Ilmeisesti joku taho on jälleen provosoitunut tilastotieteestäni. Pahoitteluni siitä.
Olen kuitenkin pitkälle samaa mieltä siinä, että nimenomaan laajuutta tarvitaan. Tilastojani ei tarvitse lukea täysin mustavalkoisesti.
Toki löytyy aina keskiarvoja rikkovia poikkeuspelaajia, jotka nousevat aikuisena koviksi ammattilaisiksi, vaikkeivat olekaan kulkeneet perinteistä huippupelaajan urapolkua. Jos vain oma tahto on riittävän suuri, niin mahdollisuuksia varmasti on. On paljon esimerkkejä tasokkaista ammattilaispelaajista, jotka eivät olet tehneet merkittävää junnu-uraa kansainvälisesti. Varsinkin isoista tennismaista näitä löytyy, kuten Ranskasta ja Saksasta. Myös muutamia ruotsalaisia noussut esim. ATP-dubbelikiertueelle tienaamaan miljoonia, vaikka olivat junnuina 18 vuotiainakin G4-tasollakin alkukierroksilla hävinneitä. Miksei siis Suomellakin joku päivä tälläinen pelaaja löytyisi.
Asia erikseen ovat sitten kansalliset junnut, jotka eivät edes tavoittele ammattilaistatusta tulevaisuudessa. Tälläisistä pelaajista voivat kirjoittaa muut tahot palstalle jos haluavat, itse en kuulu penkkiurheilijana heihin.
Minkä perusteella teet päätelmäsi, että ketkä pyrkivät ammattilaiseksi? On lukuisia pelaajia kenellä ei ole varaa muuttaa ulkomaille treenaamaan tai maksaa kalliita treenimaksuja JNTA:ssa mutta pyrkii silti ammattilaiseksi. Kun puhutaan muutenkin alle 18 ja varsinkin alle 16-vuotiaista, on täysin mahdotonta sanoa ketä oikeasti kiinnostaa tehdä tarpeeksi töitä noustakseen ammattilaiseksi. Reittejä on monenlaisia niin kuin itse totesit: jotkut menestyvät jo 14-vuotiaina, jotkut alkavat kiertämään ulkomaan kisoja vasta 20 vuoden tuntumassa ja jotkut menevät jenkkiyliopistoihin ja nousevat sieltä.
Toivon myös ettei viestejäni ymmärretä väärin. On todella hienoa, että Suomesta löytyy innokkaita tenniksen seuraajia, jotka jaksavat keskustella näistä tuloksista näinkin ahkerasti. Haluasin vain nähdä Suomen tenniksen seuraajilta ja etenkin valmentajilta enemmän avarakatseisuutta. Jos joku 13/14-vuotias pärjää ikäisissään hyvin, niin ei se vielä takaa menestystä seuraaville vuosille. Jotkut yksinkertaisesti kasvavat tuossa iässä muita ennen ja ovat heitä pidempiä ja vahvempia, mikä johtaa siihen että jotkut lupaavat pelaajat jäävät isojen poikien isojen lyöntien varjoon. Menestys on kuitenkin 95% kovaa työtä ja 5% lahjakkuutta.
Minusta aika loogista, että jos kirjoitetaan huippu-urheiluun tähtäävistä suomalaisista junioreista niin kyllähän siinä väkisin huomio kiinnittyy siihen kärkeen, joka pärjää tässä ja nyt.
Jos sitten ajatellaan, että terävimmän kärjen takana on monikymmen- tai satapäinen (?), kärjen varjossa kovaa treenaava joukko, niin mitenpä heistä nyt sitten kaikista voisimme keskustella ja spekuloida, että kukahan heistä on se yksi tai kaksi poikkeustapausta, jotka nousevat hiukan myöhemmin parrasvaloihin? Sieltä kun aikanaan ponnistaa niin kyllä tulee palstatilaa täälläkin, no worries!
Palstalle mahtuu uusia aiheita ja mielipiteitä ja monipuolisempaa keskustelua saa sitä itse luomalla. Sen eteen täälläkin tehdään hommia. Kiitos siis nykyisille kirjoittajille nykyisistä aiheista ja uusille tulevista . Toivottavasti keskustelu käydään yksittäisten pelaajien osalta kuitenkin peliesityksistä.
Eilinen ja sittemmin suljettu ketju oli asiaton, mutta asiallisesti käsiteltynä tämä on hyvä aihe. Suurin osa kovimmalle huipulle päässeistä on ollut myös kovimmalla juniorihuipulla. Ei kaikki.
