Tässä se näkyy, kumpi on kokeneempi näissä ATP -karkeloissa, peli ei ole yhtä rentoa kuin CH-kisoissa. Ottelussa periaatteessa suht. samanlainen tarina kuin CH-ottelussa, mutta Majchrzak vei tällä kertaa pidemmän korren, joka ei tullut viimeksi.
Viimeinen piste oli pidempi, mutta Otto ei uskaltanut hyökätä, ei halunnut selvästi missata palloa. Tuo piste jollain tavoin leimasi koko ottelun kämmenen kuvan.
Joo se kuningaspallomainen yritys viistoslaissilentolyöntinä saattoi olla jopa ratkaisevaa. Ykkönen ei pudonnut enää ja vastustaja sai onnistuneita suorituksia sekä momentumia vaikka geimin Otto vielä tuossa pelasti
Tuo kämmenen puute tekee pelistä löysän näköistä. Aggressiivisuus puuttuu ja tavoite on enemmän lyödä riittävän vittumaisia, että vastustaja tekee virheen (pl. syöttö ja syötöstä seuraava lyönti).
Mutta se Otto puuttuu, joka pamauttaa terävän vedon kulmaan ja saa seutmraavalle lyönnille tappopaikan tai puolikkaan kentän auki.
Jos parhaana päivänä Otto haastoi Top30 pelaajia, niin tällä pelillä ei ole toivoakaan.
Onhan tuo ATP -tasolla Oton tekemisestä jäänyt mieleen, että “pelätään” hävitäkseen"…Selvästi, kun ei tule jatkuvasti mahdollisuuksia takoa tuloksia toisin kuin CH -tasolla.
Tuo pelitapa nojaa pitkälti vastustajan murenemiseen paineen alla…Tuo voisi olla kohtalainen menestysresepti, kun olet riittävän hyvä tasoltasi, tyyliin joku top 20 pelaajan “aura”, saattaisi olla tuloksena ihan erilainen lopputulema. Zverev harrastaa tuota aika paljon (hakkaa koko päivän rystyä tarvittaessa poikkikentän ja juoksee vaadittavat metrit). Tuommoinen top 100 ulkopuolella oleva pelaaja ei laita vielä ajatuksia riittävästi päähän vastustajalle, ellei ole todellisessa itseluottamuskuopassa.
Kwon avaa pidolla…0-1
Otolta syöttödominointia alkuun…1-1
Otto käyttää kolmannen murtopallon, palautusvuoro oli Otolta aktiivista otetta kämmeneltä ja viimeinen pinna tuuppaamalla hankittu…2-1
Kwon ei saa otetta Oton syöttöön…3-1
Otto nappaa tuplamurron johdon neljännellä murtopallolla…Kwonilla aika tukkoista kämmeneltä, eikä syötölläkään kulje kaksisesti…4-1
Otolla kyllä kulkee syötöllä…5-1
Otolta tukku virheitä ja Kwon saa vähän helpomman pidon…5-2
Kwon sai nyt sentään palloja takaisin peliin, mutta Otto löi eleettömästi kämmentä läpi…6-2…Kwonin pelitaso oli kyllä odotettua vaisumpi, en muista hetkeen Oton vastustajan pelanneen näin huonosti yksittäistä erää.
Avauserä Otolle 6-2
Kwonille edelleenkin työläs syöttövuoro, mutta avaa pidolla toisen erän…0-1
Otolta yhtä syöttöjuhlaa…1-1
Kwon nousee pitoon 0-30 tilanteesta, Otolla lieviä haasteita nyt kämmenen kanssa…1-2
Kwonilla on vaikeaa Oton syötöissä, kun ei suostu vetäytymään takaviivasta…2-2
Tällä kertaa Otolle ei tullut murtoa yhdestä murtopallosta huolimatta…2-3
Kwon ei kykene antamaan palautusasetelmista “different lookia”…3-3
Otto pääsi taas käsiksi yhteen murtopalloon, mutta ei maistunut…3-4…Otto lyö selvästi eri tavalla kämmentään (lyhyemmällä swingillä, kämmen näyttää vähän sulavammalle, mutta ei vielä ainakaan toimi tärkeissä pisteissä).
