Olihan tuo nyt todella heikkotasoinen matsi. Jos Musetti olisi ollut pelipäällä, Otto olisi tuskin saanut peliäkään voitettua.
Niinhän se oli. Musettin ei tarvinnu esittää yhtään mitään ja tuli näin helppo voitto.
Ei tuolta tarvii edes muuta kaivaa tilastoista kuin Oton 7 läpilyöntiä ja 35 helppoa virhettä. Huhheijaa, ei tästä nyt Virtasen kohdalla mitään kelpoesitystä väännetä muuten kuin suomilasit silmilä
Joo, tuli nyt ohipeli parin loistavan ottelun jälkeen. Alussa yliyrittämistä, lopussa oli jo usko mennyt ja Musetti alkoi pelata hyvin.
Brittiläiset selostajat kritisoi Virtasta tuosta ylilyömisestä ja jossain vaiheessa sanoi, että voisi odottaa parempaa peliä pelaajalta, joka oli voittanut kolme ottelua täällä, mutta ihan rakentavaa kritiikkiä oli.
Ei sovi liikaa synkistellä. Vasta toinen kerta uralla, kun Otto voitti kolme peräkkäistä matsia massalla challenger/ATP tasolla. Edellinen kerta elokuussa 2022, kun ylsi challenger semeihin voittamalla rankingit 348,153 ja 149. Nyt sentään kaatui 122, 194 ja 72. EOM.
En tiedä mihin Oton stopparit hävisi. Vaikka muutaman pisteen tuurilla voitti ja yks stoppari, stoppariin oli hyvä, niin kaameaa. Ekan erän breikki oli hyvä esimerkki. Mutta kun miettii, että ykkönen ei paljoa tuonut, niin kyllä ihan peli oli ok, jos ihan kahta vikaa peliä ei lasketa.
Ja vielä sanottava, että jotain Otto on tässä pelitauolla opiskellut. Massalle sopiva kämmen on löytyntyt. Hyvän yläkierteen saa aikaan kiireettömällä kämmenellä lähes virheettä.
Stopparit eivät varmaan toimineet sen takia, koska joutui yrittämään niitä hankalista paikoista (poikkeuksellisen korkealta -epämukavuusalue lyödä), osin pakotettuna ottelun isossa kuvassa, tarvitsi kuitenkin ajoittain hakea noitakin ratkaisuja, ettei ole yksinomaan vaan takakentän paukuttelua ja sai tätä kautta lyhennettyä pisteitä.
Otolla myöskään ei ole parhaiten peitetty stoppari, joten se helpotti Musettin pelinlukua ja Musetti on, niin nopea pelaaja, ettei kertakaikkiaan sellainen keskinkertainen stoppari vaan riitä, on jopa haettava noissa entistä korkeampaa riskitasoa marginaalien osalta kuin yleensä. Sinällään Oton stopparit ollut viime aikoina ihan vahvoja (siinä ollut se peittäminen heikko kohta), mutta nyt vaan vaatimustaso oli selkeästi kovempi noissa. Monia muita vastustajia vastaan olisi riittänyt sellainen perustekeminen stoppareissa.
Mielestäni etenkään error-tilasto ei kerro koko totuutta pelistä. Otto pelasi pitkiä ralleja varsin hyvällä varmuudella tämän kauden ehkä top-3 massajyrää vastaan. Musetti oli kuin seinä, ihan kaikki tuli takaisin mikä oli otettavissa, jolloin tuolla tasolla kokemattoman pelaajan tyypillinen virhe on lähteä painamaan, kuten Otto lopulta tekikin.
Yllättävän pitkään säilyi maltti ja pelasi fiksusti baselinesta Musettin rystypuolta painostaen.
Todella mukava oli nähdä Otto pelaamassa täydellä stadionilla varsin hyvää peliä.
Etenkin lisääntynyt maltti ja kyky rakentaa rauhallisemmin pisteitä läpi aiempien otteluiden oli iso askel eteenpäin!
Olihan tämä turnaus iso tason nosto Otolta. Ensimmäistä kertaa pelattiin hyvää massa tennistä atp tasolla. Eiköhän tuo luo uskoa ja fiilistä taustatiimillekin.
Näytti että peli suunnitelmana oli pitää pisteet lyhyinä ja hetkittäin se toimikin kämmen winnereinä. Useimmiten kuitenkaan ei. Mutta se mikä toimi yllättävän hyvin oli myös pidemmissä ralleissa pärjääminen. Tosin Musetti oli kaukana parhaasta tasostaan mutta tätähän ei peli suunnitelmaa tehdessä voitu tietää.
Varmaan ideaalein tilanne olisi ollut päästä pisteen päälle syötöstä lähtien, mutta se olisi vaatinut selvästi korkeampaa ykkösten prosenttia tähän yhdistettynä todella tarkkaa syöttämistä, joka on aika epärealistinen yhtälö jo sen takia, koska kamppailu ykkösen prosentin kanssa on jatkuvaa Oton kohdalla.
Otto ei myöskään päässyt ottelussa lyömään kovin hyvistä paikoista kämmenlyöntejään syöttöjen jälkeen (monesti hartialinjan yläpuolelta) ja vielä vauhditonta palloa. Noihin palloihin ei vaan riittänyt lyöntivarmuus hakea voittolyöntejä ja tuskin kovin usein joutunut lyömään tuon kaltaisista asennoista kämmenlyöntejä kovinkaan usein.