Tässä yksi esimerkki pelaajasta, jolla ei ole junnukisoista singelin matsivoittoa korkeammalla kuin G4-tasolla ja ainoastaan yksi G5-kisavoitto.
Sama kaveri joka hävisi Tampereella 6-2, 5-0 johdosta, eli poikkeus, joka vahvistaa monta sääntöä.
Kroatialaisetkaan eivät ole koskaan uskoneet että hän pääsisi näin ylös.
Gilles Simon s.27.12.1984 on myös yksi esimerkki tasapaksusta junnupelaajasta, joka saavutti huikeasti jopa ATP-6 rankingin kaksinpelissä.
Simon aloitti viimeisen junnuvuotensa sijalta ITF-242, joka jäikin parhaimmaksi noteeraukseksi. Simon päätti junnu-uransa kymmenen ottelun tappioputkeen turnauksien avauskierroksilla. Hävisi muun muassa 2001 syksyllä lähes 17 vuotiaana G2-karsintojen avauskierroksella. Sai junnu-urallaan kaksi kertaa 30 pisteen potin. G5 voitto ja G4-finaali, molemmat vuonna 2001.
Simon hävisi Ranskan G5-kisan avauskierroksella vuonna 2000 Suomen Juri Barkoville 2-6, 2-6. Barkov s.20.2.1985, on siis kaksi kuukautta Simonia nuorempi. Ei mennyt Simonin vaisu junnu-ura pelkästään joulukuun syntymän piikkiin.
Paljon ollaan puhuttu David Ferrerin heikkolahjaisuudesta ja mies itsekin sanoi, että on kaikkien aikojen heikkolahjaisin top100 pelaaja. Mutta mitä tulee top10 pelaajiin, niin Gilles Simon tarpoi vielä junnu-uransa jälkeenkin 19v-kaudella vuonna 2003 futureiden karsinnoissa läpäisemättä niitä. Siinä David Ferrerinkin surkeus näyttää loistokkaalta tuon ikäisenä kun Simoniin vertaa.
Ketjun aihe siis pitäisi liittyä suomalaisiin junnupelaajiin. Mutta eiköhän nämä kansainväliset esimerkit anna uskoa myös kotimaan yrittäjille.
Täällä kyseltiin, että mistä teen päätelmäni että kuka pyrkii ammattilaiseksi ja kuka ei. Tuo oli terävä hyvä kommentti, eikä minulla ole tuohon sen suurempaa vastausta antaa. Suurimmaksi osaksi sen kuitenkin näkee tietyistä asioista. Mutta hyvä muistutus toki se, ettei kaikilla ole mahdollisuutta kiertää kansainvälisiä kisoja ja päästä parhaimpiin valmennusporukoihin. Mikäs sen makeampaa jos joku yltäisi joskus huipputasolle kaikkien näiden rinkien ulkopuolelta, mutta todennäköisenä sitä en pidä.
Jos saan yhden nimen nostaa esiin. Ilari Vesanen s.1999 on melkolailla saman tason junnupelaaja nyt 16-17 vuotiaana kuin muutamat brittidubbelistit olivat aikoinaan, jotka saavuttivat ATP-sijat 20-30 ja pelityylissäkin paljon samaa.
Kyllä juuri noita ulkomaalaisia esimerkkejä tarvitaan rohkaisemaan junnuja jatkamaan. Tiedän ihan liian monta pelaajaa, jotka ovat lopettaneet tenniksen pelaamisen/kunnolla treenaamisen jo lukioikäisenä tai aikaisemmin koska A. heitä ei ole huomioitu seuran harjoituksissa tarpeeksi koska valmentajilla ollut huono tapa “panostaa” vain yhteen tai kahteen pelaajaan ja B. he menettävät itse uskonsa jonkinnäköiseen ammattilaisuraan koska kokevat menettäneen jo toivon, kun “ei ole menestynyt tarpeeksi tähänkään mennessä”.
Minusta yläaste/lukioikä on vielä aivan liian varhainen heittää hanskat tiskiin varsinkin, kun ammattilaistenniksen keski-ikä on noussut huomattavasti kymmenessä vuodessa. Ja minun mielestäni, jos joku päättää lopettaa harjoittelemisen tuon ikäisenä, se on useimmiten enemmän valmentajan vika kuin pelaajan. Tottakai jokainen alkaa miettimään akateemista uraa tai jotain muuta vaihtoehtoa, kun keskustelupalstat ja koutsit kertovat rivien välistä, että nyt on jo liian myöhäistä. Sitten, kun ikää on 25 eikä vieläkään ura ole lähtenyt lentoon, niin silloin kannattaa jo ajatella toisia vaihtoehtoja. Mutta 25 on aika paljon enemmän kuin 16.
