Toisen Oskarin lisäksi myös Eerolalle arvottiin ykkössijoitettu vastaan. Se ei kuitenkaan ole vetäytynyt Monday, vaan Algerian Samir Hamza Reguig, ATP-751. Kolmessa edellisessä hän on edennyt kvartseihin, eli ikävä arpa Eerolallekin.
Hurghadan-Oskarille tappio 1-6, 2-6
Mutta nelurissa edetty jo semiin. Tänään kaatui ykkössijoitetut 7-6(4), 3-6, 10-8. Vastaan tulee taas intialaisia: Karthik/Rathi, jotka pääsivät edellisestä matsista luovarilla.
Nelurissa jo finaaliin. Toki tuon takia ensi viikon Saksan karsinnat jäävät väliin, mutta olisihan neluritittelikin Eerolalle ihan hyvä saavutus.
Veikko Sivosella edessä ensimmäinen esiintyminen miesten ITF-kisoissa. Turkin Kayserissa vastassa britti Carl Holder, ATP-1680.
Matsi lienee jo pelattu, kun oli alkamassa klo 9, ja Holder pelaa nyt jo edellisen turnauksen nelurikvartsia…
Eerolalle eilen tappio Hurghadan nelurifinaalissa.
Sivoselle tappio Turkin karsinnassa 3-6, 1-6.
Toukokuun lopussa ollaan, ja jo maanantaina ollaan siinä tilanteessa, että on tasan yksi seurattava suomalainen kaksinpeleissä. Iiro Vasa on Lakewoodissa karsinnan ykkössijoitettu, ja ensimmäisenä paikallinen Tallakson, joka ei ole vielä voittanut miehissä otteluakaan. Toisella tarjolla on amerikkalaista pelaajaa sijoilta 1800+, eli pitäisihän tuosta itsensä pääsarjaan pelata…
6-3, 6-1 voitto Iirolle ekalla karsintakierroksella. Vastaan siis 19v. Nav Dayall USA (ATP 1822) toisella karsintakierroksella.
Toinen kierros 7-6(5), 6-0. Pääsarjaan →
Pääsarjassa kanadalainen lucky loser Joshua Peck, ATP-1321. Tänä ja viime vuonna edennyt parhaimmillaan toiselle kierrokselle, eli pisteille hyvät mahdollisuudet.
Peckin ennätysranking on muuten 575, mutta tuo on ATP:n ranking-sekoilu-uudistusten vuodelta 2019, ja saavutettiin yhdellä voitetulla R64-kierroksen Challenger-ottelulla. Oikeissa ja pelaajien tasoa alemmillakin tasoilla mittaavissa rankingeissa Top1000 on jäänyt haaveeksi. Eero Vasallahan oli pitkään sama tilanne, mutta onneksi nyttemmin on saanut ihan oikeasta tasosta kertovan ennätysrankingin…
Iiro oli ensimmäisessä heti alkuun murron perässä, nousi tasoihin, ja vei lopulta erä 7-6(6).
Toisessa sama juttu. Murron verran perässä, mutta tie-breakiin mentiin. Tie-breakissa Iiro oli breikin edellä, mutta tappioksi kääntyi 6-7(5).
Kolmatta en jaksa enää seurata, mutta kakkoskierroksella olisi tarjollla yliopistopelaaja Theodore Dean, joka viime syksynä eteni kahdesti finaaliin, ja on siitä asti ollut sijoilla 900+.
GSM I. Vasa 7-6 6-7 6-3
Iirolle tappio 3-6 6-4 3-6.
Lakewood M15 Q1: (1)Iiro - Pablo Robledo Hoyos (COL, ATP 1972)
Kursumlijska Banja M15: Peetu Pohjola kohtaa karsijan, nelinpelissä parina Mihail Ivanov (BUL) vs Cordoba/Planella Henrandez (ESP)
Linus Lagerbohm oli menossa junnuentryllä pääsarjaan tämän viikon Slovenian kisaan, mutta viime hetkillä poistui statuksella PFLWMD. Jotain yllättävää vaivaa tai sairastumista siis.
Penalty Free, eli vaatii tässä vaiheessa lääkärintodistuksen, jos en väärin muista. Toivottavasti on Vaasassa iskussa.
Iiro Vasa voitti avausmatsinsa 6-1, 6-2, ja kohtaa Nathan Coxin, ATP-1603. Cox on vielä yliopistopelaaja, mutta pelannut sielläkin vain vähän, ja nyt kyseessä on kauden ensimmäinen ammattilaisturnaus.
Peetulle ekan kierroksen tappio nelurissa 3-6, 6-4, 3-10
Iiro niukasti Lakewoodin M15 pääsarjaan 7-6(5), 2-6, 10-8. Vastaan tulee (8)Emon van Loben Sels (USA, ATP 888).
Peetu Pohjola jäi Serbiassa Ferrarin kyydistä 3-6, 4-6.
Iiro voitti van Loben Selsin 7-6(6), 3-6, 6-3. Hyvä voitto, kun vastustajalta löytyy mm. M25-titteli. Toki muuten tuo on hävinnyt usein ensimmäisellä kierroksella, ja yliopistopelaajana pelannut kiertueella vähän. Seuraavaksi Serbian Aleksa Ciric, ATP-926. Ei helppo, mutta isommat pisteet alkaisivat jo kelvata.
Ciricin kanssa mennään kolmannen erä tie-breakiin, 7-5, 6-7(3), 6-6…
TB 4-2*
4-3
4-4 Ciric tasoittaa murrot
4-5 ja saman tien murron edelle
5-5 Iiron vuoro tasoittaa
5-6 Ciricillä matsipallo, Iiro syöttää
6-6 matsipallo pelastettu
7-6 Iiron vuoro yrittää
7-7
8-7 Iirolla ottelupallo omalla syötöllä
Ja taisteluvoitto Iirolle 7-5, 6-7(3), 7-6(7)
Seuraavaksi Ozan Baris, ATP-981 ja ennätys 612 parin vuoden takaa.
Taisteluvoitto Iirolta 3t 3min!
Mahtavaa![]()
![]()
![]()
Iirolla alkaa top 1000 lähestymään, kvartsivoitolla menisi tuo raja rikki noin 1,5 viikon päästä.
Toki career high on muutaman vuoden takaa 838.
Jokatapauksessa ITF-15 karsinnat alkaa olla pian historiaa.