Hietaranta finaaliin! Vastustaja luovutti 3-0 tilanteessa.
Viime vuodelta oli 8 pistettä puolustettavana ja nyt kertynyt uran isoin yksittäinen potti 23 pistettä ensimmäisestä W35 finaalista.
Lauran liveranking 398 (+38). Turnausvoitolla ~388. Hyvin saa pelata jatkossakin, jos aikoo parantaa lähiaikoina ennätysrankingia 362. Kesäkuun alkuun mennessä tipahtaa vielä pisteet 15, 8, 8, 8.
Eipä älynnyt tai halunnut Laura luovuttaa neluria vaan tahkosi sitä pidempään kuin kahta kaksipeliään. Olisi kyllä saanut melkoisen edun huomiselle ilman neluria, sillä finaalivastustaja pelasi kaksinpelejään 3,5 tuntia ja Laura itse vain 1,5 tuntia. Nelurin kanssa lukemat meni sitten tasan, vaikka kai se hieman kaksinpeliä kevyempää touhua on.
Viimeinen aita Lauran uran ensimmäisen W35-turnausvoiton tiellä on 18-vuotias Sarah Iliev (FRA). Aiemmin tällä kaudella ei ole pärjännyt edes alimman W15-tason kisoissa, joten onhan tämä kaadettava.
Onneksi ensin kaksinpelin finaali, sitten nelurin välierä ja sitten mahdollinen finaali.
Ensimmäinen erä Lauralle 61. Hyvältä näyttää!!
Nyt tilanne jo 6-1 4-0. Ei tästä voi uran ensimmäistä W35-pyttyä enää missata!
GSM Laura 61 61
Nyt näitä pitäisi saada 2-3 lisää, että pääsisi tavoittelemaan isompiakin pisteitä ja aiemmin kerrottuja tavoitteita
Ja neluristakin tullee voitto, eli Laura kerää koko potin.
Ja tuli. Välierässä oli vähän haastetta ja pari kolme ottelupalloa MTB:ssä joutuivat pelastamaan. MTB päättyi 14-12. Finaali oli sitten 6-2, 6-3.
Hieno viikko Lauralta.
Taisi myös vetäytyä tältä viikolta. Ehkä on hyvä puhaltaa.
Stella Remander kävi Serbian W15-karsinnoissa häviämässä avausottelunsa villin kortin tytölle, joka puolestaan hävisi toisen karsintakierroksen ottelunsa. Ensi viikolla uusi yritys, mutta aika kaukanahan nuo WTA-pisteet näyttävät tällä hetkellä olevan.
Tällä viikolla Stella Remander otti Serbiassa (W15) avauskierroksella voiton ja kohtaa tänään ratkaisupelissä 25v espanjalaisen (WTA 988).
Venla Ahdille myös voitto karsinnan ensimmäisellä kierroksella Hollannissa (W15) ja ratkaisukierroksella vastaan tulee maatunnukseton 26v WTA 1279. Uran paras 2018, kun käväisi top800.
Toivomme menestystä ja enshätään pääsarjapaikkaa suomalaisille.
Anastasia Kulikova aloittaa urakkansa sijoitettuna Koreassa myöhemmin tällä viikolla W35-turnauksessa.
Anastasian avausvastustaja on Chihiro Muramatsu (JPN) WTA-sijalta 531. Ei kyllä helppoa tule, sillä japanilainen oli viime kuussa tällä tasolla finaalissa - tosin yllättävästi ruoholla - ja Kulikovan alkukausi on puolestaan ollut sangen vaikea. Edellisessä kisassaan Muramatsu tosin hävisi heti W15-avauskierroksella, joten ei hänkään ihan huippuiskussa taida olla.
Serbian karsinnoissa Stellalle tyly 1-6 2-6 tappio ja Venlalle vielä yksi geimi vähemmän Hollannin karsinnoissa: 2-6 0-6. Melkoisesti on matkaa pääsarjassa pärjäämiseen.
W35 Goyang (KOR), 1. kierros
Anastasia Kulikova - Chihiro Muramatsu (JPN) "5-1, …
Hyvin alkaa. Vähitellen olisikin aika kerätä pisteitä sillä toukokuussa on puolustettavaa lähes saman verran kuin on eroa takaa lähestyvään kakkospelaajaamme Laura Hietarantaan. Toki Lauralla myös itsellään iso satsi putoavia pisteitä.
Anastasia Kulikova - Chihiro Muramatsu (JPN) "5-5, …
Jaa, eipä se sitten Anastasialle kelvannutkaan. Eräpalloja oli omassa ja vastustajan syöttövuorossa.
