Suomalaiset juniorit 2015

Oona Orpana taisteli Serbian G2-pääsarjaan. Oona voitti karsinnan ratkaisukierroksella kaksi vuotta vanhemman serbialaisen 7-6, 6-7, 6-4 ja kohtaa pääsarjan avauskierroksella toisen karsijan, venäläisen ikätoveri Repinan, joka lienee voitettavissa ja siitä saisi 20p.

Jos Orpana etenee 2.kierrokselle, niin siellä olisi -1998 syntynyt 1-sijoitettu Romanian Minca ITF-65, joka pelasi heinäkuussa Wimbledonin pääsarjassa. Siinä olisikin kova ottelu 14v-kausilaiselle suomalaistytölle.

Serbian G2 poikien kaaviossa:
Patrick Kaukovalta vs (8) Chumak UKR ITF-184 (s.1998)
Emil Ruusuvuori vs (6) Kirkin TUR ITF-151 (s.1999)
Molemmat suomalaispojatkin kohtaavat ikätoverin, tosin Kaukovallan vastus 11kk vanhempi, jolla myös ATP-ranking.
Tuo on mielenkiintoinen Emil vs Ergi Kirkin. Ruusuvuori kohtaa jälleen ikäluokkansa huippunimen. Kirkin pelasi viikko sitten Unkarin G2-finaalissa, jonka myötä teki suurharppauksen listalla. Kaksi vuotta sitten oli TE14-rankingin top5 nimi. Ruusuvuorihan voittanut tänä vuonna jenkkien -99 huipun Gianni Rossin ja hävinnyt niukasti erin 1-2 kahdesti Euroopan mestari Patrik Riklille, joten eiköhän tuore G2-finalistikin joudu tiukoille.

Niklas-Salmisen tulos Kanadan G1-kisasta Jumpei Yamasakia vastaan ilmestyy turnauksen kotisivuille minä hetkenä hyvänsä, ehkäpä vielä ennen puolta yötä.

Kanada G1, 2. kierros
Jumpei Yamasaki(JPN) - Patrik Niklas-Salminen 7-6(7), 6-1

Tuohon se eka erän tiebreakkiin ratkesi. Liekö ollut Patilla eräpalloja? No, kehno kenraali ja niin edelleen - eli toivotaan parempaa menestystä US Openissa. Ja onhan tässä nelinpeli tietysti vielä jäljellä.

Serbian G2 avauskierroksella Kaukovalta otti makean voiton, kuten hapap seuraavassa viestissä kirjoittaa.

Chumak oli 13v-kauden Euroopan viitonen ja 14v-kauden Euroopan kymppi, elikä Kaukovalta kaatoi 2012 TE14-päätösrankingin kympin. Chumak hävisi kolme vuotta sitten Les Petitsissä niukasti Mikael Ymerille. Tosiaan, ATP-rankattu ja onhan tuo Chumak voittanut tänä vuonna Ruotsin -97 ykkösen Carl Söderlundin.
Kaukovalta jatkoi siitä mihin jäi kaksi kuukautta sitten Tshekin G2:ssa. Seuraavaksi Saksan -98 Guenther, joka puolestaan oli 2012 TE14-rankingin 17:s. Jos tuostakin voiton nappaa, niin hiton hyvin pelaajalta, joka oli kolme vuotta sitten TE14-rankingin 500+ pelaaja, kunnes liittyi JNTA:n riveihin ja saavuttanut ikäluokkansa Euroopan top20 pelaajat.

Serbia G2, 1. kierros
Patrick Kaukovalta - Vladyslav Chumak(UKR) 6-2, 0-6, 7-5
Egil Kirkin(TUR) - Emil Ruusuvuori 5-7, 7-6(6), 6-4
Ekaterina Repina(RUS) - Oona Orpana 6-2, 6-4

Hyvä voitto Patrickilta! Emililtä myös oikein kelpo taistelu. Oonan selvä tappio pieni pettymys, mutta ehkä eilinen pitkä karsintamatsi painoi liikaa.

Kaukovallalla huomenna aika kova vastus, Saksan Günther, jolla on kova päänahka kesäkuulta: Barrios (ITF 7). Muutenkin kovimpia ITF-kisoja kiertänyt paljon, joten melkoista kyytiä varmasti luvassa.

Serbian G2 nelinpelissä olivat vastakkain Suomen ja Ruotsin parhaat 16-vuotiaat, jos Mikael Ymer(s.9.9.1998) lasketaan jo 17 vuotiaaksi.

