Suomalaispelaajien turnausaikataulut 2019


#46

Ei nyt saivarrella, mutta eikö 8 32:sta ole 25%?
Ei tässä kuitenkaan niillä prosenteilla pelata.
Ihan yhtälailla minuakin harmittaa, ettei tuomareille ole yhtä paljon turnauksia kuin viime vuonna, tästä johtuen monella tuomarilla tulee vaikeuksia uusia lisenssi ensi vuodelle, kun tuomarin tasosta riippuen tuomittuja pelejä pitää olla 25, 40 tai 70.


#47

Nyt menit halpaan miinaan. Kyllä 8/32 on 25%, mutta en minä sitä halunnut vaan nykytilanteen korjaamista 32 pelaajan karsintakaavioiksi. Siis 33% lisäystä, sillä olisi iso merkitys.


#48

On noita muidenkin portaiden ongelmia käsitelty, vaikka viime ajat on keskityttykin 15-tonnisiin. Uudistus myytiin sillä, että se nopeuttaa nuorten nousua. Yhdellä portaalla se sitä tekee, mutta vain pienelle joukolle, eli junnurankingilla 15-tonnisiin (mikä muuten edelleen vaikeuttaa muiden pääsyä mukaan edes karsintaan).

Portaiden vaikeutuminen pähkinänkuoressa:

  • WTT:lle mukaan nousu ilman ITF-rankingia tai Top100 junnurankingia on tehty mahdottomaksi ilman villejä kortteja. Ilman rankingia ei mahdu edes karsimaan.

  • WTT:ltä Challengereihin pääsy on erittäin hankalaa. Vaatii todella hyvän ATP-rankingin, tai äärimmäisen korkean ITF-rankingin, että pääsee varmasti mukaan. Korkea ITF-ranking vaatii paljoa pelaamista (14 turnausta lasketaan, ja pisterakenne on hyvin tasainen). Kummat pelaavat enemmän, 25-vuotiaat ammattilaiset vai 20-vuotiaat? Nuori pelaaja tarvitsee enemmän harjoitusviikkoja. ITF-listan Top20 pääsee jo melko hyvin Challengereihin, mutta noista puolet on jo yli 25-vuotiaita. Ja eivät toki tyhmiä sellaisia, vaan alkukauden ITF-kiintiöt ovat täyttäneet juuri nämä oikeasti enemmän Futures-tason miehet. Nuorilla paljon harjoittelua vaativilla ei vain tasaisuus ja turnausmäärä riitä

Seuraava askel olisi vielä väliin Challenger-ranking. 125-tonnisen voitosta voisi saada vaikkapa 10 ATP-pistettä, ja ATP250-kisoissa voisi olla kolmen pelaajan Challenger-kiintiö… Tämä muutos perusteltaisiin jollain käsittömällä tavalla niin, että se nopeuttaa nuorten pelaajien nousua ATP-tasolle. Toki meille myöhemmin kerrottaisiin, että ATP ei vain enää halunnut kutsua Challenger-pelaajia ammattilaisiksi, ja halusi armeliaisuudellaan päättää villeillä korteilla ketkä ovat oikeutettuja nousemaan ATP-ammattilaisen arvostettuun asemaan.


#49

On muuten ollut yleinen kaava että noin ITF150 junnut ovat menestyneitä 15K pelaajia 20v-kaudella ja monia ITF50 ikätovereita parempia propelaajia.
Nyt isolle joukolle potentiaalisia nuoria estetään pääsy kisoihin kokonaan.


#50

Lauri Kiiski oli ITF147 junnu 1998.
Sen jälkeen seuraavina vuosina pelasi ulkomailla 117 turnausta ympäri maailmaa kuudella eri mantereella.
20v päivän aikoihin kasassa oli jo 25 turnausta ulkomailla ja ranking lähti nousuun hieman ennen 21v päivää Egyptin kisan voitosta johtuen.
Saavutti lopulta ATP427 lukeman.

Nykysäännöillä Kiiski ei olisi pelannut yhtään pro-turnausta koskaan ulkomailla ja olisi paljon jäänyt näkemättä. Tai ainakin murto-osaan olisi matkat jääneet.


