Suomalaispelaajien otteluseuranta 2026

Tykkisyöttäjiä vastaan on myös enemmän painetta pitää omat syötöt, ja siinä henkinen puoli ja keskittymisen säilyttämisen tärkeys korostuu.

1 tykkäys

Eikä voi liikaa nojata omaan hyvään perussapluunaan kokonaisuutena, varsinkin jos vastustajalla on peli kohdallaan sinä kyseisenä pelipäivänä. Se rankaisee äkkiä Oton kaltaista pelaajaa, jolla tuppaa olemaan pelin sisällä pieniä dippejä, vaikka onkin saanut vuosien varrella tuota puolta kuriin.

Ottohan periaatteessa ei anna paljoa lahjoja palautusvuoroilla, jos saa vaan pallon takaisin peliin syötönpalautuksesta, mutta siinä on tietysti vähän tasapainoilua sen kanssa onko liian passiivista vai ei. Emilin kohdalla se oli enemmän, niin että syötönpalautuksia kyllä saatiin hyvin peliin, mutta siinä taas homma meni liian yli, näitä big servereitä vastaan, jolloin annettiin liikaa lahjoja, jolloin unf -määrät liian korkeita suhteessa, mitä match-up edellyttäisi. Näissä otteluissa myös oma arvonsa on sillä liikkuvuuspuolella, että kykenee tarjoamaan extrapalloja peliin ja luomaan tätä kautta painetta.

Sille on myös validit perusteet, miksi esim. Wawrinka/Karatsev eivät urallaan olleet kovin menestyneitä big server -vastustajia vastaan kuin monia muita vastaan. Tekee yksinkertaisesti kipeää luopua omasta pelitavasta eikä peli anna oikein tilaa kompromisseille.

Sitten esim. Brandon Nakashima, joka ei ole profiloitunut kovinkaan hyvänä syötönpalauttajana, niin on ollut hyvin menestyksekäs näitä big server pelaajia vastaan. Se edellyttää tietynlaista kurinalaisuutta pelin sisällä, jotta näitä pystyy voittamaan.

2 tykkäystä

Eero paraikaa kehissä Angersin hallimassalla. Eero vai ensimmäisen erän 6-4, toista tappiolla 0-2.

1 tykkäys

Vähän on Eeron offensiivinen peli hukassa…Pitäisi pelata enemmän prosenttitennistä, kyllä pitäisi tässä ottelussa riittää, malliesimerkki miten pelasti murtopallon 3-2 tilanteessa toisessa erässä.

Heti tulee tulosta, ei tarvitse riehua ylimääräistä, antaa vastustajan pelata “lights out” tennistä ja tehdä virheet.

GSM E. Vasa 6-4 6-4.

Ottelun funktio pisteellisesti, lisää tuloksia vähintään non-countableen ja siirtää pistejaksotusta myöhemmälle ja loiventaa pistemenetyksiä.

5 tykkäystä

Eeron ottelun lämmittely käynnissä…Vastassa siis Pierre Delage ATP-742. Ottelun panoksena käytännössä Eeron uran paras kaksinpeli ranking.

Molemmilta vahvoja kämmeniä, mutta Delage pitää oman syötön pelastettuaan yhden murtopallon.
Tilanne 0-1.
Delage murtaa puhtaasti, Eero avasi tuplalla ja sitten Delagelta kaksi vaikuttavaa kämmentä, Eerolle rystyvirhe murtopallon nro 1.
Tilanne 0-2.
Delagelle suht. rutiinipito, Eerolta pari rystyvirhettä ja Delagelta edelleen vahvaa työtä kämmeneltä ja syötöltä. Eerolla selvä paine laittaa palloa Delagen rystylle, tosin Delage suojelee omaa rystynurkkaustaan vahvasti.
Tilanne 0-3.
Eerolle rutiinipito, Eerolla toimii kämmen selvästi paremmin kuin rysty
Tilanne 1-3.
Delage raotti ovea kahdella tuplalla (toinen murtopalloon) ja Eerolta onnistumiset molemmilta peruslyöntipuolilta, Eero murtaa.
Tilanne 2-3.
Eerolle kasautui jälkimmäiselle puoliskolle peruslyöntivirheitä ja tulee murretuksi
Tilanne 2-4.
Eero voitti brutaalin pisteen tasan 30-30 tilanteessa, mutta Delage hoiti 3 seuraavaa pistettä vahvoilla syötöillä, joten Delage pitää vaikeuksien kautta.
Tilanne 2-5.
Eerolle puhdas pito, painostavaa työtä peruslyöntiralleissa ja loppuun ässä.
Tilanne 3-5.
Delage vie avauserän 3-6…Eerolta suht. hyvää roikkumista pisteissä extralyöntien muodossa, mutta ei palkintoa lähimainkaan. Kokonaisvaltaisesti Eerolta ei niin huono erä, mutta pari heikkoa hetkeä olivat vaan liian kalliita tähän erään.