Ehkä kuitenkin rohkaisevaa oli kuitenkin se, että Musettista tuollaiset eivät juurikaan pahene, niin siihen nähden kämmenlyönnit eivät loppupeleissä karanneet mitenkään merkittävästi ulos lyönteinä kuin mitä arvelin etukäteen olisi saattanut käydä ja kärsivällisyysaste lyöntivalinnoissa oli kyllä pääsääntöisesti ottelussa Otolla ihan kelvollista, ottaen huomioon mitä odotin henkilökohtaisesti ottelusta etukäteen…Oma arvio oli ehkä tyyliin 62 62 tappio silleen hyvin rimpuillen, nyt kuitenkin pääsi yllättävän usein myös Musettin syöttövuoroissa puolittaisiin saumoihin kiinni, vaikkakaan ei avautunut ottelussa yhtään murtopalloa.
Toisessa erässä alkoi ehkä aavistuksen painaa jaloissa erityisesti rystykulmaukseen takaisin liikkuessa ja olihan tuo varmasti hyvin kuluttava matsi Oton kannalta lyödä jatkuvasti hyvin korkeaa palloa ja pelata säännöllisemmin pidempää pistettä ja tuli myös tehtyä täten jokunen selkeästi huonompi valinta toisessa erässä vrt. avauserään.
Oton valtit pidemmissä pisteissä oli se, että pystyi kuitenkin sellaisissa pisteissä, jossa pelattiin suht. suoraa matalatempoisia palloralleja…Otto haki näissä tilanteissa sellaista lyhyttä syöttöruudun mittaista palloa, näissä ko. palloralleissa Musetti oli kentällä hyvin takana (luultavasti odotti Otolta jossain kohdin lujempaa peruslyöntiä ennemmin tai myöhemmin pisteen aikana), jota ei lopulta tullut tai sitten Musetti sortui näissä tilanteissa helpompaan virheeseen itse.
Musetti vastaavasti oli vahvoilla pelattiin pitkissä pisteissä yläkierteellä ja Otto koitti olla aktiivinen näissä pisteissä, mutta oli sitten kuin lyöntiseinä ja sai imettyä näistä tilanteista Otolta virheitä ja silloin tällöin haki yksittäisen näyttävän winnerin.
Mielestäni Oton päivän peli oli kokonaisuudessaan turnauksen neljästä ottelustaan vähintään rank 3 ottelu, heikoin ottelu oli mielestäni Boyerin voitto karsintojen avauksessa suht. selvällä marginaalilla.
Harrin matsi jo käynnissä
3-3 avauserässä…
Pääsivät 2-0 johtoon, sitten sairauskohtaus katsomossa laittoi pelin hetkeksi seis ja sen jälkeen hävisivät syöttönsä. Eli käsikynkkää mennään toistaiseksi
Ja avauserä kotiin. 4-3 tilanteessa vastustajat murtoon ja siitä perään syötönpito. 6-3
Toka erä 2-2 tilanteessa vastustajat jälleen murtoon ja nyt näyttää hyvältä
63, 63, helpohkosti eka kiekka.
Kohti maailman kärkeä siitä vaan!
Tänään ykkönen oli erittäin tehokas, kun ruutuun meni niin pisteitä kotiin 83% tehoilla. Totaalipisteet 57-42, ero on selkeä ja oikeastaan kuvaa hyvin matsin kulkua missä oltiin parempi jengi alusta lähtien.
Eipä tuossa mitään valittamista tuommoinen ammattimiehen normi työpäivä, kaks murtopalloa annettiin koko matsiin et siinäkin mielessä perusvarma suoritus.
Harri veti vikan palautuksen pitkin linjaa rystyllä. Oli vissiin Englannissa opiskeltu.
…oli pelin aikanakin linjapalatuksia rystyltä, näyttivät helpoilta ja onnistuivat hyvin…
Tosi hienosti avannut Emil. Kyllä näitä pelejä eri lasin katsoo uutisten jälkeen, mutta erittäin terävää lyömistä ottelun alkuun. 3-2 murrolla meille.
Eerokin pelaa tahollaan aika ratkaisukeskeistä tennistä, mutta hyvin toinen vihreäpaitainen kaveri, jolla on musta lippis väärinpäin, on saatu pidettyä kurissa. Kahden pallon päässä nyt ensimmäinen erä…
…eräpallo…
…erä!!!
Zeppieri-Vasa 4-6…
Eka erä Emilille 6-4. Eikä vastustaja mitenkään pelaa huonosti. Emil liikkuu nyt paremmin ja lyönneissä enemmän ajatusta mukana. Kiva nähdä.
Jo erävoitto Zeppieristä on Eerolta kova juttu. Italialainen oli kuitenkin nuorena 2001-syntyneiden Top10-lupaus, ja nuoruusvuodet mm. Ottoa selvästi edellä. Ennätysranking reilun vuoden takaa on peräti 110.
Toinen erä näyttää menevät Italialaiselle. Zeppieri - Vasa 4-6, 5"-2… 30-30…
Zeppieri - Vasa 4-6, 6-2,… Vähä hajosi peli hetkeksi, mutta sai Eero ernä loppua kohden taas onnistumisia ja ennenkaikkea vähemmän epäonnistumisia. Sen verran riskillä Eero vetelee, että ainakin nyt se yksi murto pitää kolmannessa ottaa. Kavari sen yhden saa melko varmasti.