelli/Vavassori 77%
Granollers/Zeballos 76%
Arevalo/Pavic 63%
Glasspool/Cash 59%
Krawietz/Puetz 54%

2 tykkäystä

Vaikka spekulointi on aina mukavaa, en tiedä, onko kovin mielekästä pohtia US Openin jälkeisiä listoja vielä. Tässä välissä on kuitenkin 3 GS‑kisaa, 5 Mastersia sekä liuta pienempiä turnauksia. Jaossa on varmaan yli 13 000 pistettä, eli kuka tahansa, joka onnistuisi viemään sen potin, nousisi ykköspaikalle ihan riippumatta siitä, mitä muut tekevät. Toki se olisi aikamoinen voittoputki. :slight_smile:

Mutta Monte Carlo – Madrid – Rooma ratkaisee aika paljon ennen RG:tä. Jos pisteet menisivät sopivasti ristiin, meillä saattaa olla sellainen tilanne, että kun RG alkaa, jopa viisi paria voisi voitolla nousta ykköseksi. Tai jos RG:n voittaisi yllätyspari, parilla Masters‑voitolla ennen sitä ja ykköspaikka olisi jo aika lähellä. Paljon pisteitä on siis jaossa seuraavien kahden kuukauden ajan. Toivotaan, että HH saisi ainakin yhden jättionnistumisen, niin RG:ssä voisi taas jännittää, miten käy ykköspaikan suhteen.

3 tykkäystä

Pohtimisen mielekkyydestä en tiedä, mutta itselleni on mielekästä laskeskella noita, ja laitan sitten tännekin kiinnostuneille. Joku täyttää ristikoita, joku katsoo kaiket illat telkkaria, joku on kehittänyt tennistilastoista itselleen kummallisen harrastuksen.

Ennusteitahan nuo eivät missään nimessä ole, kun esim. US Openin jälkeiseltä listalta puuttuu lähes koko massakausi ja koko ruohokausi. Sen tuo toki kertoo, että kaiken mennessä nappiin Harrin ja Henryn ykköspaikka on täysin mahdollinen ilman yksittäisiä supersuorituksiakin. Massakausi on tietenkin todella tärkeä…

6 tykkäystä

Kyl se mulle ainakin on ihan käypää dataa nähdä pistekehityksiä eri kisatolppien mukaan vaikka mentäis puolen vuoden päähän.

Siinä kuitenkin näkee, millaisia eri parien pistekehityskaaret on ja kellä milloinkin on isommin painetta pelissä puolustaa pisteitään. Ei tarvii erikseen käydä ATP:n sivuilta kalkuloimassa pari kerrallaan kun kaikki samassa listassa.

Eihän se nyt ajankohtaista ole miettiä vaikka Wimbledonin jälkeistä aikaa, Wimbledoniinkin on vielä pitkä matka. Mut kuitenkin antaa sellaista isompaa perspektiiviä et missä niitä iskun paikkoja olis ja missä taas pisteiden kerääminen on isomman kiven alla.

6 tykkäystä

Kiva että noita tänne raportoit! Tilastoharrastus on hieno harrastus. Ja kaikenlainen spekulointi urheilun suola :slight_smile:

2 tykkäystä

Näkeehän noista nopeesti ja helposti tilanteen ja suunnan mihin ollaan menossa, jos sama meno jatkuu. Niitä pitää lukea kuitenkin sen mukaisesti ja suhtautua spekulaationa ja niin kuin tilastoihin tulee suhtautua. Mites se menikään: vale, emävale… tilasto :blush:
ATP-veikkaukseen ois ollu hyvä heitto laittaa tehtäväksi veikata milloin HH nousee ranking 1:ksi! :tennis::blush::+1:

1 tykkäys

Harrin massakauden ohjelma löytyy sen kotisivuilta, mitään yllätyksiä ei sisällä.
Käytännössä identtinen ohjelma viime kauden kanssa RG + tonnit + Barcelona + Hampuri.

Barcasta viime kaudella vetäytyivät Henryn vatsalihasvamman johdosta, toivottavasti tällä kaudella ei ainakaan terveystilanteen takia tarvitse mitään skippailla. Tietysti jos tässä menovaihde jatkuu yhtä rajuna ja alkaa vaikka irtoamaan MC:n finaalia / Rooman finaalia niin sitten noi 500-kisat ehkä pieni kysymys.

1 tykkäys

Harrista 8 sivun juttu Talouselämässä, 4 sivua kuvia ja 4 sivua tekstiä: “Syvällä sisimmässäni olen varman päälle pelaaja. Tennistermein tuuppari.”
Jutussa käydään läpi tennisuraa, tulevaisuutta, palkintorahoja ja sijoitusstrategiaa. :tennis::blush::+1:

2 tykkäystä