Kaukovalta (s.joulukuussa 1998) / Ruusuvuori (s.huhtikuussa 1999)
Eriksson Z (s.tammikuussa 1999) / Friberg (s.maaliskuussa 1999)

Yhteisikä molemmilla pareilla sama. Suomalaiset veivät makeasti helpon voiton 6-4, 6-4 ja kohtaavat puolivälierissä 1-sijoitetun parin, Espanjan Guell Bartrinan ja Venäjän Ovcharovin.

Vuosi sitten näissä Serbian G2-kisoissa pelasivat noin 17v 6kk ikäiset Niklas-Salminen ja Vasa ja ottivat heti alkuunsa pataan rumin lukemin kaksinpelissä, mutta voittivat parina kaksi nelinpelin Serbian G2:sta. Mitä tulee kaksinpeliin, niin 16 vuotiaat Kaukovalta ja Ruusuvuori ovat nähdäkseni pelitasoltaan kovempia kuin olivat vuosi sitten 17 vuotiaat -97 kaksikko.

Kanadan G1:ssä nelurin kvartsiin 1-sijoitettu pari Niklas-Salminen/Valkusz 6-4, 6-1 voitolla ja seuraavaksi vastassa Hannestad(DEN)/Blanch(USA). Tanskalainen voitti viime viikon USA:n G1-nelurin.

Serbia G2, 2. kierros
Valentin Günther - Patrick Kaukovalta 6-3, 6-1

Olihan se kyyti yllättävänkin kylmää. Mutta on Kaukovallassa potentiaalia. Harmi ku ei syntynyt kuukautta myöhemmin, nyt jää “viimeinen” junnukausi pelaamatta. Tyttöjen sarjassa Hristina Djokic, jonka Oona Orpana pudotti karsinnoissa ja joka siis pääsi pääsarjaan LL-statuksella, on jo edennyt puolivälieriin. Pienet on marginaalit.

Mainittakoon myös, että suomalaispoika on selvinnyt tällä viikolla jo välieriin 12-vuotiaiden TE-kisassa, vieläpä kohtuullisen vaivattomasti. Taitaa olla ensimmäinen välieräpaikka tuolle 2003 ikäluokallemme.

Patessa riittää potentiaalia.
Hyvä tilanne JNTAssa missä sopiva kilpailutilanne pojilla oman tallin sisällä mikä varmasti nostaa päivittäisen tekemisen tasoa.

Tuo hapapin mainitsema Oonan matsi kesti ilmeisesti yli 4h ja venyi aika myöhäiseen iltaan ja se varmasti vaikutti osaltaan seuraavan päivän peliin. Mutta hyvähän se on nähdä että tasollisesti riittää myös näihin g2 kisoihin.

Hienoa että uutta sukupolvea tulee tasaisesti lisää.

Serbian G2-nelurikvartsissa Pate/Emppu taipuivat 1-sijoitetuille 2-6, 6-1, 5-10, joten Tshekin G2-finaalipaikka ei toistunut. Ensi viikolla uusi yritys toisessa Serbian kisassa. Varsinkin Ruusuvuori alkaa olemaan todella lähellä isoa menestystä G2-tasolla. Harmittavasti nyt kahdesti peräkkäin hävinnyt avauskierroksella niukkaakin niukemmin pelaajalle, joka kruisaillut sen jälkeen isoille pisteille. Kirkin voitti tänään Kroatian -98 ykkösen Gojon selvästi.

Mitä tulee Kaukovallan joulukuun syntymäajankohtaan, niin se olisi loppuvuonna syntyneeltä junnulta jo saavutus sinänsä, että yltäisi junnu-urallaan GS-pääsarjaan, elikä ITF:n top50 joukkoon. Esim. Milos Raonic oli tälläinen tapaus, isokokoinen joulukuun lapsi ja hävisi GS-kisoissa avauskierroksilla ITF-35 rankingilla. Muitakin joulukuussa syntyneitä kovia ammattilaisia löytyy jotka olleet junnuna noin ITF30-60 tasolla.

Joulukuun syntymäajankohta ei estänyt Olli Rahnastoa(GS-semi) ja Aki Rahusta (EM18-kultaa) menestymään jo junnuna loistavasti, joten ei se mahdotonta ole, kun Micke Kontinen(s.18.12.) myös voitti G1:n ja nousi ITF-32 sijalle, mutta joulukuussa syntynyt ei liene mitään menettänyt vaikka olisi vain perus ITF-60 pelurikin, sillä sanoisin, että se vastaa alkuvuonna syntyneen ITF:n top30 rankingia.

