Suomalaispelaajien otteluseuranta 2025

Kakkossyötön voittoprosentti ekassa erässä 0. Tosin vain 4 kakkossyöttöä.

Ei voi ainakaan enää huonommin mennä :slight_smile:

Ykkösethän Otolla menee ihan hurjalla yli 80% teholla ruutuun, ei kyllä uskois et antoi kaks breikkiä avauserässä noilla tehoilla

Otolla puolustuasemissa kokoajan kiire ja ei ole tasapainossa…Näyttäisi kuin olisi liian nopeat massaolosuhteet hänelle, jos peilaa liikkumisen tasoon. Siihen vielä pelilliset haasteet. Ensimmäisessä syöttögamessa toiseen erään Otto otti syötöistä vauhtia pois, saa nähdä jatkuuko tuo teema syöttämisessä enemmän toisessa erässä.

Holmgren pelaa myös hyvin aggressiivisesti, niin sekin asettaa oman pelillisen haasteen.

Otolla edelleen etukentällä vaikeaa, vaikka välillä tulee vähän lahjapisteitä vastustajalta…Sen lisäksi Madridin korkeuden ominaispiirteiden vuoksi Oton rystyslaissista sekä stoppareista puuttuu kontrolli, joten ne eivät pääse samalla tavalla oikeuksiinsa.

Tanskalainen pelaa kyllä ihan hyvin, lyö kovaa ja lähelle rajoja.

Nyt oli aika riskirajoilla oleva syöttövuoro…siinä oli Otolta todella hyviä suorituksia, mutta myös erittäin kelvottomia yrityksiä edes ajatuksen tasolla, vaikka olisi tullut piste.

4-4 30-30 piste kertoo kyllä Oton itseluottamuksen puutteesta ja kiireestä päästä pahoista tilanteista pois…ihan älytön rääkäsy korkeaan syvään palautukseen takarajan takaa. Tällä kertaa selvisi pälkähästä, mutta plaah.

1 tykkäys

Aika pienellä marginaalilla Ottokin operoi :smiley:

Tiukka matsi.

Munakas lopetus Otolta taiskaan :slight_smile:

Siinä kävi tanskalaisella pari tuurilyöntiä taiskassa, mutta kun piti syöttää matsi himaan, niin rupesi näköjään maila puristamaan.

1 tykkäys

Nyt oli Otolta hyvä ja monipuolinen tb…ainoastaan 4-4 tilanteessa heikosti ajoitettu verkollenousu, mutta muuten en olisi oikein tehnyt toisin. Holmgrenin inside out kämmen hajosi kaksi kertaa isoissa pisteissä.

1 tykkäys

Nyt on vähän molemmilla pelaajilla pelaamisessa hakemista, selvästi heikoin vaihe koko pelistä menossa.

Turhaan taas Otto lahjoitti takaisin sen vaivoin kaivetun murron… Nuo pitäisi pelata terävämmin, siinä Otolle muutenkin vähän kehityskohdetta.

2 tykkäystä

Aikamoista räpiköintiä tuo Holmgrenin peli. Ja silti matsi on näinkin tiukka. Kaukana on viime vuosien huipputaso.

Nyt matsi himaan, kiitos

Nyt oli väkevää puolustamista missattujen breikkipallojen jälkeen.

Tässähän saa koko rahan edestä.

Huhheijaa. Taas helppoja virheitä.

Nimenomaan. Olihan syöttövuoro taas

Tuosta nyt boosti tb:hen…

Erehdyin taas katsomaan Oton pelin. Nämä eivät ole heikkohermoisille. Maksimivitutus ja maksimiriemu ovat aina yhtä lähellä, nyt taas meni raskaasti sinne vitutuksen puolelle.

1 tykkäys