Uskon, että jos valmentajat ja kaikki muutkin “tennisvälittäjät” alkaisivat huomioimaan ja panostamaan suurempaan määrään pelaajia, niin Suomen yleinen taso nousisi ja saataisiin enemmän näitä ns. “lupauksia”. JNTA on tehnyt minusta hyvää työtä ja meillä on tällä hetkellä jo ihan ok määrä menestyviä junioreita, mutta koen että avarakatseisuudella ja monipuolisuudella saataisiin niitä vielä lisää. Jos joitain pelaajia voidaan valmentaa kädestä pitäen, niin miksi ei muitakin? Luulisi kaikkien tietävän, että 50:stä lupauksesta saa enemmän irti kuin 10:stä.
Samaa mieltä. Jos katsoo esimerkiksi ruotsin ITF-juniors kisoja niin siellä pelaajia karsintaan jonossa (ilman rankingia) on todella paljon enemmän kuin suomessa. Tuo on sitä laajuutta. Junnutennistä pitkään seuranneena voi sanoa että on surullista kuinka ITF ja Te-kisojen listat pienenevät vuosien kuluessa. Jos ulkomailta ei tule pelaajia niin kai silloin meidän suomalaisten kannattaisi mennä pelaamaan kisoja, eikä valittaa että on niin huono taso… (Esim Suomen TE kisojen karsinnat)
Mielestäni tuo Tennisk3ntän kommentti oli ihan hyvä info ja kaukana trollauksesta (en tosin tiedä mikä sinun määritelmäsi siitä on). Minä ainakin vain toin mielipiteeni esille niin kuin keskustelupalstalla kuuluu ja olisi mielenkiintoista saada sinultakin vähän persoonallisempaa kommentia kehiin eikä vain huomauttelua. Kerro toki miksi logiikka mielestäsi pettää.
Ps. lähestyn iässä jo 30:ä joten en itseäni enää ihan pojaksi kutsuisi
Minun mielestäni se on täysin ymmärrettävää, että jos esim. 16-vuotiaana huomaa tasonsa riittävän n. B2/B3/C1 -tasolle, saattaa haluta kokeilla menestymistä muulla elämänalueella kuin tenniksessä. Jos saman esimerkkipelaajan pitäisi vaikkapa MB/MA3-tasolla tai TE-16 kisan karsinnassa pärjätäkseen jaksaa painaa vaikkapa 8-10 treenikertaa viikossa täydellä teholla ja panostaa kaiken vapaa-aikansa lisäksi esim. 8.000-12.000 € vuodessa lajiin, se on aika kova panostus. Tuolla samalla ajalla ja rahalla kun voi tehdä paljon muutakin.
Sitä taas ymmärrän vähemmän, miksi niin monella pelaaminen ja harjoittelu loppuu kokonaan, kun kuitenkin on pitkäjäneteisellä ja tavoitteellisella harjoittelulla saatu varsin hyvä kansallinen pelitaso, paljon kavereita lajin parista ja homma olisi hyvinkin ylläpidettävissä parin tonnin vuosibudjetilla pitkälle eteenpäin. MB/MC-tason kisoja, sarjatennistä alatasoilla ja vaikkapa kisareissuja oman tasonsa mukaisiin kisoihin Pohjoismaissa luulisi olevan mukava jatkaa. Ja samalla voisi tarjota sparria ja kisavastusta niille kolme, viisi tai kymmenen vuotta nuoremmille junnuille joilla vielä siintävät ammattilaiskentät silmissä.
Väitän, että huomattavasti nykyistä useammasta pitkään pelanneesta ja esim. JGP-sarjan 10-16 ikävuosina läpi kisanneesta junnusta voisi tulla hyviä tuomareita, valmentajia, sparrareita ja kansallisia kisapelaajia, sekä yleisöä oman seuran liigamatseihin, futureihin ym. kisoihin. Aivan turhan harvasta kuitenkaan tulee, ja se on ongelma suomalaiselle tennikselle. Mielestäni näihin vaihtoehtoisiin pelaajapolkuihin voisi ohjata ja rohkaista enemmän ja heistä voisi kiinnostua seuroissa ja liitossa enemmän. Nyt kärjistäen sanottuna näyttää siltä, että ainoat kiinnostuksen kohteet ovat kansainvälisen kärjen tasoiset pelaajat ja rahaa seuroihin tuovat höntsääjät. Niiden välissä olevasta porukasta on lähinnä kiinnostunut pelaajien omat vanhemmat.
