Kiitos vinkkauksesta! Siellä on itseasiassa jo Virtasen matsia edeltävä ottelu käynnissä. Nardi teki norjalaisesta lupauksesta Budkov Kjærista hakkelusta alle tunnissa, joten päivän aikataulu pitää aika hyvin.
Kaksi italialaista jo mennyt keskukentältä jatkoon ja Travaglian peli on ihan auki ekan erän lopussa. Jos Travaglia tuon hoitaa, niin viimeistään Oton on keskeytettävä italialaisten juhlat keskuskentällä ![]()
Kolmoserään joo meni et Ottoa joskus kuuden jälkeen
Otto kohdannut kerran Giustinon…noin vajaa kolme vuotta sitten Barcelonan ATP-kisan karsintojen avauskierroksella, tuolloin tappio Otolle 6-7 6-4 6-4.
Oton syöttäminen alussa monipuolisempaa kuin viime ottelussa ja pari hyvää verkolla onnistumista…Toisaalta syötönpalautus ja peruslyöntirytmi vielä aika pahasti hakusessa.
Alkulämmittelyssä kuvattiin myös Virtasen pelaajaboxia. Sattuiko kukaan tuntemaan nuorta kaveria joka siellä istui, kenties uusi valmentaja?
Otolla selkeitä haasteita löytää sopivaa lähestymistä otteluun, selvästi haluaa pelata tavallista aggressiivisempaa syötönpalautuspeliä, koska Giustinon peruslyönnit ovat korkeakaarisia ja painavia, noissa sitten erityisesti Oton kämmen hajoaa.
Nyt Otolta loistavia sivukierresyöttöjä ja tuli helppo pito heti.
Otto olisi tarvinnut tuollaisia 4-4 30-15 tilanteessa pelatun kaltaisia pisteitä enemmän ja voittaa niitä, jotta saisi otetta Giustinon syöttövuoroihin paremmin. Peruslyöntiralleissa ei ole ollut oikein palaa toistaiseksi palautuksilla.
Nyt kun näkee paremmalla kuvanlaadulla, niin onhan alusta/olosuhteet tosi hitaat, mutta tuleepahan harjoitusta esim. Indian Wellsin karsintoja varten.
Ei maistunut Virtaselle murtopaikat. Tuo tappopaikasta keskelle verkkoa taas sitä itseään. Kämmen ei tänään oikein pelitä.
Siinä oli Otolla hetkensä…Hyvä oivallus oli vaihtaa Medvedev palautuspositioon, jotta saa palloa varmemmin kenttään, mutta sitten toteutus jäi harmillisesti piippuun tärkeillä hetkillä.
Joo. Ihmeen hämärä oli välillä tuo CH-TV:n kuva. Kiva on näin katsella. Oikein TV-lähtystä. Näyttäisi kaveri uskovan voittavansa peruspelillä. Ehkä ei ole väärässä. Toivottavasti on. Ei vaan hirveästi lähde hyökkäämään puolittaisista paikoista.
Tulihan se sieltä. Nyt on tässä kisassa kolme voitettua taiskaa taskussa.
Ohituslyönnit x2 olivat arvokkaimmat tb:ssä.
Eka erä Otolle 76(4).
Pelasi tärkeimmät pallot terävämmin.
Tosi kypsää pelaamista Otolta murtopalloihin toisen alkuun…ei lähtenyt puskemaan vaan pakotti vastustajan yrittämään voittamaan murto itselleen, niin Giustino sortui sitten virheisiin. Selkeä teema ollut tiukoissa paikoissa tällä viikolla.
Nyt Otto käyttää tosi hyvin päätä pelaamisessa…Syöttää tarkoituksella vauhditonta ykkössyöttöä ja sivukierteellä runsaasti ja hakee täsmäiskuja, täten myös Giustinon peli menee ylikeittämiseksi. Tuo on sitä Oton ns. ennalta-arvaamattomuutta positiivisessa mielessä.
Nyt on Otolla hyökkäysten rakentelussa hyvin paljon järkeä. Ei lähdetä joka paikasta riuhtomaan läpi, vaan rakennetaan maltilla ja syötönsuuntien ja eri kierteiden sekoittaminen onnistuu hyvin.
Uusi valmentaja tuonut lisää taktisuutta Virtasen peliin? ![]()
Siinähän lähetyksen alkuun näytettiin Virtasen boksia, voi halutessaan kelata tuben lähetystä sinne johonkin lämmittelyn puolivälin paikkeille
Joku vaaleahkotukkainen mies siellä istuskeli ja joku nainen en nyt varmaksi sano oliko Oton tyttöystävä. Sanoisin miehestä et suht nuori ehkä nelikymppinen. Tuli ekana mieleen et olisko sieltä Tukholman tennisakatemiasta tarttunut jotain valmennuskuvioita.
Nonni, voitto tuli. Erän alku vähän tahmeaa, mutta sen jälkeen yhtä maalia.
Kyllä tuo viimeisen syöttövuoron syötöt oli se alleviivaus sille, että nyt on tosiaan päätä käytetty syötönsuuntien valinnoissa x2 ykkösruutuun ulospäin vastustamaton sivukierresyöttö. Tuota Oton pitää alkaa useammin käyttämään valikoimassaan.
Sivukierresyöttö on paras lääke hiekkapaperi olosuhteisiin.
83 % ykkössyötön voittoprosentti Otolla ja vielä iltaolosuhteisiin ulkokovilla. Ei olisi tuota tapahtuvan näin nopeata oli vastassa melkein kuka hyvänsä ammattilaiskentillä.
Tämä on itseasiassa Oton uran vasta toinen CH -QF paikka ulkokovilla. Ensimmäinen sitten Cary -CH vuonna 2024.
