Otto löytyy Cap Canasta alt 1 ja Phoenixista alt 2 eli pystyy valitsemaan kumman kisoista tahansa, jos IW päättyy lyhyeen.
Nää on näitä kisoja, etukäteen voi ihastella listoja kuinka “huhhuh onpas kovan tason Challengereita voi jukran pujut”. Samat listat kun katselee päivä ennen kaavioarvontaa, voi olla vähän toiset näkymät
Mut se on hyvä et ATP kuitenkin tuonu näitä nyt jonkin verran kalenteriin. Kahden viikon tonnit vie entistä enemmän tilaa niin jotain myös tippuneille ATP-pelaajille keksitty. Siellähän myös Estoril tänä vuonna pelataan 175-kisana Madridin kakkosviikolla, ens vuodeksi palaa 250-kisaksi tosin heinäkuulle.
MTV Katsomoon ilmestynyt myös Oton kentän fiidi. . Mukavaa skarppausta Maikkarilta näiden suhteen.
Tuohon hintaan odottaisikin.
Sateet voivat sotkea aloitusta. Jonkun rändom-ennusteen mukaan vähän myöhemmin ip.ei sataisi
Joku ennuste Khalifa’s international tennis centeriin kertoo, että sateen todennäköisyys heittelee 30-40% välillä kello 12-15 paikallista aikaa.
Jonkin verran olis iltapäivästä myös tuulta tarjolla, noin 18km/h näyttäis joku ennuste mut toinen ennuste 30km/h, puuskissa 35. Eli kyllä tuo voi vähän tulla sotkemaan. En muista nyt äkkiseltään onko Virtasella ollut historiassa jotain kunnon tuulilottomatsia ja miten on siitä selvinnyt, Ruusuvuorella näitä on nähty.
Ei se lottoa ole vaan harjoituksen puutetta.
Ihan höntsäkisoissakin, joissa olin mukana, paikalliset meren rannalla asuvat pelurit eivät olleet kovasta puuskittaisesta tuulesta moksiskaan.
Ulkoilmaurheilua tennis on ensisijaisesti ja pelkästään Talissa tahkoavat suomalaiset antavat liikaa tasoitusta.
Liikkuminen ja olosuhteet ovat yleiset heikkoudet. Ensimmäinen johtuu parhaimmille vastuksen puutteesta.
Entinen kansallinen heikkous eli syöttö sitä vastoin on yleisesti ottaeen top-suomalaisilla kehittynyt paljon.
Ennusteiden perusteella sateen todennäköisyys noussut entisestään, joten mahdollisesti pari tuntia päivän startti viivästyy.
Aika hyvin kiteytetty…Liikkuminen ja jalkatyön laatu, kun ei ole riittävän kilpailukykyistä, niin jää syöttöpuolen potentiaali prosentuaalisesti ulosmittaamatta ykkös/kakkossyötön osalta…Sen lisäksi jalkatyön heikkoudet helpottaa huomattavasti vastustajan pelinlukua, kun puuttuu sitä kautta lyönneistä se viimeinen tehokkuus pisteestä toiseen ja vartaloharhautusten tekeminen on haastavampaa, jolla saisi vastustajia hämättyä lyöntisuuntien osalta enemmän.
Nämä korostuvat entisestään, mitä hitaampiin ja vaihtelevempiin olosuhteisiin mennään.Valtaosa pelaajamassasta kuitenkin taitaa nuo osa-alueet suht. hyvin riippumatta pelitasosta. Tottakai aina voisi myös peliä mukauttaa taitolyöntien puolesta monipuolisemmaksi ja hakea enemmän taktista syöttämistä ja tietynlaista hienosäätöä syötönsuuntauksien osalta tilanteet huomioiden.
Yr lupaa poutaa todennäköisyyksillä ja Foreca sadetta 16 asti.
Umpire M. LAHYANI has arrived on-court…
No se on selvää et vettä ainakin satanut aikaisemmin. Tuleeko sitä nyt, tuskin kun Lahyani kerkesi jo takkinsa riisumaan
Pitää muistaa että vastustajan voittaminen on suhteellisen pieni osa peliä. Ensin pitää voittaa ”itsensä”, sitten olosuhteet ja lopulta kentän geometrian asettamat raja-arvot ”OUT!”
Kun nämä pohjatyöt on tehty niin päästään asiaan eli pelaamaan vastustajaa ulos taktisilla aseilla.
Suurin osa pelaajista ei koskaan pääse tähän pisteeseen asti. Vastustajan voittamien on tenniksessä luksusta. Harvojen herkku ja etuoikeus.
Perustat ensin kuntoon, junnut!
Mitä tarkoitat geometrialla? Eli että tenniskenttä on suorakaide, jonka sisään pallo pitää saada?
Otto noussut Dubaissa viimeiseen karsintaseedipaikkaan kiinni, eli näillä tiedoin avauskierroksella heikompi ranking vastaan.
Tietysti jos joutuu LL-kuviohommia jälleen katselemaan niin jokunen sija olis vielä hyvä nousta.
No ylipäänsä vaihtuvia geometrisia ”reunaehtoja” tai realiteetteja eri kenttäpositioissa n.
Lopulta karsinnan seiskasijoitettu. Vastaan ensin Kukushkin, jonka voittamalla vaihtoehtoina olisivat Safiullin tai Basilashvili.
Suomen aikaa puolen päivän paikkeilla tai vähän jälkeen mennään huomenna.
Onnistumisia vaaditaan. Lähinnä focuksen ylläpitoa ja vähemmän niitä aivopieruja.
Mun mielestä ihan passeli kaavio Otolle.
Vaikka siellä onkin Safiullin eli ykkösseedi mahdollisesti kakkoskierroksella, herran kausi tähän mennessä ei ole päätä huimannut kun kauden avausvoitto edelleen ottamatta ja kohta ollaan maaliskuussa.
Vilkaisin nuo kaksi taulukkoa, toinen epävirallinen ykkössyöttöprosentteihin pohjautuva, tennisabstract taas pohjaa ässätilastoon. Molemmissa Dubai näyttäis olevan siellä ulkokovien jos ei kärkipäässä niin ylimmässä kolmanneksessa. Oton matsin aikoihin pitäis olla joku noin 28 ja aurinko porottaa eli ehkä vähän hikistä, mutta samalla huomattavasti nopeammat olot kuin Dohassa ihan kenttiä myöten.
Samaa mieltä kaavion puolesta match-upit pitäisi olla Oton kannalta suht. suotuisia tulee sitten kuka näistä tahansa vastaan on luvassa aika suurella todennäköisyydellä suoraa peruslyöntiä, joka on Oton mukavuusaluetta lähtökohtaisesti. Näistä kolmesta pelaajasta Kukushkinia vastaan vaaditaan eniten kärsivällisyyttä, koska ei pidä niin korkeaa tempoa yllä kuin Safiullin tai Basilashvili, vaikkakin lyö suoraa peruslyöntiä…Pallo tulee todennäköisesti Kukushkinin puolelta useammin takaisin peliin kuin esim. Safiullinia tai Basilashvilia vastaan, jotka ovat enemmän ratkaisukeskeisiä pelaajia.
Suurin kysymysmerkki on tuo miten kestää näitä ottelulämpötiloja, joissa ei Otto ole niinkään profiloitunut aiemmin+löytyykö vaadittava pelihuumori karsintaan, jos tulee vastoinkäymisiä hyvin varhaisessa vaiheessa matsia.
Jep. Samaa mieltä. Oton lämpötilakestävyys on ongelma. What?