Eerolle pito erän alkuun…Nähtiin yksi kämmenstoppari Eerolta onnistuneesti.
Tilanne 1-0.
Delage sai syöttövuoron alkuun hyvän aloituksen 30-0, mutta Eero hoitaa loput pisteet ja murtaa.
Tilanne 2-0.
Molemmilta ruosteinen alku Eeron syöttövuorossa, tilanne oli 30-30, mutta Eero kaivaa kaksi vahvaa syöttöä ja pitää lopulta.
Tilanne 3-0.
Delagelle suht. rutiinipito.
Tilanne 3-1.
Eero pitää aaltoilevan syöttövuoron, gamen alkuun hyviä suorituksia, esim. linjarysty. Oli 30-0 johto, mutta sitten tuli heikko hetki Eerolle 3 helppoa virhettä, mutta murtopalloon vahva kämmen ja lopulta pito Eerolle.
Tilanne 4-1.
Eerolta mainetta parempia syötönpalautuksia, mutta pari pistettä onnistui Delage kääntämään edukseen näistä ja lopulta pito Delagelle.
Tilanne 4-2.
Eerolle vaikea syöttövuoro, mutta tärkeä pito…Oli tosi aaltoilevaa kämmenlyönti ja syöttäminen, mutta sai onneksi tiukkoihin paikkoihin lopulta nämä napsumaan, yhteensä kolme pelastettua murtopalloa.
Tilanne 5-2.
Delage pitää suht. helposti, vaikka tulikin kaksi tuplavirhettä, ne tosin eivät tulleet kriittisin kohtiin.
Tilanne 5-3.
Delage painoi päälle kämmeneltä, mutta sortui virheeseen tasan 30 tilanteessa ja Eero niittaa loppuun ässän.
Toinen erä Eerolle 6-3.

Eerolta erän alkuun supervahvaa työtä pisteissä roikkumisessa ja hyödyntää kolmannen murtopallon, kaksi ensimmäistä oli puhdasta vastustajan hyvyyttä verkolla.
Tilanne 1-0.
Eerolle puhdas pito, valitettavasti kuva pimeni nyt striimistä.
Tilanne 2-0.
Delagelle melko suoraviivainen pito. Kuvan kanssa edelleen ongelmia.
Tilanne 2-1.
Delage pääsi kahdesti murtopalloon käsiksi etutilanteessa, mutta Eero lopulta pitää.
Tilanne 3-1.
0-30 tilanteesta huolimatta, Delage pitää lopulta toisella pelipallolla. Nyt alkaa toimimaan kuvayhteys.
Tilanne 3-2.
Eerolta monipuolisuutta…Selän taakse lyönti kämmeneltä, chip&chargea ja lopulta pito.
Tilanne 4-2.
Eero pääsee käsiksi yhteen murtopalloon agressiivisella pelaamisella, mutta murtopallossa oli liian kunnianhimoinen kämmenwinnerin haku, joka oli kaukana toteutuksesta ja Delage hoitaa loput syötöllään.
Tilanne 4-3.
Eerolle puhdas pito, aggressiivinen asenne ja uhkuu itseluottamusta, havaitsee nopeasti tulevat tilanteet ja huomaa ulos menneen pallon, jota ei tuomittu ulos.
Tilanne 5-3.
Delage vastaa samalla mitalla aggressiivisuudellaan…Laittaa testiä Eerolle, joka tulee syöttämään kohta otteluvoitosta.
Tilanne 5-4.
Eero jatkaa mihin jäi loppuosasta peliä eli aggressiivisuus kämmeneltä ja hyviä syöttöjä x2.