#51

Eikö -98 pelattu vielä satellites, ei kovin hyvä vertaus… Ja pistemiehiä oli yli tuhat vähemmän - eikä silloinkaan aina päässyt ilman pisteitä aina karsimaan.
Avainsana on edelleenkin kisojen järjestäminen! Ennen Ateenan olympialaisia Kreikassa alettiin järjestää kymmeniä kisoja ja kas, parissa vuodessa pelaajien taso nousi ja tuli toistakymmentä rankattua. Sama toistui Romaniassa ja Turkissa myöhemmin, ok Turkki, Egypti, Tunisia ja nyt viimeisimpänä Argentiina vetelee nyt näitä resort-kisoja, jotka ei enää niin paljoa tue oman maan tenniksen nousua jos ja kun villejä myydäänja niissä on omat ongelmansa, mutta uusin esimerkki on Unkari, jossa muutaman vuoden takaisesta 0-3 kisaa per vuosi polkaistiin 2 Touria, Challenger ja viime vuonna 21 Pro circuittia. Kisojen rahoitus tulee valtion kyseenalaisen politiikan valtaapitävien, mutta kisoja ja villejä piisaa!
Israelissa on myös hyvät kansalliset systeemit kisojen rahoitukseen ja yleensä toistakymmentä kisaa vuodessa. Nyt siellä myös toukokuussa uusi Challenger Jerusalemissa yhdessä naisten 25 kanssa joka on varmaan seuraava etappini huomenna alkavan kisan jälkeen.


#52

Ehkä väärä ketju, mutta nostetaan yksi esimerkki.

Nykyinen ATP17, viime kesän Roland Garros semifinalisti Marco Cecchinato oli 2010 päätösrankingin ITF178.
Oli muuten U16 rankingissa 2008 Italian 1992 pelaajistossa nro. 16 kansallisesti.

Oli niin rivijunnu Italiassa ettei saanut 19v-kaudella vielä edes villejä kortteja 2011.
Siihen aikaan oli karsintakaavioiden koot suurempia ja Cecchinato mahtui mukaan. Karsintojen kautta muutama SF ja QF ja todisti kykynsä ja sen jälkeen alkoi villejä saamaan.
Nykysäännöillä olisi Cecchinaton 19v-kausi sujunut Italian kansallisissa peleissä ja kaikki olisi ollut kivisempää todistaa kykynsä.


#53

Jos Suomessa pelattaisiin edes kymmenkunta WTT kisaa vuodessa esim 6 miehille 4 naisille, niin eiköhän kaikki halukkaat silloin pääsisi edes karsimaan. Sanoin jo kerran, että jos joku järjestää 100T rahoituksen, niin voin kertoa miten ja missä tällä rahalla järjestetään 4-5 WTT:tä. Tali/HVS ja TaTS ovat olleet protenniksemme selkäranka vuosikausia ja siitä suurkiios heille ja heidän taloudelliselle tukijoilleen ja heitä ei tule yrittää lisää rasittaa, vaan muidenkin isojen ja miksei myös pienempien(kiitokset myös Savitaipale!) seurojen pitäisi saada tällä rintamalla jotain aikaan - viimeistään kaudelle 2020.


#54

Kerrot keinoja, jotka kaikki ratkeavat rahalla. Sama ratkaisumalli kaikkeen… Mitä jos olet maasta, jonka liitolla ei ole varaa järjestää kisoja? Mitäs menit syntymään köyhään maahan? Ammattilaistennis oli hyvin tasa-arvoinen instituutio tämän vuoden tammikuuhun asti. Rahamiehille toki on helppoa ja mieluisaa, jos kaiken saa ratkaistua rahalla…


#55

Tiedän tarkkaan, missä Euroopan maissa ei 2017-18 järjestetty yhtään kisaa, tiedätkö sinä? Se ei koske kovin montaa pelaajaa ja esim Tanska oli yksi noista maista ja luuletko ettei C.Tauson sen takia pääse pelaamaan yhtään kisaa …:thinking:


#56

Ja suorastaan häpeällistä on että muutamissa köyhissä maissa järjestetään enemmän kisoja kuin Suomessa…


#57

Se 2-3 kisaako riittää? Jos sattuu loukkaantuminen juuri siihen kohtaan, niin treenaahan sitten kotipuolessa seuraava vuosi.

Haluatko oikeasti tilanteen, missä jokaisen Euroopan maan kakkosrivin lupaukset saavat kokeilla tasoaan kerran tai kaksi vuodessa? Jos olet suomalainen nopeiden kenttien menestyjä, niin ainoa ikkuna menestykseen on elokuun massakisoissa.

Ja tarkkaan en turnauksettomia Euroopan maita tiedä. Sinulla on siihen ilmeisesti suora paikka tarkistaa. Entäs muut maanosat? Joskus oli tarkoitus levittää tennistä mahdollisimman laajalle. Nyt ilmeisesti paraguaylainen peluri saa nöyrästi keskittyä kansallisiin…


#58

17v kaudella loukkaantuminen on nykyisin katastrofi melko kovallekin kyvylle. Iso ero aiempaan.
Monet GS-junnut ovat 17v-kaudella junnuissa tasoa 100+. Kaksi samanlaista lahjakkuutta 17v sijoilta 120-150. Toinen nousee 18v ITF top30 joukkoon ja toinen loukkaantuu ja menettää asemansa.
On siinä valtaisa ero millä tavalla aloittaa propelejään näillä kahdella esimerkillä. Aiemmin siinä ei ollut eroa laisinkaan.