Toivottavasti Niklas-Salminen etenee Kanadassa nelurin loppukahinoihin, sillä niistä peleistä voinee löytyä livestream. Tuon turnauksen kaksinpelin semit ja finaalit näytetään jopa Kanadan paikallisella urheilukanavalla TV:ssä, joten Patti menetti ison medianäkyvyyden kun ei edennyt kaksinpelissä pitkälle. Nelurin näkyvyydestä ei ole tietoa vielä. Repentignyn päästadion vetää noin tuhat katsojaa ja se varmasti paikalla loppuviikosta, jos Auger-Aliassime vielä kehissä.

Kanada G1, puolivälierä
Niklas-Salminen/Valkusz(HUN) - Blanch(USA)/Hannestad(DEN) 4-6, 6-3, 10-8

Tiukalle meni, mutta voitto tuli. Välierässä vastassa -98 kaksikko Tsitsipas/Wessels. Näistä jälkimmäinen on Euroopan mestari ja Australian avointen semisti tältä kaudelta nelinpelistä. Tsitsipas puolestaan Italian ison G1:n nelinpelin voittaja. Eipä tästä pari paljon kovene.

Kanada G1, välierä
Tsitsipas(GRE)/Wessels(GER) - Niklas-Salminen/Valkusz(HUN) 5-3 AB

Ilmeisesti tuo AB merkkaa sitten luovutusta turnauksen kotisivuilla. Selviää varmaan kunhan tulos ilmaantuu myös ITF:n sivuille. Toivottavasti ei US Open vaarannu kenenkään osalta.

edit. Jep, walkover.

Patrik Niklas-Salminen US Openissa:

1.kierros (10) Corentin Denolly FRA s.1997
2.kierros Nathan Ponwith USA s.1998
3.kierros (5) Tommy Paul USA s.1997 tai Felix Auger-Aliassime CAN s.2000

Avauskierroksella kivenkova ranskalainen. Denolly ATP-785 ja ITF-9 (ennätys ITF-3)
Denolly pelannut tänä vuonna Algerian kymppitonnin finaalissa, Milano GA finaalissa, Ranskan avointen semissä ja voittanut G1-turnauksen. Wimbledonissa Denolly hävisi 2.kierroksella Wimbledonin voittaneelle Opelkalle niukasti erin 1-2.

Huono arpaonni Oona Orpanalla Serbian G2:n karsinnoissa. Ekasta ottelusta toki helppo 6-1, 6-1 -voitto, mutta ratkaisevassa ottelussa vastassa toissa viikon G4:n voittaja Prisacariu(ROU). On toki Oona itsekin G4-voittaja, joten tasainen matsi luvassa, mutta voi taas aika paljon paukkuja mennä tähän karsimiseen.

Latvian G5:n karsinnoissa Eeva Vehviläinen ja Ella Haavisto.

Oona Orpana - Andreea Prisacariu 36 63 67(2).
Tiukka tappio Oonalle.

Mutta Oona LL:llä pääsarjaan ja vastaan ilmeisesti joku paikallinen suuruus, jolla ei yhtään otteluvoittoa kansainvälisistä kisoista. Pisteitä siis luvassa jos ei ihan puhki tänään itseään rääkännyt. Kaukovalta kohtaa taas Chumakin ja Ruusuvuori sveitsiläisen Mirko Martinezin. Kaikilla hyvät mahdollisuudet toiselle kierrokselle.

Oho, Niklas-Salminen pelaa US Openissa nelinpeliä Ruotsin Mikael Ymerin parina, jolle hävisi W:n semissä. Moninkertainen Euroopan mestari sekä Wimbledonin finalisti, sekä FU-turnausvoittaja. Tämä pelipari menee samaan kastiin kuin Herkko Pölläsen neluripari 2011 Quinzi, Micke Kontisen neluripari 2010 Wimbledonissa Jiri Vesely, Henri Kontisen pari 2008 Wimbledonissa Grigor Dimitrov sekä Jarkko Niemisen pari 1998 OB:ssa R.Federer.
Elikä junnumaailmaan kuuminta mitä löytyy.
Toisaalta Mikael Ymerin nelinpelisaavutukset melkoisen vaatimattoman oloiset ja nelinpeliä tässä pelataan.