GSM E. Vasa 3-6 6-3 6-4.

7 tykkäystä

Siellä tuli katsomon puolelta valmentajalta (tai veljeltä) palautetta, että “turpa kiinni ja pelaa”.

Eero on kyllä kentällä järjestäen jotenkin tosi negatiivinen. Nyt kun miehen matseja on tullut useampikin väijyttyä joko livenä tai striimin kautta, niin suu käy jatkuvasti ja jokin tuntuu olevan koko ajan pielessä. Voisi kuvitella, että siinä fokus karkaa koko ajan vääriin asioihin.

Joo, yhdessä vaiheessa Eero huikkasi “lähdetään kotiin”…:unamused_face:

PNS/Nam voittivat Koreassa haastajaturnauksen 1. kierroksen ottelun PR-paria Matsui/Myneni vastaan. Japanin Toshihide Matsuilla muuten ikää 48 vuotta. Taitaa olla vanhin aktiivipelaaja ATP-kiertueella.

3 tykkäystä

Minibreikit supertaiskassa 3-5, kun Ahti/Opitz hävisi Sharmin toisella kierroksella 6-3, 3-6, 7-10

Eero pelaa hyvä prosenttitennistä kämmeneltä ja menestyy takakentältä hyvin, suurimmat haasteet on kun joutuu verkolle/Rincon nousee verkolle, näissä ei onnistu ohitusyritykset.

Ottelupallo oli jo Rinconin syötöllä… Ja toisella matsi kotiin 6-3, 6-3. Murrot ensimmäisessä 2-1, ja toisessa 3-1

3 tykkäystä

Huikea ohituslyönti loppuun oikeaan paikkaan…Oli huippu ottelu Eerolta peruslyöntivarmuudelta ja söi kivasti palloa. Ei olisi kyllä tunnistanut ihan Eeroksi pelaajana, jos ei tietäisi mikä ottelu menossa, aikamoinen muodonmuutos.

Eilisen ottelun ansaitsi aivan erilaisilla lainalaisuuksilla, siinä oli aggressiivinen, nyt teki ihan päinvastoin ja se oli toimiva sapluuna tälle päivälle.

5 tykkäystä

Eero vs Roca Batalla alkamassa pian…

Roca Batalla aloittaa pidolla painostavalla pelillä, siitä huolimatta vaikka Eero sai 0-30 tilanteen.
Tilanne 0-1.
Eero pitää lopulta yhden pelastetun murtopallon jälkeen, Roca Batallan kämmenessä vielä hiukan ruostetta.
Tilanne 1-1.
Roca Batalla pitää helposti…Roca Batallan lyönneissä on paljon enemmän tulivoimaa ja painoa sekä syöttö vaikuttavampi kuin Rinconilla.
Tilanne 1-2.
Roca Batalla roikkuu ja riistää pisteitä Eeron syöttövuorossa ja sai kolme murtopalloa, mutta Eero syötti vahvasti ja sai onnistuneita kämmeniä.
Tilanne 2-2.
Roca Batalla pitää puhtaasti, aloitus on ollut tosi terävä Espanjalaisella.
Tilanne 2-3.
Roca Batallan painava yläkierre ja monipuolisuus tekee tehtävänsä ja murto tosiasia.
Tilanne 2-4.
Eerolta hyvää työtä rystynurkkauksesta, ansaitsi tuolla kaksi pistettä, mutta kämmeneltä ei tullut apuja, joten Roca Batalla pitää.
Tilanne 2-5.
Eerolle syöttövuoron alkuun pari huonoa virhettä, sen jälkeen yksi ryöstetty piste verkolta vaikeista asemista ja loput vahvoilla syötöillä.
Tilanne 3-5.
Roca Batallalta tosi vahva erä, ei kohdannut murtopalloja erän aikana.
Avauserä Roca Batallalle 3-6.