Anastasia Kulikova - Chihiro Muramatsu (JPN) 6-7(8), …
Semmoinen mahalasku siihen sitten, kun piti erä enää vain naulata kotiin. Eräpalloja oli myös tiebreakissa.
Anastasia Kulikova - Chihiro Muramatsu (JPN) 6-7(8), 0-3 …
Ehkä tässä näkyy syy, miksi tulokset ovat olleet heikkoja. Kun peli romahtaa niin se on sitten todella kehnoa. Ei ilmeisesti ole sellaista hyvää tasaista peruspeliä, johon voisi aina palata kun jokin osa-alue väliaikaisesti tökkii. Tai sitten se peruspeli on vain tasoltaan kehnoa.
Anastasia Kulikova - Chihiro Muramatsu (JPN) 6-7(8), 2-6
Ensi viikolla uusi yritys. Tästä 0 WTA-pistettä.
Tällä viikolla Anastasia Kulikova jatkaa Koreassa W35-tasolla samassa paikassa kuin viime viikolla. Sijoitetuksi ei pääsarjassa ole asiaa, joten tiukassa tulevat pisteet olemaan.
Serbian W15-karsinnoissa Stella Remander vaihteeksi voiton makuun, mutta pääsarjapaikka vaatisi vielä toisen voiton.
Ruotsin W15-karsintoihin ilmaantuivat lopulta Khloe Kärkkäinen ja Venla Ahti ja siellä aloitetaan pelit tänään. Pääsarjaan suoraan Clarissa Blomqvist ja Ella Haavisto.
Karsinnoista ei tällä viikolla pääsarjaan noustu. Kaikille kolmelle naiskarsijallemme tappiot karsinnan ensimmäisellä kierroksella. Vanla Ahti hävisi 6-4, 4-6, 3-10, Khloe Kärkkäinen hävisi 2-6, 1-6 ja Stella Remander hävisi 3-6, 0-6.
Huomenna alkavassa Kalmarin pääsarjassa kuitenkin kaksi suomalaista mukana ja Koreassa yksi lisää..
Koreassa Anastasia Kulikova sai ihan riittävän kovan avauskierroksen vastustajan seitsemänneksi sijoitetun Xiaodi Youn (CHN) muodossa. Viimeiset viisi vuotta kolmensadan ja välillä kahdenkinsadan parhaan joukossa WTA-listalla majaillut kiinalainen on nyt valunut sijalle 351, mutta viime viikolla oli kuitenkin semissä ja maalikuulta on saldossa W50-finaali. Vahvasti altavastaajana Anastasia tähän lähtee. Nelinpelissä tuli jo tänään avauskierroksen tappio.
W35 Goyang (KOR), 1. kierros
Xiaodi You (CHN) - Anastasia Kulikova 6-3, 1-0 ret.
Tulipa ankea reissu Anastasialle. Samalla myöhäinen vetäytyminen ensi viikon kisasta, joten edessä varmaan paluu kotikonnuille.
W15 Kalmar (SWE), 1. kierros
Clarissa Blomqvist - Franziska Sziedat (GER) 6-2, …
Mutta onneksi Clarissalla tuntuu olevan hyvä päivä. Vastustaja kuitenkin W15-finalisti reilun kuukauden takaa.
Ja näköjään sama nainen, jonka Clarissa voitti avauskierroksella viime elokuussa matkalla turnausvoittoon Malmössä. Ennusmerkit ovat siis selvät:
Sziedat + 1. kierros + Ruotsin kentät = Blomqvistin turnausvoitto
Clarissa Blomqvist - Franziska Sziedat (GER) 6-2, 6-1
Hyvä! Kolmospelaajamme oli liekeissä. Kohta kentälle nelospelaajamme Ella Haavisto.
Ella Haavisto kairasi murroilla kuorrutetun matsin lopulta himaan 7-5, 3-6, 6-3. Vastassa oli länsinaapurin Fanny Norin ja murtoja tuli yhteensä viisi jokaisessa erässä.
Ella kohtaa huomenna 20v. [8] Amelle van Impen BEL (WTA 804). Syksyllä 2023 Van Impe oli jopa 500 joukossa. voitettuaan pari kappaletta W15 kisoja massalla. Clarissa Blomqvist kohtaa huomenna isäntämaan 18v. [LL] Isabella Svahnin, ei WTA-rankingia (junnuna oli sadan joukossa 17v-kaudella).