Mielessä käy jo että ettei vaan olisi kipeänä vatsa tms. kun lisäksi vessan kautta puolen tunnin kohdalla.
Otto ei minusta taktiikkapausseja aina ota hävitynkään erän jälkeen
Virtaselle ekaan erään alle 50 pinnan ykkönen, 3 tuplaa, 16 helppoa virhettä (vastustajalle 4). Palautuspisteitä 5, vastustajalle 13.
Vähän sellainen matsi, että britille riittää kunhan laittaa palloa kenttään, Otto hoitaa loput.
Kyllä sillä on tapana yrittää käydä nollaamassa umpisurkeat erät vessan kautta.
Ookoo, on muuttanut tapojaan. Pari isällistä avaria Henkalta tai itseltä peilin edessä varmaan paikallaan
Karmeita stoppareita.
Kerroin nousee, kuka betsaa lisää?
Suomalaisten kohokohtia highlighteissa viime aikoina on ollut mailanhajotukset. Onkos tuo punainen maila muuten sama kuin se musta protoversio?
Lyödään nyt 10e Otolle, jos sen breikin saisi ja samalla saisi jonkun innostumisen.
En tiedä voisiko tätä matsia taktisesti enää huonommin pelata. Tuossakin yhteen syöttövuoroon kaksi älytöntä stopparia ja samantien omaa kuoppaa kaivamaan.
Tässä kohtaa vaaditaan jonkinlainen ihme että tämä kääntyisi.
Tokan erän alussa hyvä painostuspiste murtopallossa ja sitten stoppari alaverkkoon, Oton reaktiot tohon paljon puhuvat. Pitäisi vaan ”kokonaan” lopettaa noi pelleilyt ja alkaa pelaamaan perus asioiden kautta.
Onko tässä minkäänlaista pelisuunnitelmaa vai ihan fiilispohjalta lähdetään rakentelemaan kivaa matsia
Sitten JPJ ryhtyy joulupukiksi vaikka punanuttu on toisella puolella ollut ja lopulta Otto vastamurtoon terävien askelten jälkeen kurotusrystykrossilla!
Koko ajan uskoin tähän Virtasen syötönmurtoon…
Pow!
Josko tää ois käänteentekevä piste!
Kyllä Pinnington Jones suorastaan lahjoitti murron tuossa, tärkeä että tää tuli.
Laura venyy upeaan voittoon ykkössijoitettua vastaan puolentoista matsin päivässä.
67, 61, 64 Espanjan Burillo ulkona
Laura ollut tänään joku viis tuntia kentällä, nyt vaan äkkiä murkinaa naamaan ja palautumaan. Huomenna kakkoskiekan matsi jo joskus ehkä 13-14 aikaan.
Nyt taitaa olla Otolla joku ongelma jalan kanssa.
“Kämmeneltä vttu prseeseen lyöt…” sano.
Näytti et nykäsi jalassa 40-15 vai 40-30 pisteessä. Joku voi kelata ja katsoa.
Kramppia tai venähdystä. Huonolta näyttää
Varmaan kramppi, kun ei pyydä fysiota kentälle, muutenhan voi sääntöjen mukaan pyytää?
Alaselkä tai lonkankoukistaja taitaa olla ongelmakohta. Nyt ei hyvä taida heilua.
Oisko vasen jalka/selkä. Takapainolta lyö kämmentä ihan hyvin
Otto panee neljä lyöntiä putkeen käytännössä takarajalle!
Eihän tässä, helppo erä. Naprapaatti kentälle. Naks ja vitamiinia naamaan! ![]()