Oton selvästi työläin syöttövuoro, mutta Kwon antoi lahjoja kämmeneltään…4-4
Otolta aika huonoja rystylyöntejä ja Kwon pitää helposti…4-5…Tähän erään tullut aivan erilainen nuotitus, enää ei ole Otolta niin rentoja suorituksia, nämä voi olla niitä eriä, jotka kääntyy juuri toisinpäin, toivottavasti ei kuitenkaan.
Oton otteissa pientä säröilyä tällä hetkellä, ei tulee niin paljoa suoria pisteitä syötöllä…5-5
Otto hyödyntää vihdoin murtopallon, tällä kertaa toinen yritys gamen sisällä…6-5
Otolla hiukan enemmän takkusi syöttö ottelun jälkipuoliskolla toista erää, mutta Kwon ei kyennyt käyttämään näitä tilanteita hyväkseen…7-5
Vakuuttava voitto Virtaselle. Hyvin pelasteli Kwon murtopalloja, mutta yksi kuitenkin lopulta osui toisessakin erässä.
Oli kyllä aikamoista syöttötyöskentelyä tänään Otolta, ei paljon ollut vastustajalla jakoa. Kahdessa syöttövuorossa pääsi 30-30, mutta muuten ei mitään palaa Virtasen syötöllä.
Toivottavasti näistä saa luottoa omaan tekemiseen ja voitot ruokkisi nyt voittamista.
Seuraavaksi vastaan voittaja ottelut Gill - Gaston. Matsi alkoi eilen mutta pimeys keskeytti ottelun tilanteessa 76 55. Pelataan loppuun tänään iltapäivästä.
Otto on kohdannut Gastonin useasti, kuten varmaan tiedossa on…Sen sijaan Otto on kohdannut Gillin yhden kerran, tuo oli karsintafinaalissa nimenomaan tässä kisassa neljä vuotta sitten, tuo meni Otolle 2-0 erin, tosin Gillin ranking oli tuolloin noin tuplasti isompi.
Gill avaa syötönpidolla, hyvä tukku tarkkoja syöttöjä…0-1
Otolle sen sijaan haastavampi pito (yksi pelastettu murtopallo), jalat tahmeita…1-1
Gill pelastaa tällä kertaa kaksi murtopalloa, toinen näistä ässällä…1-2
Otolle melko vaivaton pito…2-2
Otto tekee ensimmäisen siirron, Otolta hyvä kurotus murtopallossa, jonka myötä sai kaivettua Gilliltä iskulyöntivirheen…3-2
Otolle rutiinipito, kohokohtana kaksi ykkösruutuun olevaa sivukierresyöttöä, toisessa näistä hyvä selän taakse lyönti kämmeneltä…4-2
Otolta murtopalloon juoksusta lyöty linjakämmen “nowhere” ja aiheutti yleisesti Gillin kämmenelle ylimääräistä kiirettä…5-2
Otolle erä kotiin vahvoilla syötöillä…6-2
Avauserä Otolle 6-2
Gill saa toisen erän alkuun helpon pidon, Otolta pari heikompaa rystyä…0-1
Otolta vahvaa syöttämistä…1-1
Gilliltä pelipalloon rohkea kakkossyöttö, josta ässä…1-2
Oton ykkösruudun sivukierresyötöt rautaa…2-2
Gillille vähän vaikeampi pito, Otolta tasan 40 tilanteessa karkea kämmenhyökkäysvirhe…2-3
Otolta todella tahmeaa työskentelyä takakentällä (kolme pelastettua murtopalloa syötöillä)…3-3
Otolta pari tosi vahvaa etukentän poimintaa kiireestä ja Gilliltä yksi lahja etukentältä ja murto tosiasia…4-3
Otto pitää, mutta vähän kaksijakoinen syöttövuoro…5-3
Viimeinen Gillin syöttövuoro kariutui epäluotettavaan kämmeneen, joka oli pitkälti ottelun kuva…6-3