M15 Kouvola, Vaasa ja Helsinki

Aleksi syötti 4-5 0-40, mutta onnistui pitämään*, sen jälkeen mursi 6-5, Otto mursi 6–6 ja sitten Otto vei tiebreikin 10-8.

3 tykkäystä

Katsoin striimiä ja molemmat pelaajat vaikuttivat tuskailevan selkeästi ollessaan kameran puoleisessa päässä. Kova tuuli oletettavasti syynä.

Tais olla Tb jo Aleksille 6-3 - ainakin 6-4…

Jep, Aleksi johti 5-2, Otto syötti ja kavensi 4-5, Aleksi piti 6-4:ään ja sitten Otto mursi 5-6 ja syötti ässän ensimmäiseen ja 6-6 puoltenvaihtoon. Kyllä siinä oli tarjolla erää Aleksille.

Turussa, Espoossa ja Lohjalla järjestetty myös aikanaan naisten ITF kisoja.

Totta. Muistan olleeni nykyisen rouva Federerin matsissa linjalla…

1 tykkäys

Onko Vaasan villeistä korteista kellään tietoa? 2002-syntyneet ATP-rankatut Iiro Vasa ja Aleksi Löfman varmaan ovat vahvoilla?

Ei niitä kannata ennen torstai-iltaa miettiä, silloin tulee vasta lopullinen lista.

Totta tuokin, mutta eiköhän osa korteista ole jo päätetty. Alkuperäisestä listasta katselin, että Vasat mahtuisivat todennäköisesti pääsarjaan, mutta Vaasan ykkösvaihtoehdoksi laittaneista ei ole vetäytynyt juuri kukaan, ja pääsarjan listalla on noiden lisäksi muutama muukin. Paljon toki ehtii vielä tapahtua…

Lisäsin otsikkoon vielä tuon 8.8. alkavan Helsingin turnauksen, niin saadaan vuoden ITF-kisat saman otsikon alle. Millä kentillä tuo muuten pelataan?

Meilahdessa.

2 tykkäystä

Molemmat pääsarjaan. Villit kortit näille: Aleksi Löfman, Roni Hietaranta, Vesa Ahti ja Peetu Pohjola. Eero ja Iiro Vasa suoraan pääsarjaan rankingilla.

2 tykkäystä

Martikaiselle karsintaan villi?

Samalla, kun surraan Harrin tappiota Pariisissa, voidaan pikkaisen iloita niiden suomalaisten puolesta, jotka menivät jatkoon Vaasassa - jossain määrin vaatimattomammissa puitteissa, toki :wink:

Toiselle kierrokselle karsinnoissa:
Otso Martikainen 16v voitti puolalaisen 19v 6-1, 6-3.
Linus Lagerbohm 14v voitti saksalaisen 28v 7-6 (4), 6-3.
Oskari Eerola
Tommy Hellström
Leevi Säätelä
Egor Rybakov
Oskar Antinheimo
Carlos Heikkilä

Näistä karsintafinaalissa vastakkain Säätelä-Martikainen sekä Hellström- Eerola.

5 tykkäystä

Pääsarjassa villit kortit sopivasti vastakkain: Löfman-Pohjola, Ahti-Hietaranta. Eli jälkimmäisestä taas uusi ATP-rankattu suomalainen. Eero Vasa saa karsijan, ja Iiro täysin voitettavissa olevan intialaisen. Eipä noita paljon paremmin saisi, vaikka saisi itse tehdä kaavion arvonnan sijaan…

2 tykkäystä

Antinheimo, Säätelä ja Eerola selvttäneet jo tiensä pääsarjaan. Olisiko Lagerbohm neljäs?

2 tykkäystä

Mitä vihjeilet :joy:

1 tykkäys

Ihan toiveita vain. En ole paikan päällä…

Linus Lagerbohm (14v!) karsinnasta pääsarjaan Vaasassa.
Pääsarjassa 10 suomalaista.
Kolmaskin suomalaispari Eero Vasa -Säätelä pääsarjassa aiemmin mainittujen lisäksi.

2 tykkäystä

On kova. Saikos tästä jo pisteen?