Näen myös hyviä puolia tuossa kun junnumenestyksestä palkitaan ja siinä on selvä toimiva jatkumo.
Mutta samaan aikaan muureja rakennetaan toiselle ryhmälle ja siinä on epäkohtaa.


#59

Itse näen vallitsevassa tilanteessa myös junnumenestyksen perusteella tulevat paikat arveluttavina. Kun ammattilaisturnauksiin pääsyä on vaikeutettu, niin Top100-junnu on melkein pakotettu niihin osallistumaan. Junnuturnaukset kuihtuvat, vaikka monelle näistä pelaajista siellä olisi se pelillisesti oikea paikka. Kärki toki miesten peleihin. 1997-99 ikäluokissa voisi tehdä pienen gallupin. Miltä tuntuu, kun omia pelimahdollisuuksiasi rajoitetaan rajusti, ja pari seuraavaa ikäluokkaa saa poimia turnauksista ne, joihin haluaa mukaan?


#60

Näkisin niin, että nykyinen systeemi taas lisää junnu-uran kiinnostavuutta joltain osin, koska se mahdollistaa pääsyn proturnauksiin.

Mutta siinä kohtaa kun olet saavuttanut top20/top50 junnurankingin, niin eipä näitä enää jatkossa taida juuri G1/GA-kisoissa näkyä.

Elikä nykyinen systeemi lisää 15-16-vuotiaiden kiinnostusta G4/G2-junnukisoihin, mutta normaalit G1-kisat taitaa olla jatkossa sellaisia ettei siellä enää 18-vuotiaita näy.

Aiemmin ikäluokan 50 parhaasta 15-16-vuotiaasta noin kymmenkunta valitsi suoraan propelien karsinnat. Nyt jokaikinen pakotettu pelaamaan G4 junnuissa koska se ainoa varma tie proturnauksiin.

Edit.
Rafael Nadalin tyyppisiä uran alkuja ei enää nähdä. Nykysysteemillä olisi Rafallakin kova junnuranking tilastoissa.
15-vuotiaana Rafalla oli pitkä rivi FU-karsintoja.

Lisäksi aivan perus 18-vuotias G4-tason ITF200+ pelaaja ehkä tekee kaikkensa että saavuttaisi top100 junnurankingin?
Aiemmin menivät prokarsintoihin herkemmin.
Mutta sen jälkeen kun sataranking saavutettu niin junnupelit jää tuollaiselta esimerkki 18-vuotiaalta.


#61

Eihän niitä kisoja peräkkäin ole järkevää järjestää. Ja jos loukkaantuu niin paha juttu, ei silloin auta mikään muu kuin mahdollisimman nopea kuntoutuminen. Juttelin tästä juuri K. Vliegenin kanssa, jolla omakohtaisia ja nyt valmennettavan Griegspoorin kanssa kokemuksia.


#62

Suomen ykköspelaaja viestitti juuri kuulleensa, että moni 15k järjestää pre-qualies wc-kisoja. Tämähän on erinomainen juttu, jolla saadaan harrastelijat pidettyä pois ammattilaiskisoista mutta toisaalta kaikille tarpeeksi hyville mahdollisuus päästä pelaamaan :ok_hand:t2:
Ottakaapa asiasta selvää, nyt alkaa säännöissä määrätty somekielto, joka jatkuu niin kauan kuin olen kisassa töissä.


#63

Kova on pelko siitä, että harrastelija pääsisi pilaamaan teidän ammattilaisten työviikot. Viestitähän sama tuonne Qatariin ja Arabiemiraatteihin. Siellähän harrastelijoita näkyy ihan ATP-kisoissakin. Hui kauhea!

Kelpaako harrastelijan vielä osallistua yleisön ominaisuudessa?


#64

Emil Ruusuvuori
4.3. Oslo NOR ITF15 000 pääsarja
11.3. ei pelaa
18.3. Cancun MEX ITF15 000 pääsarja

Otto Virtanen
4.3. Loule POR ITF15 000 pääsarja
11.3. ei pelaa
18.3. Miami Masters1000 karsinta

Meksiko ei välttämättä ole ollenkaan huono kohde Emilille. Pieni toivo mahtua jollain viikolla jopa Challengereihin.


#65

Emil on tosiaan menossa tuonne Meksikon kisaan kun ei vetäytynyt eilen viimeisessä mahdollisuudessa pois. Näillä näkymin kakkossijoitettu. Suunnitelmissa lienee kaksi $15 000 kisaa ja sitten mahdollisesti toiveena mahtua isoon haastajakisaan huhtikuun alussa. On kyllä sen verran iso kisa, että hankalaa lienee mahtuminen.