Kaaviota ei ole vielä arvottu, mutta yhteisranking 3+21=24 riittänee jopa 2. tai 3.sijoitetun paikkaan nelinpelikaaviossa. 1-sijoitettu lienee jenkkipari Fritz/Mmoh jos parina pelaavat.

EDIT

(5) Niklas-Salminen/Ymer

1.kierros Oh/Wu
2.kierros Yamasaki/Hossam tai Ross/Kypson
QF (2) Paul/Blumberg tai Auger-Aliassime/Shapovalov
SF (4) Ly/Santillan tai Valkusz/Sandkaulen
F (1) Fritz/Mmoh tai Kecmanovic/Ruud

Latvian G5:n karsinnoissa Ella Haavistolla on muuten mielenkiintoinen tason mittaus tänään kun vastassa on isäntämaan Kamilla Bartone. Samaa ikäluokkaa Ellan kanssa ja TE-listalla sijalla 36 (omassa ikäluokassaan seitsemäs). Kaksi aiempaa keskinäistä kohtaamista Ella on hävinnyt, saa nähdä joko on puntit kääntyneet.

Karsinnat pelataan näköjään lyhyillä erillä (neljään geimiin per erä) sateiden vuoksi. Enpä muista tuotakaan nähneeni ihan äskettäin ITF-kisoissa.

Serbia G2, 1. kierros
Patrick Kaukovalta - Vladyslav Chumak(UKR) 6-2, 7-5

Ei saanut ukrainalainen revanssia Kaukovallasta! Huomenna sitten kenties kunnon haaste ykkössijoitetun Guell Bartrinan(ESP) muodossa. Molemmat loppuvuodesta 1998 syntyneitä, joten tässä hyvä mittari Patrickille.

Viimeksi Budapestissä keväällä ja vieläpä pääsarjaa.

Hyvä Patrick! Mielenkiintoinen vastus seuraavaksi tosiaan. Eduard Guell Bartrina s.6.9.1998, juuri 17v täyttänyt oli kolme vuotta sitten menstennisforumilla hehkutettuna Espanjan superlupauksena. Tuo vaaleahiuksinen hispaano treenaillut Rafan kanssa, mutta minne lie hävittänyt potentiaalinsa. Vuonna 2012 Guell Bartrina oli TE14-päätösranking nro. 3. heti Mikael Ymerin ja Mate Valkuszin jälkeen. Guell Bartrina voitti 2012 TE14 Mastersin sekä Espanjan 1.kategorian turnauksen, jossa kaatoi Raisman ja Ruudin. Pelasi tuona vuonna useissa isoissa kisoissa pitkällä. Vielä 16v-kaudella oli ikäluokan kärjen tahdissa, kun voitti G2-turnauksen ja pelasi G2-finaalissa. Aloitti tämän 17v-kauden Australian avointen pääsarjapelaajana, mutta melko vaisua kautta pelaa, ranking romahtanut 40+ ennätyslukemista sijalle ITF-79. Toki pelannut tänä vuonna Espanjan futuren puolivälierissä, mutta hävinnyt -98 syntyneelle maanmies Barrancolle(joka kaatoi myös Eero Vasan), joten Guell Bartrina ei ole enää edes Espanjan lupaavin -98 pelaaja. Viime aikojen tulokset suorastaan surkeita, joten kolme kuukautta nuorempi Kaukovalta voinee jopa kaataa 2012 TE14-rankingin kolmosen!

Latvia G5, karsinnat
Kamilla Bartone(LAT) - Ella Haavisto 5-3, 4-2
Liisa Vehviläinen - Kristiana Linda Zahare(LAT) 4-0, 4-1

Eipä ole marssijärjestys Bartonen ja Haaviston välillä siis muuttunut. Tämän tason vastustajia pitäisi ensi kaudella Ellan ruveta kaatamaan jos meinaa 1. kategorian kisoissa pärjätä.

Jollen väärin laskenu, niin pääsarjaan on tulossa kolme LL-paikkaa eli yhtä lukuunottamatta kaikki karsintojen ratkaisukierroksella hävinneet pääsevät pääsarjaan. Hyvät mahdollisuudet, että Ellan pelit vielä jatkuvat. edit: Eikäkö se Ellahan hävis jo aiemmalla kierroksella. Kaikki karsinnan viimeisellä kierroksella mukana olleet päästettiin lopulta pääsarjaan.