Suomalaispelaajien otteluseuranta 2017

Indian Wellsistä noin klo 23 Kontisen dubbeli ja noin klo 03 Laaksosen matsi Sockia vastaan.

Melko hankalasti menee alkamisajat mikäli molemmat meinaa katsoa. Voisi mennä aikaisin nukkumaan ja herätä katsomaan Laaksosen uran toistaiseksi ehkä suurinta matsia, mutta Kontisen dubbeli täytyy nähdä. Koko yö menisi valvoessa jos molemmat katsoo ja siihen varmaankin melko harva ryhtyy?
Hyvällä tuurilla Kontisen dubbeli alkaa jo klo 22-22.30.

Lucas Pouille voitti reilussa tunnissa Struffin 6-3, 6-2 ja esiintyy samalla kentällä reilun tunnin levon jälkeen. Välissä pelataan yksi dubbeli ennen “Henkka vs Pouille” ottelua.
Kaksinpeli ei rasittanut liiaksi 23 vuotiasta ranskalaista ja näin ollen ei tarvitse pitkää lepoa ennen seuraavaa matsia.

Laaksosen ottelu on merkitty alkavaksi “ei ennen klo 18” paikallista aikaa, eli neljältä kello soimaan.

  1. erä 3-6

Sock oli “scoutannut” Henrin heikon kakkossyötön ja löi niistä kämmenellä armotta läpi. Henri ei puolestaan oikein päässyt käsiksi Sockin syöttöön. Erän viimeisessä syöttövuorossa oli saumat ottaa murto takaisin.

toinen erä 6-0!

Sockilta puolivillaista tekemistä. Henri sai ehkä paremmin syöttöjä takaisin.

22minuuttia ja 6-0 Henrille toinen erä! Sock alkoi panikoimaan, liike loppui ja antoi erän mennä.

Aijai. Voitto olisi ollut hyvinkin otettavissa. 3-2* -tilanteessa oli hyvä murtopaikka ja *4-4 -tilanteessa pari niukkaa virhettä toi Sockille murron. Kolmas erä 4-6.

1 tykkäys

Aijai. Olipa hieno voitto melko lähellä.

Onko se aikaero nyt sen 10 tuntia vaiko vain 9 tuntia?

Matsit alkaa Suomessa illalla klo 20 ja paikallista-aikaa klo 11. Mielestäni tuohon väliin jää vain 9 tuntia.

Jenkit siirtyi näemmä kesäaikaan edellisyönä. Nyt se on 9 tuntia.

Kontisen dubbeli Zvereveitä vastaan alkanee ensi yönä vasta klo 01 maissa vaikka äkkiseltään katsottuna voisi ajatella alkamisajan olevan jo klo 23, kun kentän nro 6 otteluohjelmaa katsoo.

Mischa Zverev pelaa kaksinpeliä alkaen aikaisintaan klo 22 Thiemiä vastaan, josta odotettavissa melko pitkäkestoinen vääntö? Ainakin puolitoista tuntia pelaavat, ellei yli kaksi tuntia. Riippuen matsin pituudesta, niin Zverev saa vähintään 45min lepoajan ja mikäli pelaa pitkän kaksinpelin, niin lepoaika ennen dubbelia on vähintään 1h 30min, vai miten ne säännöt nyt menevätkään.

Vanhemman Zverevin jaloissa hivenen painanee tuo Thiem-matsi. Toivotaan pitkää ottelua.

1 tykkäys

Tosiaan näin, ihmettelinkin kentän 6 alkamisajankohdan puuttumista.

Kontinen/Peers vs Zverev/Zverev

4-3* Alex syöttää ja Mischa tuhrii verkolla 40-40 tilanteessa
5-3
6-3

Löysän näköistä peliä Saksan venäläisiltä.

Samaan aikaan Mahut/Herbert tiukoilla Djokon ja Troickin kanssa - siellä 7-5 1-6… pitänee katsoa tuon matsin MTB sivulehdessä. Djokovicin dubbelissa iso yleisömäärä kunnon stadionilla.
Djokovic kentän heikoin lenkki ratkaisuhetkillä ja paiskii palloa kun turhautui virheisiinsä.
Säilyypä ATP1 rankingjännitys loppuviikkoon asti. Oho, siellä FRA-tiimin 4-0 johto kaventunut 4-3 ja 4-4… jaa-a! 5-6, 6-6, 8-6, 8-7, 8-8, 9-8 ottelupallo ranskalaisilla Djokon syötössä… lähellä oli, 9-9, 9-10! ja se oli siinä, Mahut ja Herbert hävisivät 7-5, 1-6, 9-11. Villit tuuletukset serbeiltä.

Toinen erä Kontinen/Peers
1-1
*2-1 kun Mischa murrettiin
*3-2
4-2
*4-3
5-3
*5-4
Helppo voitto 6-3, 6-4.

ATP2 varmistui ja onhan se piikkipaikkakin nyt jo aivan ovella. :checkered_flag:

1 tykkäys

Ranskalaiset katsomoon!! Hienoa! Ja oma matsi 6-3,6-4 himaan!

1 tykkäys

Kontinen/Peers vs kovat kaksinpelaajat Querrey/Muller

7-6(2) avauserä
Henkalta upea jyrkkä banaanikämmen tiebreakin 4-2 tilanteessa joka ratkaisi erän.

Toinen erä
2-4* kun Henkalta tupla 40-40 tilanteessa
3-6

MTB ratkaisee
0-1*
0-2*
0-3
1-3
1-4

2-4
kun Peersiltä tuuripalautus, pyysi anteeksi
2-5
3-5
3-6
äskeinen olisi pitänyt ottaa
3-7

*3-8 heikkoa peliä nyt
*4-8
4-9
5-9
6-9
6-10 Peers päätti tuplaan

Ei kulje Kontisella eikä Peersillä syöttö, eikä oikein muukaan peli. Vähän varkain veivät ekan erän. Nyt 4-8 MTB:ssä, ja ovat kyllä onnekkaita jos vielä tämän voittavat.

4-8 tilanteessa Kontinen syöttää taas tuplavirheen

Kuvaavasti kahden minibreikin takaisinoton jälkeen 6-9 tilanteessa Peers syöttää ottelun ensimmäisen kaksoisvirheensä, ja matka turnauksessa päättyy siihen.

Kerran kun katson matsin niin pitää tietysti pelata heikosti :slight_smile:

Kontinen aloitti syöttämään ennen Peersiä, joka uusi asia.

Katsomossa paljon kolumbialaisia tai muutoin jenkkikentiltä tutun Farahin kannattajia. Saavat kannustusta ja Kontisen kaksoisvirhekin sai aikaan aplodeita.

4-1
Kontinen löi iskulyönnistä täydellisen hudin, voittivat pisteen silti monen käänteen jälkeen
5-2

Mistä löytyisi striimi?

veikkaustv näyttää ilmaiseksi