Eerolta ihan rohkaiseva aloitus toiseen erään, helppo pito.
Tilanne 1-0.
Eero sai ihan ok paikan rakennettua (15-30), mutta Roca Batalla sai yhden rajalle lyönnin rystyllään ja loput kaksi pistettä hyvillä syötöillä.
Tilanne 1-1.
Roca Batalla käyttää toisen murtopallon, Eerolla rystylyönniltä pari huonoa virhettä sekä Roca Batallalta maaginen kämmenohitus venytyksestä, joka osui rajalle.
Tilanne 1-2.
Roca Batalla pitää puhtaasti, peli näyttää pelottavan vahvalle tällä hetkellä niin monilla osa-alueilla.
Tilanne 1-3.
Ei voi mitään Roca Batallan peli kulkee maagisesti, puhdas murto. Ei ole oikein osa-alueita, jossa Eero pystyisi vastaamaan.
Tilanne 1-4.
Eerolle avautui 15-30 tilanne, mutta Roca Batallan tarkka syöttäminen teki tehtävänsä, toki Eerolle harmittava kämmenpalautusvirhe 30-30 tilanteessa.
Tilanne 1-5.
Eerolle käytännössä ottelun helpoin pito.
Tilanne 2-5.
Roca Batalla lähes erehtymätön tänään, ei tarvinnut kohdata murtopalloja.

GSM Roca Batalla 3-6 2-6.

2 tykkäystä

Kohta HH kentälle… kovat kaksinpelin vasurit vastassa, saas nähdä miten tosissaan ottavat? :tennis::tennis::tennis:

Tien on todella heikko massalla (selkeä ero muihin alustoihin), kuten eilen kaksinpelissä nähtiin, Tabilo sen sijaan voi olla ihan ok ominaisuudet neluriin. Toisaalta vaikeata on, jos ei saa riittävästi Tieniltä apuja.

Tien on Elo rankingissa kokonaissijoitus 16, mutta massan kohdalla sijoitus on vasta 110.

Tienille vaan yläkierre ja kick -syöttöä pitäisi olla aikamoisia pisteautomaatteja. Tienille ei kannata antaa lyöntialueelle suoraa palloa. Tabilo on aika tasavahva kovilla/massalla.

Tienin syötön kohdalla toivoisi Harrin ottavan hyvin rystyvoittoisen palautusasetelman. Se osaa olla todella viiltävän tarkka sivukierteisenä.

2 tykkäystä

Hieman surullista, että TennisTVn live from Madrid kanavalla näytetään mieluummin uusintoja kuin nelinpeliä.

Hyvissä tunnelmissa näyttää peli etenevän Madridin iltapäivässsä 3-3 ja mikä ettei 25 astetta ja välillä vähän pilveä taivaalla :sun::sun::sun_behind_small_cloud:

Asetelma oikeastaan se, että Patten ei saisi hävitä pinnoja omasta ruudustaan Tienille ja ottaa mahdollisesti deciding point, jos siihen päästään. Kaikki Harrin pisteet Tienin syöttäessä on ylimääräistä bonusta.

Tienin ykkönen tökki Harrin ruutuun, tuossa oli avain.

Tien viittoilee, kun palloa joutuu ottaa hartialinjan yläpuolelta, kuvastavaa.

Henrylle ei mikään paras ottelu, mutta sai nostettua tasoa selkeästi Tienin viimeisimpään syöttövuoroon.

1 tykkäys

Voitto kotiin 7-5-7-5 :smiley:
2. kierroksella vastassa todennäköisesti ranskalainen Arribage/Olivetti -pari, jolla H&H:n tapaan jo 3 titteliä taskussa taltä vuodelta.

4 tykkäystä

Vahvaa syöttämistä HHlta ja Olivettilta, seuraavaks Arribage 2-1, 2-2 :tennis::tennis::tennis:
Vähän ajan kuluttua stadion kokonaan varjossa…
…ja sit sählätään syöttövuoro… 2-3 :thinking::tennis:
Ja toinenkin; ei oo alakädenlyönnit ihan kohdillaan Harrilla… :thinking:
…eka erä 2-6…