Jopa suomalaiset valmentajat ihmettelevät miksi osa paljonkin treenaavista junnuista ei halua kilpailla.
Itse olen jo vuosikausia peräänkuuluttanut täysiä karsintasarjoja kotimaan ITF/te kisoihin. Ja on meidän kisajärjestelmäkin pielessä kun välillä on pari kolmekin kisaa päällekäin kilpailemassa toistensa osanottajista ja välillä ei taas ole viikkokausiin tietyn tasoisille pelaajille skaboja lainkaan.
Jarkalla oli hyviä pointteja ja pitkälti tyhjensi pajatson siitä, mitä aioin sanoa.
Mikäli juniori ei pärjää Suomessa esimerkiksi jgp kisoissa, ei kansainvälisten kisojen kiertämisessä ole järkeä, jos ei ole masokisti.
Suomalaisessa tennisvalmennuksessa on paljon puutteita, mutta suurempi pula on todellisista lahjakkuuksista. Ja tässä varmasti se suurin lahjakkuuden laji on se, että jaksaa treenata. Ei voi syyttää valmentajaa, jos sisäinen halu puuttuu. Toisaalta, jos se on olemassa, niin huonompikaan valmentaja ei voi sitä tuhota.
Vaihtoehtoisia polkuja on urheilujärjestöjen toimesta mietitty paljonkin esimerkiksi kaikki pelaa -periaate yms. Onko sitten niin, että pettymys huipulle pääsemättömyydestä on nuorelle niin kova, ettei pelaamista halua jatkaa millään tasolla?
Samaa mieltä siinä asiassa, että rahaa ei kannata tuhlata 10 000€/vuosi jos junnua ei kiinnosta ammattilaiseksi pyrkiminen tai menestys on ollut varsin heikkoa. Mutta vastaan on ikävä kyllä tullut tilanteita, kun samalla harjoituskentällä on kaksi suurin piirtein samantasoista pelaajaa, joista kuitenkin vain toista valmennetaan kunnolla ja toiselle annetaan ehkä yksi neuvo tunnin sisään (jos sitäkään). Muutaman kuukauden päästä tämä toinen pelaaja kuka sai valmennusta kunnolla siirretäänkin kovatasoisempiin treeneihin samalla kun varjoon jäänyt joutuu polkemaan paikoillaan samoissa treeneissä. Ja ei siinä tarvita kuin alle vuosi niin kahden melkein samantasoisen pelaajan tasoero voi olla sellainen, että keskenäinen ottelu päättyisi 6-1,6-1. Tilanteessa on hienoa se, että toinen pelaaja on kehittynyt huomattavasti, mutta en nää syytä, miksei molempia oltaisi voitu valmentaa tasapuolisesti, jotta meillä olisi kenties kaksi parempaa pelaajaa? Suomi on pieni maa, minkä takia kaikkien pitäisi jakaa tietämystään kaikille, eikä pyytää muutamaa tonnia vuodessa extraa lisävinkeistä.
Ikävää jos tällaista on tapahtunut. Itselläni on enemmänkin kokemusta sellaisesta, ettei valmentaja ole kiinnostunut kenestäkään valmennettavastaan. On toki myös hyviäkin valmentajia, mutta ikävän harvassa.
Mun mielestä olisi tärkeämpää, että junnut voisi pelata enemmän keskenään viikkotreenien ulkopuolella. Tämä oli ennen hyvinkin yleistä ja toi hauskuuden lajiin. Kehittyminen tapahtui kuin itsestään, eikä vanhempienkaan lompakko keventynyt. Nykyään tämän mallin toteuttaminen taitaa olla mahdotonta.
Pelaajat kehittyy eri tavalla. Toinen oppii asiat nopeammin. Toinen vaatii enemmän ohjausta. Jollakin määrätyt asiat jo toimivat, jolloin toimivaa asiaa ei kannata muuttaa liialla “valmentamisella”, vaan harjoituksissa vain lisätään toistoja, automaatiota ja tempoa. Toisen kohdalla vaaditaan enemmän asioiden “vääntämistä rautalangasta”. Valmentamisen tulee olla yksilöllistä eikä kaikille samalla kaavalla, vaikka harjoittelevatkin samalla kentällä yhtä aikaa.
. Toivottavasti keskustelu käydään yksittäisten pelaajien osalta kuitenkin